Jatkan tällä palstalla medioiden seurantaa

Perjantai 13.6.2014 klo 06.12

Se Suomi, jossa Antti Herlin haluaa jatkossakin asua, pitää huolta vähäosaisista ja muualta tulleista. Ja huolehtii suhteistaan Venäjään.

 

Antti Herlinin mukaan Venäjä-suhteet on pidettävä kunnossa.

 

Koneen pääomistaja Antti Herlin puhui eilen Suomen Sotaveteraaniliiton liittojuhlassa Oulussa. Talouselämän nokkamiehen esittämäksi puhe oli sisällöltään ja tyyliltäänkin poikkeuksellisen.

 

Herlin lainasi puheensa aluksi Urho Kekkosen kirjoitusta sotavuodelta 1943. Siinä silloinen nouseva poliitikko kiitti kansakunnan vaikeina aikoina osoittamaa kasvavaa paineensietokykyä, moraalia: "Että jaksetaan kestää. Ja mikäli mahdollista: että jaksetaan kestää iloisella mielellä."

 

Tuo Kekkosen ohje ja kannustus on Herlinin mielestä ajankohtainen nytkin, kun taloustaantuma jatkuu ja "sotavuosiemme vihollinen on taas otsikoissa".

 

Vaikka Ukrainan kriisi on nostanut turvallisuuspoliittista keskustelua, Herlin kehotti pitämään mielessä, että yksi ei muutu:

 

- Meillä on pitkä maaraja Venäjän kanssa.

 

Suomi on EU:n rintamassa, mutta meidän on pidätettävä itsellämme oikeus tulkita EU:n Venäjä-politiikkaa. Tarvitaan siis selkärankaa, jonka varassa Suomi voi omia etujaan vaalien tehdä ratkaisuja muuttuvissa tilanteissa.

 

- Suomettua emme enää halua, mutta suhteet Venäjään on tietenkin pidettävänä hyvinä. Uskon johtajiemme tähän kykenevän.

 

Suvaitsevaisuus voitti

 

Herlin analysoi myös Suomen asemaa viime sotien vaihtelevissa käänteissä, milloin Neuvostoliittoa vastaan, milloin natsi-Saksan rinnalla tai sitä vastaan.

 

- Mielestäni nuo sodat käytiin todellakin myös vapauden ja suvaitsevaisuuden puolesta, ääriliikkeitä vastaan, hän tulkitsi.

 

- Olemme aina olleet vapautta rakastava mutta myös perusolemukseltamme suvaitsevainen kansakunta. Sotien jälkeinen aika opetti meille vielä lisää suvaitsevaisuutta, kun piti oppia tulemaan toimeen entisen vihollisen kanssa.

 

Suomettumisen aika

 

Lapsuusmuistojen kautta Herlin pääsi puhumaan "suomettumisen" ajasta, "jossa oli hyvät ja huonot puolensa". Erityisen hyvät ne olivat Kone Oy:lle, joka hyötyi idänkaupasta ja monopoliasemastaan hissien ja nostureiden viennistä Neuvostoliiton vaativimpiin rakennuskohteisiin.

 

- Tämä kauppa oli yksi mahdollistaja Koneen laajentumisessa länteen. Neuvostokaupan katteilla ostettiin toimintaa Länsi-Euroopasta.

 

Idänkauppa toi paljon työtä suomalaisille ja sitä saavat menestyksestään kiittää myös monet muut nykyhetken suurimmat suomalaisyritykset.

 

Huolta vähäosaisista

 

Meidän on Herlinin mielestä syytä kantaa huolta maamme ja maanosamme nykyisestä kehityksestä, kun ääriliikkeet menestyvät monissa EU-maissa.

 

- Avoimesti rasistiset yksilöt saivat paljon ääniä Suomessakin, muutamissa muissa Euroopan maissa tilanne on paljon vakavampi.

 

Puheen loppu oli Herlinin omien arvojen ja arvostusten avoin tunnustus:

 

- Hyvät sotaveteraanit, minun Suomeni, jonka vapaudesta teitä vielä kerran kiitän ja jossa haluan asua, kunnioittaa tuota vanhaa viisautta (arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin). Siinä Suomessa pidetään huolta vähäosaisista. Siinä Suomessa saavat eri taustaiset ihmiset elää pelkäämättä, eikä se ole yhden totuuden maa. Sen poliittinen järjestelmä saattaa aika ajoin vaikuttaa tehottomalta, ja moni asia tuntuu menevän huonoon suuntaan. Mutta kuulijat, viimeksi mainittu on hinta siitä, että Suomessa otetaan kaikki kansalaiset huomioon, ja tämä hinta kannattaa maksaa.

 

TIMO HAKKARAINEN
timo.hakkarainen@Iltalehti.fi - Suomen suurin uutispalveluilmedia.fi

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Puheenjohtaja Juha Sipilä Keskustan puoluevaltuustossa 26.4.2014. Punnittua ja harkittua alusta loppuun. (Koko Keskustan sivulla oleva puheen turvallisuuspoliittinen ja Ukrainaa koskeva osa):

 

 

Ukrainan kriisi koettelee parhaillaan luottamusta siihen käsitykseen, että Euroopassa olisi päästy voimapolitiikasta eroon. Ukrainan kasvukivut itsenäisyyteen eivät ole juuri hellittäneet kahdessakymmenessä vuodessa. Maalla on runsaasti työtä demokratian vakiinnuttamisessa, oikeusvaltiokehityksen, ihmisoikeuksien, sananvapauden ja korruption vastaisuuden kehittämisessä. Nämä ovat perusedellytyksiä pitkäjänteiselle koko kansaa palvelevalle talouden kehitykselle.

 

Keskusta on antanut tukensa maamme valtiollisen johdon työskentelylle osana Euroopan unionia kriisin ratkaisemiseksi. Voidaan sanoa, että EU on toiminut yllättävän yhtenäisesti kriisin ollessa päällä. Tätä on ulkosuhdehallinnon uudistuksella tavoiteltukin. Tällaisissa suurissa kysymyksissä unionia mitataan: EU:n pitäisi edustaa meitä kaikkia ja olla vaikutusvaltainen.

 

Kritiikin kärki kohdistuu kriisiä edeltävään aikaan. Silloin unioni ei pystynyt olemaan riittävän yhtenäinen ja vahva liennyttääkseen kohonnutta jännitettä Venäjän ja Ukrainan välillä.

 

Keskusta on pitänyt tärkeänä sitä, että Suomi säilyttää oman harkintansa siitä, että hoidamme tarvittaessa Venäjän kanssa niitä asioita, jotka maidemme välillä on aina hoidettava. Tämä on myös mahdollista yhteisestä EU-linjasta huolimatta. Meillä on yhteistä rajaa Venäjän kanssa enemmän kuin muilla Euroopan mailla yhteensä.

 

Voimapolitiikka ei ole koskaan täysin hävinnyt maailmasta taloudellisen keskinäisriippuvuuden lisääntymisestä huolimatta. Taloudellisista riippuvuuksista johtuen sellaisen politiikan toteuttaminen on vaan entistä vaikeampaa. Ukrainan kriisi ja Venäjän käytös siinä ovat palauttaneet voimalla uhkaamisen myös Eurooppaan. Tätä ei voi hyväksyä.

 

Kehitys on luonnollisesti johtanut Suomessa pohdintaan omasta asemastamme. Tällaisessa tilanteessa tärkeää on säilyttää maltti. Kun kriisin ratkaiseminen näyttää olevan hiuskarvan varassa eikä edellispäivänä kirjoitetun puheen ajankohtaisuudesta voi seuraavana päivänä olla varma, niin mielestämme kaikkien Euroopassa pitää edistää kriisin ratkaisemista eikä syöttää siihen uusia epävarmuutta lisääviä tekijöitä.

 

Keskustan ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja on selvä. Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton maa, jonka uskottava puolustus pohjautuu yleiseen asevelvollisuuteen ja alueelliseen maanpuolustukseen sekä korkeaan maanpuolustustahtoon. Mielestäni näköpiirissä ei ole syytä hakea Nato-jäsenyyttä, jatkamme kumppanuusyhteistyötä esimerkiksi harjoitusten muodossa Naton kanssa ja pidämme yllä aitoa mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä eli Nato-optiota. Jos Suomi päättäisi hakea jäsenyyttä, siitä pitää järjestää kansanäänestys. Meidän on Suomena vaalittava omaa liikkumatilaamme niin, että muut eivät pääse määrittämään asemaamme. Tämä aito liikkumatila on saavutettu vähitellen sodan jälkeisessä Suomessa pitkäjänteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ansiosta.

 

Muutama viikko sitten kuulimme yllättäen pääministeri Jyrki Kataisen kannan, että Suomen paikka on hänen mielestään Natossa. Minusta pääministerin ei pitäisi keskellä kriisiä lähettää tällaista viestiä maailmalle, kun hänen oman hallituksensa ohjelma on hengeltään täysin päinvastainen. Ohjelmassa on nimenomaan päätetty, että jäsenyyttä ei valmistella. Se ei anna kovin johdonmukaista kuvaa hallituksen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.

 

Nostan tämän esille siksi, että historian saatossa keskellä tällaisia myllerryksiä on olemassa riski, että osana kriisien ratkaisua meidän päämme yli haetaan hiljaista ymmärrystä, joka määrittää asemamme Euroopassa meiltä kysymättä. Juuri tällaisen mielikuvan välttämiseksi oman liikkumatilan ylläpito ja hyvistä naapuruussuhteista huolehtiminen ovat ensiarvoisia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hyvin monien ulkomaisten ja kotimaisten kommenttien lukemisen jälkeen komentaja Ari Puheloisen analyysi Ukrainan kriisistä tuntuu yhdeltä parhaimmista. Siksi liitän sen kotisivun toimesta litteroituna kokonaisuudessaan Mediaseurantaa –sivulle.

 

Ylen aikaisen puolustusvoimien komentajan Ari Puheloisen haastattelu 20.3.2014.

(Toimittajan kysymykset tiivistetty)

 

Tuliko Ukrainan kriisi yllätyksenä?

Aina tällaiset isot muutokset tulevat tavallaan yllätyksenä enemmän tai vähemmän. Totta kai tehtäviin kuuluu arvioida erilaisia tilannekehityksiä ja tällainenkin mahdollisuus on ollut ajatuksissa. Mutta kyse onkin siinä yllättävyydessä siitä, mitä tulevaa kehitysvaihtoehtoa on osannut pitää todennäköisenä ja mitä vähemmän todennäköisenä. Ja kyllä tämä on kuulunut tähän jälkimmäiseen kategoriaan, eli ei sitä kovin todennäköisenä osannut pitää.

 

 

Mitä merkkejä on ollut?

Tietysti tämä tilanteen kokonaiskehitys ja yleisesti se, mitä voi arvioida Venäjän strategisista päämääristä ja mitä siinä valossa sitten Venäjä voisi tehdä. Mutta kyse on aina sitten arvioista Venäjänkin kannalta, että mitkä ovat panokset, mitä saavutetaan ja mitkä ovat riskit ja niin edelleen, ja tässä nyt on päädytty tällaiseen ratkaisuun.

Poliittinen vai sotilaallinen kriisi?

 

 

No en ihan ole sitä mieltä että se olisi muuttunut poliittisesta sotilaalliseksi. Kyllä tämä mielestäni on edelleenkin poliittinen kriisi ja ratkaisuja siihen pitäisi hakea poliittista tietä. Sotilaallisessa tilanteessa minun mielestäni on hyvää se, että tässä ei ole varsinaisesti sodittu. (Toimittaja: Sekö tekee ettei ole sotilaallinen?) Ei varsinaisesti, mutta jos ajatellaan taustoja ja venäjän päämääriä ja sitä että millä tasolla suurimmat haasteet ovat, niin tässä mielessä painotan sitä, että se on poliittinen ennen kaikkea. Kysehän on nyt siitä, että Venäjä käyttää politiikan tekoon sotilaallista voimaa.

 

 

Kuinka suunniteltua nämä tapahtumat ovat olleet?

Varmasti aina kaikkia tällaisia toimintoja suunnitellaan ja mielestäni se ei nyt ole se oleellisin kysymys, että mitä on suunniteltu milloin ja mitä on päätetty milloin. Minusta oleellisinta on arvioida tässä, että mitkä ovat Venäjän isoja päämääriä. Minä näen tässä kaksi strategista pitkän aikavälin päämäärää, joiden toteutukseen myöskin tämä tilanne liittyy.

 

Ensimmäinen niistä on se, että Venäjä näyttää pyrkivän pitkällä tähtäyksellä palauttamaan sitä vaikutusvaltaa tai ainakin osaa siitä vaikutusvallasta jota aikoinaan Neuvostoliitolla oli. Toinen päämäärä ja nimenomaan täällä lännen ja Euroopan suunnalla on minun arvioni mukaan se, jota voitaisiin kansainvälisessä politiikassa vakiintunutta termiä käyttäen kuvata sanalla ”containement” eli patoaminen tai rajoittaminen, siis päämääränä lännen vaikutuksen Venäjän rajoille tulon ja laajentumisen rajoittaminen. Ja näiden päämäärien valossa minun mielestäni pitää myöskin katsoa näitä tapahtumia.

 

 

Onko tämä ollut enemmän suunnitelmallista kuin hallitsematonta?

Kyllä minä uskon, että tämä liittyy myös näiden strategisten päämäärien toteutukseen, mutta kysehän on myöskin siitä että, milloin on Venäjän kannalta katsottuna siis Venäjän silmin tarkasteltuna sopiva tai viimeinen tilaisuus tehdä tällainen askel eli milloin siihen on mahdollisuudet, ja Venäjä on aina ollut hyvin taitava käyttämään nopeasti hyväksi tällaisia aikaikkunoita jos tällaista imaisua voi tässä käyttää kuin aikaikkuna.

 

 

Putinin puhe: teidän mielestänne onko siis niin, että tämä tästä vielä laajenee?

En näe tässä nyt sellaista välitöntä uhkaa, että tämä laajenisi. Venäjällä on tällaiset päämäärät nyt laajentaa vaikutustaan ja Venäjä käyttää siihen poliittisia, taloudellisia ja tarvittaessa niin kuin olemme huomannet myöskin sotilaallista toimintaa niiden päämäärien ajamiseen. Ei mielestäni tästä voi suoraan tehdä johtopäätöstä, että tämä nyt heti kohta tämä nyt jotenkin sotilaallisena kysymyksenä laajenisi. Kyllä kyse on ennen kaikkea siitä, että se politiikka ja sen politiikan toteutus strategisine päämäärineen sanelee sitä linjaa, mitä edetään ja mielestäni konfliktit ja tämänkin tasoiset konfliktit eivät ne tuosta syty yhtäkkiä tuosta noin vaan ikään kuin improvisoituina.

 

 

Siis ei laajene Ukrainaan vai Ukrainasta vielä ulkopuolellekin?

Minun mielestäni tässä on isoja pidäkkeitä sillekin, että tämä toiminta laajenisi siis sotilaallisena toimintana itäiseen Ukrainaa, ja talouden alalla varmaankin Venäjän pitää ottaa huomioon tällaiset asiat, miten laajoja vaikutuksia sillä voi olla ja luulenpa, että kun ne vaikutukset loppujen lopuksi ovat varsin isoja ja vaikuttavat Venäjän valtion kassaan niin luulen, että ei Venäjä ole valmis merkittävästi vajauttamaan tai tyhjentämää valtion kassaa Ukrainan vuoksi.

 

 

Ovatko pidäkkeet vain taloudellisia vai onko muitakin?

Varmasti on poliittisia, koska kyllä luulen tässä eri puolilla ajatellaan, sitä että mikä on turvallisuustilanne tulevaisuudessa Euroopassa, ja se on minunkin ajattelussani voisiko sanoa ykköshuoli, kun tämä kuitenkin tavalla tai toisella tämä akuutti tilanne tässä häipyy otsikoista vähän niin kuin sisäsivuille, niin se iso huoli on siinä, että mitä tällaiset kehityskulut antavat aihetta olettaa Euroopan turvallisuusilmapiiriltä tulevaisuudessa ja turvallisuustilanteesta.Tuleeko siinä tapahtumaan merkittävää ja pitkäaikaista kylmenemistä, mikä vaikeuttaa yhteistyötä joka vaikeuttaa taloudellista kanssakäymistä ja niin edelleen. Ja täällä mielestäni ovat ne isot kysymykset nyt heti tämän akuutin tilanteen jälkeen.

 

 

Baltia, kuinka aiheellinen esimerkiksi Viron huoli omasta turvallisuudestaan on?

Baltian mailla tuntuu olevan iso huoli turvallisuudestaan ja kyllä minä jätän sen arvion nyt muille. Ei minulle ole tarpeellista kommentoida sitä kuinka aiheellista se on tai näin. Turvallisuuskäsitykset muodostuvat kunkin valtion kohdalla siitä tilanteesta missä ollaan, miten ympäristön tilannetta tarkastellaan miten sitä tulkitaan ja niin edelleen. Tässä voisi olla hyvä kysyä tätä Baltian maiden edustajilta.

 

 

Nato on siellä lisännyt läsnäoloaan.

Kyllä Natomaathan huolehtivat muun muassa ilmavalvonnasta sillä alueella tai lentokonepäivystyksestä ja sitä koneiden määrää on siellä jonkin verran lisätty.

 

 

Entä sitten Puola?

Kyllähän Puola näyttää selvästi olevan huolestunut turvallisuudestaan ja minä sijoitan tämän heidän aloitteen juuri samaan kehykseen siitä, mitä mainitsin miten kukin maa tarkastelee omaa turvallisuuttaan. En pidä yllättävänä sitä, että tätä konsultaatiomahdollisuutta tässä nyt sovelletaan.

 

 

Millaisena näette Krimin tulevaisuuden?

Kyllä se näyttää siltä, että Krimin tulevaisuus on Venäjän yhteydessä ja varmaankin Ukrainan valtiojohdossa ja sotilasjohdossa on tehty tämä johtopäätös että, joukot vedetään sieltä pois, että vältetään tilanteen pahenemista. Ja näin ollen tämän arvion taustalla on varmaan se näkemys, että Ukraina voi sotilaallisesti sillä alueella saavuttaa enää mitään.

 

 

Naton pääsihteeri Rasmussen on todennut, että tämä on vakavin uhka sitten kylmän sodan?

No kyllähän tämä vakava uhka on ja ennen kaikkea tämän tulevan kehityksen kannalta, että mitä viitteitä tämä antaa tulevaisuudesta. Ilman muuta vakava kysymys.

 

 

Entä sitten Suomen kannalta?

Sehän on ihan normaalia, se että lähialueen maat harjoittelevat niin Norja, Ruotsi, Baltian maat kuin Venäjäkin. Merkittävintä liikettä oli silloin, kun tämä kriisi alkoi kärjistyä ja kun Venäjällä oli tämä laajempi sotaharjoitus. Mitä tulee tähän valvontaan, tietysti tällaisessa tilanteessa me pidämme silmät ja korvat auki, niin että tiedämme mikä tilanne on. Kuitenkin pääpiirteissään voidaan sanoa, että näinä viikkoina se sotilaallinen toiminta jota Venäjällä on Suomen lähialueilla se on ollut normaalitasoa. Ja vielä viime päivinäkin aivan voisiko sanoa rauhallista ja jokapäiväistä. Eli ei tässä Suomen suuntaan ole, jos tässä nyt niin kuin näyttää siltä, että kansalaisten ajatuksissa on tällaisia uhka-arvailuja päällimmäisenä. Niin ei tässä nyt sellaiseen ole aihetta.

 

 

Mitä käytännössä tarkoittaa ilmatilan valvonnan lisääminen?

Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, millä tavalla me painopisteytämme tutkein käyttöä ja päälläoloa, kuinka monta niitä milloinkin on milläkin sektorilla päällä ja näin edelleen. Tämäntapaista ikään kuin tilannepäivystystä, esimerkiksi.

 

 

Mitä tämä uusin harjoitus tässä tilanteessa merkitsee?

En nyt aivan tarkkaan tiedä kaikista mitä on ennakkoon sovittu, mutta se on selvä tosiasia, että viime vuosina Venäjän aktiviteetti on kasvanut. Ja olenhan minä sen sanonut julkisuudessa jovarmaan  kauan sitten viime vuonnakin, että minun arvioni on että Itämeren ja Pohjois-Euroopan piirissä sotilaalliset harjoitukset tuleva tulevaisuudessa lisääntymään. Mutta todellakin voisiko sanoa isoin tapahtuma oli tämä silloin kun tämä tilanne alkoi kärjistyä tämän ison harjoituksen ne osat joita toteutettiin täällä Suomen lähialueella. Tällainen ilmavoimaharjoitus, joka nyt on käynnissä, sillä on varmaankin omat harjoitustavoitteensa, mutta todennäköisesti sillä on myöskin turvallisuuspoliittisia tavoitteita sen ajoituksessa ja suuntaamisessa ja niin edelleen. Kyllä varmaan kumpiakin tässä tilanteessa sillä haetaan.

 

 

Mitä mieltä olette Hägglundin lausunnosta?

No hän osaa varmaan sanoa mielipiteensä ihan oikein eikä minun ole sitä tarpeen ryhtyä sitä nyt tässä arvuuttelemaan tai arvioimaan. Mutta mielestäni on tärkeätä tässä tiedostaa, ettei Suomi ole Ukraina eikä meillä ole Ukrainaan tilannetta. Venäjällä ja Ukrainalla on ongelma. Suomella ja Venäjällä ei ole ongelmaa. Ja kyllähän tämä ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja puolustuspolitiikan hyvä hoito ja yleensäkin naapurisuhteiden hoitaminen on tässä aivan avaintekijä. Eivät ne sotilaalliset uhat tässä nyt noin vain synny. Kyllähän taustalla sitten, no jos katsomme historiaa voimme selvästi havaita, että siellä on aina joku valtioiden välinen intressiristiriita, joka sitten jos se ei muuten järjesty niin sitten joku saattaa turvautua sotilaallisen voiman käyttöön. Eli tässäkin mielessä niin en nyt näe tässä erityistä huolta Suomen kannalta.

 

 

Kuinka paljon tämän kaiken pitää heijastua puolustuksemme periaatteisiin?

Geopolitiikkaa tässä on paljon painotettu. Minun näkemykseni on, että geopolitiikkaa on aina enemmän tai vähemmän ilmassa. Huolestuttavaa on se, onko voimapolitiikka palaamassa. Ja silloin jos ikään kuin pakolla asetetaan asioita tiettyyn järjestykseen sillä ei valitettavasti oikein pysyviä ja hyviä ratkaisuja saavuteta. Suomen puolustustarpeet on viimeksi ja mielestäni aivan kattavasti määritelty valtion turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa vuodelta 2012. Ja ne lähtevät Suomen alueesta ja sen suojaamistarpeesta erilaisissa tilanteissa. Toisin sanoen eivät Suomen puolustustarpeet tänä päivänä linkity Ukrainan kriisiin, vaan niillä on omat voisiko sanoa objektiiviset ja faktoihin perustuvat syynsä. Ja totta kai Suomen pitää tulevaisuudessakin huolehtia alueestaan, ja meillä on tässä puolustustarpeiden hoitamisessa rahoitushaaste se on ihan selvää, vuosikymmenen puolenvälin jälkeen.

 

 

Onko Venäjän voimapolitiikka tehnyt paluun?

Saa nähdä. Se on juuri tämä minun iso huoli voi sanoa tulevaisuudessa, että tuleeko Euroopassa tällainen voimapolitiikan jonkin ajan kestävä tai enemmän tai vähemmän vahva paluu. Mielellään sitä ei näkisi.

 

 

Eikö Suomen puolustuspolitiikka ole kuitenkin linkittynyt siihen mitä Venäjällä tapahtuu?

Totta kai me seuraamme turvallisuusympäristöä kaikin tavoin, mitä siellä tapahtuu. Mutta tämän sotilaallisen puolustuksen ideahan on siinä, että kun me ylläpidämme riittävää puolustuskykyä niin sillä me ennaltaehkäisemme sitä, ettei uhkia Suomea vastaan syntyisi. Ja jos kuitenkin tällainen ennaltaehkäisy ei sitten toimi, niin sitä puolustuskykyä säätelemällä ja kohottamalla me pyrimme rakentamaan sellaisen ennalta estävän kynnyksen, että jos joku nyt haluaa tai harkitsee sotilaallista toimintaa Suomea vastaan, niin sitten se taho joutuu miettimään että kuinkas paljon tähän oikein pitää satsat, ja tässä suhteessa se on siihen mitä tavoitellaan ja tämä tällainen ennaltaehkäisymekanismi on se millä idealla meidän puolustuksemme toimii. Mutta sitten jos se ei  toimi, sitten on kyettävä torjumaan sotilaallisen  voiman käyttö Suomea vastaan. Tässä on erittäin tärkeä se, että se ennaltaehkäisykyky se voi perustua vain todelliseen puolustuskykyyn. Ei siinä bluffaamalla pärjätä kansainvälisessä yhteisössä jos näin vapaasti voi sanoa.

 

 

Jos Suomi olisi tässä tilanteessa Naton jäsen, miten tilanne eroaisi nykyisestä?

Tämä menee aika spekulatiiviseksi sotilaalliselta kannalta, koska jos Suomi olisi Naton jäsen, niin me emme voi tällä tavalla ennakkoon sitä kovinkaan pitävästi arvioida, mikä se sotilaallinen osuus tässä olisi. Se olisi sitten kysymys, joka pitäisi jäsenyysneuvotteluissa ratkaista. Mutta totta kai Natolla olisi ennen kaikkea turvallisuuspoliittinen merkitys, tällaisen tilanteen kärjistyessä, niin ehkä niin kuin etusijalla jos niin voi sanoa.

 

 

Miten tähän Ukrainan kriisiin löytyy ratkaisu?

Toivottavasti se löytyisi poliittista tietä ja toivottavasti ne pidäkkeet, joita tänä päivänä voisi olettaa olevan talouden alalla olisivat niinkin vahvoja, että ne olisivat omiaan hillitsemään tämän tilanteen edelleen mahdollista kärjistymistä ja sitten taas auttamaan siihen että tässä päästäisiin ikään kuin liennytyslinjalle.

 

 

”Hoitakaa te maata, minä merta vartioitsen”,

eli Kaarle –herttuan rohkaisu nuijamiehille, tulee mieleen kun lukee nyt lisääntyviä kirjoituksia. Suomikin pääsee mukaan tässä arvovaltaisen CEPA:n A. Wess Mitcellin ja Jakub J. Grygielin artikkelissa: ”Yhdysvallat tarvitsee nyt enemmän kuin koskaan etulinjan liittolaisiaan.” (Wall Street Journal)

 

http://online.wsj.com/article/SB10001424127887324577904578558121674110176.html

 

Tämä ei ole koko kuva Washingtonista, mutta yksi joukkue siellä niputtaa Kiinan, Iranin ja Venäjän ja rakentaa niiden ympärille Itämereltä Tyynellemerelle ulottuvaa muuria. Muitakin joukkueita on presidentti Obaman ”resetin” hengessä.

 

Asevoimien kannalta kyse on ”ilma-meri” -strategiasta, jonka idea on välttää maavoimien lähettämistä Euraasian mantereelle ja antaa mereltä ja ilmasta tulitukea maalla sotiville ”etulinjan liittolaisille”.

 

Tämä artikkeli kuvaa osaltaan apulaispuolustusministeri Townsendin vierailua koskevan blogini taustaa. On vaikea kommentoida Yhdysvaltojen eteläisen tai itäisen Aasian ”ilma-meri” -strategiaa. Blogissani kuitenkin perustelen, että saman perusmallin kaavamainen soveltaminen pohjoiseen Eurooppaan ei toimi kenenkään kannalta myönteisesti, ei myöskään Yhdysvaltojen.

 

Seuraavassa sitaatteja Mitcellin ja Grygielin artikkelista.

”Joillakin liittolaisilla saattaa olla houkutus ryhtyä kanssamatkustajiksi (bandwagon) nousevien valtojen kanssa, kuten haavoittuvat valtiot – Suomen tavoin - ovat tehneet läpi historian.”

 

”Samaan aikaan kun maailma kiinnitti huomionsa G-8 huippukokoukseen Pohjois-Irlannissa, Yhdysvaltojen asevoimat toteuttivat sotaharjoituksia valmistautuakseen pahimpaan kehitykseen Itämereltä Tyynellemerelle.”

 

”Ja itäisessä Keski-Euroopassa, alueelliset verkostot kuten Pohjoismaat-Baltia ryhmä ja Keski-Euroopan Visegrad neljä ryhmä tarjoavat tukea NATO:lle muodostaen suojavallia Venäjän vaikutusvallalle.”

 

”Washingtonin tulisi kehittää globaali strategia voidakseen paremmin käyttää etulinjan liittoutumia ja rohkaista kytkentöjä niiden kesken. Yhdysvaltojen kaltaiselle merivallalle maalla olevat liittolaiset voivat tarjota luonnollisen menetelmän padota mantereella olevia kilpailijoita ja rajoittaa heidän ambitioitaan.”

 

”Puolustusministeriön tulisi etsiä menetelmiä yhteen sovittaa Yhdysvaltojen sotilaallisia rakenteita ja suunnittelua noiden liittolaisten kanssa.”

 

 

Aamun Helsingin Sanomissa Kari Huhta otsikoi, että ”Suomi keksi uuden puolustuksen”. Hän pohtii, mistä tämä Natossa ”hämmennystä ja hilpeyttä” herättävä termi on tullut eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan huhtikuun mietintöön perustelemaan, että ”sotilaallinen liittoutumattomuus ei ole tosiasiassa täysin mahdollista”.

 

Huhta pääsee salapoliisityössään kevään 2011 Puolustusministeriön strategiseen suunnitelmaan 2030. Sen mukaan ”Suomen puolustusratkaisu on verkottunut puolustus, joka mahdollistaa siirtymisen yhteiseen puolustukseen”. Hän jää kuitenkin pohtimaan, ”kuka osasi tuoda verkottuneen puolustuksen ’unohdetusta selvityksestä’ eduskunnan käytettäväksi”.

 

Hyvää päättelyä ja hyvä kysymys, sillä niiden kautta avautuu myös näkökulma koko Nato -eliittiin toimintaan, jonka voimin Suomea on viety Natoon.

 

Verkottuneen puolustuksen aatehistoria johtaa 1990 –luvun Yhdysvaltojen asevoimiin. Siellä havaittiin, että eri puolustushaaroissa ja Naton jäsenmaissa oli kehitetty keskenään yhtyeensopimattomia johtamis- ja tietojärjestelmiä, mikä aiheutti hankaluuksia tositilanteissa. Ongelman ratkaisua varten asetettiin projekti, joka keväällä 1998 (kuva) ehdotti asevoimien yhteiseksi arkkitehtuuriksi C4isr -järjestelmää (Command, Control, Communications, Computers, Intelligence, Surveillance and Reconnaissance).

 

C4isr –järjestelmässä taas oli käytetty hyväksi tuolloin Walmartissa ja DELL:ssä kehitettyä liikkeenjohdon järjestelmää, jonka ideana on sähköistää kaikki toiminnot kassakoneelta ja kuluttajadatasta viimeisen toimittajan viimeiseen alihankkijaan. Sitä sovelsi Suomessa nopeasti myös Nokia tunnetuin seurauksin.

 

Yhdysvaltojen sotavoimissa seuraava askel oli muokata taistelutapa uutta järjestelmää käyttäväksi. Irakin ensimmäisen sodan aikana kehitettiin “vaikutusperusteisten operaatioiden” (Effects-Based Operations, EBO) käsite (kuva), jossa keskeistä on päätellä tulivoimaparametrista taaksepäin kaikki toiminnot välittämättä muodollisista organisaatiorakenteista.

 

Suomessa pääesikunta käynnisti Yhdysvaltojen, ja pian Naton, mallin toteuttamisen vuonna 2002 (kuva, komentaja Kaskealan esityksen julkinen kuva). Wikileaks aineiston mukaan joku ilmoitti Suomesta Yhdysvalloille syksyllä 2005, että Suomi hankkii sen puolustusvoimien kanssa yhteensopivan järjestelmän (kuva). Julkisista lähteistä käy ilmi, että hinnaksi tuli noin miljardi dollaria, mikä sitten käytännössä pakotti karsimaan mm. maavoimien 2004 selonteossa päätetystä kehittämisestä.

 

Tällä hetkellä C4isr-EBO –mallin mukaiseksi on muokattu ilma- ja merivoimat. Maavoimien muokkaus on menossa. Ilmavoimien Islannin ”pohjoismaisen” harjoituksen eräs ydin on kokeilla ja harjoitella ilmavoimien järjestelmän toimivuutta Naton ”ilmavalvontakomponentin” johtoesikunnan alaisuudessa eli osana liittokunnan peruskirjan V artiklan pohjalta toimivaa integroitua ilma- ja ohjuspuolustusjärjestelmää (Integrated Air and Missile Defence) - eilisen uuden tiedon mukaan mukana myös Yhdysvaltojen ilmavoimat.

 

Suomessa verkostoperusteinen puolustus saavutti ensimmäisen voittonsa, kun keväällä 2003 toimitusministeriön aikana ”kokonaismaanpuolustus” juridisen huijauksen avulla määriteltiin käsittämään kaikkien hallinnonalojen kaikki turvallisuus kaikissa olosuhteissa. Sen jälkeen puolustusministeriö on vuodesta toiseen vyöryttänyt ohjaukseensa kaikkia mahdollisia valtionhallinnon turvallisuusasioita. (Tästä on selostus Visuri, Hellenberg: Myrskyn silmässä, WSOYpro 2011.)

 

Uuden 2000 perustuslain soveltamisen ja samaan aikaan Tapahtuneen tasavallan presidentin vaihdoksen yhteydessä puolustusvoimat raivasi muutoinkin tilaa itseohjaukselleen. Tämä johti konflikteihin mm. puolustusministeri Kääriäisen johtaman puolustusministeriön kanssa. Ylimpien valtioelinten yhteen sovitetun ohjauksen turvaamiseksi säädettiin uusi 2007 puolustusvoimalaki, jonka mukaan Tasavallan presidentti, pääministeri ja puolustusministeri ovat yhdessä päättämässä puolustusministeriön strategiseen suunnitteluun liittyvistä kysymyksistä.

 

Uuden puolustusvoimalain säädöksen puolustusvoimat ja ministeri Häkämiehen johtama puolustusministeriö kuitenkin kiersivät saamalla oikeuskanslerinviraston lausunnon, ettei tuo puolustusvoimalain säädös koskekaan itse puolustusministeriön puolustusvoimien ohjeeksi päättämää strategista suunnitelmaa. Näin puolustusministeriön puolustusvoimia ohjaava strateginen suunnitelma jäi yksin puolustusministerin päätettäväksi ja se annetaan vain yleisellä tasolla tiedoksi Tasavallan presidentille ja pääministerille.

 

Salaisuussäädösten vuoksi en voi kuvata verkottuneen puolustuksen seikkailua valtion sisällä, mutta keväällä 2011 Häkämiehen johtama ministeriö julkisti vähin äänin strategisen suunnitelmansa, jossa verkottunut puolustus julkisestikin kuvattiin ei vain puolustusvoimien johtamismalliksi vaan myös Suomen kansalliseksi puolustusratkaisuksi visiona ”yhteinen puolustus”.

 

Näin oli Walmartin ja DELL:n liikkeenjohdon järjestelmästä oli tullut Suomen puolustuspolitiikan malli, johon saatiin uppoamaan kaikki mahdollinen kansainvälinen sotilaallinen yhteistyö, olipa sen sotilastekninen, oikeudellinen tai poliittinen sisältö mikä tahansa. Huhta kertoo, että ”Natossa Suomen puolustuksen uusi määritelmä herättää hämmennystä ja hilpeyttä.” Syynä voi olla vain se, että kuulijat ymmärtävät, miten mahdotonta heille olisi, että heille tutusta teknisestä johtamisjärjestelmästä johdettaisi koko valtion turvallisuuspolitiikka.

 

Nato –yhteensopivuuden, verkottuneen puolustuksen ja yhteistyön nimissä puolustusvoimien ”asiantuntijat” ovat sitten verkottaneet Suomen järjestelmiä osaksi Naton ja Yhdysvaltojen järjestelmiä. Sitten samat "asiantuntijat" tulevat ulkoasiainvaliokuntaan todistamaan, ettei "liittoutumattomuus ole tosiasiassa täysin mahdollista". Sitä seuranneesta ulkoasiainvaliokunnan lausunnosta ja sen hallitusenemmistön tulkinnasta on sitten tullut yksi osa pohjoisen Euroopan lisääntyvää sapelinkalistelua, johon Suomikin antaa näin aktiivisen panoksensa. 

 

Kari Huhta siis kysyy, ”kuka osasi tuoda verkottuneen puolustuksen” eduskunnan hyväksyttäväksi. Ehkä Huhta itsekin tämän tietää, kuten paljon muutakin.