Blogi

Kysymys koronankin kriisijohtamisesta

 

 

 

 

 

 

 

(11.3.2020)

 

 

Iltalehden Lauri Nurmi kysyy, ”Kenen on vastuu, ettei kaikkia koronaan liittyviä päätöksiä ole tehty ajoissa. Kiinan presidentti nimitti koronaa paholaiseksi tammikuussa – nukkuiko Suomen hallitus Ruususen unta?”

 

 

Vastuu jakautuu kolmelle taholle. Ensiksi, Suomen valtion kriisijohtamisjärjestelmä on historiallisista syistä ja maan oikeusopin vuoksi siiloutuneesta hallinnosta johtuen monissa kriiseissä kyvytön niiden edellyttämään toimintatapaan. Toiseksi, maan hallitus jättäytyy tai kokee olevansa pakotettu jäämään sen vangiksi vedoten "toimivaltaisiin viranomaisiin", joilla on tieteellistä asiantuntemusta omalla alallaan mutta ei kriisijohtamisen osaamista, joka edellyttää käytännöllistä järkeä, johtajuutta ja yli yhden sektorin meneviä mahdollisuuksia. Kolmanneksi, aina kriisien jälkeen ”toimivaltaiset” viranomaiset puolustavat reviirejään ja estävät kriisijohtamisjärjestelmän uudistamisen.

 

 

Suomessa useimmat erityistilanteet ja kriisit ovat seuranneet samaa kaavaa. Ensin kriisiä vähätellään. Sitten kamppaillaan toimivallasta, kierrellään vastuuta ja lopulta sovitaan syntipukki. Sellaisia kriisejä ovat olleet mm. vuoden 1986 Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus, joulukuun 2011 Tapanin myrsky, Talvivaaran kaivos, pakolaiskriisi 2015, Al-holin leiri, Turkki-Kreikka -kriisi ja nyt korona.

 

 

Poikkeuksia ovat olleet yhden toimialan suuronnettomuudet sekä vuoden 2004 tsunami, jossa pelastushankkeen nopean alkamisen mahdollisti pääministerin valtiosihteerin pojan ja vaimon antama tilannekuva. Sen jälkeen nopea päätös oli pääministeri Matti Vanhasen ottaman vastuun ja valtiosihteerille antaman valtuuden varassa – vastoin toimivaltaisen viranomaisen eli ulkoministeriön kantaa.

 

 

Tsunamin jälkeen Vanhasen hallitukset yrittivät korjata Suomen kriisi- ja erityistilanteiden johtamisjärjestelmää kansalaisten turvallisuuden vaatimalla tavalla – ettei se jatkossa olisi kiinni pääministerin urheudesta tulkita perustuslakia ja ministerivastuulakia tai sattumanvaraisesta ”onnesta onnettomuudessa” kuten hänen valtiosihteerinsä perheen lomasta ja vaimon valppaudesta. Korjauksen kuitenkin estivät reviirejään puolustavat viranomaiset ja niiden vaikutus seuraaviin hallituksiin.

 

 

Jokainen kriisi testaa Suomen valtion erityistilanteiden ja kriisijohtamisen lainsäädännön ja järjestelmän kyvyn vastata niihin. Useimpien epäonnistumisten perussyy on rakenteellinen.

 

 

Suomen kriisijohtamisen vaarallinen perusheikkous on sen jakautuminen kahteen osaan ja yhä useampien kriisien jääminen niiden väliin kattamattomalle harmaalle alueelle. Maassa on toisaalla sodan ja erityisen suurten kriisien varalle korkean kynnyksen takana Valmiuslaki. Toisaalla ovat  ”toimivaltaisen” viranomaisen sektoreiden kriisien erityislait. Suomessa ei kuitenkaan ole erityistä lainsäädäntöä, joka antaa valtio-organisaation johdolle eli pääministerille ja hänen johtamalleen hallitukselle avustavine hallintoineen oikeuden johtaa näitä hallinnon sektoreiden viranomaissiiloja kriisissä – eli koordinoida aloitteellisesti, ennakoivasti ja päättäväisesti useiden erityslakien mukaan toimivaltaisten, reviireitään vartioivien viranomaisen yhteistoimintaa.

 

 

Tästä syystä Suomen kriisijohtamisen vaarallisesti kattamattoman harmaan alueen muodostavat Valmiuslakia pienemmät mutta yhtä viranomaissiiloa ja sen mahdollisuuksia suuremmat ja laajemmat kriisit. Kuitenkin juuri tällaiset kriisit ovat viime vuosikymmeninä lisääntyneet ja tulevat mm. ilmastomuutoksen vuoksi lisääntymään. Ne edellyttävät johtamisen nostamista portaattomasti sille tasolle kuin kriisin laajuus vaatii, aina pääministerin ja hänen johtamansa valtioneuvoston sekä niitä suoraan tukevan riittävän vahvan ja osaavan rakenteen tasolle - ja jos kriisiin liittyy ulkopolitiikka tarvittaessa myös TP-UTVA:n tasolle. 

 

 

On siis syytä kannattaa hallituksen hanketta Valmiuslain uudistamisesta, mutta myös olla huolestunut tehtävän antamisesta Turvallisuuskomitealle.

 

 

Nykymuotoinen Turvallisuuskomitea syntyi nimenomaan useiden reviiriviranomaisten vaatimuksesta estämään ja purkamaan vuoden 2004 tsunamin jälkeinen Vanhasen hallituksen aloittama kriisijohtamisen uudistaminen sekä torjumaan vuoden 2008 selonteossa edellytetyn valtion ylimmän johdon Turvallisuusneuvoston perustaminen. Sitä olisi tarvittu ja tarvitaan yhä kipeämmin korjaamaan sitä vahinkoa, joka aiheutui vanhan Puolustusneuvoston lakkauttamisesta ja sen uudistamatta jäämisestä kokoamaan maan ylin johto varmistamaan valtion turvallisuusjärjestelmien toimivuus. Asiaan kiinnitti viimeksi huomiota eduskunnan puhemies Matti Vanhanen hallitusmuodon 100 -vuotisjuhlaistunnossa viime kesänä.

 

 

Nyt voi kansalaisena vain toivoa mahdollisimman hyvää onnistumista menossa olevassa koronan tapauksessa. Toivoa voi myös, että Turvallisuuskomitean nykyiset jäsenet ja maan hallitus onnistuvat ylittämään perinteisten turvallisuussiilojen reviiri-intressit ja rakentaman maahan nykyajan ja tulevaisuuden vaatiman kriisijohtamisjärjestelmän kansalaisten turvaksi.

 

 

 

 

Mainittakoon, että uutisista päätellen kuten vuoden 2004 tsunamin aikana myös Ruotsissa törmätään nytkin samantapaiseen rakenteelliseen ongelmaan kuin Suomessa. Silloin Ruotsin pääministeri ei onnistunut ylittämään ongelmaa, ja seurauksena oli välittömästi ulkoministerin ja pääministerin valtiosihteerin ero kuten myös seuraaviin vaaleihin vaikuttanut epäluottamus sikäläiseen hallitukseen. Kymmenen vuotta tsunamin jälkeen silloinen kollegani Lars Danielsson sanoi Ruotsin järjestelmän olevan rakenteeltaan yhä samassa tilanteessa kuin 2004, ja sama pitää paikkansa myös Suomesta.

 

 

------------------------

 

Aiheesta laajemmin:

 

Kriisijohtaminen Suomessa II, Suomen turvallisuushallinnon ajautuminen kriisiin 2000-2013.