Blogi

Elvytyspaketti, Eurooppa ja Saksa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vanhan Rooman romahduksen jälkeen Euroopan historia alkoi paavin ja keisarin kamppailulla, kumpi johtaa Eurooppaa ja yhdistää sen. Lopulta seurauksena oli protestanttien kapina kumpaakin vastaan. Sen jälkeen samaa ovat yrittäneet kerran Ranska ja kaksi kertaa Saksa, joka – kuten Henry Kissinger sanoo – teki virheet yrittäessään aseiden voimalla. Samaan tavoitteeseen olisi päässyt antamalla talouden kasvaa ylivoimaiseksi.

 

 

Toisen maailmansodan jälkeen otettiinkin opiksi. Saksa ja Ranska päättivät yrittää yhdessä, ja niiden vedossa perustettiin nykyinen Euroopan Unioni. Sen säännöt tehtiin edistämään jatkuvaa samanlaistumista, mutta myös vähentämään jäsenmaiden pelkoa joutua vastuuseen toisten veloista tai komission itsenäisestä vallasta verotusoikeuden tai lainanoton avulla.

 

 

Alkuvaiheiden jälkeen EU:n kehitys on sitten seurannut Saksan historiaa. Suurimman jäsenvaltion asemaa vahvistivat edelleen yhdistyminen ja Itä-Euroopassa avautuneet mahdollisuudet. Pääkaupunki siirrettiin vanhaan painopisteeseen Berliiniin, ja EU:ta sekä Natoa laajennettiin. Venäjä taklasi 2014 Ukrainassa, jolloin liittokansleri Merkelille oli hetken tarjolla ulkopoliittinen johtajuus. Hän siirsi kuitenkin pallon presidentti Obamalle, joka sopi presidentti Putinin kanssa Euroopan yli uuden kontaktilinjan.

 

 

Saksalle oma yhdistyminen oli kallis operaatio, mutta avuksi tuli euro. Euroopan heikkojen talouksien tultua samaan valuuttaan Saksan devalvoitunut maksuväline johti viennin ja vaihtotaseen voimakkaaseen kasvuun. Maan pankkeihin tuli rahaa ja sitä lainattiin muille euromaille rahoittamaan tuontia Saksasta. Kun näin velkaantuneiden maiden eurokriteerit kävivät ahtaiksi, niitä katsottiin Berliinissä, Pariisissa ja Brysselissä läpi sormien.

 

 

Seurauksena oli eurokriisi, jota solidaarisuuden nimissä komennettiin maksamaan myös sovittujen sääntöjen mukaan eläneet jäsenvaltiot kuten Suomi. Samaan aikaan Saksan vaihtotaseen ylijäämä nousi 150 miljardista eurosta ja 280 miljardiin eli vuosittain 7-8 prosenttiin BKT:stä. Suomessa lukittu euro ja työmarkkina ovat johtaneet vuosikymmeneksi tavaraviennin kasvun pysähtymiseen ja vuosittain 2-4 prosentin vaihtotaseen alijäämään BKT:stä. Samaan aikaan joustavaa kruunuaan käyttävässä Ruotsissa BKT on kymmenen vuoden aikana kasvanut yli kaksi kertaa enemmän kuin Suomessa.

 

 

Ensimmäisenä hermostui Englanti. Se pysyi pois eurosta, ja vetäytyy nyt unionista.

 

 

Ukrainan kriisissä länsi oli yhtenäinen vastatessaan Venäjälle pakottein, mutta presidentti Trumpin kausi aloitti käänteen. Kiinteistöbisneksen taustasta laskee melko helposti EU:n järjestelmän suosivan Saksaa Yhdysvaltojen teollisuuden kilpailijana kuten myös sen, että sen kansantalouden 8 prosentin vuotuisesta ylijäämästä pitäisi hellitä melko helposti yksi prosentti lisää Naton edellyttämiin armeijan kustannuksiin.

 

 

Presidentti Trumpin aikana Yhdysvallat on lyönyt kiilaa Euroopan ja Englannin väliin kuten myös Euroopan ja Venäjän väliin. Yhdysvaltojen voi havaita rakentavan erityisten kumppaneiden käytävää Jäämeren, Pohjolan, Baltian ja reunavaltioiden kautta Mustalle merelle. Sillä suunnalla taas Turkki on ottamassa tavoitteekseen vanhan Ottomaanien valtakunnan etupiirin ja etenee Välimeren etelärannalla jo Libyan tasolla.

 

 

Berliinistä katsoen Saksa kuten Eurooppa on nyt globaalisti siinä lännen ja idän välisessä motissa, josta Bismarck aikoinaan turhaan varoitti Wilhelm II:sta. Saksa on viime aikoina pyrkinyt rakentamaan yhteyksiä Kiinaan, ja se on lehtitietojen mukaan etsinyt kontaktia myös Venäjään, jolla kuitenkin on perinteiseen tapaan aikaa odottaa muitakin tarjouksia.

 

 

Ranska puolestaan on aina pitänyt itseään suurvaltana, jota EU:n tulisi tukea Euroopan voimien kokoajana ja käyttäjänä. Sitä on kuitenkin näihin aikoihin asti jarruttanut Saksan pidättyvyys tällaiseen ”liittovaltio” -kehitykseen sekä lojaali kiinnittyminen Yhdysvaltoihin erityisesti ydinasesuojan ja Naton vuoksi. Pariisissa puolestaan on jo de Gaullen ajoista ollut tavoitteena sekä Euroopan autonomia suhteessa Yhdysvaltoihin että suora yhteys Venäjään, nyt presidentti Macronin sanoin kumppanuutena Atlantilta Vladivostokiin.

 

 

Muutenkaan maailma ei ole rauhoittumaan päin. Yhdysvaltojen sisäinen kuohunta realisoituu ulkoiseksi epävarmuudeksi. Kiinan ja Yhdysvaltojen konflikti eskaloituu Etelä-Kiinan merellä. Venäjä etenee Lähi-Idässä ja Kiina länteen kärjen osalta juuri sovitussa kumppanuudessa Iranin kanssa.

 

 

Berliini, Pariisi ja Bryssel kohtasivat koronakriisin juuri pohtiessaan näitä kärjistyviä geopoliittisia haasteita. Johtopäätös oli massiivinen elvytyspaketti ja sen varjolla ja sen tueksi EU:n muuttaminen Ranskan pitkään toivomaan ja nyt täyskäännöksen tehneen Saksan haluamaan suuntaan.

 

 

EU:n neuvoston elvytyspaketin juridisista ja taloudellisista yksityiskohdista on tarpeen keskustella. Kuitenkin jokainen EU:ta tunteva tietää, että Saksan, Ranskan ja komission vaatiessa EU:n juristit ja useat jäsenmaiden EU -juristit löytävät aina EU:n säädöksistä jonkun pykälän, jota tulkitsemalla kolmikon tahto voidaan toteuttaa. Niin kävi nytkin mutkilla ja vauhdilla, joissa Suomen järjestelmä vaivoin pysyi mukana, jos pysyi.

 

 

Jokainen EU:ta tunteva myös tietää, että tämäkin ennakkotapaus eli komission hallinnoima EU:n oma verotus ja lainanotto avaavat tien, jota pyritään kulkemaan myös jatkossa. On kyllä sanottu, että elvytyspaketin päätösprosessi korosti jäsenmaiden neuvostoa, mutta asian kummankin puolen yhdistäen kokonaiskuva on nyt Saksan ja Ranskan komission avulla lujittuva Euroopan hallinta.

 

 

Käytännössä pieni jäsenmaa Suomi ei voi yksin paljoa vaikuttaa tähän kehitykseen, josta se ei myöskään voi hypätä pois sen enempää kuin muustakaan Euroopan historiasta viimeisen 1000 vuoden aikana. Tältä osin perussuomalaisten nykyinen puhe on kuin yrittäisi selvitä talvisodasta ilmoittamalla, ettei olla siinä mukana. Kansallisten vaikutusmahdollisuuksien maksimointia voi auttaa luopumalla myös kuvittelemasta itseään suuremmasta arvojohtajasta sekä keskittymällä olennaiseen.

 

 

Eurooppa ja Suomi tarvitsevat aivan varmasti Euroopan sekä elvytyksen että geopoliittisen herätyksen, mutta ne on tehtävä kestävällä tavalla.

 

 

Nyt Saksa, Ranska ja komissio eivät ottaneet opiksi eurokriisin hoidosta, vaan laittoivat jälleen myös asiansa hoitaneet pienet pohjoiset jäsenvaltiot maksamaan oman hallintansa laiminlyöneiden jäsenvaltioiden ja sitä hyödyntäneiden Saksan ja Ranskan laskuja. Lisäksi Puolan ja Unkarin suuri osuus elvytyspaketista on selkeästi yritys kilpailla näiden reunavaltioiden suosiosta Yhdysvaltojen kanssa.

 

 

Saman mallin toistuminen jälleen ei ainakaan lisää etelän ja idän nuorten demokratioiden taloudellista vastuunottoa itsestään, mutta se on myös kansalaistensa oikeustajun vastaisena vaarallinen vakaille pohjoisille demokratioille. Tämän ymmärtäminen ja vakavasti ottaminen on myös Saksan, Ranskan ja komission etu.

 

 

Esimerkiksi Suomessa kuluneen vuosikymmenen aikana kokonainen ikäluokka perinteisten demokraattisten puolueiden uuden sukupolven johtajia on joutunut väistymään puolustettuaan EU:n johtavien valtioiden sanelemaa politiikkaa maksaa muiden laskuja. Kun taakkoja jaetaan, on lähtökohdaksi otettava, kuka niihin johtaneesta politiikasta on hyötynyt. Velkamaiden alijäämä on Saksan ylijäämää. Esimerkiksi tämän elvytyspaketin 750 miljardia euroa on samaa suuruusluokkaa kuin Saksan kansantalouden ylijäämä kolmen viimeisen vuoden aikana.

 

 

Koko EU:n järjestelmä on rakennettu niin, että hiljaisuus tulkitaan tyytyväisyydeksi. Siksi Suomen avoimen Saksa, Ranska ja komissio -suhteen rinnalla avoin yhteistyö samassa asemassa olevien jäsenmaiden kanssa on nyt entistäkin tärkeämpää. Samalla on paikallaan sanoa, että myös päällä olevan kotimaisen euro-työmarkkina -lukituksen selvittäminen tavalla tai toisella on samaa suuruusluokkaa oleva elinkysymys.

 

 

Nyt valittu EU:n suunta tulee vaikuttamaan voimakkaasti kaikilla aloilla. Suomelle yksi tärkeä ja monimutkainen asia on turvallisuuspolitiikka. Jos Saksa ja Ranska todella seuraavat nyt viitoittamaansa linjaa, ne joutuvat muodostamaan Euroopalle Yhdysvaltojen ja Venäjän kanssa vertailukelpoisen ja hallitsemansa sotilaallisen voiman. Siihen liittyy runsaasti vaikeita kysymyksiä.

 

 

Miten järjestetään sen suhde Natoon? EU:n Nato -jäsenmaat eivät ole halunneet tähän mennessä Naton ulkopuolella tai sisällä sovittaa yhteen ja yhteiseen johtoon armeijoitaan, perimmiltään toistensa vuoksi – mukaan lukien Saksan, jonka geopoliittisesti merkittävä varustautuminen mullistaisi tilanteen myös Euroopan sisällä.

 

 

Oman kysymyksensä on Euroopan ydinasepelote, jossa Saksa on halunnut tähän asti nojata mieluummin Yhdysvaltoihin kuin Ranskaan. Suomessa turvallisuuspolitiikan sisäpiiri on jo pohtinut Suomen kytkeytymistä Euroopan ydinaseeseen, koska Helsingin Sanomat aloitti siitä hiljakkoin keskustelun pääkirjoituksessaan. Ensimmäinen varsinainen kysymys on sisällöltään sama kuin aikoinaan presidentti de Gaullella Yhdysvalloille. Eli tässä tapauksessa, onko Ranska valmis uhraamaan Pariisin Helsingin puolesta? Vai onko Suomen kannalta parempi järjestää asia niin, ettei tällaista kysymystä tarvitse esittää?

 

 

Oma kysymyksensä on mahdollisen euroarmeijan, Naton ja Yhdysvaltojen suhde Pohjois-Euroopassa. Täällä Tanska on EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan ulkopuolella, Norja ei kuulu unioniin ja Ruotsi sekä Suomi ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana lisänneet integroitumistaan sekä toisiinsa että Yhdysvaltoihin, joka puolestaan pyrkii vahvistamaan sotilaallista läsnäoloaan Pohjolassa ja läntisellä Jäämerellä. Aikaisemmassa historiassa Atlantin valtiot Englanti ja Yhdysvallat ovat yhdessä Venäjän kanssa pitäneet Ranskan ja Saksan pois välistään Pohjois-Euroopassa. Asia konkretisoituu Baltian maille kysymyksenä, nojaavatko ne jatkossa turvallisuutensa Saksaan vai Yhdysvaltoihin?

 

 

Tässä on kysymyksiä alkuunsa, mutta on kuitenkin lohduttavaa, että EU:n viime neuvoston jälkeen ne eivät lopu tähän.

 

 

Kokonaisuutena Suomen ja vastaavassa asemassa olevien EU -maiden ei pidä jäädä odottelemaan uusia askeleita nyt avatulla tiellä vaan valmistella Euroopalle malli globalisaation ajan arkkitehtuurista. Siinä EU ei vähennä jäsenvaltioiden vastuuta itsestään vaan tukee ja joustavoi niiden kykyä menestyä globaalissa taloudellisessa ympäristössään sekä omin toimin että yhteistyössä muiden jäsenmaiden kanssa. Se edellyttää mm. suurimpien jäsenvaltioiden ja komission kohtuullisuutta valtansa käytössä niin, että päätökset vastaavat myös pienten jäsenmaiden kansalaisten oikeustajua - jos aikovat pitkän päälle pitää EU:n koossa.