Blogi

Aleksis Kiven päivänä 2018

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Suomen nykyinen kulttuuri- ja mediahegemonia pyrkii parhaansa mukaan hajottamaan kansallista identiteettiä, joka vieläkin elää sitkeästi suomalaisten kielessä ja mielessä. Tällä Suomen idealla on pitkä kulttuurihistoria, ja ensimmäisten joukossa sen pukivat sanoiksi aatteellisesti J.V. Snellman ja kirjallisuudessa Aleksis Kivi. Itse asiassa tämä kehittyvään kansansivistykseen perustuva Jukolan Eerojen ja Juhanien demokraattinen valtio yleisinhimillisen sivistyksen erityisenä muotona - yhteistyössä muiden sellaisten valtioiden kanssa - on nyt peruskivi sille poliittiselle arkkitehtuurille, jota ihmiskunta tarvitsee.

 

 

Snellmanin psykologian ja kansallisuusaatteen ydintä on ihmisen halu täydellistää itseään ja isänmaataan, sivistyminen rakentamaan isänmaataan yleisinhimillisen kehityksen erityisenä muotona. Halu toimintaan herää, kun ihminen käsittää isänmaansa omakseen ja sen seurauksena haluaa kohottaa sitä. Snellman piti Runebergin Maamme laulun myönteisestä isänmaallisuudesta, mutta toivoi enemmän toimintaa. Sellainen valtio-oppi sai kuvituksen Jukolan Eerossa Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä, jonka ensipainokseen Snellman kirjoitti esipuheen.

 

 

Kivi kertoo Eerosta, että "Mutta sunnuntai- ja pyhäpäivinä hän joko tutkisteli sanomalehteänsä tai kirjoitteli itse kuulumisia ja yhteiskunnallisia asioja pitäjästä, lähetettäväksi samaan lehteen. Ja mieluusti otti aina toimitus vastaan hänen lähetyskappaleitansa, joiden sisältö oli ytimellistä vallan, esitystapa nasevaa ja selvää, useinpa nerokastakin.

 

 

Ja tämänkaltaisista harrastelemisista laajeni hänen katselmansa elosta ja maailmasta. Synnyinmaa ei ollut hänelle enää epämääräinen osa epämääräisessä maailmassa, ilman mitään tietoa missä ja minkälainen. Vaan tiesipä hän missä löytyi se maa, se kallis maailman-kulma, jossa Suomen kansa asuu, rakentelee ja taistelee ja jonka povessa lepäsivät isiemme luut. Hän tiesi sen rajat, sen meret, sen salaisesti hymyävät järvet ja nuo risu-aitoina juoksevat hongistoiset harjanteet. Kotomaamme koko kuva, sen ystävälliset äidinkasvot olivat ainiaksi painuneet hänen sydämensä syvyyteen.

 

 

 

Ja tästä kaikesta syntyi hänen tahtoonsa halua ja pyrkimistä kohden maamme onnea ja parasta. Hänenpä uljaasta, väsymättömästä toimestansa rakettiin pitäjään jonkunmoinen kansakoulu, joka oli ensimmäisiä Suomessa. Ja vieläpä yhtä ja toista muutakin hyödyllistä laitosta matkaansaattoi hän seurakuntaansa.”

 

 

 

(Kursivoitu: Suomen synty ja kuohuva Eurooppa, Otava 2017)