Blogi

Presidentti Obaman ja hänen turvallisuuspoliittisen neuvonantajansa Ben Rhodesin ajasta Washingtonin ulkopoliittiseen slangiin on vakiintunut ”the Blob” eli ”Möykky”, joka levittäytyy kaikkialle tekemään tai paremminkin jatkamaan omaa ulkopolitiikkaansa. Presidentti Eisenhower viittasi samaan suuntaan ”sotilas-teollisella kompleksilla” ja useat tutkijat ”syvällä valtiolla”.

Obaman Valkoisen talon Euroopan asioiden neuvonantaja Charles Kupchan luonnehtii uudessa kirjassaan esimiehensä politiikkaa ”liberaaliksi kevytkansainvälisyydeksi”. Obama jatkoi demokraattien pitkää liberaalia linjaa tehdä ”maailman turvalliseksi demokratialle” eli osaksi Yhdysvaltojen johtamaa liberaalia maailmanjärjestystä, mutta ilman sotilaallisia tappioita. Samalla tavoitteena oli vetäytyminen edeltäjien aloittamista interventioista.

Käytännössä tämä johti moniin ristiriitaisiin tilanteisiin. Toisaalta tuettiin aktiivisesti autoritääristen hallitusten kaatamista kuten Ukrainassa ja vuoden 2010 arabikevään aikana. Mutta kun Venäjä iski vastaan Ukrainassa, Yhdysvallat neuvotteli nopeasti ”kontaktilinjan”, jonka vakiintumiseen se tyytyi sotilaallisesti.

Olin itse Washingtonissa Atlantic Councilin seminaarissa, jossa Obamaa moitittiin jyrkin sanoin, ettei ukrainalaisille annettu ”lethal weapons” eli aseita. Hätiin kutsuttiin Valkoisesta talosta Charles Kupchan, joka kommentoi sanomalla, että jos me annamme yhden aseen, Venäjä antaa kaksi ja tuloksena on kolme ruumista. Sitä voidaan sitten jatkaa omaan sotaan asti. Onko muuta kysyttävää.

Toinen esimerkki oli Obaman ilmoitus, että Syyriassa kemiallisten aseiden käyttö kapinallisia vastaan olisi Yhdysvalloille ”red line”, joka merkitsisi Yhdysvaltojen voimakasta sotilaallista vastausta. Mutta kun Assad käytti kemiallisia aseita, Obama sanoi, ettei hän ala pommittamaan tänään vain sen vuoksi, että joku uskoisi hänen pommittavan huomennakin. Sama ajatus oli hänen tunnetussa West Pointin puheessaan, että vaikka meillä on paras vasara, kaikki ongelmat eivät ole nauloja.

Washingtonin slangilla Obamaa kritisoivat hallinnon ja median ”liberaalit haukat” sekä ”interventionistit”, joiden tunnetuin puolestapuhuja oli tuohon aikaan Robert Kagan. Hänen mukaansa liberaalin maailmanjärjestyksen toteuttaminen Yhdysvaltojen sotilaallisen voiman varassa on jatkuvasti mahdollista, jos vain tahtoa riittää. Juuri tätä kylmän sodan jälkeisen Yhdysvaltojen ylivoiman kauden ajattelun säilyttänyttä Obaman oppositiota alettiin silloin kutsua ”Blobiksi” eli möykyksi.

Yhdysvaltojen möykky ei ollut tyytyväinen presidentti Obamaan, mutta presidentti Trumpia se tunnetusti kampitti heti kaikin voimin – ja laittoi toivonsa uuteen presidenttiin. Siinä suhteessa Yhdysvaltojen ja Suomen möykyt ovat olleet lähellä toisiaan.

Presidentti Obaman ohjelmaan kuului toteutunutta laajempi vetäytyminen, mutta sen estivät juuri möykky ja myös oman väen jakautuminen. Varapresidentti Joe Biden oli lojaali presidentti Obamalle, mutta hänellä oli korvaa myös kriitikoiden suuntaan. Erityisen merkittävä liberaali haukka oli Robert Kaganin puoliso Euroopan asioiden apulaisulkoministeri Victoria Nuland, joka nähtiin jakamassa leipää Kiovan Maidanilla.

Vastaavaa Valkoisen talon Euroopan tehtävää taas hoiti pidättyväisempi Charles Kupchan, joka mm. hoiti Pohjoismaiden päämiesten Washingtonin vierailun 2016. Nyt Bidenin kampanjan neuvonantajaksi mainittu Kupchan ei kuitenkaan tullut uuteen hallintoon, ja hänen Bideniä tukeneiden lukuisien haastattelujen mukaan presidentti on ympäröinyt itsensä varapresidenttikauden läheisillä interventionisteillä ja liberaaleilla haukoilla.

Mutta ajat ovat muuttuneet. Obaman ajan useissa turvallisuustehtävissä ollut presidentti Bidenin ulkoministeri Tony Blinken joutui senaatin ulkoasiainvaliokunnan kuulustelussa varsin vahvan kyselyn kohteeksi juuri Obaman hallinnon interventiomielisempään siipeen kuuluneena. Hän totesi kannattaneensa Ukrainan aseistamista, mm. Libyan Gaddafin kaatamista ja kannatti jatkuvasti Georgian liittymistä Natoon. Nyt hänelle olivat päähaasteet Kiina, Iran ja ilmastonmuutos. Hän kuitenkin totesi olleensa väärässä arabikevään ”hallinnon muutoksissa”, koska autoritäärisen hallinnon kaatamisesta ei itsestään seuraakaan demokraattinen hallinto. Kysymysten konkretisoituessa Euroopan ja Venäjän suuntaan vastaukset kävivät varsin pyöreiksi.

Paradoksaalisesti senaatin komitean kuulustelussa oli varsin laaja yksimielisyys presidentti Trumpin Kiinan politiikasta, Nato -liittolaisten pakottamiseen lisäpanostuksiin, eikä vähälle kiitokselle jäänyt myöskään Yhdysvaltojen joukkojen repiminen irti maasodista. Monet republikaanit kuitenkin takoivat ulkoministerin aikaisempaa toimintaa kaikkein raskaimmilla Realpolitik -argumenteilla, mikä selvästi ennakoi myös jatkoa. Yhteinen ymmärrys oli, ettei ole paluuta Trumpia edeltävään aikaan. Mutta mitä se merkitsee käytännössä?

Suomen möykky tosin näyttää odottavan innokkaasti vanhan hyvän ajan palaamista. Mutta Washingtonista katsoen ei kuitenkaan näytä aivan siltä. Kuten jo uuden hallinnon ensimmäiset askeleet kertovat. Siitä lisää jatkossa.