Blogi

Al-Holin päätösprosessin yhteentörmäys
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Al-Holin päätösprosessissa törmäsi kaksi oikeusideologiaa, tasavaltalainen kansallisvaltion parlamentaarinen demokratia ja sille vastakkainen akateeminen ylikansallinen universalismi. Siksi tiivis yhteenveto on vielä paikallaan.
 
 
Sen voi tehdä tarkastelemalla lähemmin päätösprosessessia, joka oli vaikuttamassa itse dramaattisten tapahtumien taustalla. Siinä asian ydin on se, että vihreiden ideologian perusteella ministeri syrjäytti demokraattisen kansallisvaltion lain eli ulkoministeriön hallintoa koskevat säädökset. Sen eduskunnan perustuslakivaliokunta kuitenkin torjui, vaikka joukko ylikansallista/universalistista oikeusoppia kannattavia professoreita katsoi vihreiden tavoin, että kansallisvaltion lain voi ohittaa heidän, ministerin tai vihreiden ylikansallisen/universalistisen ideologian argumentein.
 
 
Perustuslakivaliokunnan ratkaisu ja sen parlamentaarista demokratiaa kannattavien asiantuntijoiden linjaus olivat kansallisvaltio Suomen parlamentaarisen demokratian voitto yliopistossa ja sen kouluttamissa uuden polven juristeissa melko vahvan aseman saaneista ylikansallisista/universalistisista oikeusideologioista. Suuntautuminen niihin alkoi Suomessa 1960-1970 -luvuilla laajan marxilainen opiskelijaliikkeen perintönä, kun sen monet kannattajat jäivät tiedekuntiin jatkamaan akateemista uraa suoraan ideologialtaan marxilaisina tai suuntautuen epädemokraattisia lähtäkohtia lähimpänä oleviin viratuksiin - jotka myös nojaavat johonkin ylikansalliseen oikeusperustaan. Sellainen on esimerkiksi saksalainen kriittinen koulukunta, joka puolestaan ammentaa marxilaisesta, positivistis-tieteellisestä ja Immanuel Kantin ajattelusta. Sama ilmiö ei tietenkään rajoittunut vain oikeustieteellisiin tiedekuntiin tai Suomeen.
 
 
Suomen parlamentaarisen demokratian historiallisena perustana taas ovat alun perin J.V. Snellmanin argumentoima kansallisuusaate itsenäisyyteen ja demokratiaan johtavana kansansivistyshankkeena sekä erityisesti K.J. Ståhlbergin oman maan kehityksen sekä englantilaisen parlamentarismin histriallisen kehityksen antaman esimerkin ja sen liberaalin demokratian oppi-isän John Locken aatteet. Snellmanille kansakunta on yleisinhimillisen erityinen muoto ja vastaavasti Locken-Ståhlbergin parlamentaariselle demokratialle ihmiskunnan hyvää tarkoittava kansainvälinen oikeus ja välttämätön yhteistyö syntyvät demokraattisten kansallisvaltioiden sopimuksina - eivätkä kansallisvaltion tai ihmismielen yläpuolelta oikeusoppineiden sanelemina tai tulkitsemina normeina.
 
 
Tänään liberaalia demokratiaa haastetaan kaikkialla, ja juuri nyt suomalaisella ja pohjoismaisella kansansivistykseen perustuvalla sivistysliberalismilla on Euroopassa ja maailmanlaajuisesti paljon kokemuksestaan ja ajattelustaan annettavaa. Osaltani olen kuvannut suomalaisen sivistysdemokratian synnyn ja nuoren selviytymisen "Suomen synty" ja "Nuori Suomi" tutkimuksissa (Otava 2017 ja 2019).
 
 
Yhteistä ylikansallisille/universalistisille oikeusideologioille on siis nojata oikeudellinen ajattelu johonkin parlamentaarisen demokratian kansallisvaltion lainsäädännön yläpuolella olevaan perustaan, mikä nyt siis tuli tavallista konkreettisemmin näkyviin yrityksessa syrjäyttää sen perusteella demoktaattisen kansallisvaltio Suomen lainsäädäntöä.
 
 
Voi myös todeta, että sama Suomen oloissa "post-marxilainen" ylikansallinen/universalistinen oikeusideologia on tullut esiin myös mm. koronan kriisijohtamisesta kuten valmiuslaista ja sekä "elokapinasta" käydyssä keskustelussa. Samaa voi sanoa uuden sukupolven oikeushallinnon johdon linjauksissa esimerkiksi suvivirren, Kouvolan kirkkotilojen käytön sekä kansanedustajien puheoikeuden tapauksissa.
 
 
Al-Holin päätösprosessin viimeisimmässä vaiheessa ylikansallinen/universalistinen oikeusoppi kuitenkin vielä saattoi menestyä, sillä vaikka perustuslakivaliokunnan mukaan erityisedustajalle ei voi siirtää päätösvaltaa, ministeri kuitenkin vielä tuntemattomalla juridisella menettelyllä siirsi päätäsvallan hänelle ja vältti ulospäin itse UM:n säädösten mukaisen vastuun vetoamalla "viranomaisharkintaan". On myös mahdollista, ettei tämä siirtämismenettely ollut juridisesti perusteltu, jolloin se joko vielä tulee esille tai nykyinen oikeuskansleri haluaa sen unohtaa.