Blogi

Onko Jari Ehrnroothista tulossa alkiolainen?

 

 

 

 

 

 

 

On tosiaankin muutoksen aika, kun Suomessa pitkään näkyvin filosofisesti argumentoiva liberaali Jari Ehrnrooth ottaa aamun Yle -kolumnissaan (12.4.2022) askelia Santeri Alkion sivistysliberalismin suuntaan.

 

 

Ehrnroothin mukaan

 

”Venäjän barbaarinen hyökkäys Ukrainaan romutti länsivaltojen hyväuskoiset toivekuvat. Samalla paljastui, että vapautta rakastava länsi oli omalla politiikallaan vaurastuttanut pahimman vihollisensa. Miksi me erehdyimme? Miksi läntiset talousliberaalit olivat niin helppo saalis sortovaltion oligarkeille? Onko liberaalissa ajattelutavassa jokin perustavanlaatuinen virhe?”

 

 

Melkein totta. ”Länsivaltojen toivekuvat” kyllä, mutta ei kaikkien. Länsivaltojen politikassa on pitkään vaikuttanut presidentti Woodrow Wilsonin mukaan nimetty liberalismin laji, jonka mukaan kaikki ihmiset ovat luonnon lahjana vapaita ja demokraattisia, kun vain saavat siihen mahdollisuuden.

 

 

Mutta jo liberalismin perusklassikko John Stuart Mill näki sivilisaation merkityksen vapaan demokratian perustana, ja Suomen tasavaltaisen demokratian kehitys ja vahvuus on perustunut Snellmanin ideoimaan kansalliseen sivistyshankkeeseen, jonka Santeri Alkio kiteytti ajatukseen demokraattisen ihmisyyden kehitystarpeesta kaiken yhteiskunnallisen ja valtiollisen kehityksen pohjana. Tältä pohjalta Suomen synty ja nuori Suomi ovat länsimaisen sivistyshistorian yksi erityinen muoto, ja juuri nyt koko sivilisaation tulevaisuuden kannalta merkittävä onnistunut hanke.

 

 

Filosofina Ehrnrooth analysoi myös liberalismin nykyisten ongelmien taustaa:

 

”Nähdäkseni länsivaltojen kohtalokkaan erehdyksen syitä on etsittävä jäljelle jääneiden liberaalien uskomustemme perusteista.

 

Havaitsen kolme suurta itsepetosta:

 

On oletettu, että markkinatalous ja keskiluokan vaurastuminen tuovat kansanvallan. No, Kiinassa ja Venäjällä on kyllä vaurastuttu, mutta demokratiasta ja vapausoikeuksista ei ole tietoakaan.

 

On uskottu kauppasuhteiden ja taloudellisen yhteistyön johtavan ikuiseen rauhaan kansojen välille. No, ei ole johtanut läntisen arvoyhteisön ulkopuolella. Mikään taloudellinen hyötylaskelma ei pidätellyt Putinin panssareita.

 

On pidetty varmana, että kaikki ihmislajin jäsenet haluavat yksilönvapautta ja kansanvaltaa. No, ainakaan kiinalaiset ja venäläiset eivät toistaiseksi halua…

 

Kaksi ensimmäistä erehdystä läntinen liberalismi voisi helposti korjata palaamalla oivallustensa lähteille.”

 

 

Jälleen melkein totta. Mutta täydennettynä, että nämä ”itsepetokset” eivät ole minkään poliittisen  johtajan keksimiä vaan modernin ajan alun suurten filosofien kuten John Locken, Immanuel Kantin, David Humen ja Adam Smithin ajatteluun perustuvia olettamuksia luonnon antamasta valmiiksi demokraattisesta ja hyväntahtoisesta ihmisluonnosta ilman sivistyshistoriaa - vaikka ne olivat pitkän sivistyshistorian tulosta. Siksi ei myöskään voi puhua ”helposta korjaamisesta” mutta kyllä ”oivallusten alkulähteistä”.

 

 

Ehrnrooth jatkaa näistä alkulähteistä:

 

”Läntisen sivilisaation vuosituhantinen runko muotoutui antiikin kreikkalaisesta filosofiasta ja juutalais-kristillisestä moraalilaista, joiden liitoksista kolmesataa vuotta sitten kehkeytyi myös yksilönvapauteen ja kansanvaltaan nojaava liberalismi. Vapauden ja valistuksen myötä tieteen voittokulku johti pian maallistumiseen ja lopulta kulttuuri puhalsi uskonnon ulos arvoytimestään 1900-luvun jälkipuoliskolla. Sivilisaatiota koossapitäväksi uskomusjärjestelmäksi jäi yksin voitokas liberalismi, joka oli Euroopassa kukistanut pakkovaltaiset uhkaajansa fasismin ja kommunismin.

 

Syntyperäinen ihmisluonto on hyvin muokkautuva ja siksi eri kulttuureissa ihmiset kasvavat uskomaan täysin erilaisiin arvojärjestelmiin. Kollektiivi voidaan asettaa yksilön edelle ja alamaisuutta yksinvaltiaalle voidaan pitää hyveistä korkeimpana.”

 

 

Tässäkin on paljon perää. Luonnon antama ihmisluonto ei tosiaankaan ole valmiiksi vapaa sekä demokraattinen, vaan juuri kreikkalaisen ja kristillisen kulttuurin syntyaikoina maapallon muissa osissa sivilisaatiot alkoivat kehittyä eri suuntiin kuin vanhassa Roomassa ja sen eurooppalaisissa perillisissä. Euroopassa alkoi muodostua kreikkalaisen kulttuurin avukseen ottama Paavalin-Augustinuksen-Lutherin kristillinen sivilisaatio, joka muokkasi demokratiaan johtaneen länsimaisen ihmisen kielen ja mielen.

 

 

Ehrnrooth ei ole yksin kuvatessaan mm. Max Weberin tapaan tämän eurooppalaisen kristillis-kreikkalaisen sivistyshistorian vaihetta, jossa sen sisällä alkoi sen itsensä kieltäminen kaikkine seurauksineen, kuten fasismi ja kommunismi. Tosin ajoitus ”1900 -luvun jälkipuoliskolla” koskee erityisesti Suomea, missä tuolloin marxilaisuus ja positivismi eli yksipuolinen luonnontieteelliseen metodiin rajoittuminen alkoivat hajottaa kulttuurista nuorsuomalaisen kultakauden saavutuksia.

 

 

Oma kysymyksensä ovat Ehrnroothin poliittiset johtopäätökset.

 

”Mikäli länsi aikoo luopua maailmanpolitiikan itsepetoksista ja toiveajattelusta, sen on ensin luovuttava liian hallitsevasta hyötyajattelusta ja palattava eettisen ja poliittisen vapausaatteen ensisijaisuuteen. Talous on vain hyvä renki eikä vauraus ole arvo sinänsä.”

 

 

Alkiolainen ”palaaminen eettiseen ja poliittisen vapausaatteen ensisijaisuuteen” tarkoittaa ihmistä, jolla on viisas, maltillinen ja kohtuullinen, oikeamielinen, urhea ja hyväntahtoinen käytännöllinen järki. On tosiaankin vaikea nähdä, miten läntinen sivilisaatio selviää tästä alkavasta historian uudesta kaudesta, jos kaupallinen vihalla, väkivallalla ja seksillä barbarisointi sekä positivistis-marxilainen ateismi hajottavat tämän demokraattisen hyvän ihmisen ja kunnon kansalaisen perustana olevaa sivistystä. Tätä kulttuurin taantumisen vastavoimana demokraattisen ihmisyyden kehitystarve siis merkitsee – Alvar Aallon sanoin – kulttuuripolitiikan ”humanisoivaa kulttuuritahtoa”.

 

 

Jari Ehrnroothin kansainvälisen politiikan johtopäätökset kuten ”oman sotilasmahdin ylivoimaisuus” ovat sitten oma kysymyksensä, jonka liittymistä sivilisaatioiden historiaan tarkastelin hiljakkoin artikkelissa, ”Pitkä tie Ukrainan sotaan ja Kylmään sotaan 2”