Blogi

Millaista on valtion johtaminen ?

 

 

 

 

 

"Pyysit taakkoja kantaaksesi -. Ja valitit kun niitä laskettiin hartioillesi. Ajattelitko jotakin muuta? Luulitko, että voi uhrautua tuntemattomana? Uhrautumisen uhriahan on siinä, että tuomitaan vastakohtanaan.

 

Oi Filippuksen Kesareaa: hyväksyä tuomituksi tuleminen toiminnan väistämättömänä tuloksena ja edellytyksenä, hyväksyä jo silloin kun sitä suunnittelee ja siitä päättää."

 

Dag Hammarskjöld: Tienviittoja

 

 

 

Ensimmäinen asia on tietää, missä maa on ja tahtoa, mihin sen vie ja kenen tuella. Se on välttämätön perusasia, mutta se ei ei riitä.

 

 

Mannerheim sanoi heti talvisodan jälkeen uudelle esikuntapäällikölleen kenraali Heinrichsille olleensa ”jo kauan sitä mieltä, ettei se raja (Tarton rauhan 1920) voinut olla pysyvä raja kahden itsenäisen kansakunnan välillä, joista toinen on heikko ja toinen mahtava”. Heikki Haavisto sanoi tammikuussa 1991, että vaikka hän itse vastustaa, EU:n maatalouspolitiikka tulee tavalla tai toisella toteutumaan myös Suomessa. Tällaisesta hyvän ja mahdollisen ongelmasta heidän kuten kaikkien johtajien oli selvittävä.

 

 

Poliittisen johtajan on motivoitava seuraamaan esittämällä innostavia tavoitteita, mutta varottava esittämästä sellaisa, ettei hänen johdollaan voi niitä saavuttaa ja tullee siksi kumotuksi.

 

 

 

Sillä valtiot, niiden osat ja ihmiset toteuttavat aina omaa käsitystään oikeasta ja poliittisen johtamisen tehtävä on sovittaa ne yhteen. Siksi on aina mahdotonta saavuttaa omien kannattajien mielestä täyttä voittoa. Hänen tehtävänään on saavuttaa heille paras mahdollinen tappio ja selvitä pettymyksestä. 

 

 

Dag Hammarskjöld ja Platon sanoivat, että kun toimii oikein väärässä maailmassa, tulee väistämättä tuomituksi. Se on hyväksyttävä ennalta, kun ottaa tehtävän. Presidentti Koivisto sanoi asian niin, että kaikki politiikka on väärää – jonkun mielestä ja aina median.  

 

 

Siksi valtion johtamisen rakennukset ovat paikkoja joihin mennään voittajina ja joista useinmiten lähdetään tappion kärsineenä. Jos ei sitä hyväksy alkaessan, ei voi johtaa ja asiat menevät omia menojaan koko kansan tappioksi.

 

 

Siksi johtajan on aina ja erityisesti kriisissä laitettava itsensä likoon tuloksen saamiseksi. Muutoin tulee suuri kriisi, jota kukaan ei pysty johtamaan.

 

 

Valtion kuten ihmisenkin toiminnan muoto on draama, ja valtioviisauden kuten ihmisen viisauden asia on toimia niin, ettei siitä tule tragedia.

 

 

Johtajan on sekä näytettävä suuntaa että pidettävä korttinsa piilossa. Ennen lopullista päätöstä tulee vastavoimia ja yllättäviä käänteitä, ja siksi ei voi ennalta sulkea ovia. Sitoutuminen ennen loppupeliä vanhoin, väärin tai "asintuntijoiden" suppein tiedoin tuo tappion. Kun poliittinen johtaja ei voi kertoa lähimmillekään ja juuri heille perimpiä ajatuksiaan, hän on aina yksinäinen. Sillä jos hän kertoisi, se alkaisi heti toteuttaa itseään.

 

 

Ulkoisesti korkeinkaan asema ei tuo valtaa vaan mahdollisuuden siihen. Kaikki valta on viime kädessä arvovaltaa ja osaamista käyttää aseman mahdollisuuksia. Jos arvovaltaa tai osaamista ei ole, muut eivät välitä. Osaamiseen kuuluu tietää, että heidän toiveeseensa ja pelkoonsa on hänen valtaansa.

 

 

Siksi vastustajat ja media keskittävät kritiikin poliitikkojen maineeseen eli arvovaltaan.

 

 

Kun on Suomessa puhuttu kriittiseen sävyyn Mannerheimin tarkkuudesta ulkoisen kuvansa suhteen, ei ole ymmärretty, että se oli ydinosa hänen valtaansa. Jokainen onnistunut seuraaja on ottanut oppia.

 

 

Poliittisen johtajan suuri vaara on ihmisten luontainen sulaminen päästessään lähelle häntä eli suurta valtaa. Siitä seuraa imartelua ja helposti oma päähän meno, joka on etenkin nuoren johtajan suurin vaara. Se johtaa umpikujaan ainakin johtajan, mutta myös hänen johdettavansa.

 

 

On siis vältettävä joutumasta poliittisen lähipiirin tai hallinnon "toimivaltaisten viranomaisten" vangiksi. Johtajan on etsittävä lähipiirit ja viralliset kanavat ohittavaa informaatiota, sillä niiden informaatiota vääristää käsitys siitä, mitä johtaja odottaa. Se on tehtävä niin, ette siitä seuraa epälojaalisuutta. On siis päästävä herkästi lähelle mutta samalla säilytettävä tietty etäisyys.

 

 

Johtaminen on nykyisen muuttamista uudeksi ja siksi se kohtaa aina vanhan vallan toiveista ja pelosta johtuvaa vastarintaa. Siksi jokaista todellista uudistusta seuraa ensin vastustusta ja sitten vastaisku. Siihen on varauduttava aina, kun suunnittelee uutta ja etenkin kun päättää.

 

 

Kun alkaa johtaa uudistusta, on varauduttava siihen, että tulee itse lyödyksi ja hedelmät menevät vastustuksesta nousevien seuraajien koriin ja he alkavat syödä hedelmiä ja mutta lopettavat niitä tuottavan puun hoitamisen. Siksi uudistus on vietävä niin pitkälle, ettei vastaisku tehoa ja paluuta ei ole. Jokaisen uuden sukupolven suurin vaara on tulla valmiiseen pöytään syömään ja lopettaa kyntäminen ja kylväminen.

 

 

Johtajan on siis laitettava itsensä likoon tietäen, että hänen parasta ajava ja kansaa palveleva toimintansa todennäköisesti johtaa tappiolta näyttävään tilanteeseen ja tuomituksi tuloon. Osuessaan kohdalle, sen kokee vääryytenä, mutta taustalla on ihmisen perusdraama, sillä uhrautuminen on juuri sitä, että tulee tuomituksi vastakohtanaan. Tällaiset ihmiset kannattavat demokraattista yhteiskuntaa.