Blogi

Transponderit ja Pohjoinen arkkitehtuuri

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tällä sivulla on niin pitkään argumentoitu liennytyksen puolesta Itämerellä, että lienee oikeutettua todeta ilahtuminen myönteisistä merkeistä. (TÄSTÄ)

 

 

Kylmän sodan jälkeen Itämerelle syntyi klassinen kaikkien hyväksymä tasapaino, mikä tarkoittaa sitä, ettei mikään osapuoli voi hankkia etua saamatta itselleen vahinkoa. (TÄSTÄ) Se perustui keskeisesti vuoden 1997 Clinton-Jeltsin sopimukseen (TÄSTÄ) eli Yhdysvaltojen vastuunottoon Baltiasta siten, ettei se samalla uhkaisi Venäjää. Itse perustilanne ei ole muuttunut, mutta sitä ovat haastaneet monet erilaiset tekijät.

 

 

Paradoksaalisesti ensimmäinen huoli oli se, että Yhdysvallat alkoi siirtää mielenkiintoaan ja voimavarojaan Lähi-Itään ja Aasiaan – sekä rahapulan vuoksi myös kotimaahan. Tuolloin Yhdysvallat ja Nato alkoivat rakentaa Baltian-Pohjolan ryhmittymää. Suomesta katsoen sen riskinä oli, että Yhdysvallat siirtäisi vastuunsa vähitellen Itämeren omille valtioille. Siihen meidän hartiamme eivät olisi riittäneet, ja siksi koko viime vuosikymmenen Suomi ja Ruotsi olivat varsin pidättyviä mukaan menosta – jotta Yhdysvallat ei saisi syytä jättää tätä nurkkaa oman onnensa varaan. Itsekin kävin saarnamatkoilla Washingtonissa todistelemassa, että maapallokartalta katsoen on Yhdysvaltojen oma etu olla selkeä lupaustensa pitämisessä Itämerellä menemättä kuitenkaan sen pitemmälle. (MM. TÄSTÄ)

 

 

Emme sitten kuitenkaan osanneet varautua kaikkiin Baltian ja Puolan EU ja Nato-jäsenyyksien turvallisuuspoliittisiin seurauksiin. Suurin yllätys oli, millä voimalla kaikki historian taakka alkoi suuntautua uusien jäsenten Venäjä-pelkona vaikuttamaan EU:n ja Naton sisällä. Samaan aikaan myös Ruotsin oikeistohallituksen ulkoministeri Bildt toimi samaan suuntaan. Suomessakin pääsi hallitukseen oikeisto varsinaisena tavoitteenaan Suomen Nato -jäsenyys. Seurauksena oli voimannäyttöjen eli mm. harjoitusten lisääntyminen sekä Suomen ja Ruotsin yhä vahvempi mukaan meno niihin. Samaan aikaan rinnakkain vastaava Venäjän pelko Pietarin turvallisuudesta vahvisti eskalaatiota Venäjällä. Eskalaatio Itämerellä eteni kuin pöytätennistä pelaten.

 

 

Sotilaallinen eskalaatio Itämerellä alkoi jo paljon ennen Ukrainan kriisiä. Ukrainan kriisillä ei ollut mitään välttämätöntä suoraa vaikutusta Itämerelle. Toisin kuitenkin kävi kahdesta syystä.

 

 

Vaikka Itämeren vakauden alueelliset perusteet eivät ole muuttuneet, Ukraina antoi täälläkin lisävoimaa vuosisataiselle Venäjä-pelolle. Toiseksi, erityisesti Yhdysvalloissa aktivoitui ryhmä, joka jo 1990 –luvun lopulla katsoi Baltian turvallisuutta vain sotilasteknisenä tasapainona ja pelkää, että Venäjä voisi käyttää Baltiaa lännen koko puolustusjärjestelmän uskottavuuden romahduttamiseen. Myös Venäjällä on säilynyt tai lisääntynyt edelleen vuosisatainen huoli tai pelko Pietarin turvallisuudesta. Seurauksena ollut Itämeren eskalaation vahvistuminen uudella voimalla.

 

 

Seurauksena oli eskalaation kiihtyminen kolmella tasolla. Ensimmäinen on ollut voimannäyttö erityisesti harjoituksin ja aseteknologian avulla. Toiseksi, se on heijastunut konkreettiselle tasolle kasvavana sotilasliikenteenä ja siinä haastavana käyttäytymisenä kuten lentämisenä ilman transpondereita tai muuten pimeänä. Kolmanneksi, poliittiselle tasolle eskalaatio on heijastunut mm. keskusteluna voimasuhteiden muuttamisesta muuttamalla valtioiden suhdetta Natoon.

 

 

Tämän vuoden aikana on näkyviin tullut neljäs taso. Pohjoisen järjestyksen perustilanne on Euroopan, Venäjän ja amerikkalais-atlanttisen maailman kohtaaminen – samaan tapaan kuin Eurooppa, Venäjä ja Ottomaanien valtakunta kohtasi Balkanilla 1800 -luvulla. On aivan totta, että pohjoinen Eurooppa on Yhdysvaltojen kannalta strateginen ydinalue ja samaan aikaan se on strateginen ydinalue myös Euroopan ja Venäjän kannalta. Jos täällä joku kolmesta geopoliittisesta voimasta yrittäisi ylivaltaa tai vetäytymistä, olisi seurauksen vuosikymmenien kriisi.

 

 

Siksi on kaikkien etu jatkaa ja vahvistaa pohjoisessa Euroopassa kylmän sodan jälkeen saavutettua tasapainoa ja sen hyväksyntää. Siinä kaikille on turvallisinta ja edullisinta sopia keskustellen volyymiltaan mahdollisimman maltillinen tasapainon taso.

 

 

Suurvaltojen muiden huolien keskellä Itämeren eskalaatio uhkasi jo karta käsistä, eikä vieläkään ole mitään syytä ylisanoihin. Kaikista neljästä tasapainon tasoista lentoturvallisuus on kaikille konkreettisin ja puuttuessaan välittömästi vaarallisin.  Siksi suurvallat ovat toisasiallisesti kantaneet siitä huolta jo vuosia huolimatta kaikista muista keskinäisistä melskeistä. Siksi presidentti Niinistö myös teki historiaa tunnisteessaan sekä itse asian että Suomen mahdollisuuden aloitteellisuuteen.

 

 

Presidentti Niinistön aloitteen jälkeen on tapahtunut paljon sekä näyttämöllä että kulisseissa. Kun nyt ollaan niin pitkällä, että Venäjä tekee julkisen aloitteen konkreettisen asiantuntijatason keskustelun aloittamiseen, on syytä varautua vielä sekä mutkiin matkassa että asian lopulta etenemiseen. Kun tällä konkreettisimmalla tasolla päästään eteenpäin pohjoisen Euroopan liennytyksessä ja vakauspolitiikassa, on myös tärkeätä tehdä kaikin tavoin valmistelevaa työtä etenemiseen muilla tasoilla. Sellainen olisi esimerkiksi presidenttiehdokas Matti Vanhasen esitys eskalaloituneiden voimannäyttöjen suunnitelmallisesta vähentämisestä.