Blogi

Marko Junkkarille: äidillisen sivistyksen puolesta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Helsingin Sanomien Marko Junkkari kirjoittaa otsikolla: "Äideistä, isistä ja perhevapaista nousi omituinen somekohu, jossa kaikki ovat tavallaan myös oikeassa." Hän viittaa Jari Ronkaisen tiedotteeseen Frankfurtin koulukunnan kulttuurimarxilaisuudesta ja kehittelee sen pohjalta tukea hallituksen sukupuolineutraalille kielelle eli identiteettipolitiikalle. Sen juuria ja merkitystä etsiessään Junkkari ja Ronkainen menevät kuitenkin turhan kauas.

 

 

Suomen nykyisen identiteettipoliittinen taistelu liittyy paremminkin oman maan 1970 -luvun nyt jo toisen polven eli post-marxilaisiin ja sen antiteesina post-modernistisiin seurauksiin kulttuurin, median ja oikeuslaitoksen instituutioissa.

 

 

Tuolloin kylmän sodan ajan suuressa yhteiskunnallisessa ja kulttuurisessa murroksessa ensin fysiikan metafysiikaksi tekevä positivismi ja sitten neuvosto-marxilaisuus saivat uskomattoman suuren  vallan ja kannatuksen yhden sukupolven opsikelijoissa (KUVA, suurenee klikkaamalla). Kun marxilaiseen uskoon tulleet tuhannet opiskelijat eivät kotimaisen nuoren keskustalaisen vastavoiman ja Neuvostoliiton romahduksen vuoksi menestyneet politiikassa, he työllistyivät yliopistoihin, moniin taiteen instituutioihin ja mediaan erityisesti Yleen ja myös Helsingin Sanomiin.

 

 

Tämä marxilainen joukko aloitti aikansa identiteettipoliittisen kampanjan ”porvarillista hegemoniaa” vastaan ja otti lopulta itse hegemonian. Sen hegemonian perintönä nyt yhtyvät sekavasti positivismi ja naturalismi sekä marxilaisuus ja sitä vastavoimana seurannut post-modernismi - nyt jo alitajuiseksi kulttuuria ja viestintää läpäiseväksi virraksi. Sen syvin tavoite on hävittää kulttuurista ja kielestä suomalais-eurooppalainen humanistis-klassisen, kansallisen ja kristillisen sivistyksen ihmisyyttä eli demokraattisen ihmisen persoonaa, perhettä ja kansallisuutta muodostava aines.

 

 

Sivistys merkitsee jatkuvaa humaniteetin eli ihmisyyden kehitystarpeen toteuttamista. Sivistyksen hajoittaminen merkitsee käytännössä ihmisyyden taantumista. Homeroksen Odysseian Penelopesta ja Uuden testamentin Mariasta alkaen arvostetun äidin syrjäyttäminen on vain yksi askel mm. vuosien 1917-1919 julkisen vääristelyn, suvivirren, Kouvolan ja Päivi Räsäsen tapauksen ja puna-vihreän anrotropomorfismin eli fyysisen luonnonja eläinten ihmistämisen pitkässä sarjassa. Usein sanotaan Junkkarin tavoin, että äärioikeistolaisuus ja Suomessa perussuomalaisuus olisivat vastavoima puna-vihreälle identiteettipolitiikalle, mutta kuten aina ennenkin toisiaan innostavat ääriliikkeet paremminkin lähestyvät sisällöiltään toisiaan, mistä kertoo hyvin Jussi Halla-ahon tunnettu ideologisessa artikkelissaan ihmisarvoin täysin kiistävä linjaus.

 

 

Humanistis-klassisen, kansallisen ja kristillisen sivistyksen murentamisesta on ollut seurauksena sosialistinen apatia, kapitalistinen hillittömyys ja vihapuheaalto, joita tänään koemme. Post-marxilaisen ja post-modernin ajan sivutuotteena on ollut jatkuva hyökkääminen maan demokraattisia poliitikkoja ja maan työpaikat tekeviä yrittäjiä vastaan.

 

 

Missään muualla kuin Suomessa ei ole post-marxilaisen ja post-modernin sekoituksena tällaista puna-vihreää voimavirtaa. Se irtosi jo 1980 –luvulla läntisestä kulttuurista, ja on jäänyt kiertämään omaa kehäänsä. On siis aika jälleen avata ikkunat suomalais-euroopplaiseen sivistykseen, ja nostaa kulttuurissa ja viestinnässä kunniaan ihmisyys ja sen kehitystarve.

 

 

Ensimmäinen askel on päästä jälleen selville ainutkertaisen hienosta demokraattisen Suomen todellisesta historiasta, josta on paljon opittavaa myös koko läntisen maailman nykyisten ongelmien ratkaisuun. Toiseksi on paikallaan saada selvää siitä, mitä muualla on tapahtunut aikana, jolloin meillä nykyinen kulttuurihegemonia on parhaansa mukaan pitänyt ikkunoita kiinni ja sisään on päässyt lähinnä toisen äärilaidan sekavaa ja inhimillisesti taantymuksellista post-modenismia, jota mm. Jussi Halla-ahon omakseen ottama ja esittämä ideologia edustaa.

 


TÄSSÄ:

"Ihmisyyden kehitys ja taantuminen poliittisessa teoriassa"