En eilen ollut Paasikiviseurassa kuulemassa puheenjohtaja Juha Sipilän puhetta ja kommentoin sitä eilen myönteisesti Suomenmaan raportoinnin pohjalta. Sen tärkeä
linjaus oli, ettei sotilasliittoon kuulumisessa ole epämääräistä välitilaa, jota maan ulkopoliittinen johto on edistänyt verkottumisen tai yhteistyön nimikkeen alla. Tällaisesta harmaaseen alueeseen siirtymisestä
tyypillisiä esimerkkejä ovat yhä syvempi osallistuminen erilaisiin NATO:n toimintoihin ja harjoituksiin, mistä tyypillinen on suunniteltu Islannin ilmavalvonta.
Vuonna
2009 julkistettiin Stoltenbergin raportti, jossa esitettiin Suomen ja Ruotsin osallistumista Islannin ilmavalvontaan. Sen jälkeen on ilmestynyt lukuisia arvioita ja raportteja, jotka ovat samansuuntaisia puolustusministeriön puolustuspoliittisen
osaston virkamiehen Heidi Kauppisen tulkinnan kanssa:
”Pohjoismaisen solidaarisuuden ja pohjoismaisen syvenevän turvallisuus- ja puolustusyhteistyön yksi ilmentymä
on Suomen ja Ruotsin päätös ilmoittaa halukkuudestaan osallistua Islannin ilmatilan valvomiseen. Päätös on tärkeä. Se syventää merkittävällä tavalla pohjoismaista puolustusyhteistyötä
ja antaa tärkeän signaalin Pohjoismaiden kyvystä ja tahdosta kantaa vastuuta toistensa ja lähialueensa turvallisuudesta. Se syventää myös Suomen ja Ruotsin jo erinomaista yhteistyötä Naton kanssa ja vie
kumppanuusyhteistyön uudelle tasolle.”
Yksi johtavista Ruotsin turvallisuuspoliittisista kommentaattoreista, Svenska Dagbladetin pääkirjoitustoimittaja Claes
Arvidssonin sanoi artikkelissaan mm.: ”Huolimatta siitä, että hanke lähinnä esitellään joidenkin viikkojen harmittomana ilmaharjoituksena se voidaan kuitenkin nähdä eräänlaisena signaalina siitä,
että kumpikin sotilaallisesti liittoutumaton (mutta pikemminkin liittoutumavapaa) maa ottaa uuden kannan kysymykseen vastuusta pohjoisen Euroopan turvallisuudesta.”
Suomen
ja Ruotsin osallistuminen Islannin ilmavalvontahankkeeseen on nimenomaan askel Pohjoisessa Euroopassa sotilaallisen liittoutumattomuuden ja liittoutumisen välitilassa, josta monilla tahoilla suunnitellaan kehitettävän eräänlainen Pohjoisen
Euroopan verkostoarmeija, joka vähitellen nojaisi tai sulautuisi NATO:oon. Sen kuvitellaan voivan ottaa vastuuta Islannin ja Baltian välisen alueen turvallisuudesta, jos ja kun Yhdysvallat etääntyy Euroopasta. Islannin ilmavalvontahanke
osaltaan vauhdittaa tuota kehitystä, jonka seuraukset olisivat toteutuneena arvaamattomat.
Siksi luen nyt pettyneenä ja erimielisenä Keskustan nettisivulta: ”Sipilä
otti puheessaan kantaa Suomen osallistumiseen Islannin ilmatilan valvomisen yhteydessä toteutettavaan harjoittelutoimintaan.
- Suomen Keskusta on aina suhtautunut myönteisesti puolustusvoimien kansainväliseen harjoittelutoimintaan, myös
Naton kanssa. Keskustalle sopii harjoittelu Islannissa ja sen ilmatilassa nyt sovituilla edellytyksillä. Olennaista on, että ilmavalvonta on muuttunut monien vaiheiden jälkeen kansainväliseksi harjoittelutoiminnaksi.”
Näiden alkuvaiheen jälkeisten ”monien vaiheiden” pitäisi paremminkin huolestuttaa kuin innostaa Islantiin menoon. Innokkaalle Kataisen hallitukselle kerrottiin aluksi, että
voitte osallistua itse ilmavalvontaan. Sitten joku tai jotkut osapuolet NATO:n sisällä totesivat, ettei se heille käy. Nyt halutaan tuo Kataisen hallituksen poliittinen viesti lähettää ehdoin tahdoin kehittämällä
Suomen ilmavoimille jotakin toimintaa NATO:n ilmatilaan alueelle, jossa Venäjän ilmavoimien aktiviteetti on lisääntynyt runsaasti enemmän kuin Ruotsin rannikolla.
Tämä Sipilän kanta Islannin ilmavalvonnan osalta on siis ristiriidassa hänen tärkeä laajemman turavallisuuspoliittisen linjauksensa kanssa, enkä sitä osaltani kannata.