Blogi

Viha ja ääriliikkeet

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kävin pari viikkoa sitten Prahassa konferenssissa, missä yhden EU -maan virassa oleva suurlähettiläs kantoi tarkkaan analysoiden huolta natsismin uudesta alusta kotimaassaan. Mieleen tuli virkamiehen samanlainen huoli ja lähestymistapa aikoinaan Ranskassa.

 

 

Olin vuonna 1980 Ranskan hallintokoulun ENA:n oppilaana työharjoittelussa Versaillesin prefektuurissa. Eräänä päivänä poliisiosaston juristi tuli tervehtimään, koska hän valmisteli syytettä ilmiannon perusteella. Paikallisessa vanhojen kirjojen myymälässä joku oli havainnut kirjan, jossa joltakin sivulta löytyi hakaristitunnuksin varustetun lentokoneen kuva.

 

 

Näytti siltä, että kauppias oli lain vastaisesti myymässä ja levittämässä fasistista tunnusta. Juristi oli huomannut tekstistä, että kyseessä on suomalainen kone ja halusi kuulla, mistä on kysymys. Kerroin, mitä muistin kreivi Eric von Rosenin talvella 1918 ilmavoimille lahjoittamasta koneesta ja suvun tunnuksesta sen kyljessä paljon ennen kuin natsismista tiedettiin mitään.

 

 

Mainitsin asiasta myös prefekti Laurent Clémentille. Clément kertoi aloittaneensa virkauransa Nürnbergin oikeudenkäynnin ranskalaisen valtuuskunnan avustajana ja edellisen tehtävän olleen Pariisin poliisiprefektin kabinetinpäällikkö. Hän antoi oppitunnin eurooppalaisen politiikan historiallisista kokemuksista ja perusteli, miksi on oltava tarkka etteivät viha ja kiihotus pääse alkuun. Aina löytyy syitä äärimmäisyyksille, ja jos ne pienestä alkaen jatkavat toistensa ruokkimista, yhteiskunta on vaikeuksissa.

 

 

Samoihin aikoihin luin Raymond Aronin haastattelun, miten hauras ihmisen sivistyksen kuori on barbaarisuuden peitteenä. Asia jäi kiinnostamaan siltäkin kannalta, ja vuosien varrella lukemani parhaat kulttuurin fasismiin taantumisen analyysit ovat olleet Peter Slotedijkin länsimaisen vihan historia "Rage and Time" sekä Olavi Paavolaisen "Risti ja hakaristi".

 

 

Sloterdijk seuraa vihan historiaa vanhimmasta Kreikasta nykyaikaan ja sanoo, että länsimaisen kulttuurin perusidea on ollut saada sivistyksen voimin viha vähitellen hallintaan. Paavolaisen analyysin ajatus lähtökohdiltaan on sama, kun hän näkee natsismin olevan kulttuurin eli ihmisen taantumista kristillistä sivistystä edeltäneeseen aikaan. 

 

 

Clémentin ja Aronin ajatusten jälkeen muistin lyseolaisena lukemaani Artturi Leinosen "Vuosikymmenten valinkauhassa", jossa hän kertoo silminnäkijänä suomalaisen fasismin muodon eli lapualaisuuden alkuvaiheesta sekä Maalaisliiton ja Ilkan nopeasta demokratian puolustuksesta. Siltä ajalta on myös suomalaisen tasavallan maamerkki, Urho Kekkosen "Demokratian itsepuolustus".

 

 

Suomessa viha ja väkivalta tulivat uudelleen kulttuurisesti arvoonsa Kansallisteatterin Kristian Smedsin Tuntemattoman sotilaan tulkinnan myötä, eikä niihin ole sen jälkeen oikein saatu sisällöllistä otetta. Johdannoksi asiaan voi perustella Raymond Aronin, Peter Sloterdijkin, Olavi Paavolaisen, Artturi Leinosen ja Urho Kekkosen analyysejä.

 

 

Suomessa viime vuosien kulttuurihegemonia ei ole suosinut ihmisyyden kehitystarpeeseen ja taantumiseen liittyvää muualla vilkasta keskustelua. Tässä siitä joitakin havaintoja: https://www.academia.edu/4483496/Ihmisyyden_kehitys_ja_taantuminen_poliittisessa_teoriassa