Jatkan tällä palstalla medioiden seurantaa

Suomenmaa

Risto Volanen:

Hallituksen turvallisuuspolitiikka on vaikeuksissa

 

Pääministeri Katainen sanoi hiljakkoin Saariselällä, että Suomi on valmis EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vahvistamiseen. Suomi kehittäisi sitä pohjoismaisen yhteistyön rinnalla. Eurooppaministeri Stubb ja Viron presidentti Ilves perustelivat, että Yhdysvallat vetää Euroopasta ja Natosta joukkojaan ja rahoitustaan.

 

Presidentti Niinistö taas sanoi Kööpenhaminassa, että Islannin ilmavalvonta onkin kokeilu, josta nähdään, miten pitkälle pohjoismaisessa puolustusyhteistyössä voidaan edetä ja missä vaiheessa Nato asettaa jäsenmailleen, eli Islannille ja Norjalle, rajoituksia.

 

Muotoilut kertovat maan turvallisuuspolitiikan ongelmista.

 

Viime vuosikymmenen alussa silloinen pääministeri korosti Natoa ja hallitus päätti osallistua Irakin sodan jälkihoitoon. Maaliskuun 2003 vaalien jälkeen jälkihoitoon ei menty, mutta Naton osalta puolustushallinnossa jatkui kehitystyö, sen strategisen suunnitelman sanoin visiona yhteinen puolustus. Nyt puolustusvoimia on saneerattu pitkälle natokuntoon, mutta tuo visio näyttää häviävän näköpiiristä.

 

Viime vuosikymmenellä Vanhasen hallitusten aikana turvallisuuspolitiikan perustana oli kuitenkin geopoliittinen vakaus pohjoisessa Euroopassa, pyrkien vahvistamaan kylmän sodan jälkeen syntyneitä EU- ja Nato-suhteita, naapurisuhteita ja erityistä Ruotsi-suhdetta sekä omaa uskottavaa puolustusta. Samaan kokonaisuuteen kuului myös selkeä Suomen Nato-optio.

 

Tällä vuosikymmenellä tämän geopoliittisen vakauden turvallisuuspolitiikan on kuitenkin korvannut ensin luopuminen Nato-optiosta tasavallan presidentin ja hallituksen toimikausiksi, mutta sitten perustaminen ”yhteistyöhön”. Sitä presidentti Niinistö kuvasi tammikuussa seuraavasti:

”Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kantavana ajatuksena on yhteistyö. Vaikka kunkin on hoidettava oma osuutensa, ei nykyajan turvallisuusuhkiin voi uskottavasti vastata yksin, muista irrallaan…

Tämä on myös se syy, miksi panostamme EU:n turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen yhteistyöhön, Nato-kumppanuuteen ja pohjoismaiseen puolustusyhteistyöhön.”

 

Kun viime vuosikymmenellä Yhdysvaltojen ja Venäjän osalta alkoi ilmetä uutta, Suomen ulkopoliittinen johto toimi pohjoisen Euroopan geopoliittisen vakauden turvaamiseksi myös jatkossa. Siihen liittyi myös puolustusvoimien hyödyllinen yhteistyö muiden kanssa, mutta tämä oli osa Suomen vakaus- ja kriisinhallintapolitiikkaa eikä siihen liittynyt väljää puhetta yhteistyöstä vastattaessa turvallisuusuhkiin, kuten nyt.

 

Toivottu yhteistyö turvallisuuspolitiikan kantavana ajatuksena voi kuulostaa hyvältä, mutta se luo Pohjoismaat–Baltia -alueelle sisäisiä ja ulkoa nähtyjä yhteistyöodotuksia, joihin alueen maat eivät pysty vastamaan.

 

Maan turvallisuus ei voi perustua toiveisiin ja siinä reaalista ovat oma puolustus tai sitovat valtiosopimukset, joilla on katetta. Norja jopa hiljakkoin huomautti tästä Ruotsille. Kun Islannin ilmavalvonta nyt rajataan Naton puolelta, siinä törmäävät Suomen toivottu yhteistyö ja Naton reaalipolitiikka.

 

Suomen ja Ruotsin väljä yhteistyöpuhe sekä samanaikainen sotalaitosten tiivistyvä yhteistyö Pohjoismaiden–Baltian -alueella ovat myös viestineet Yhdysvalloille mahdollisuutta etääntyä ottamistaan vastuista tällä alueella ja näin heikentäneet alueen vakautta.

 

Pohjoismailla ei ole edellytyksiä vastata Islanti–Norjan ja Baltian-alueen turvallisuudesta. Sama koskee myös pyrkimystä etsiä EU:n sinänsä hyödyllisestä materiaali- ja kriisinhallinnan puolustuspolitiikasta apua korvaamaan koko pohjoisen Euroopan vakautta.

 

Toiveikas yhteistyö turvallisuuspolitiikkana on myös osaltaan tukenut puolustushallinnon huipputeknistä kehittämismallia visiona yhteinen puolustus, mikä yhdessä säästöohjelman kanssa on johtanut erityisesti maavoimat vaikeaan asemaan.

 

On tärkeätä, että maassa voidaan mahdollisimman pian toteuttaa geopolitiikkaan perustuvaa suomalaista reaalipolitiikkaa, joka vielä ehtisi vaikuttaa pohjoisen Euroopan ja siihen yhä enemmän kytkeytyvän maapallon pohjoisimman osan vakauden turvaamiseksi.