Blogi

Vaaran vuodet Arkadian mäellä

 

 

 

 

 

 

 

 

Osaltani yhdyn eduskunnan ja sen perustuslakivaliokunnan vähemmistön kantaan kansanedustaja Mäenpään syytesuoja-asiassa. Kansalaisena torjun esityksen murtaa parlamentaarisen demokratian perustana oleva vallan kolmijako ulottamalla oikeushallinnon valta eduskunnan sisälle sekä murtaa sen mukainen kansanedustajan puheoikeus eduskunnassa sekä siihen liittyvä eduskunnan itsehallinto, joka on tässä tapauksessa jo toteutunut. Yhdyn kansalaisena eduskunnan puhemiehen siinä yhteydessä 24.6.2019 edustaja Mäenpäälle antamaan moitteeseen hänen lausumastaan.

 

 

Kyseessä on nyt yritys murtaa vuodelta 1906 peräisin oleva yksi maailman vanhimmista voimassa olevista demokraattisen perustuslain säädöksistä, joka on tähän asti kestänyt mm. vuosien 1918-1919 vallankumous- ja -kaappausyritykset. Radikaaleimmillaan tällaiset demokratian vastaiset yritykset olivat Suomessa juuri 90 vuotta sitten, jolloin kahden perustuslakivaliokunnan jäsenen kyydityksen jälkeen Lapuan liikkeen johtoon kuulunut Kaarlo Kares (kuvassa oikealla) totesi sen perusteluksi, että "Eduskuntapuolueiden itsevalta oli ja on kumottava."

 

 

Lapuan liikkeen monet hankkeet johtivat tulokseen, mutta eivät yritykset eduskunnan ja sen puolueiden perustuslain mukaisen puhevallan kumoamiseen eduskunnassa. Jos tämä nykyinen hanke toteutuisi, se olisi historiallinen ennakkotapaus ja pään avaus samanlaisiin hankkeisiin myös tulevaisuudessa. Kansalaisena olen huolissani, että pelkkä perustuslakivaliokunnan kantakin avaa tietä samaan suuntaan pitemmälle kuin mihin lapualaisetkaan koskaan pääsivät.

 

 

Erityisesti ihmettelen sitä, että vasemmisto on viime vuosina muistellut 1918 -kevään jälkeistä monien vuosien oikeuslaitoksen käyttöä itseään vastaan, mutta yrittää nyt itse sitä samaa omia vastustajiaan kohtaan. Ihmettelen erityisesti vasemmiston ja vihreiden kansaedustajien puuttuvaa pohdintaa siitä, millaisella kokoonpanolla kymmenen tai kahdenkymmen vuoden perästä Valtakunnansyyttäjä tai perustuslakivaliokunta arvioivat heidän sanastoaan.

 

 

Nykyisen tilanteen taustalla on 1970 -luvulta alkanut oikeustieteellisissä tiedekunnissa tapahtunut kehitys. Vuoden 1968 jälkeen monet marxilaiset opiskelijat jäivät tiedekuntiinsa ja etenivät niissä vähitellen toisiaan tukien professoreiksi. He saivat myös täydennystä silloisesta ajan merkkejä arvailleesta oikeistosta. Kuvaan kuului myös ”Demokraattiset lakimiehet” -yhdistyksen aktivoituminen auttamaan verkottumista läpi valtion ja sen oikeuslaitoksen. Kylmän sodan hiipuessa Neuvostoliiton tappioksi jotkut jäivät vielä julkisestikin marxilaisiksi, mikä tarkoittaa oikeuden johtamista Karl Marxin ihmiselle antamasta universaalista eli kaikille ihmisille yhteisestä, vain työväenluokan etujoukkoa edustavan puolueen keskuskomitean tuntemasta, kommunismiin suuntautuvasta lajiolemuksesta (Gattungswesen) ja sen ristiriidasta nykyisen porvarillisen yhteiskunnan kanssa.

 

 

Monet muunsivat universalisminsa post-marxilaisiksi uusilla otsikoilla. Se tapahtui usein mm. Frankfurtin ”kriittisen” koulun erilaisiin sekoituksin, jotka ammensivat teoriansa marxilaisuudesta sekä Immanuel Kantin universaalista rationalismista ja empiirisen luonnontieteellisestä metodista - perusideanaan kehittää kansallisvaltion parlamentaarisen demokratian yläpuolella oleva oikeusperusta, jota he itse edustavat. Nyt tämä post-marxilaisten oikeusideologien ikäluokka on kouluttanut uuden juristien ikäluokan omiin universalistisiin oikeusteorioihinsa, jotka nostavat edustajansa kansallisen parlamentaarisen demokratian yläpuolelle. Tämä kehitys on nyt huipentumassa Valtakunnansyyttäjän yritykseen saada eduskunta valvontaansa.

 

 

Teoreettisilta perusteiltaan saman ilmiön on voinut viime vuosina havaita myös Valtakunnansyyttäjän Päivi Räsäsen tapauksissa, apulaisoikeuskanslerin suvivirsitapauksessa sekä eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen Kouvolan kirkon käyttöä koskevassa tapauksessa. Tämän nyt myös kansanedustajien syytesuojan kumoamisen myötä etenevän liikkeen taustalla on post-marxilaisen universalismin luontainen pyrkimys hajottaa kulttuurista kansalliset, sivistyshumanistiset ja kristilliset ainekset, jotka muodostavat sen kanssa kilpailevia kansalaisten identiteetin ja oikeuskäsityksen perustoja. Keskustalaisena paheksun aina aikaisemmin parlamentaarisen demokratian puolesta kamppailleen puolueen edustajien liittymistä historiallisesti oman aatteellisen perustansa vastaiseen kantaan.

 

 

Mainittakoon, että tänään eduskuntakeskustelussa syytelupaa puoltaneet esittivät useita epätosia väittämiä perustuslakivaliokunnan asiantuntijoiden lausunnoista. Tosiasiassa professori Veli-Pekka Viljanen edellytti ennen päätöstä Valtakunnansyyttäjän syyteharkintaa, mutta perustuslakivaliokunta ei sitä saanut tiedustelunkaan jälkeen, ja se arveli omin toimin ilman dokumenttia sellaisen tapahtuneen. Professori Päivi Korpisaaren lausunto oli johtopäätökseltään sananvapauden ja seurausten kannalta huolestuneen epäilevä. Professori Mikael Hidén ei ottanut lainkaan kantaa. Puolet asiantuntijoista puolsi perustuslakivaliokunnan enemmistön kantaa.

 

 

Huomiota kiinnittää myös se, että Esitukintalain 8§:n mukaan ”Esitutkintavirkamies on esteellinen, jos… 7) luottamus hänen puolueettomuuteensa muusta erityisestä syystä vaarantuu.” Tästä huolimatta Valtakunnansyyttäjän valvonnassa tehdyn esitutkinnan suoritti poliisi, joka jo ennen tutkintaa 13.8.2019 esitti kantanaan julkisesti, että kyseessä on ”aika perinteistä vihapuhetta sen takia, että siinä pyritään loukkaamaan ihmisarvoa ja poistamaan ihmisyyttä siitä ryhmästä’. Lisäksi hänellä oli tuolloin ajallisesti läheinen jäsenyystausta Vihreissä, joilla on erityisen jyrkkä suhde sekä itse asiaan että tutkittavan puolueeseen.