Blogi

Rohkeneeko hallitus esittää malliaan?
28.9.
 
Lähipäivinä selviää, rohkeneeko hallitus esittää konkreettista malliaan kunta- sekä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseksi.
 
 

Viime kesäkuussa hallitus linjasi: ”Kuntauudistuksen päämääränä on muodostaa mahdollisimman vahvoja peruskuntia, jotka kykenevät myös sosiaali- ja terveyshuollon järjestämis- ja rahoitusvastuuseen.” Näiden peruskuntien ulkopuolelle jääville tarjottiin ”sote-alueita”.

 
Tämä Kataisen hallituksen malli merkitsisi kaikkien 19 sairaanhoitopiirin ja vähintään parin sadan kunnan hajottamista ja palasten kokoamista tukemaan harvojen keskuskaupunkien budjetteja.

 
Esimerkiksi Uudellamaalla puolentoista miljoonan asukkaan ja kahden miljardin euron HUS pitäisi hajottaa. Keski- ja pohjoisen Uudenmaan 6-7 kuntaa pitäisi yhdistää, jotta löytyisi vähintään 200 000 asukkaan väestöpohja hajotetun HUS:n yhden palasen ylläpitoon. Samalla ”metropolihallinnon” nimissä siirrettäisi alueen ohjausta ja rahoituspohjaa Helsinkiin.

 
Ensin hallituksen puolueperäinen kuntamalli törmäsi kuntalaisiin, kuntiin ja heitä edustavaan Keskustaan.

 
Viikko sitten pidetyn sosiaali- ja terveyspoliittinen ministerityöryhmän merkitys on siinä, että nyt julkistui hallituksen ”kuntauudistuksen” törmäys maan koko terveydenhoitojärjestelmän kanssa potilaista ylilääkäreihin. Aikaisemmin kansliapäällikkö Kari Välimäki on lyönyt hanskat tiskiin, puolustaessaan ”aluemalliaan”, joka on periaatteessa sama kuin Keskustan perinteinen malli.

 
Viime viikolla julkistettiin jälleen myös Keskustan malli, jonka luonteva nimi on kunta-maakunta –malli. Siinä lähipalvelut hoitaa kunta ja laajan väestöpohjan palvelut maakunta. Sen mallin vahvuutta osoittaa se, että ne jotka tuntevat asiaa käytännön tai tutkimuksen perusteella ovat sen kannalla.

 
Suurten vahinkojen välttämiseksi ja kansalaisten palveluiden turvaamiseksi tämän kunta-maakunta -mallin puolesta on nyt tehtävä töitä Keskustan vedolla ja laajalla rintamalla.