Blogi

Jussi Halla-ahon ideologia

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jussi Halla-ahon valinta Perussuomalaisten johtoon on saanut aikaan keskustelua ihmisyydestä ja politiikan arvoista. Sitä voidaan käydä Halla-ahon konkreettisten poliittisten linjaustensa pohjalta, mutta hän on myös itse määritellyt varsin selkeästi ideologiset lähtökohtansa. Artikkeli ”Ihmisarvosta” ilmestyi huhtikuussa 2005, ja huolimatta siihen kohdistuneesta kritiikistä se on jatkuvasti esillä ”Scripta, kirjoituksia uppoavasta lännestä” –sivustolla. Tekstistä voi tunnistaa laajaa lukeneisuutta tosiaankin länttä upottavasta ajattelutavasta. Samalla voi tunnistaa Perussuomalaisten neljän ideologisen suuntauksen törmäyksen ja niiden suhdetta muuhun suomalaiseen politiikkaan.

 

 

Jussi Halla-aho kirjoittaa mm. seuraavaa.

 

”Yksi nykyajan aksioomista on, että kaikilla ihmisillä on ihmisarvo, ja että tuo ihmisarvo on kaikilla ihmisillä samansuuruinen…

 

Itse asiassa mikään ei viittaa siihen, että ihmisten yhtäläinen arvokkuus (tai ylipäänsä arvokkuus) olisi mitään muuta kuin ajallemme tyypillinen konventio ja julistus, samanlainen kuin menneiden aikojen aksioomat: "aurinko kiertää maata", "paavi on erehtymätön", "naisella ei ole sielua", "itsetyydytys aiheuttaa likinäköisyyttä"...

 

Ainoa mitattava ja siten kiistatta olemassaoleva ihmisarvo on yksilön instrumentaalinen arvo. Yksilöt voidaan perustellusti asettaa arvohierarkiaan sen mukaan, miten paljon heidän kykyjensä tai osaamisensa poistaminen yhteisön käytöstä heikentäisi yhteisöä…

 

Kunnes joku kertoo minulle, että miten niin kaikki ovat samanarvoisia, olen edellä sanotusta seuraten sitä mieltä, että erilaisuus on eriarvoisuutta ja että kaikki ovat eriarvoisia…

 

Tulevat polvet sylkevät haudoillemme ja päästävät itsestäänselvyyksillemme räkänaurun ja kurapierun. Ei ole mitään syytä olla uskomatta, että "tasa-arvo", "suvaitsevaisuus" ynnä muu meille juuri nyt tärkeä päätyy menneen maailman älyttömyyksien pitkään listaan maata kiertävän auringon, paavin erehtymättömyyden, naisen sieluttomuuden ja itsetyydytyksen aiheuttaman likinäköisyyden seuraksi.”

 

 

Halla-aho sanoo lähtökohtanaan, että ”mikään ei viittaa siihen, että ihmisten yhtäläinen arvokkuus (tai ylipäänsä arvokkuus) olisi mitään muuta kuin ajallemme tyypillinen konventio…” Ei ole vaikeata tunnistaa hänen opiskelleen Michael Foucaultia, Jacques Lacania ja Martin Heideggeria.

 

 

Jo vuonna 1946 Martin Hedegger palasi puolustamaan sotaa edeltänyttä linjaansa humanismia vastaan esseessään Brief über den Humanismus. Foucaultin radikalismi taas tiivistyi lähelle Halla-ahon sanontaa hänen vuoden 1966 humanistisia tieteitä koskevassa tutkimuksessaan Les mots et les choses - une archéologie des sciences humaines: ”Kuitenkin on lohduttavaa ja syvällisen helpotuksen lähde ajatella, että ihminen on vain melko viime aikojen keksintö, hahmo joka ei ole kahtakaan sataa vuotta vanha, ja hän tulee katoamaan niin pian kuin tuo tieto on löytänyt uuden muodon."

 

 

Näiden anti-humanistien tai ”post-modernistien” ajatuksena on, että Ranskan vallankumouksen ja YK:n ihmisoikeuksien julistukset, Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistus ja esimerkiksi Suomen perustuslain takaamat perusoikeudet ovat valistuksen ajan keksintö ja sellaisina joko väistämättä tai toivottavasti ajan myötä häviävä ilmiö. Mm. Heideggerin johtopäätöksenä oli löytää ihmisen autenttinen olomuoto klassista Kreikkaa edeltäneestä ajasta ja palata sinne.

 

 

Ajatus ihmisyyden, ihmisarvon tai ihmisoikeuksien historiallisesta kehittymisestä ei ole sinänsä erikoinen tai uusi. Länsimaisessa sivilisaatiossa demokraattinen eli tietävä, eettinen ja vapaa ihminen alkoi sivistyä kreikkalaisen paideian ja roomalaisen humanitaksen kardinaalihyveinä, jotka kristinusko liitti lähimmäisen rakkauteen ja teki samalla uuden humanitaksensa eli ihmisyyden yleisinhimilliseksi. Kun oppi oli mennyt perille, valistus otti sen omakseen. Sen rinnalle jäi myös elämään valistuksen ja sivistyksen yhdistänyt sivistyshumanismi tai ihmisyysaate, joka muistuttaa ihmisyyden jatkuvasta kehitystarpeesta ja samalla siis myös taantumisen vaarasta.

 

 

Kun ihmisyys on jotakin, joka kehittyy, sitä on myös aika ajoin vähätelty tai yritetty saada taantumaan - kuten nyt. Timo Soinin karuun kohteluun puolueessaan liittyy se paradoksi, että hänelle katolisena ihmisarvo alkaa hedelmöittymisestä ja eikä pääty lainkaan. Häntä lähellä olevat katoliset oppineet ovat aivan varmasti tunnistaneet Halla-ahon ajattelun ongelman, mutta poliittisia johtopäätöksiä Soini ei tehnyt vaan jätti sen Halla-aholle. Myös Jussi Niinistön edustama kolmas Perussuomalaisten päävirtaus eli sotaa edeltäneiden aktivistien perinneliike jäi pois puolueen johdosta. Neljäs virtaus eli kansanomainen protestipopulismi on nyt uuden puoluejohdon muokattavissa.

 

 

Suomalaisilla valistuksen ja kansansivistyksen perinteistä kasvaneilla poliittisilla kansanliikkeillä on nyt haastajana varsin selkeästi anti-humanistisen johdon puolue. Samalla on paikallaan tunnistaa, että protestipopulismilla on myös uusi ilmenemistie. Se on vihreissä yhtenä virtauksena ilmenevä antropomorfismi, jossa häviää ero ihmisen, eläimen, muun luonnon ja koneen välillä.

 

 

Jos tästä jotakin hyvää seuraa, niin ainakin valistuksen ja sivistyksen perilliset joutuvat nyt elvyttämään huonoissa kantimissa olevan aatteellisen tutkimustyönsä.