Blogi

Snellmanin päivänä 12.5. 1863 - ja 2022

 

 

J.V. Snellaman täytti 57 vuotta 12.5. 1863. Samaan aikaan hän kirjoitti artikkelin ”Sota vai rauha Suomelle”. Tänään siitä näkee hyvin, miten hänen linjansa kesti 159 vuotta. 

 

 

 

 

 

Puolan kansainvälisen aseman osalta elettiin jatkuvasti Wienin kongressin jälkeistä aikaa, jolloin Puola oli jaettu kaikkien suurvaltojen sopimuksella Venäjän, Itävallan ja Preussin kesken. Snellmanilla oli sympatiaa kapinaan nousseille puolalaisille, mutta hän myös analysoi lännen suurvaltojen esittämän sympatian perusteita sanoen niiden kyllä puhuvan suuria mutta välttävän kuitenkin tosiasiassa itse sotaa Venäjän kanssa. Siksi Suomenkaan ei pidä luottaa tyhjiin lupauksiin. Snellman sanoi, että Englanti sekä Ranska tähtäävät lähinnä Venäjän heikentämiseen.

 

 

Snellmanin toukokuun 1863 artikkeli analysoi kansainvälisen tilanteen: ”Jos sota syttyy, Suomen rannikot tullaan varmasti saartamaan, sisämaahan kohdistuva vihollishyökkäys on epävarma asia. Näissä oloissa Suomen kansasta puhutaan kaikissa Euroopan sanomalehdissä kansana, joka ei vain toivo sotaa ja odota siitä menestystä itselleen, vaan joka on valmis kapinaan yhtyäkseen viholliseen."

 

 

Snellman myös tunnisti lännen ja idän pitkän aikavälin latauksen: "Sota Venäjää vastaan... siinä tarkoituksessa, jossa sitä lietsotaan, olisi sota, jonka loppua kukaan ei voi tietää ennalta." Jos 60 miljoonan asukkaan maahan hyökätään tarkoituksena pilkkoa tuo maa, on valmistauduttava vuosien sotaan, "ellei se päättyisi liittoutuneiden erimielisyyteen."

 

 

Sen jälkeen Snellman analysoi Suomen edessä olevia vaihtoehtoja.

 

 

Jos Englanti ja Ranska hyökkäävät kahdestaan, niiden ei kannattaisi tehdä sitä Suomen vaikeiden olosuhteiden kautta, vaan ne tyytyisivät täällä Krimin sodan kaltaiseen saartoon ja sotatoimiin rannikoilla. Sekin olisi Suomen nousevalle taloudelle ja rannikoille kohtalokas, mutta pelkkä suurvaltojen maahyökkäys tapahtuisi etelämpänä. Tilanne muuttuisi ratkaisevasti, jos sotaan yhtyisi myös Ruotsi ja tavoitteeksi tulisi Suomen takaisin valtaaminen. Sitä riskiä lisää suomalaisen lehdistön nyt lännessä ja Ruotsissa ruokkima ajatus suomalaisten halusta liittyä mukaan sotaan mukaan Venäjää vastaan.

 

 

Venäjä ei kuitenkaan jäisi odottelemaan Pietarin porteille maahyökkäystä Suomen kautta. Siksi länsivaltojen ja Ruotsin Suomen kautta tapahtuvan hyökkäyksen vahvuudeksi tarvittaisi noin 100 000 miehen armeijaa ja taistelut tapahtuisivat Suomen alueella. Vaikka hyökkääjä Suomessa tapahtuvissa taisteluissa menestyisikin, lännen kannalta paraskin tulos olisi Suomen jakaminen, koska Venäjä silloisilla voimillaan ei missään tapauksessa hyväksyisi suurvaltojen etenemistä rajalleen lähelle pääkaupunkiaan.

 

 

Snellman tunnisti Suomea koskevan spekulaation takana samat kotimaiset ja ruotsalaiset kirjoittajat, joiden kanssa hän oli debatoinut 1840 -luvulta alkaen. Hän ei säästänyt sanojaan niistä, jotka saattavat Suomea sekä läntisen että venäläisen spekulaation kohteeksi.

 

 

"Meidän maamme lehdet... herjaavat päivittäin Venäjää palvellakseen Puolaa. On helppo nähdä, minkä maan kustannuksella ne tätä jalomielisyyttään harjoittavat ja mitä apua siitä onnettomille puolalaisille on. Ja täällä on niitä, joiden mielestä muutaman vuoden sota olisi Suomelta vain kohtuullinen panos saman asian vuoksi!"

 

 

"Kaikkien näiden näkemysten suhteen voi tosin lohduttautua sillä, että Jumala on hullujen holhooja. Tätä todistaa jo se, että kaikelle tälle hulluudelle on tilaa. Mutta on syvästi masentavaa nähdä se hiljaisuus, jolla järkevämmät tässä maassa jättävät sanan vain hullujen ja ymmärtämättömien käyttöön."

 

 

Suomelle, ”joka ei valitse sotaa vaan ottaa sen vastaan, jolla ei siten ole siinä minkäänlaisia kansallisia intressejä ja joka on täysin kykenemätön määräämään sodan lopputulosta – sellaiselle kansalle sota voi tuoda ainoastaan onnettomuutta."

 

 

"Mutta millaisista yhdistelmistä kukin sitten uneksuukin, niin varmaa on, että kansa, joka hakee tulevaisuuttaan sodan kohtaloista ilman että se voisi sormenpäälläänkään vaikuttaa sen kulkuun, olisi kevytmielistä väkeä, jolla olisi myös kevytmielisten tulevaisuus – tuho ja paha äkkikuolema. Ja silti tällainen kevytmielisyys on voinut päästä esille kotimaamme lehdistössä."

 

 

"Täällä ei yleisesti ole mitään käsitystä siitä, ettei mikään maa ole koskaan käynyt sotaa muiden kuin omien etujensa vuoksi. Kuvitellaan nöyrästi, että Englanti olisi halukas korottamaan verojaan tai kasvattamaan kansallista velkaansa sadoilla miljoonilla punnilla siksi että Englannin kansakunta saisi hyvän omantunnon siitä, että se on taistellut kärsivän kansan puolesta – tai että ranskalaiset tuhlaisivat vertaan ja rahojaan saman jalon päämäärän vuoksi. Miksi ei sitten Suomessa oltaisi halukkaita kestämään tällaisen hyvän asian vuoksi muutaman vuoden saartoa!"

 

 

"En voi uskoa, että porvari menisi tässä jalossa uhrimielessään yhtä pitkälle kuin ylioppilas, jolle se ei maksa mitään muuta kuin täyden suullisen ilmaa. Voisi olettaa ensin mainitun olevan siinä hiljaisessa uskossa, että sotaa ei kuitenkaan tule vaan että asia voidaan ratkaista muutamilla sanoilla raatihuoneen salissa."

 

 

"Vain nuoruuden kuvitelmissa kansakunnat vaikuttavat ihmiskunnan hyväksi uhrautumalla toistensa puolesta. Todellisuudessa jokainen kansakunta tavoittelee omia etujaan ja niin sen pitääkin tehdä. Mutta näiden pyrkimysten menestys riippuu siitä, miten ne liittyvät yhteen ihmiskunnan intressien kanssa."

 

 

Sen mukaan suomalaisten on käsitettävä ”missä mielessä myös pienellä kansalla on kohtalonsa omissa käsissään. Reformien ja kehityksen täytyy taipua enemmän tai vähemmän suotuisien aikakausien vaihteluun. Niistä määrääminen voi useinkin olla tällaisen kansan mahdollisuuksien yläpuolella, kun mahtavimpienkin kansakuntien on tässä taivuttava historian välttämättömyyteen."

 

 

"Mutta säilyttämään sitä, mikä jo on, ja siksi taipumaan väistämättömään ja miehekkäästi kestämään sen, pitämään silmällä ajankohtaa, jolloin uudistus on mahdollinen, ja olla siten myös tavoittelematta enempää kuin mitä vaihtuvissa oloissa omin voimin kyetään puolustamaan ja säilyttämään - siihen pystyy vähäinenkin kansa."

 

 

”Vain villien heimojen nähdään taistelevan tuhoonsa saakka. Niillä ei ole kykyä elää sen tulevaisuuden puolesta, jonka sivistys lahjoittaa, ja joka on tullut lähinnä kristittyjen kansojen osaksi, koska niillä on usko siveelliseen maailmanjärjestykseen ja tämän uskon myötä tulevaisuuden toivo."

 

 

 "Tämä on se, mitä minä haluaisin, jos vain voisin, teroittaa lähtemättömästi maanmiesteni vakaumukseen: kansakunnan tulee luottaa ainoastaan itseensä. Tällainen vakaumus pitää sisällään, että kansakunnan ei tule haluta ja tavoitella mitään muuta kuin mitä sen mahti riittää saavuttamaan ja säilyttämään."