Blogi

99 vuotta sitten, Venäjän vallankumous ja Suomi

Tässä tämä on, vuosien työ.

 

 

”Suomen synty ja kuohuva Eurooppa” Ilmestyy Otavan kustantamana ensi helmikuussa eli Suomen itsenäisyyden 100 -vuotisjuhlavuoden alussa. Tarkastelen rinnakkain Euroopan ja Suomen historiaa vuosina 1789-1919 erityisesti turvallisuuspolitiikan kannalta

 

 

Ranskan suuri vallankumous sai liikkeelle kehityksen, joka johti Aleksanteri I:n ja Napoleonin Tilsitin sopimukseen heinäkuussa 1807. Suomalaiset kohtasivat sen Venäjän armeijan muodossa talvella 1808. Ruotsin joukkojen perääntyessä suomalaiset ottivat Carl Erik Mannerheimin ja muiden Turun realistien johdolla aloitteen käsiinsä. Kirja jatkaa tuosta ajasta Euroopan ja Suomen päättäjien seurassa heinäkuuhun 1919, jolloin vahvistettiin itsenäisen tasavallan hallitusmuoto, ja valittiin ensimmäinen tasavallan presidentti.

 

 

Seuraavassa sitaatteja juuri näistä päivistä 99 vuotta sitten.

 

 

Läntisen kalenterin mukaan marraskuun 7. päivän lokakuun vallankumous toteutui Pietarissa uskomattoman helposti. Työtä vaativat valmistelu ja jälkihoito. Sadan vuoden aikana on unohtunut, miten reaaliaikaisesti Suomi kietoutui tapahtumiin.

 

----------------

 

Lokakuun 23. päivänä 1917 Lenin siirtyi suomalaiseksi papiksi naamioituneena Viipurista Pietariin. Samana iltana Venäjän bolsevikkipuolueen keskuskomitea päätti aloittaa vallankumouksen, mikä vahvistettiin vielä 29. päivänä. Marraskuun 6. päivänä Trotskin johtamat sotilaat ottivat lähes vastarinnatta haltuunsa kaikki Pietarin avainkohteet rautatieasemista puhelinkeskuksiin. Seuraavana päivänä pääministeri Kerenski pakeni, panssarilaiva Aurora avasi tulen Talvipalatsiin ja siellä olleet muut ministerit vangittiin. Aikataulu oli suunniteltu niin, että samana iltana Pietarin tyttökouluun, Smolnaan kokoontui II yleisvenäläinen työläis- ja sotilasneuvostojen kongressi.

 

----------------

 

Tuona vallankumousiltana 7. marraskuuta 1917 Lenin astui Smolnassa esiin ja otti johdon käsiinsä: ”Toverit! Työläisten ja talonpoikien vallankumous, jonka välttämättömyydestä bolsevikit ovat aina puhuneet on tapahtunut.” ”Sorretut joukot luovat itse vallan. Vanha valtiokoneisto hävitetään…” ”Ensimmäisiä tehtäviämme on lopettaa viipymättä sota.” Annamme asetuksen, ”joka tekee lopun tilanherrojen omistusoikeudesta.”

 

----------------

 

Suomen kenraalikuvernööriksi oli syykuussa nimitetty Kerenskin hallituksen valtiovarainministeri Nikolai Nekrasov. Marraskuun 6. päivänä hän lähti Pietariin eikä palannut. Trotskin johtama vallankumous alkoi samana iltana ja sai täyden tehonsa seuraavana päivänä 7. marraskuuta. Samana aamuna Nekrasovin apulainen paroni Korff soitti senaatin puheenjohtaja Setälälle: ”Toimikaa tarpeenne mukaan. Omalla vastuullanne.” Se oli vanhan Venäjän viimeinen viesti Suomen autonomiselle suuriruhtinaskunnalle.

 

 

Suomessa oli pidetty eduskuntavaalit 1. lokakuuta. Uuden eduskunnan ensimmäinen järjestäytymisistunto pidettiin perjantaina 2. marraskuuta. Toinen istunto oli 8. marraskuuta eli Venäjän vallankumousta seuranneena päivänä. Venäjällä ei ollut keisaria tai väliaikaista hallitusta. Suomalaiset mielipiteet vastarinnasta ja irtautumisesta Venäjästä olivat vuosien ja viimeisten kuukausien mittaan radikalisoituneet, mutta vielä vuoden 1917 aikana niissä oli edelleen erilaisia painotuksia lojaalisuuden ja itsenäisyystahdon välillä. Nyt kaikki olivat saman tosiasian edessä.

 

 

Tuona marraskuun aamuna tilanne muistutti elokuuta 1808, kun suomalaiset totesivat, että olivat oman onnensa seppiä. Oli otettava aloite omiin käsiin, mutta miten?

 

 

Ensin oli pakko ottaa kantaa, onko Leninin johtama kansankomissaarien neuvosto väliaikaisen hallituksen tai keisarin paikalla. Vedoten vuoden 1772 hallitusmuodon 38§:ään eduskunnan puhemiehistö esitti 8. päivän istunnossa, ”että keisarin ja suuriruhtinaan valta on toistaiseksi uskottava tarkoitusta varten valittavalle valtiohoitajakunnalle”, jonka eduskunta valitsee.

 

 

Sosialidemokraatit torjuivat jyrkästi valtionhoitajakunnan ja esittivät ”Me vaadimme” –ohjelman. Se oli voimakasta tekstiä ja sisälsi myös konkreettisia tavoitteita: kunnallislakien vahvistaminen, senaatin erottaminen, kahdeksan tunnin työaikalaki, vanhuus-, työkyvyttömyys- ja sairasvakuutus, verouudistus, valtalaki julkistettava, sopimus Venäjän kanssa, kansalliskokous säätämään uudet perustuslait.

 

 

Santeri Alkio oli vuoden alusta etsinyt yhdistäviä ratkaisuja ja teki sen myös nyt. Hän ehdotti, että ”suuriruhtinaan valta on siirtynyt Suomen kansalle” ja eduskunta päättää julkistaa heinäkuun valtalain.

 

 

Kiivaan keskustelun jälkeen eduskunta hyväksyi seuraavan päivän istunnossa valtionhoitajakunnan valitsemisen äänin 106-90. Sen jälkeen Lauri Ingman esitti valtionhoitajakuntaan P.E. Svinhufvudia, J.K. Paasikiveä ja Alexis Gripenbergiä. Tämän jälkeen äänestettiin asia perustuslakivaliokuntaan. Mutta asiat vyöryivät, ja tähän asiaan ei enää palattu.