Blogi

Pelastakaa Suomen Sairaalat !

(10.10.2012)

Jatkan tässä maan kuntien ja sairaaloiden kohtalon seurantaa, koska huomenna torstaina hallituksen sosiaali- ja terveyspoliittinen ministerityöryhmä kokoontuu siitä päättämään.

 

Hallituksen kuntauudistuksessa sekä siihen liittyvässä sosiaali- ja terveydenhoidon uudistuksessa kaiken piti olla selvää. Kansalaiset saisivat ottaa siihen kantaa kuntavaalissa.



Viime pyhän Turun Sanomien mukaan SDP:n kuntauudistuksen seurantaryhmän puheenjohtaja Maarit Feldt-Ranta kuitenkaan ”ei pidä realistisena sitä, että esitystä sosiaali- ja terveydenhuollon organisoinnista saataisiin valmiiksi ennen kuntavaaleja. Esitystä viivästyttää Sdp:n ja kokoomuksen kiistely.” Hänen mukaansa ”Loppuvuodesta on paras aika kertoa, mitä hallitus aikoo tehdä.”



Maanantai-illan Ylen uutisissa Feldt-Ranta kuitenkin pyörsi sanojaan ja tiettävästi myös kuntaministeri Henna Virkkunen on luvannut hallituksen sote- ja kuntauudistusta konkretisoivan linjauksen huomenna torstaina.



Mistä viime metrien kiistassa on kysymys?



Kuntien rajoja on vielä helppo siirrellä siihen verrattuna, miten järjestetään maan terveydenhuolto ja sairaalat, yhteensä 10 miljardin euron erikoissairaanhoito ja perusterveydenhoito.



Kokoomus ja SDP löysivät hallitusneuvotteluissa yhteisen linjan, että 200 kunnan lisäksi hallitus laittaa lihoiksi myös maan 19 sairaanhoitopiiriä, jotka vastaavat maakuntiensa koko väestön erikoissairaanhoidosta Uudeltamaalta Lappiin. Nyt niille on syntynyt kiista, miten tämä saalis jaetaan.



SDP:ssä on myös ilmeisesti herätty viime hetkellä siihen, että hallituksen linjalla myös merkittävä osa heidän kannattajiaan kokisi terveyspalveluiden alasajoa.

 

 

 

Hallitusohjelmasta kesäkuun malliin.



Kaiken piti olla selvää sen jälkeen, kun melko sekava hallitusohjelma konkretisoitiin 5. päivänä kesäkuuta. Sen mukaan ”kuntauudistuksen päämääränä on muodostaa mahdollisimman vahvoja peruskuntia, jotka kykenevät myös sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämis- ja rahoitusvastuuseen”. Lisäksi muodostettaisiin sosiaali- ja terveydenhoidon (sote) alueita: ”kuntien ja mahdollisten sote-alueiden vastuuta ja palveluiden järjestämisessä lisätään”.



Viidelle vanhastaan yliopistollisen keskussairaalan toiminta-alueena tunnetuille erityisvastuualueille (erva) hallituksen kesäkuun neuvottelussa sen sijaan kävi huonosti: ”Muun muassa työnjako-, koordinaatio-, suunnittelu- viranomaistehtäviä varten on viisi erityisvastuualuetta (erva). Erityisvastuualueiden rooli ja tehtävät tarkennetaan jatkotyössä niin, että kuntien asema palveluiden järjestäjänä vahvistuu”.



Näillä raiteilla ajaen hallituksen linjauksen seuraukset olisivat selviä. Maan kunta- ja terveydenhuollon rakenteen rungoksi tulisivat suurimpien kaupunkien ympärille kuntaliitoksin muodostettavat ”vahvat peruskunnat”. Ollakseen hallituksen kesäkuun päätöksen mukaisesti
kykeneviä ”sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämis- ja rahoitusvastuuseen” myös erikoissairaanhoidon osalta niiden tavoitteellisena väestömääränä tulisi olla noin 200 000 asukasta.



Kun nykyiset erikoissairaanhoidosta vastaavat noin maakuntien kokoiset sairaanhoitopiirit hajotettaisiin, maakuntien keskuskaupungit saisivat kaupan päälle myös nykyisen keskussairaalan sekä hallituksen kesäkuisen päätöksen mukaan myös osia yliopistollisten keskussairaaloiden, erva-alueiden, tehtävistä.



Keskuskaupunkien muodostamien ”vahvojen peruskuntien” ulkopuolelle jäävistä maakuntien osista maahan taas muodostettaisiin muutamia kymmeniä pienempien kuntien yhteisiä ”sote-alueita”. Niiden väestöpohjan niukkuuden ja kuntien tulevan rahoitusjärjestelmän kiristämisen tuloksena nämä sote-alueet kuitenkin joutuisivat varsin pian menemään hattu kädessä ostamaan terveydenhoidon palveluita vahvoiksi peruskunniksi laajennetuilta maakuntein keskuskaupungeilta.



Hallituksen linjausta seuraten suurin pesänjako syntyisi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, HUS:ssa. Nyt 1,5 miljoonan väestöpohjan HUS pitäisi jakaa nykyisen alueensa ”vahvoille peruskunnille” sekä ”sote-alueille” - ja sen mukana HUS:n lähes kaksi miljardia euroa ja sillä tuotetut palvelut. Kataisen ja Urpilaisen hallituksen linjan järjettömyys kärjistyy äärimmilleen juuri HUS:ssa.



Tämä Kataisen hallituksen Suomi uudistus olisi siis ainakin julkisen erikoissairaanhoidon järjestelmän romutus ja maan laajojen alueiden syrjäytymiskehityksen vauhditus. Myös terveydenhoidon yksityiselle sektorille tulisi näin uusia markkinoita.



SDP:n myöhempi herännäisyys



Vaikka SDP:llä puolueena on käytettävissä maan parasta terveydenhoidon asiantuntemusta, Kokoomuksen johto on tämän prosessin eri vaiheissa tehnyt selvästi paremmin kotityöt. SDP:ssä on ilmeisesti vasta nyt herätty, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.



Suomen taloushistoria on kehittänyt suurimpien kaupunkien ulkopuolelle runsaasti sosialidemokraattisia pieniä ja keskisuuria teollisuuspaikkakuntia, forssat, varkaudet, änekosket, kokkolat. Jos maakuntien laajojen alueiden terveydenhuolto syrjäytyy hallituksen linjan seurauksena ja maakunnan suuren keskuskaupungin varjossa ja johdossa, myös nämä paikkakunnat putoavat samaan loukkuun.



Hakaniemessä on nyt varmaan löydetty laskukone ja kartta tulevista keskuskaupunkien muodostamista vahvoista peruskunnista: maan 20 suurimmasta kaupungista 17 ja 10 suurimmasta 9 on kokoomuslaisen kaupunginjohtajan johdossa. He saisivat siis hallituksen kesäkuussa päättämällä linjalla johtoonsa valtaosan paitsi itse maan terveydenhoitojärjestelmää myös sen 10 miljardin euron budjetin valmistelusta ja toteutuksesta.



Ei siis ihme, että SDP:ssä pelätään nyt hallituksen kesäkuisen mallin konkretisoinnin julkistamista pari viikkoa ennen kuntavaaleja.



Maarit Feldt-Rannan lausunto Turun Sanomissa näyttikin olevan hätäjarrutuksen yritys. Samalla kun hän ennakoi ratkaisua vuoden lopulla, hän myös esitti ainakin vaalikeskusteluja varten uuden sosialidemokraattien mallin. Se korostaa uudelleen sekä maan viittä erityisvastuualuetta että tarkemmin määrittämättömiä ”kuntia”. Feldt-Rannan mallissa on siis aivan toinen painotus
kuin hallituksen kesäkuisessa mallissa.



Turun Sanomien mukaan Feldt-Rannan mallissa toteutuisi ”Perusterveydenhuolto kunnilla ja erityisen vaativa hoito viidessä kaupungissa. Suurimman perkauksen tarpeessa hän pitää nykyisten sairaanhoitopiirien palveluja.” Hänen mukaansa ”Mitä siitä voitaisiin siirtää kunta- ja mitä erityisen vaativan hoidon tasolle. Sitä nyt haetaan.”



Sekä Kokoomuksen että SDP:n ajatuksena on siis hajottaa nykyiset erikoissairaanhoidosta vastaavat sairaanhoitopiirit. Kokoomuksen ohjaama tähänastinen hallituksen linja kokoaisi palaset keskuskaupunkien vahvojen peruskuntien – pääsääntöisesti kokoomuslaiseen - johtoon. Feldt-Rannan sosialidemokraattien äkkiherätyksen mukaan taas ”sitä nyt haetaan”, mitä hajotettujen sairaanhoitopiirien palasista annettaisiin ”alaspäin” kunnille ja mitä ”ylöspäin” viidelle erityisvastuualueelle.



Erikoissairaanhoidon tehtävien siirtäminen koko alueen väestöpohjaan nojaavista sairaanhoitopiireistä nykyisen alueensa useampiin kuntiin on varmaan vaalikeskustelussa sopiva teema myös sosialidemokraattisille pienille ja keskisuurille teollisuuspaikkakunnille. Lääketieteellisesti ja taloudellisesti nykyisten sairaanhoitopiirien vastuulla olevan erikoissairaanhoidon jakaminen pieniin osiin olisi kuitenkin sekä järjetöntä että hyvin kallista. Palveluiden siirtäminen ”ylöspäin” maakuntien sairaanhoitopiireistä viiteen yliopistolliseen keskussairaalaan taas veisi sosialidemokraattisenkin potilaan ojasta allikkoon.



Ei ihme, että terveydenhoidon ammattilaiset ovat kauhuissaan – kuten lopulta kansalaisetkin saatuaan tietää, miten Kataisen ja Urpilaisen hallitus heidän terveyttään käsittelee.



Perinteisen ”suuri on kaunista” –ajattelunsa lisäksi SDP:tä voi viiteen erva -alueeseen painottuvassa mallissa viehättää se, että sen hallintoon tulisi mukaan myös keskuskaupunkien ulkopuolisten teollisuuspaikkakuntien sosialidemokraattinen edustus. Kun näin pitkällä ollaan, tällainen erva –malli olisi kuitenkin karvas pala Kokoomukselle, sillä se veisi koko hankkeen moottorina olleen sairaanhoitopiirien jakamisesta tulevan saaliin keskuskaupunkien kokoomusjohdoilta viiteen yliopistokaupunkien erva-alueiden konttoreihin.



Miten esimerkiksi kokoomuslainen kuntaministeri ja Jyväskylän kaupunginjohtaja selittäisivät kotikaupungissaan, että melkein saatiin kaapattua omaksi Jyväskylän keskussairaala ja pitkän päälle johtoon koko maakunnan terveydenhuolto. Mutta sitten kuitenkin päätettiin, että keskussairaalan, kaupungin ja koko maakunnan terveydenhuollon johto siirtyy Kuopioon.



 

Jäätäköön siis jännittämään ja pelkäämään hallituksen päätöstä torstaina. Asia on muutoinkin teknisesti erittäin vaikea ja hallituksen pääpuolueilla on niskassaan puolueidensa sekä suurten että pienten kaupunkien johdot vaatimassa osiaan lahdattavista sairaanhoitopiireistä. Pari
viikkoa ennen vaaleja päätös saattaakin muodostua niin epäselväksi, että sekä kokoomuslaiset että sosialidemokraatit voivat omissa kunnissaan kertoa saavansa sairaanhoitopiiristä lisää voimavaroja omille paikkakunnille.



Mutta kun hallituspuolueet ovat nyt johtaneet maan terveydenhuollon huutokaupaksi, varmaa on myös, että se jatkuu siihen asti, kun on tehty lopulliset ja sitovat eduskunnan ja valtioneuvoston päätökset maan terveydenhuollon rakenteesta. Siihen asti maan kokoomuslaiset ja sosialidemokraattiset kuntajohtajat sekä erva-alueiden johdot tulevat käymään raatelevaa taistelua siitä, kuka saa minkäkin palan hallituksen kentälle heittämistä sairaanhoitopiireistä.



Voi tämän maan sairaaloita!



 

Terveyden ja järjen kotikunta-maakunta –malli



Nyt on siis paikallaan koota kaikki voimat toimimaan suomalaisten terveyden, verovarojen ja järjen kannalta parhaan kotikunta-maakunta –mallin puolesta. Siinä lähipalvelut järjestetään ja tuotetaan omassa kunnassa ja terveydenhuollon palvelut tuotetaan kunnissa ja maakunnissa yhteistoimin nykyisin erikoissairaanhoidon sekä perusterveydenhoidon voimavaroin.



Jos ennakointi sallitaan, kuntavaalin tuloksen, kansalaiskeskustelun ja terveydenhoidon ammattilaisten lääkärinetiikan ja sairaanhoidon puolustuksen jälkeen kotikunta-maakunta –malli lopulta voittaa jokaisen jossakin elämänvaiheessa hoitoa tarvitsevan kansalaisen tuella. Mutta siihen tarvitaan laaja kansanliike kotikunnan, maakunnan ja terveyden puolesta.