Blogi

Unohdetut Turun realistit

 

 

Suomen Geopoliittinen Seura järjesti eilen Askaisissa ensimmäisen Louhisaari-seminaarin, jonka aiheena oli "Turun realistit Euroopan geopolitiikassa". Pidin seminaarissa Turun realisteista esityksen, jonka tiivistelmän Turun Sanomat julkaisi eilen alionaan. Seuraavassa sama teksti tällä kotisivulla. 

 

 

 

 

 

 

 

 

Monet tuntevat ”Turun romantiikan” 1810 –luvulla, mutta Turun realistien merkitys Suomen historiassa ei ole päässyt ansaitsemalleen paikalle.

 

 

Kuitenkin piispa Jakob Tengström, vapaaherra Carl Erik Mannerheim  - marsalkka Mannerheimin isoisän isä – sekä Turun hovioikeuden Robert Henrik Rehbinder vaikuttivat ratkaisevasti Suomen tulevaisuuteen vuosina 1808-1809. He loivat 200 vuotta sitten perustaa autonomiselle Suomelle, josta kasvoi 100 vuotta sitten itsenäistynyt Suomi.

 

 

Kesällä 1807 Napoleon ja Aleksanteri olivat tehneet Tilsitissä sopimuksen, ja sen seurauksena Ruotsia uhkasi vuotta myöhemmin vihollinen kolmelta suunnalta. Sen  armeijasta riitti Suomeen vain kolmannes eli 22 000 miestä. Siitä pääosa perääntyi Pohjanmaalle ja paras kolmannes jätettiin etelän linnoituksiin, jotka antautuivat heti sodan alussa.

 

 

J.L. Runebergin Suomen sodan sankareilla on aina ansaittu paikkansa, mutta varsin varhaisessa vaiheessa Turussa tehtiin johtopäätös, ettei Ruotsi pysty puolustamaan Suomea. Esimerkiksi piispa Tengström sanoi nähneensä heti Tilsitin jälkeen, mitä oli tulossa.

 

  

Mutta mitä tehdä kesällä 1808 miehitetyssä maassa ja kaupungissa?  

 

 

Turussa maan johtava ryhmä pani viisaat päät yhteen ja päätti pelastaa, mitä pelastettavissa oli. Heti alkuunsa Tengström torjui maapäivien pitämisen sodan aikana. Hän kehotti malttiin ja sai siitä monien vihat päälleen. Jatkossa hän kirjoitti, että myrskyisien aikojen tunnekuohun ja fanatismin jälkeen rauhallinen ja järkevä kansalainen huomaa lopulta olleensa oikeassa.

 

 

Turun seudun aatelisto suostui valitsemaan edustajan lähetyskuntaan Pietariin, kun sille vakuutettiin, ettei tarkoituksena ole korvata säätyjen maapäiviä. Yksi Suomen historian vaikuttavimmista päätöksistä tehtiin, kun Carl Erik Mannerheim valittiin lähetyskuntaan Turun ja Porin läänistä. Hänestä myös tuli myös lähetyskunnan puheenjohtaja.

 

 

Lähetyskunta sanoi keisarille suomalaisten olevansa hänen almamaisiaan ”voimakkaan tietoisina siitä juhlallisesta lupauksesta”, että hän säilyttää Suomen lait ja uskonnon. Suomen lait taas sanovat, ettei lähetyskunnalla ollut oikeutta neuvotella mistään, mikä kuului laillisesti kokoon kutsuttujen säätyjen toimivaltaan.

 

 

Tuohon aikaan Aleksanteri I:n politiikkana oli saada suomalaiset hyväksymään myönteisesti uusi asemansa Pietarin suojavyöhykkeenä ja osana pohjoisen Euroopan järjestystä. Hän lupasi Suomeen säätyjen maapäivät ja toivoi, että lähetyskunta voisi tehdä ehdotuksia asioista, joihin se katsoi toimivaltansa riittävän.

 

 

Parissa päivässä syntyi 17 kohdan lista, johon kotimaisen hallituksen ja sisäisen turvallisuuden lisäksi sisältyi mm. rahaolojen korjaaminen ja rahanvaihtokonttorin perustaminen, venäläisten sotajoukkojen vahinkojen korvaaminen, upseereiden oikeus ja asua virkataloissaan. Pari viikkoa myöhemmin keisari ilmoitti että kaikki hyväksytään.

 

 

Sen jälkeen kutsuttiin Porvooseen maapäivät, joita on kutsuttu myös valtiopäiviksi. Siellä annettiin molemmin puolin valat ja vakuutus mahdollisimman juhlallisesti. Siinä vaiheessa Turun realisteilla oli luottamus sekä säädyissä että keisarin suunnalta, ja heistä tuli maapäivien aikana kaikkien neljän komitean puheenjohtajat.

 

 

Jatkossa Rehbinderistä tuli ministerivaltiosihteeri, joka esitteli Suomen asiat suoraan keisarille. Mannerheimista tuli hallituskonseljin jäsen ja pian senaatin talousosaston varapuheenjohtaja eli Suomen ensimmäinen pääministeri. Hänen kotinsa työhuone on yhä nähtävissä Louhisaaressa. Tengströmistä tuli arkkipiispa ja autonomian alun henkinen johtaja. Matthias Caloniuksesta tuli prokuraattori eli oikeuskansleri. Pian myös Kustaa Mauri Armfelt palasi Suomeen ja hänestä tuli keisarin merkittävä neuvonantaja.

 

 

Muutamassa vuodessa uuden autonomisen suuriruhtinaskunnan perusteet olivat pystyssä. Alussa mukana oli myös Yrjö Maunu Sprengtporten, mutta varsin pian uuden Suomen poliittisen johdon muodostivat Turun realistit. Sitä muistetaan ja tutkitaan nyt Louhisaari-seminaarissa.