Blogi

Joulukuun 4. ja 6. 1917. Mitä silloin tapahtui?

 

 

Helmikuun alussa ilmestyy Otavan kustantamana teos Suomen synty ja kuohuva Eurooppa. Se kertoo Suomen ja Euroopan yhteisistä teistä Ranskan vallankumouksesta 14.7.1789 Suomen demokraattisen hallitusmuodon vahvistamiseen 17.7.1919. Suomalaisille kohokohta oli Itsenäisyysjulistus joulukuun alussa 1917.

Mutta mitä todella tapahtui 4. ja 6. päivä joulukuuta 99 vuotta sitten?

 

 

 

 

 

 

Itsenäisyysjulistus

 

 

Hallitusohjelmansa mukaisesti Svinhufvud keskusteli 29. päivänä marraskuuta takanaan olevien eduskuntaryhmien edustajien kanssa itsenäisyysjulistuksesta. Mielipiteet jakaantuivat. Lauri Ingman (suom.) piti parhaana vedota ensin Brest-Litovskin rauhankonferenssiin. Ernst Nevanlinnan (suom.) mielestä venäläinen sotaväki tulisi ensin saada pois maasta. Santeri Alkio, Juho Kokko (ml.) ja Gustav Arokallio (nuors.) halusivat itsenäisyysjulistuksen heti. Alkio jopa enteellisesti sanoi, että viivyttely voi johtaa saksalaisen prinssin tuloon Suomeen.

 

 

Svinhufvudin senaatin johtopäätös oli välttää äänestyksiä eduskunnassa, tehdä itse itsenäisyysjulistus ja antaa se ilmoituksena eduskunnalle sekä samaan aikaan tarvittavat lakiesitykset. Suomen kielen professori, senaattori Eemil Nestor Setälä sai Carl Enckellin neuvotteluista tekemät muistiinpanot. Setälä kirjoitti Suomen itsenäisyysjulistuksen yön aikana marraskuun 30. päivän aamuksi. Tarkoituksena oli tehdä siitä ilmoitus eduskunnalle samana päivänä, mutta tekstin viimeistely vei aikaa, eikä puhemies Lundson pitänyt asiaa riittävän tärkeänä istunnon pitkittämiseen.

 

 

Joulukuun 4. päivä 1917 eduskunnassa oli koruton tapahtuma. Eduskunta oli käsittelemässä lyhytaikaista lainaa, kun puhemies Lundson totesi: ”Keskeytetään asian käsittely vähäksi aikaa. Senaatin puheenjohtaja on tahtonut esittää erään asian.” Senaattorit astuivat sisään Svinhufvudin johdolla, ja hän esitteli senaatin lakiesitykset, ensimmäisenä tasavaltaisen hallitusmuodon. Sen jälkeen hän jatkoi: ”Kun näiden esitysten joukossa on erinomaisen tärkeitä ehdotuksia perustuslakien muutoksiksi, muun muassa ehdotus uudeksi hallitusmuodoksi Suomelle, pyydän tässä yhteydessä Suomen senaatin puolesta lausua seuraavaa” – ja luki itsenäisyysjulistuksen. Eduskunta kuunteli seisaalleen nousten. Puhemies Lundson vastasi muutamalla juhlallisella lauseella, ja senaatti poistui. Sen jälkeen käytettiin vasemmalta joitakin vastustavia puheenvuoroja senaatin oikeudesta esitysten valmisteluun, mitä Väinö Tanner muistelmissaan pahoitteli.

 

 

Samana päivänä senaatti osoitti saman julistuksen myös Suomen kansalle, ja se tuli näin laajempaan julkisuuteen. Helsingissä olleet ulkovaltojen konsulit huomauttivat, että maan itsenäistyminen sentään tarvitsee eduskunnankin kannanoton. Myös eduskuntaryhmissä oli samaa henkeä. Joulukuun 6. päivänä senaattori Kyösti Kallio esitti ryhmien väliselle toimikunnalle, että eduskunta hyväksyisi hallituksen toimenpiteet Suomen itsenäisyyden toteuttamiseksi.

 

 

Toimikunta puolestaan laati sitä kannattaneiden ryhmien puheenjohtajien allekirjoittaman kirjelmän eduskunnalle: ”Pyydämme tilaisuuden saada tämänpäiväisessä täysi-istunnossa esittää Eduskunnan päätettäväksi: Sen johdosta, että hallitus on tehnyt Eduskunnalle esityksen uudeksi hallitusmuodoksi, joka on rakennettu sille pohjalle, että Suomi on riippumaton tasavalta, Eduskunta korkeimman valtiovallan haltijana päättää puolestaan hyväksyä tämän periaatteen ja hyväksyä myös, että hallitus, saattaakseen Suomen valtiollisen itsenäisyyden tunnustetuksi ryhtyy niihin toimenpiteisiin, jotka hallitus on sitä varten tarpeelliseksi ilmoittanut.

Helsingissä, 6 päivänä joulukuuta 1917. Santeri Alkio, Pekka Ahmavaara, Ernst Estlander, Kyösti Haataja, Erkki Pullinen.”

 

 

Kullervo Manner teki vastaehdotuksen: ”Suomen korkeimman valiovallan haltijana lausuu Suomen eduskunta periaatteen, että Suomi on oleva riippumaton tasavalta. Tämä riippumattomuus on koettava toteuttaa sovinnollista tietä Venäjän kanssa aikaansaa tavalla sopimuksella. Siitä ehdotusta tekemään olisi asetettava yhteinen neuvottelukunta, jossa olisi yhtä monta Suomen ja Venäjän edustajaa.”

 

 

Itsenäisyysjulistuksen hyväksynyt ehdotus voitti äänestyksessä 100--88 Kullervo Mannerin vastaehdotuksen. Ei ole syytä epäillä samaa tarkoitusta, mutta valituksi tuli pienemmän riskin tie. Kaksi vuotta myöhemmin valtioneuvosto määräsi 6. joulukuuta itsenäisyyspäivänä vapaapäiväksi valtion virastoissa, kouluissa ja tuomioistuimissa. Laki annettiin 8. päivänä marraskuuta 1929. Tarkkaan ottaen ratkaisu oli perusteltu, koska eduskunta oli 15. joulukuuta ottanut vuoden 1772 hallitusmuodon 38§:n perusteella korkeimman vallan itselleen. Se oli ensimmäinen askel, ja sen perusteella juuri eduskunnalla oli valta myös hyväksyä seuraava lopullinen askel eli sitä vastaava itsenäisyysjulistus.

 

 

Turun realistien syksyllä 1808 aloittama ja J.V. Snellmanin kehittämä sivistysvaltio-hanke oli toteutunut itsenäisyyteen asti. Monista muista maista poiketen Suomen itsenäisyysjulistuksen teksti ei ole ollut kovinkaan paljon jälkipolvien inspiraation ja tarkemman tutkimisen aiheena. Kun siitä tulee kuluneeksi pian 100 vuotta, tiivis analyysi pääkohdista voi olla paikallaan.

 

 

Suomen synty ja kuohuva Eurooppa jatkaa itsenäisyysjulistuksen analyysillä.