Blogi

Jussi Halla-ahon ideologia

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Päivitetty 1.2.2020.

 

Kokoomuksesta alkaen käydään keskustelua Jussi Halla-ahon johtaman Perussuomalaiset -puolueen sopivuudesta hallitukseen. Sitä voidaan käydä konkreettisten poliittisten linjaustensa pohjalta, mutta puheenjohtaja Halla-aho on myös itse määritellyt varsin selkeästi ideologiset lähtökohtansa. Artikkeli ”Ihmisarvosta” ilmestyi huhtikuussa 2005, ja huolimatta siihen kohdistuneesta kritiikistä se on jatkuvasti esillä ”Scripta, kirjoituksia uppoavasta lännestä” –sivustolla. Tekstistä voi tunnistaa laajaa lukeneisuutta tosiaankin länttä upottavasta ajattelutavasta. 

Halla-ahon selviäminen ajatustensa kanssa julkisuudessa johtuu paljolti nykyisen ikäluokan demokraattisten puolueiden etääntymisestä omien alkuperäisten aatteidensa syvemmästä keskustelusta tai edes tuntemisesta. Tämä koskee myös Keskustaa kuten myös uuden polven journalisteja. Wille Rydmanin aloittama kokoomuksen avaus perussuomalaisiin on sitäkin merkittävämpi, koska hän on puolueessaan ja myös omassa ikäluokassaan yksi parhaimmin poliittiseen teoriaan ja aatehistoriaan perehtyneistä poliitikoista.

 

 

Jussi Halla-aho kirjoittaa aatteestaan mm. seuraavaa.

 

”Yksi nykyajan aksioomista on, että kaikilla ihmisillä on ihmisarvo, ja että tuo ihmisarvo on kaikilla ihmisillä samansuuruinen…

 

Itse asiassa mikään ei viittaa siihen, että ihmisten yhtäläinen arvokkuus (tai ylipäänsä arvokkuus) olisi mitään muuta kuin ajallemme tyypillinen konventio ja julistus, samanlainen kuin menneiden aikojen aksioomat: "aurinko kiertää maata", "paavi on erehtymätön", "naisella ei ole sielua", "itsetyydytys aiheuttaa likinäköisyyttä"...

 

Ainoa mitattava ja siten kiistatta olemassaoleva ihmisarvo on yksilön instrumentaalinen arvo. Yksilöt voidaan perustellusti asettaa arvohierarkiaan sen mukaan, miten paljon heidän kykyjensä tai osaamisensa poistaminen yhteisön käytöstä heikentäisi yhteisöä…

 

Kunnes joku kertoo minulle, että miten niin kaikki ovat samanarvoisia, olen edellä sanotusta seuraten sitä mieltä, että erilaisuus on eriarvoisuutta ja että kaikki ovat eriarvoisia…

 

Tulevat polvet sylkevät haudoillemme ja päästävät itsestäänselvyyksillemme räkänaurun ja kurapierun. Ei ole mitään syytä olla uskomatta, että "tasa-arvo", "suvaitsevaisuus" ynnä muu meille juuri nyt tärkeä päätyy menneen maailman älyttömyyksien pitkään listaan maata kiertävän auringon, paavin erehtymättömyyden, naisen sieluttomuuden ja itsetyydytyksen aiheuttaman likinäköisyyden seuraksi.”

 

 

Halla-aho sanoo lähtökohtanaan, että ”mikään ei viittaa siihen, että ihmisten yhtäläinen arvokkuus (tai ylipäänsä arvokkuus) olisi mitään muuta kuin ajallemme tyypillinen konventio…” Ei ole vaikeata tunnistaa hänen opiskelleen Michael Foucaultia, Jacques Lacania ja Martin Heideggeria.

 

 

Jo vuonna 1946 Martin Hedegger palasi puolustamaan sotaa edeltänyttä linjaansa humanismia vastaan esseessään Brief über den Humanismus. Foucaultin radikalismi taas tiivistyi lähelle Halla-ahon sanontaa hänen vuoden 1966 humanistisia tieteitä koskevassa tutkimuksessaan Les mots et les choses - une archéologie des sciences humaines: ”Kuitenkin on lohduttavaa ja syvällisen helpotuksen lähde ajatella, että ihminen on vain melko viime aikojen keksintö, hahmo joka ei ole kahtakaan sataa vuotta vanha, ja hän tulee katoamaan niin pian kuin tuo tieto on löytänyt uuden muodon."

 

 

Näiden anti-humanistien tai ”post-modernistien” ajatuksena on, että Ranskan vallankumouksen ja YK:n ihmisoikeuksien julistukset, Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistus ja esimerkiksi Suomen kansansivistyshistorian ja perustuslain perusoikeudet ovat valistuksen ajan keksintö ja sellaisina joko väistämättä tai toivottavasti ajan myötä häviävä ilmiö. Mm. Heideggerin johtopäätöksenä oli ollut löytää natspuoleueesta pyrkimys ihmisen alkuperäiseen autenttiseen olomuotoon sellaisena kuin se ilmeni klassista Kreikkaa edeltäneessä ajassa - ja palata sinne.

 

 

Ajatus ihmisyyden, ihmisarvon tai ihmisoikeuksien historiallisesta kehittymisestä ei ole sinänsä erikoinen tai uusi. Länsimaisessa sivilisaatiossa demokraattinen eli tietävä, eettinen ja vapaa ihminen alkoi sivistyä kreikkalaisen paideian ja roomalaisen humanitaksen kardinaalihyveinä, jotka eurooppalaisuuden synnyttänyt ja kasvattanut kristinusko liitti lähimmäisen rakkauteen ja teki samalla uuden humanitaksen eli ihmisyyden yleisinhimilliseksi. Kun oppi oli mennyt Euroopassa perille, valistus otti sen omakseen ja sanoi sen olevan luonnon lahja. Sen rinnalle jäi myös elämään valistuksen ja sivistyksen yhdistänyt sivistyshumanismi tai ihmisyysaate, joka muistuttaa ihmisyyden jatkuvastan  kehitystarpeesta ja samalla siis myös taantumisen vaarasta. Nykyisessä Suomessa Halla-ahon ajattelulle on raivannut tietä 1970 -luvulta periytynyt voimakas positivists-marxilainen virtaus, joka on varsin pitkälle onnistunut hajoitamaan itsenäisen Suomen syntymisen ja selviämisen perustana olevaa kansansivistyksen snellmanilais-kansallista, kristillistä ja sivistyshumanistista kulttuuria.  

 

 

Katolisen Timo Soinin karuun kohteluun puolueessaan liittyi se paradoksi, että hänelle katolisena ihmisarvo alkaa hedelmöittymisestä ja eikä pääty lainkaan. Häntä lähellä olevat katoliset Opus Dein oppineet tunnistivat aivan varmasti Halla-ahon ajattelun ongelman, mutta poliittisia johtopäätöksiä Soini ei tehnyt vaan jätti ne Halla-aholle. Myös Jussi Niinistön edustama entisten Perussuomalaisten ykis virtaus eli sotaa edeltäneiden oikeistoaktivistien perinneliike jäi pois puolueen johdosta. Neljäs virtaus eli monien suomalaisten eri syistä tuntema kansanomainen protesti sai näin viime puoluekokouksessa itselleen uuden johdon, katolisen Timo Soinin ja oikeistoaktivistiperinteen Jussi Niinistön tilalle. Varmaa on, ettei suuri valtaosa nykyisista perussuomalaisten kannattajista ole tietoinen puheenjohtaja Halla-ahon perustavista aatteista.

 

 

Suomalaisilla valistuksen ja kansansivistyksen perinteistä kasvaneilla poliittisilla kansanliikkeillä on nyt haastajana varsin selkeästi anti-humanistisen johdon puolue, jonka kannattajakunta taas muodostuu varsin monista muista taustosita. Samalla on paikallaan tunnistaa, että protestipopulismilla on myös toinen uusi ilmenemistie. Se on vihreissä positivistis-monistisen eli kaikesta muusta pudistetun luonnontieteellisen katsomuksen seurauksena syntyvä antropomorfismi, jossa häviää ero ihmisen, eläimen, muun luonnon ja koneen välillä - ja sammalla väistämättä hämärtyy myös demokraattinen ihmisyys. 

 

 

Jos tästä jotakin hyvää seuraa, niin ainakin valistuksen ja sivistyksen perilliset joutuvat nyt elvyttämään huonoissa kantimissa olevan aatteellisen työnsä. Tosin siihen on ollut tilaus jo vuosia. Mutta vaikka kello käy, Suomen sivistysvaltion puolustajia ei juuri näy.

 

------------------------

 

Seuraavassa Jussi Halla-ahon jatkuvasti (2.2.2020) esillä oleva kirjoitus sivulla "Scripta, kirjoituksia uppoavasta lännestä".

 

13.4.2005

Ihmisarvosta

 

Aksioomalla tarkoitetaan väitettä, jonka totuudellisuus on niin ilmeinen, ettei sitä tarvitse erikseen perustella. Lienee aksiomaattista (pun intended), että myönnettäessä väitteille aksiooman statusta pitäisi olla erityisen varovainen. Väitteen pitäisi mielellään olla sellainen, että sen voidaan todeta olevan ja olleen totta kaikkialla ja aina.

 

Yksi nykyajan aksioomista on, että kaikilla ihmisillä on ihmisarvo, ja että tuo ihmisarvo on kaikilla ihmisillä samansuuruinen. Pahinkin rasisti ja antiegalitaristi yrittää yleensä mahduttaa ihmisarvoaksiooman omaan teoreettiseen kuvioonsa. Aksiooman kieltäminen on kerta kaikkiaan epäkorrektia.

 

Jos väitetään, että kaikki ovat samanarvoisia, väitetään samalla, että ihmisen arvo tunnetaan ja se voidaan mitata. Ellei sitä voida mitata, ei voida todentaa, miten paljon kullakin yksilöllä on sitä. Mikään ulkoa (taivaasta) tuleva ominaisuus ihmisarvo ei voi olla, tai ainakaan sitä ei voida sellaiseksi osoittaa, koska sitä ei ole kirjoitettu tähtiin, vesiin eikä kallioihin. Itse asiassa mikään ei viittaa siihen, että ihmisten yhtäläinen arvokkuus (tai ylipäänsä arvokkuus) olisi mitään muuta kuin ajallemme tyypillinen konventio ja julistus, samanlainen kuin menneiden aikojen aksioomat: "aurinko kiertää maata", "paavi on erehtymätön", "naisella ei ole sielua", "itsetyydytys aiheuttaa likinäköisyyttä". Jälkimmäisiin on aikanaan uskottu aivan yhtä sokeasti kuin nykyään samanarvoisuuteen. Niiden tueksi on ollut yhtä vähän mitattavaa evidenssiä kuin on samanarvoisuuden tueksi. Koska niitä ei ole voitu perustella, ne on julistettu aksioomiksi, joita ei tarvitse perustella.

 

Ainoa mitattava ja siten kiistatta olemassaoleva ihmisarvo on yksilön instrumentaalinen arvo. Yksilöt voidaan perustellusti asettaa arvohierarkiaan sen mukaan, miten paljon heidän kykyjensä tai osaamisensa poistaminen yhteisön käytöstä heikentäisi yhteisöä. Maanviljelijä, syötävien eläinten kasvattaja ja rakennusinsinööri ovat arvokkaampia kuin muut, koska ilman heitä yhteisö kuolisi nälkään ja kylmään. Toisaalta he selviytyisivät hengissä, vaikka kaikki muu osaaminen poistettaisiin. Asetta käyttävä yksilö on seuraavaksi arvokkain, koska hän suojelee ruokalaaria ja asumusta pedoilta ja vihollisilta sekä estää yhteisön jäseniä toteuttamasta primitiivisempiä viettejään ja tuhoamasta toisiaan.

 

Käsityöläinen (ja hänen modernimmat jatkajansa) on arvokas siinä mielessä, että hänen tuotteensa ja keksintönsä helpottavat kaikkien hierarkiassa ylempänä ja alempana olevien elämää. Luonnontieteilijä (varsinkin fyysikko ja kemisti) ovat arvokkaita, koska he tuottavat tietoa, jota niin käsityöläinen, sotilas, rakennusinsinööri kuin ruuantuottajatkin soveltavat käytäntöön. Ilman perustutkimusta pärjätään, mutta epämukavasti. Lääkäri on arvokas, koska hän pidentää elämää ja parantaa sen laatua. Välttämätön hän toki ei ole, koska huomattava osa ihmisistä selviäisi lisääntymisikäiseksi ilman häntäkin. Lisääntyminen on se kaikille lajeille ominainen primääritoiminta, johon kaikki muu tähtää.

 

Edellä luetellulla porukalla tuotetaan materiaalisesti suunnilleen se yhteiskunta, jossa me elämme. Nämä ammattikunnat mahdollistavat vapaa-ajan ja siitä seuraavan eksistentiaalisen fundeeraamisen, johon kuuluu suurelta osin vaikkapa tähtitiede ja vielä suuremmalta osin kaikki humanistiset tieteet. Ne erottavat meidät laadullisesti apinoista, mutta eivät ole mitenkään välttämättömiä. Tosin on myönnettävä, että käyttäytymistieteiden ansiosta emme ehkä ole niin kärkkäitä tappamaan toisiamme. Toisaalta sotiminen lisää koheesiota ryhmien sisällä ja johtaa lähes aina teknologisiin läpimurtoihin.

 

Taiteilijat, papit ja poliitikot ovat pääsääntöisesti turhia. Yhteisö selviäisi toiminnoistaan mainiosti ilman heitä ja kaikki heidän toimintonsa ovat mahdollisia vain muiden ryhmien toiminnan ansiosta. Varsinkin taiteilijoita vaivaa yleisesti katkeruus tiedettä kohtaan, mutta yhtäkään taulua ei maalattaisi ilman kemianteollisuutta, joka on soveltavaa luonnontiedettä. Näiden ammattikuntien turhuutta muulle yhteisölle ilmentää mm. se, että ne elävät muun yhteisön almujen varassa (kutsutaan valtionavuksi).

 

Älykkyyden, milloin sitä ei käytetä mihinkään välttämättömään, arvottaminen on subjektiivista, mutta harva kai kiistää, että esimerkiksi hyvän kirjan lukeminen tai järkipuheen kuunteleminen stimuloi ajattelua ja tuottaa hyvää mieltä. Minun mielestäni on aivan outo ja loukkaava ajatus, että Esko Valtaoja ei olisi arvokkaampi kuin joku Juha Valjakkala, Helena Lindgren tai asematunnelissa seinää kannatteleva maahanmuuttaja.

 

Kunnes joku kertoo minulle, että miten niin kaikki ovat samanarvoisia, olen edellä sanotusta seuraten sitä mieltä, että erilaisuus on eriarvoisuutta ja että kaikki ovat eriarvoisia. Sen sijaan, toisin kuin egalitaristit kuvittelevat, eriarvoisuudesta ei seuraa vähempiarvoisten kaasuttaminen, ellei kaasuttamiselle ole muuta pätevää syytä. Mielestäni olen arvokkaampi kuin metsäpolulla lojuva hiirenraato, mutta en minä sen takia revi raatoa palasiksi. Mielestäni maailma on mukavampi paikka, jos siellä on taidetta (uskonnoista ja eduskunnasta en ole ihan varma) ja kielentutkimusta. Mutta jos vene alkaa vuotaa, pidän selvänä, että yli laidan on heitettävä ensimmäisenä vähäarvoisin lasti, ts. taiteilijat ja kielentutkijat.

 

Egalitaristinen höpinä johtuu siitä, että meillä on liikaa ihmisiä, joilla on paljon energiaa mutta ei mitään järkevää tekemistä. Mainitaan nyt suomalaisina esimerkkeinä vaikka Karmela LiebkindRosa Meriläinen tai Mikko Puumalainen. Kaikkien aikakausien ihmisten tavoin olemme myös sokeita sille, että olemme ajatuksinemme hetkellinen ja kohta katoava väläys ajan loputtomassa virrassa. Tulevat polvet sylkevät haudoillemme ja päästävät itsestäänselvyyksillemme räkänaurun ja kurapierun. Ei ole mitään syytä olla uskomatta, että "tasa-arvo", "suvaitsevaisuus" ynnä muu meille juuri nyt tärkeä päätyy menneen maailman älyttömyyksien pitkään listaan maata kiertävän auringon, paavin erehtymättömyyden, naisen sieluttomuuden ja itsetyydytyksen aiheuttaman likinäköisyyden seuraksi.