Blogi

Miltä ETYK näytti Texasista, ja sitten?

 

 

 

 

 

 

 

 

Juuri 45 vuotta sitten Helsingin ETYK:n aikaan 1975 olin ASLA-Fulbright -stipendiaattien perehtymiskurssilla Texasin yliopiston Austinin kampuksella. Joitakin viikkoja aikaisemmin olin lähtenyt matkalle täynnä luottamusta tulevan ETYK:n lupaukseen turvallisuudesta ja yhteistyöstä Euroopassa.

 

 

Perillä Texasissa yllätys oli kuitenkin täydellinen. Ensimmäisinä viikkoina kukaan ei ollut kuullutkaan jostakin ETYK:istä. Sitten Valkoinen talo julkisti presidentti Fordin viikko-ohjelman, ja media ampui täydeltä laidalta presidenttiä, joka oli menossa Helsinkiin lahjoittamaan Itä-Euroopan lopullisesti Neuvostoliitolle.

 

 

Texasista matka jatkui Boston Universityn filosofian osastolle ja Keijo Korhosen suosituskirjeellä auditor -statukselle Harvardin Kennedy Schooliin. Elettiin presidentti Nixonin eron, Vietnamin sodan tappion ja nyt ETYK:n jälkeistä aikaa, eikä tunnelma ollut korkealla. Henry Kissinger oli virkavapaalla, ja useat kollegat suhtautuivat häneen kriittisesti.

 

 

Talvella 1975-1976 Yhdysvaltojen akateeminen ja yleinen mielipide heilui liennytyksen ja sen kritiikin välillä, ja myös käänne ehti tapahtua tuona aikana. Sen syynä oli Neuvostoliiton johdon kohtalokas johtopäätös konferenssista. Kremlissä olivat 1917 vallankumouksesta alkaen kilpailleet globaalin voiton ideologinen sekä oman maan turvallisuuden koulukunnat, ja nyt ETYK:in tulos tulkittiin ideologisesti kapitalistisen lännen heikkoudeksi kilpailussa maapallon herruudesta. Oli siis mahdollista ottaa uusi askel.

 

 

ETYK:iä seurasivat kuubalaisten ”vapaaehtoisten” lähettäminen Afrikkaan, sissiliikkeiden voimistaminen Etelä-Amerikassa sekä lopulta keskimatkan ohjusten kehittäminen uhkaamaan SALT -sopimusten tuloksena ydinasetyhjiöön jäämässä ollutta Eurooppaa.

 

 

Suomessa tuo vaihe koettiin mm. presidentti Kekkosen voitokkaana vääntönä suurlähettiläs Stepanovin ja marsalkka Ustinovin kanssa. Ne jotka tänään kantavat kaunaa hänelle eivät ole koskaan ymmärtäneet, että kylmä sota oli loppuun asti lujaa kamppailua ilman aseita, ja siinä Urho Kekkonen selvitti hyvin sekä ulkoiset että nämä silloiset sisäiset taklaajat - yhtenä avunaan taitava peli Neuvostoliiton perinteisen kahden linjan suuntaan.

 

 

Bostonin talven aikana 1975-1976 saattoi kokea amerikkalaisen akateemisen ja laajan kansan mielipiteen käänteen kohti tahtoa laittaa kova kovaa vastaan. Ensin se sai paremman puutteessa ilmaisunsa presidentti Jimmy Carterin valinnassa. Hän kaatui sitten Teheranin lähetystön panttivankikaappaukseen, joka Moskovassa jälleen tulkittiin Washingtonin heikkoudeksi. Se antoi vauhtia uskolle lännen kyvyttömyyteen vastata uusiin keskimatkan ohjuksiin kuten myös hyökkäykseen Afganistaniin. Presidentti Carterin neuvonantaja Zbigniew Brzezinski kuitenkin mobilisoi ja aseisti Afganistanissa muslimiheimot sissisotaan venäläisiä vastaan, ja siitä alkoi näihin päiviin asti vaikuttanut radikaalin islamin nousu.

 

 

Moskovassa kuitenkin tehtiin jälleen väärä tilannearvio. Sattuma vei kokemaan sen yhden vaiheen Ranskassa. Tammikuun alussa 1980 Neuvostoliitto oli juuri hyökännyt Afganistaniin, ja ENA:n ensimmäisellä oppitunnilla koulun johtaja Louis Blanc aloitti. ”Kuulkaa nyt kaikki tarkkaan. Hyökätessään Afganistaniin Neuvostoliitto on ylittänyt Jaltan rajat. Nyt Yhdysvallat iskee takaisin kaikin voimin, ja Eurooppa saa uuden mahdollisuuden.” Niin myös kävi.

 

 

Neuvostoliiton alkuperäinen leninistinen universalistinen ideologia koko maailman valloittamisesta hiipuvan oman talouden oloissa ajoi sen umpikujaan, ja voimien loppuessa uusi presidentti Gorbatchevin sukupolvi ajoi sen alas ilman suursotaa.

 

 

Jäljelle jäi kuitenkin toinen eli läntinen universalistinen ideologia koko maapallon liberaalista maailmanjärjestyksestä amerikkalaisten aseiden tuella. Lännessä käytiin 1990 -luvulla laaja debatti, mitä nyt tehdään, ja sen voitti ajatus edetä niin pitkälle kuin pääsee – taustana toisaalta olettamus jokaisen ihmisen luontaisesta demokraattisuudesta sekä toisaalta sen edistämisestä Yhdysvaltojen asevoimien avulla.

 

 

Kuten tunnettua, Venäjä perääntyi niin pitkälle kuin oli pakko, ja se ryhtyi sitten vastaiskuun Georgiassa ja Ukrainassa, jolloin myös presidentti Obaman Yhdysvallat pysähtyi ja sopi Euroopan yli uuden kontaktilinjan Venäjä kanssa.

 

 

Tämän päivän murros Yhdysvalloissa ja Euroopassa on seurausta siitä, että Venäjän ja Kiinan lisäksi monet muutkin vanhat sivilisaatiot ovat nousussa ja liittoutumassa haastamaan lännen pian sen ylittävin taloudellisin voimin. Johtopäätöksiä pohditaan intensiivisesti Yhdysvalloissa – ja se myös jo näkyy. Se on pohjimmiltaan myös Saksan ja Ranskan kysymys toisilleen ja koko Euroopalle.

 

 

Myös Suomessa alkaa olla jo kiire katsoa seurauksia omassakin ympäristössä.