Blogi

Kenraali Goughin armeijan Oscarit

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Taistelulähetit 1917 -elokuva sai kymmenen Oscar-ehdokkuutta ja kolme Oscar-palkintoa. Hyvä niinkin, sillä sen armeijan komentaja koki paljon sekä voittoja että tappioita – ennen tehtäväänsä Helsingissä. Heti ehdokkuuden jälkeen, tuli mieleen, että tässä on jotakin tuttua.

 

 

”Nuorta Suomea” kirjoittaessa en ollut aluksi kovin tarkkaan käynyt läpi maailmansodan vuoden 1917 länsirintaman tapahtumia, koska ne eivät suoraan liittyneet Suomeen. Mutta kevään 1919 Helsingin, Pariisin ja Lontoon tapahtumista piti palata länsirintaman aikaisempaan historiaan.

 

 

”Taistelulähetit 1917” –elokuva kertoo itse tarkkaan ajan ja paikan, jonka se esittää kahden korpraalin kokemana. Heti alkuunsa saadaan tietää, että päivä on 6. huhtikuuta 1917 ja pian myös se, että ollaan liikkeellä pohjoisessa Ranskassa noin kolmen kilometrin etäisyydellä toisistaan olevien Croisillesin ja Ecouste-Saint-Meinin lähistöllä. Mainitsematta jää, että niistä noin kahden kilometrin päässä on Bullecourt, joka antoi nimensä Taistelulähettien taistelulle.

 

 

Ohjaaja Sam Mendes sanoo korpraali Will Schofieldin ja Tom Blaken sodan kaksi tuntia kokoavan yhteen hänen isoisänsä koko sodan kokemuksia. Mutta myös itse tällainen kertomus käsketystä mutta peruutetusta hyökkäyksestä Bullecourtissa on todellinen. Todellisuudessa taas itse peruuttaminen ei onnistunut, vaikka sitä tuossa tilanteessa varmasti yritettiin.

 

 

Vuoden 1917 alkaessa maailmansodan kaikilla osapuolilla oli takanaan edellisen vuoden katkerat Sommen, Verdunin ja monien muiden taisteluiden satojen tuhansien miesten joukkosurmat näiden juostua ajan taktiikan mukaisesti vihollisen konekivääri- ja tykistötuleen. Sen jälkeen horjuivat sekä etu- että kotirintamat kaikkialla paitsi Saksassa.

 

 

Voimat loppuivat ensin Venäjältä. Helmikuun 1917 vallankumouksessa Nikolai II luopui kruunusta, ja häntä seurasi Georg Lvovin väliaikainen hallitus. Siitä käynnistyi Suomen tie sekä itsenäisyyteen että kevään 1918 vallankumousyritykseen.

 

 

Englannissa vaihtui hallitus vaihtui 7. joulukuuta 1916 Lloyd Georgen johtamaan koalitioon. Uusi pääministeri syytti katkerasti kenraaleitaan ja erityisesti ylipäällikkö Douglas Haigia nuoria miehiä uhraavasta taktiikasta. Ranskassa oli vuoden 1917 aikana neljä horjuvaa hallitusta, ja ylipäällikkö vaihdettiin marsalkka Joseph Joffresta kenraali Robert Nivelleen. Yhdysvalloissa Woodrow Wilson kävi syksyn 1916 vaalitaistelunsa rauhan miehenä ja esitti 2. huhtikuuta 1917 kongressille liittymistä sotaan.

 

 

Vain Saksassa säilyi vahva keskitetty johto, joka kuitenkin Vilhelm II:n nimissä siirtyi tosiasiallisesti kenraali Ludendorffille. Yhdessä marsalkka Hindenburgain kanssa hän kehitti talvella 1916-1917 uuden strategian. Kun Venäjä horjui, sen voittamisesta tuli ensimmäinen tavoite. Länsirintamalla vetäydyttiin oikaistulle ja vahvasti puolustusta varten linnoitetulle Hindenburg linjalle. Atlantilla aloitettiin rajoittamaton sukellusvenesota. Vihollisen selustoihin pyrittiin vaikuttamaan uusin keinoin mm. yllyttämällä Meksikoa hyökkäämään Yhdysvaltoihin palkintona sen etelävaltiot, lähettämällä aseita vielä Englantiin kuuluneen Irlannin kapinallisille, aktivoimalla tuki Suomen jääkäriliikkeelle ja päästämällä Lenin Venäjälle.

 

 

Katkerista kiistoista huolimatta länsiliittoutuneet pääsivät sopimukseen kevään 1917 offensiivista. Sovittiin, että kenraali Nivellen johdolla aloitettiin 16. huhtikuuta noin miljoonan miehen hyökkäys painopisteenä Reimsin länsipuoli. Saksan reservien sitomiseksi aloitettiin viikkoa aikaisemmin noin 180 kilometriä siitä luoteeseen hyökkäys Arrasissa kärkenään brittien III armeija. Sen tukemiseksi taas viereisellä lohkolla itään aloitettiin brittien V:n armeijan hyökkäys tavoitteena Bullecourtin pikkukaupunki. Sinne saksalaiset olivat juuri vetäytyneet saatuaan siellä valmiiksi uuden Hindenburg –linjan linnoituksen.

 

 

”Taistelulähetit 1917” kertoo tästä Englannin V:n armeijan Bullecourtin taistelusta – jota on sanottu myös Bullecourtin verilöylyksi. Nuorta Suomea kirjoittaessa siihen oli syytä palata, koska juuri tuota Englannin V armeijaa komensi kenraali Hubert de la Poer Gough. Sama mies, jonka oma ja Suomen solmuinen elämänlanka kohtasivat  toukokuussa 1919 Helsingissä. Silloinkin tämä Suomen historian tuntematon suurmies oli uppiniskainen esimiehelleen sotaministeri Winston Churchillille ja torjui Suomen hyökkäyksen Pietariin ennen kuin se pääsi alkamaan.

 

 

 

(Kuva Bullecourtin taistelusta suurenee klikkaamalla. Sen saksalaisessa kartassa englantilaisten puolella näkyy Ecoust-Saint-Mein)

 

 

Jatkuu: Bullecourtista Helsinkiin.