Blogi

YLE ja modernin reformaatio

 

 

Kun YLE:n uutiset ja ohjelmisto oikein harmittavat, etsin usein kirjahyllystä Jean Clairin omaelämänkerrallisen kirjan “Les derniers jours” (Viimeiset päivät). Clair on Picasso –museon ensimmäinen johtaja, Ranskan Akatemian jäsen ja viime vuosikymmenien ehkä tunnetuin taidenäyttelyiden kuraattori.

 

 

Kesällä 2010 kävin Pariisissa Clairin näyttelyssä "Rikos ja rangaistus". Lehtitietojen perusteella se silloin kiinnosti kertoessaan taidehistorian keinoin, miten syyttömät on usein tuomittu syyllisiksi kuten meillä vuoden 2004 tsunamissa. Mutta se kertoi myös, miten Rooman keisareiden järjestämien joukkoteurastusten ja myöhempien hallitsijoiden järjestämien julkisten mestausten kansanhuvista tuli modernin ajan median uutisoimana levikkiä lisäävää viihdettä.

 

 

Suomessakin vihan ja väkivallan edistämisellä on pitkät perinteensä. Kesällä 1918 Otto Ville Kuusinen analysoi kevään vallankumouksen epäonnistumisen syyksi, ettei porvareita kohdeltu työläisten innostamiseksi tarpeeksi julmasti, ja hän kirjoitti sen pohjalta monille kielille käännetyn vallankumousoppaan – jonka sitten 1970 –luvun marxilaiset julkaisivat vielä oman uskonsa tueksi. Talvella 1922 Elmo Kaila perusti AKS:n Vihan veljet sillä ohjelmalla, että maan paras turva on suomalaisten kiihottaminen ryssävihaan. Syksyllä 2007 Kansallisteatteri sitten yhdisti Tuntemattomassa sotilaassaan luokkavihan ja ryssävihan – vihan ja väkivallan uudeksi nousuksi.

 

 

Kehitys on kehittynyt, ja tänään Suomessa myös YLEn keskeinen kilpailukeino ovat rikos ja väkivalta ohjelmistossa ja uutisissa. Toinen on tietenkin ihmisen seksuaalisuus, jota YLE:n uutiset on eilisillan tavoin viime vuodet käsitellyt osana kapitalistista liiketoimintaa.

 

 

Clairin mukaan modernin taiteen kausi alkoi Paul Cézannen kuoleman ja suuren näyttelyn tienoilla noin vuonna 1906 ja päättyi vuoden 1968 tienoilla uuden polven suureen kapinan ja juuri 100 vuotta sitten pisuaarin näytteille laittaneen Marcel Duchampin kuoleman aikoihin. Sen jälkeen abstraktio ja rajojen ylittäminen on tyhjentänyt ja toistanut itseään.

 

 

Clairin mukaan, ”Lyhyesti sanoen mauttomuuden estetiikka on ottanut paikan maun estetiikalta…” Häntä kuten minuakin kuvottaa kulttuuria ja elämää barbarisoiva ”modernin suuri, pohjaltaan pessimistinen seksin, veren ja kuoleman kolmikko”. Se tuli esiin ensin taiteessa ja läpäisi sitten valtamedian ylläpitämän julkisuuden. Käyn enää harvemmin ulkomailla, mutta kuten viime kevään Brysselissä ja Pariisissa vietetyn viikon jälkeen tuntuu yhä useammin, että kulttuurin ja median taantuminen on Suomessa pitemmällä kuin muualla läntisessä sivilisaatiossa. Syntyessään ja nuorena Suomi oli yksi ihmiskunnan eturivin suurista sivistysdraamoista.

 

 

Modernin taiteen ja kulttuurin kriisin yhtenä ilmentäjänä Clair pitää kasvojen häviämistä taiteesta. Muotokuva syntyi renessanssin myötä ja kasvot alkoivat kadota viime vuosisadan alussa kertoen modernin ihmisen psyyken hajoamisesta ja tyhjenemisestä. Tämän ilmiön hän liittää suoraan luonnetieteellisen ihmiskuvan ylivaltaan esimerkkinä suuren positivistin Ernst Machin omakuva, jossa näkyy vain jalat ja vartalo. Tähän voi liittää Ludwig Wittgensteinin ja myös G.H. von Wrightin tunnistaman modernin kriisin ytimenä fysiikan ja sen metodin tulon aikamme kaiken läpäiseväksi metafysiikaksi, joka hajottaa ja syrjäyttää kulttuurin humaanit ainekset. Tässä Suomessa voi tunnistaa taustalla 1970 –kuvulla hegemonian saavuttaneen positivismin ja stalinismin perinnön hyökätä klassista, kristillistä ja kansallista sivistyshumanismia vastaan.

 

 

Kuin Jürgen Habermasille Clair sanoo, että kasvoton moderni ei ole vain keskeneräinen vaan myös mahdoton projekti loppuun vietäväksi. Kaikkea ei voi repiä loppuun saakka hajalle taiteessa ja median julkisuudessa sekä näin ihmisen psyykessä. Immanuel Kant ja David Hume olivat väärässä olettaen ihmisyyden olevan luonnon lahja, vaikka se on pitkän sivistyshistorian tulos. Jos sivistyshistoria kehitti demokraattisen eli eettisen, järkevän ja vapaan ihmisen, tuon sivistyshistorian hajottaminen purkaa tällaisen ihmisen. Kun tänään puhutaan liberaalin demokratian ja liberaalin maailmanjärjestyksen kriisistä, sen syvin syy on länsimaisen sivilisaation avainpaikkoja vallannut – Wittgensteinin sanoin – fysiikka ainoana metafysiikkana. Perinteiseen tapaan Suomessa on sivuutettu Habermasin itsensä liikkuminen viime vuosina pohtimaan samaan tapaan kasvottoman modernin kriisiä, viimeksi joitakin vuosia sitten löytyneen teologian ylioppilas John Rawlsin pro gradu tutkielman saksannoksen jälkipuheessa.

 

 

Osaltani en luovu modernista vaan kannatan modernin reformaatiota yhdistämällä valistus sekä klassinen, kristillinen ja suomalais-kansallinen sivistyshumanismi täydentämään toisiaan, kuten G.H. von Wrightin komplementarismissa tehdään. Tänään tällainen modernin reformaatio on yhä selvemmin modernin kriisin ratkaisu muuttamalla se ihmiskasvoiseksi sivistysmoderniksi.