Blogi

Presidentti Niinistön Kultarannan alkaessa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Helsingin Sanomat julkaisi tänään Laura Saarikosken hyvin tehdyn Robert Kaganin haastattelun. Sitä on syytä tervehtiä lehden myönteisenä hankkeena tuoda suomalaiseen keskusteluun ajan tasalla oleva amerikkalainen puheenvuoro. Kagan on amerikkalaisen turvallisuuspoliittisen eliitin yhden keskeisen suuntauksen kannattaja. Näkyvänä neokonservatiivina hän on jo pitkään edustanut näkemystä, että Yhdysvallat pystyy ja sen tulee tarvittaessa vain ominkin taloudellisin ja sotilaallisin voimin turvata maailmassa amerikkalaisittain ”liberaali järjestys”.

 

 

Kaganilla on runsaasti merkittävää tutkimusta, mutta tunnetuksi hän on tullut argumentoivista pamfleteistaan. Niistä tunnetuin on vuonna 2003 ilmestynyt ”Paratiisin vartijat, Yhdysvallat, Eurooppa ja uusi maailmanjärjestys”. Se on ironinen analyysi siitä, miten Yhdysvaltojen sotilasvoima pitää pystyssä maailmanjärjestystä ja Euroopan Unionia sekä EU:n ”pehmeää valtaa”, jonka turvin eurooppalaisia arvoja levitetään kaikkiin ilmansuuntiin.

 

 

Kolmet viimeiset Yhdysvaltojen presidentinvaalit on kuitenkin voitettu vetäytymisteemalla eli vaatimuksella mitoittaa maan tavoitteet maailmassa sen voimia vastaavaksi. Kansalaismielipiteen lisäksi sen taustalla on myös laaja realistinen geopoliittinen suuntaus, kuten Henry Kissinger, Zbigniew Brzezinski, Charles A. Kupchan tai Graham Allison. Kaikkien näiden vaalien jälkeen Kaganin tavoin ajattelevat neokonservatiivit ovat kuitenkin tehneet vastahyökkäyksen.

 

 

Presidentti Obaman alkaessa Robert Kagan julkaisi vuonna 2012 kirjan ”Maailma, jonka Yhdysvallat teki”. Sen viesti oli jatkaa amerikkalaiseen sotilaalliseen ja taloudelliseen voimaan perustuvan järjestyksen ylläpitämistä ja levittämistä maapallolla. Asiaa auttoi puolison Victoria Nulandin nimittäminen apulaisulkoministeriksi. Joku meni kuitenkin vikaan, kun presidentti Obama salli kyllä pehmeän etenemisen, mutta ei vetänyt liipaisimesta Ukrainassa tai Syyriassa.

 

 

Yhdysvaltojen viime syksyn presidentinvaalien ulkopoliittinen kysymys oli, terästetäänkö Obaman politiikkaa presidentti Hillary Clintonin johdolla vai yritetäänkö jotakin muuta, esimerkiksi liennyttää Venäjän suuntaan. Kaganin haastattelu kertoo, että kaiken muun ohella Washingtonissa on jälleen kysymys myös neokonservatiivien vastaiskusta. ”Sen sijaan Trumpin kädet Venäjän suhteen ovat sidotut, koska poliisi ja kongressi tutkivat hänen avustajiensa Venäjä-yhteyksiä.”

 

 

Kaganin haastattelun ydin on kuitenkin Washingtonin ja Helsingin kaganilaisten paniikki. ”Paratiisin vartijoissa” amerikkalainen kirjoittaja ylenkatsoi Eurooppaa lähes yhtä paljon kuin Venäjää tai Kiinaa. Jo viime talvena Kaganin artikkeli Foreign Policy -lehdessä kertoi huolesta Yhdysvaltojen kyvystä ja halusta jatkaa voimallaan ”liberaalia valistusprojektia” ja siitä haluttomuudesta seuraavasta maailmanlaajuisesta ”kaaoksesta ja konfliktista”. Siitä Kagan jatkaa tänään sanomalla, että ”Nyt kaikki on Euroopasta kiinni.”

 

 

Kagan kauppaa suomalaisille ja presidentti Niinistön Naantalin keskusteluun ajatusta, että Yhdysvaltojen horjuessa, Eurooppa Saksan johdolla ja Ranskan tuella ottaisi tehtäväkseen pitää muut järjestyksessä.

 

 

Kagan on oikeassa, että pitemmässä historiassa ”Yhdysvaltojen ja Euroopan liittolaisuus ei ole normaali tila”. Yhdysvaltojen ja Venäjän välit olivat hyvät koko 1800 –luvun, ja kummankin maailmansodan Yhdysvallat taisteli Venäjän liittolaisena Saksaa vastaan. Mutta siihen liittyy myös, ettei kylmä sotakaan ollut normaalitila, vaan lyhyt jakso pitkässä historiassa. Siksi sen lähtökohdat ovat vanhentuneet. Kagan muistaa myös oikein, että Yhdysvallat sulkeutui ensimmäisen maailmansodan jälkeen 1920 –luvulla, mutta ei sitä, että Euroopassa seurasi tuolloin Saksan ja Venäjän liittoutuminen Rapallossa pääsiäisenä 1922.

 

 

Tänään Saksa on tullut taloudellisin keinoin Euroopan johtovaltioksi, eikä ole todennäköistä että se nyt itsensä militarisoitumisella haluaisi herättää ympäristössään pakokauhua, joka kaksi kertaa on johtanut suursotaan. Liittokansleri Merkelin linjauksissa on muistutettu, että ”Saksan ja Euroopan on pidettävä hyvät suhteet Yhdysvaltoihin, Britanniaan ja myös Venäjään.” Historian havinaa oli Münchenin konferenssissa helmikuussa: ”Haluamme taistella Venäjän kanssa kansainvälistä terrorismia vastaan. Me haluaisimme kehittää järkeviä taloussuhteita, kehittää eräänlaisen liiton Vladivostokista Eurooppaan.”

 

 

Ei ole todennäköistä, että Saksa ottaisi ulkopolitiikkansa lähtökohdaksi Kaganin asenteen. Berliinistä katsoen Venäjän mammuttimaisella maa-alueella elää 180 miljoonaa ihmistä erilaisia kansallisuuksia ympärillään neljän sivilisaation yhteensä yli neljä miljardia ihmistä. Länsimaiden puolustusbudjetti on suurempi kuin Venäjän koko kansantuote. Venäjän voimilla voi suurin uhrauksin saada yksittäisiin kohteisiin tehokkaan sulkutulen ja ydinasepelotteen, mutta niillä voimilla ei vastavaikutukset huomioon ottaen vallata yhtään kokonaista vierasta maata ilman omaa kriisiä.

 

 

Toinen amerikkalainen pääsuuntaus ovat erilaiset realismin painotukset kuten, Henry Kissinger, juuri edesmenneen Zbigniew Brzezinskin seuraajat tai Harvardin Graham Allison, joka juuri julkaisi uuden kirjansa Yhdysvaltojen ja Kiinan sodan välttämisestä. He poikkeavat mm. Robert Kaganista siinä, että he ottavat totena Yhdysvaltojen ja länsimaiden tämän vuosisadan todellisen strategisen haasteen. Maapallon taloudelliset ja väestölliset voimasuhteet ovat kääntymässä radikaalisti Yhdysvaltoja sekä länsimaita vastaan ja ovat jättämässä Yhdysvallat sivuun kehityksen painopisteestä Euraasian mantereella. Yhdysvaltojen ja Suomen kaganilaiset taas haluavat jatkaa kylmän sodan asenteilla vanhentunutta politiikkaa, joka työntää Venäjää Kiinan syliin.

 

 

Ennemmin tai myöhemmin Yhdysvaltojen presidentti toteaa välttämättömyyden maansa, länsimaiden ja ihmiskunnan kannalta. Liittokansleri Merkeliä soveltaen se merkitsee, että ”Yhdysvaltojen on pidettävä hyvät suhteet Saksaan ja Eurooppaan ja myös Venäjään.” Siihen asti Suomessa on syytä koettaa auttaa tätä myös meille tärkeätä kehitystä, kohdistaa huomio tämän kehityksen vaikutuksiin omassa reaalisessa ympäristössä Pohjois-Euroopassa sekä minimoida omien kaganilaisten jo tekemää vahinkoa.