Blogi

Yleisradion ohjelmapolitiikan solmut.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olin pääjohtaja Sakari Kiurun kaudella Yleisradiossa Suunnittelu- ja koulutustoiminnan apulaisjohtaja. Hänen johdollaan etsittiin tietä eteenpäin kylmän sodan jälkeisessä ja avautuvan kilpailun ajassa. Osaltani annoin panoksen tutkimalla G.H. von Wrightin tietoteorian pohjalta ohjelmapolitiikan perimmäisiä kysymyksiä Yleisradion 60-vuotismerkkivuoden julkaisussa ”Kymmenen esseetä elämäntavasta”. Nykyinen keskustelu kertoo, että sen tarkastelemat ongelmat ovat ajankohtaisia. Seuraavassa siitä kaksi katkelmaa ja osoite koko artikkeliin.

 

 

Artikkelin pohjalta nykyisen keskusteluun liittyy useita ongelmia.

 

Ensiksi, lähtökohtana ei nyt ole journalismin ja kulttuurin sisällöllinen kysymyksenasettelu vaan selvitysmiehen mm. otannaltaan epätieteellinen oikeustieteellinen tarkastelu.

 

 

Toiseksi, taloudellis-tietoteknisin perustein tehty Yleisradion sisäinen organisaation muutos tekee kenelle tahansa mahdottomaksi johtaa journalistista työtä sille ominaisella asiantuntijaorganisaation johtamisotteella.

 

 

Kolmanneksi. Seuraavassa esitetyssä journalistis-sisällöllisestä lähtökohdasta tarkastellen on normaalia länsimaista journalismia, että myös maan pääministeri saa esiin mielipiteensä häntä itseään koskevassa asiassa. Samasta lähtökohdasta tarkastellen on kestämätöntä, että  turvallisuuspolitiikan kysymyksissä Yleisradio kertoo kansalaisille lähinnä alan sisäpiirin sallimaa ja linjaamaa tietoa. Informatiivisen ohjelmapolitiikan kauden jälkeen sekä kaupallisen kilpailun paineissa Yleisradio ei onnistunut kehittämään alkuperäistä laajempaa ja syvempää sivistystehtäväänsä nykypäivään. Siitä kertoo esimerkiksi väkivallan ja demokraattisia päättäjiä herjaavan aineiston suhteellinen osuus ja paikka ohjelmistossa.

 

 

 

Neljänneksi, on täysin kestämätöntä sanoa, ettei demokraattisessa yhteiskunnassa saisi keskustella kriittisesti julkisen palvelun yleisradioyhtiön tai muun valtamedian ohjelmista.

 

 

 

Seuraavassa siis kaksi lukua Yleisradion juhlakirjasta vuodelta 1986.

 

”Valistus ja journalismi

 

Ensi näkemältä informatiivinen valistusperinne näyttää sopivan hyvin journalismin lähtökohdaksi. Onhan lehtimiestavan klassinen sääntö, että tietojen on oltava oikeita, totuudenmukaisia. Oikeiden ja totuudenmukaisten tietojen korostus onkin informatiivisen ohjelmapolitiikan perinteen jatkuvasti kestävintä osaa.

 

 

Näin sanottaessa on samalla korostettava tiedon oikeellisuuden määrittämiseen liittyviä syviä tieto-opillisia ongelmia. Luontoa koskevien tietojen osalta oikeiden tietojen esittäminen on periaatteessa suhteellisen ongelmatonta. Tosin melko konkreettisellakin tasolla olevat luonnontieteelliset tutkimustulokset saattavat olla ristiriitaisia. Periaatteessa objektiivisten tutkimustulosten – esimerkiksi ympäristön saastumista koskevien –välittämisen käytännölliset vaikeudet kasvavat, kun niihin liittyy huomattavia taloudellisia tai yhteiskunnallisia intressejä. Käytännöllisen ja teoreettiset ongelmat muuttuvat pysyviksi, kun kohteena on yhteiskunnallinen ympäristö.

 

 

Perinteisen loogisen positivismin ja tieteellisen realismin käsityksen mukaan luontoa ja inhimillistä yhteiskuntaa koskevalla tiedolla ei ole periaatteellista eroa. Informatiivinen ohjelmapolitiikka edusti juuri tätä kantaa, joka kuitenkin vie journalismin pahasti harhaan. Osa yhteiskuntaa koskevasta tiedosta voidaan muodostaa ja välittää periaatteessa samaan tapaan kuin tietty tapahtuma luonnossa. Mutta jo kansantaloutta koskevissa käsityksissä voi olla tutkijoidenkin piirissä huomattavia eroja. Erot kasvavat tunnetusti suuriksi, kun tarkastellaan esimerkiksi valtiollista järjestelmää tai poliittista toimintaa.

 

 

Yhteiskunnassa esiintyviä ajatuksia ja toimintaa koskeva tieto on tietyssä suhteessa erilaista kuin havaittuja luonnontapahtumia kuvaava tieto. Esimerkiksi puheiden, lakien tai poliittisten päätösten tiedottamisessa on keskeistä niiden tarkoitusten ymmärtäminen ja ymmärrettäväksi tekeminen – ei pelkästään niiden selittäminen ennalta käyvin syin tai ”oikean tiedon” valossa.

 

 

Toisin sanoen journalistin on itse ymmärrettävä mm., mihin teksti tai teko pyrkii ja millaiseen tilannearvioon se nojaa, sekä välitettävä tämä ymmärrys yleisölleen. Sukulaisuus tutkijan ja journalistin välillä on siis ilmeinen siinä mielessä, että kumpikin pyrkii hankkimaan ja esittämään ympäristöstä oikeata tietoa. Harhaan tämä analogia vie silloin, jos tutkijamalliksi otetaan objektivistinen olettamus siitä, että myös kaikki ihmistä ja yhteiskuntaa koskeva tieto on fysiikantapaan yksiselitteisesti esitettävissä.

 

 

Journalistin kannalta kriittinen suhtautuminen tällaiseen objektivismiin merkitsee sitä, että hän kuvaa, selittää ja tekee ymmärrettäväksi ympäristön tapahtumat mahdollisimman todenmukaisesti, ja kun asiasta on useita tulkintoja, esittää ne mahdollisimman tasapuolisesti.

 

 

-------------------------

 

 

Sivistystehtävä

 

Klassisessa eurooppalaisessa perinteessä katsottiin, että tieto ja tunteet yhdessä muodostavat ihmisen psyyken – vaikka aristoteelisessa ja platonisessa perinteessä näiden psyyken pääosien tasapainon nähtiin rakentuvan eri tavoin.

 

 

Klassinen draama perustui aristoteeliseen katsomukseen, joka uskoo, että ihmisen on mahdollista yhdistää tieto ja tunteet hyväksi elämäntavaksi eli sivistää itseään.

 

 

Oli tavallaan loogista, että tieteellisen tai dialektisen materialismin eteneminen kulttuurissa johti juonellisen aristoteelisen draaman kritiikkiin ja syrjäytyspyrkimyksiin. Yhtä loogista on, että välittömään nautintoon pyrkivä kaupallinen ohjelmatoiminta käyttää klassisesta draamasta vain sen, mistä on apua katsojan sitomiseen. Kumpikin suuntaus on oma äärimmäisyytensä, joka jättää huomiotta toisen puolen ihmisen psyykeä ja inhimillistä elämää.

 

 

Televisio on kulttuuri-ilmiönä varsin nuori. Ensimmäisinä vuosikymmeninään se onkin jäänyt paljolti syntyaikanaan vaikuttaneiden virtausten taistelukentäksi. On mahdollista, että tämä kehitys jatkuu ja televisio vie osaltaan loppuun moderniin kulttuuriin sisäänrakennettua ihmisen psyyken hajautumista järkeen ja eri suuntiin vetäviin tunteisiin.

 

 

Toinenkin vaihtoehto on olemassa. Televisio voi ymmärtää mahdollisuutensa ilmentää ja palvella toimivaa ihmistä, jolla on kyky yhdistää hyväksi elämänkokonaisuudeksi sekä tieto että tunne. Television kuvadraama voisi olla ”toiminnan ja elämän, onnen ja murheen ilmentämistä. Sillä elämä muodostuu toiminnasta ja sen tarkoitus on (hyvä) elämäntapa”. Tämän vaihtoehdon mukaan Yleisradion sivistystehtävä tarkoittaa ihmisen rohkaisemista rakentamaan itselleen ja yhteisölleen hyvää elämäntapaa."

 

 

Koko artikkeli, ”Miten TV vaikuttaa elämäntapaan”: TÄSSÄ