Blogi

Ossi Kananen on poissa

 

 

 

 

 

 

 

 

Ossi Kanasen päivitys onnettomuudestaan ja siitä selviämisestä sekä tervehtymisen toivotus hänelle olivat viimeisten facebook -viestien joukossa ennen kuin lopetin some -tilit. Alkuviikosta Thomas Wallgren kommentoi artikkelia Ukrainan sodan taustasta, ja hän kertoi samalla juuri tavanneensa lahjakkaan tutkijan Johannes Kanasen. Hän oli kertonut Thomakselle setänsä kuolemasta samana päivänä sekä maininnut Ossin kertoneen tuttavuudestamme.

 

 

Osaltani suruun ja osanottoon Ossin läheisille sisältyy voimakkaita muistoja yhteisestä nuoruudestamme keskustanuorina. Ossin työ oli silloin Jyväskylässä Vesaisten keskusliitossa Ville Kovalaisen työtoverina. Samaan alkiolaiseen ystäväpiiriin kuuluivat Helsingissä NKL:n keskustoimistossa Pertti Kuopila, Tuula Puustinen ja Kyösti Kangas sekä Jyväskylässä Maaseudun raittiusliitossa Kalevi Siitari. He kriitikoidensa "himmeliryhmäksi" kutsumat olivat Keskustan nuorisojärjestön tulevaisuuden kannalta monin tavoin samantapaisessa ulospäin vähän näkyneessä mutta keskeisessä asemassa kuin opiskelijajärjestössä Olli Saarela, Tapio Rajavuori, Pentti Jussila ja Seppo Niemelä.

 

 

Vesaisten jälkeen Ossi Kananen jatkoi elämäntyötään Keski-Suomessa Raha-automaatti yhdistyksessä ja Eläkeliitossa. Osaltani palautuu mieleen hänen ja hänen ystäväpiirinsä uhrautuva työ keskustanuorissa mukaan lukien sisäisessä kamppailussa meidän alkiolaisten ja k-linja-yleisdemokraattien välillä – sekä siihen liittyvä tuki ja apu minullekin.

 

 

Arvokasta oli itse Ossin järjestötyö Vesaisissa mutta myös puhuminen ja vaikuttaminen alkiolaisen suunnan puolesta omassa maakunnassa ja koko maassa – ja se sai myös hyvin konkreettisia muotoja.

 

 

Olin kaikki aktiivivuodet ja kahden vaalikampanjan ajan opintolainalla elävä opiskelija, ja kun tarvitsin kyytiä Keski-Suomessa soitin kymmeniä kertoja Ossille. Presidentti Kekkonen hajotti eduskunnan syksyllä 1971 lukiessani lopputenttiin, mutta aivan heti piti rientää vaalikentälle saamaan yhteydet tukimiehiin ja ennen kaikkea maaherraksi tulleen Artturi Jämsenin kannattajiin. Niinpä soitin Ossille, ja hän tuli lentokentälle vastaan. Ajoimme Konginkankaalle, missä emme onnistuneet poliittisesti. Talossa oli kuitenkin tytär ja poikkesimme sinne jatkossakin vaalikampanjan aikana aina nelostietä ajaessamme, ja kihlauduin vaimoni kanssa seuraavana keväänä.

 

 

Ajan tavan mukaan minulla oli Helsingissä kotibritti, kotisaku, kotijenkki ja tietenkin kotiryssä, jonka kanssa oli monenlaisia hankauksia. Me uusalkiolaiset mm. erotimme opiskelijajärjestön k-linjalaisen yleisdemokraattisen johtokunnan, teimme HYY:ssä sopimuksen kokoomuksen kanssa emmekä suostuneet juhlimaan Leninin 100 -vuotissyntymäpäivää. Koetin lepyttää Valeria kutsumalla hänet pariksi päiväksi hiihtämään Saarijärvelle Vesaisten leirikeskukseen. Mutta sitten tuli mieleen, ettei minulla ollut hiihtovälineitä. Soitin Ossille, ja hän toi Jyväskylään sovitulle huoltoasemalle suksensa, sauvansa ja mononsa.

 

 

NKL:n kamppailuissa silloisen Teiniliiton vaikutuksesta ensimmäiset kolulaisaktiivit sitoutuivat stalinistien hallitsemaan yleisdemokraattiseen rintamaan – ja he muodostivat merkittävän ryhmän myös järjestön liittokokouksissa, jotka valitsivat puheenjohtajan. Ensimmäinen yleisdemokraateista irrottautunut oli satakuntalainen teini Matti Piuhola. Hän tuli tapaamaan minua ja ehdotti, että voisi lähteä maakuntiin puhumaan keskustan kolulaisaktiiveille oikean asian puolesta. Hänellä ei kuitenkaan ollut rahaa matkalippuihin sekä ruokaan, ja minunkin rahatilanne oli huonoimmillaan. Soitin Ossille Jyväskylään, että voisin rahoittaa Matin linja-autokyydin Jyväskylään, ja voisitko Ossi etsiä rahoituksen loppumatkaan. Eikä Ossin tarvinnut miettiä vastausta.

 

 

Ja paljon muuta.

 

 

Ossi oli elämänmyönteinen, toimissaan tuloksia aikaansaava, alkiolainen aatteen mies.

 

 

Ei ihme, että silloin puhuttiin Johanneksen pojista.

 

 

Osaltani esitän Ossi Kanaselle kiitollisena häntä kunnioittavan osanoton hänen lähimmilleen.