Blogi

Presidentti Niinistö ja presidentti Obama

 

 

 

 

 

 

 

 

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö piti eilen Maanpuolustuskurssiyhdistyksessä puheen, jossa oli Suomen oman ympäristön osalta laajin tilannekuva hänen virkakautenaan. Se pidettiin tilanteessa, jossa presidentti Niinistö on hiljakkoin tavannut presidentti Putinin, on lehtitietojen mukaan keskustellut Yhdysvalloissa turvallisuusalan ammattilaisten kanssa ja tapaa lähi aikoina muiden pohjoismaiden päämiesten kanssa presidentti Obaman. Taustana on myös, että Yhdysvaltojen sotaharjoitukset Suomen valtion alueella ovat hiljakkoin saaneet aikaan sekä kysymyksiä että selityksiä.

 

 

Tavan mukaan Suomen valtamedioissa ei ole raportoitu tai analysoitu presidentti Niinistön puheen Suomea koskevaa osaa.

 

 

Neljä vuotta sitten presidentti Niinistö aloitti varsin yleisillä muotoiluilla ja on sen jälkeen tullut ”aktiivisen vakauspolitiikan” periaatteellisen hahmottelun kautta eiliseen geopoliittiseen pääasiaan: ”Oman lähialueemme, Itämeren alueen ja Pohjois-Euroopan, vakaus ja turvallisuus ovat Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kärkihanke… Siinä meillä on eniten pelissä.

 

 

Viime uudenvuoden puheessa presidentti Niinistö totesi kansainvälisen kehityksen vaikutuksen lähialueille sekä lännestä että idästä: ”Kiristynyt kansainvälinen tunnelma on näkynyt myös lähellä meitä. Itämeren alueella sekä Venäjän että Naton sotilaallinen läsnäolo on lisääntynyt.”

 

 

Silloin presidentti oli varsin luottavainen jatkon suhteen: ”Vakauspolitiikan lähtökohdat ovat Itämeren alueella kohtuullisen hyvät. Valtioilla ei ole alueellisia vaatimuksia toisiltaan ja valtioiden sisäinen poliittinen tilanne on vakaa. Kuin itsestään leimahtavaa pesäkettä ei siis ole, vaikka laajemmat jännitteet tänne heijastuvat.” Sen jälkeenkin hän on toivonut, että jännityksen lientymisestä Syyriassa, ”syntyisi toivottavasti myös mahdollisuus jännitteiden purkautumiseen muuallakin”.

 

 

Eilen presidentti Niinistön tilannekuva oli selkeästi realistinen pohjoisesta Euroopasta, joskin nyt vain yksi osapuoli oli tiedossa: ”Turvallisuuspoliittinen jännite tällä alueella kasvoi, kun Venäjä ryhtyi kansainvälistä oikeutta rikkovaan voimapolitiikkaan Ukrainassa. Vielä laajemmin nähtynä kyse on myös Venäjän kasvaneesta sotilaallisesta kyvystä ja monin paikoin yleiseksi käyneestä arviosta, jonka mukaan sen voimankäytön kynnyskin olisi laskenut. Myös ydinaseen käytöstä on puhuttu tavalla, jota ei taidettu juuri kuulla kylmän sodankaan aikana, ainakaan sen loppuvaiheissa.”

 

 

Presidentti Niinistö jatkoi: ”Yhtenä seurauksena tälle kehitykselle oli sotilaallisen aktiivisuuden molemminpuolinen lisääntyminen Itämeren alueella, sillä myös Nato on reagoinut tilanteeseen lisäämällä läsnäoloaan ja toimintojaan. On mahdollista, että tämä lisääminen myös jatkuu tulevaisuudessa, Naton Varsovan huippukokouksen jälkeen. Yhdysvaltain keskeinen rooli Euroopassa vahvistuu tämän kehityksen myötä.”

 

 

On totta, että Venäjän laiton toiminta Ukrainassa ja Krimillä ovat lisänneet jännitystä myös Itämerellä, mutta se ei ole koko kuva. Kylmän sodan jälkeen Itämeren alueella on ollut kaikille edullinen maantieteellis-sotilaallinen tasapaino, jossa kumpikaan osapuoli ei voinut uhata toista kärsimättä itse. Siksi viime vuosikymmenen ulkopolitiikka pyrki edelleen vakauttamaan tätä alueemme historian parasta tilannetta.

 

 

Lisääntyvä sekä idän että lännen sapelinkalistelu alkoi Itämerellä jo paljon ennen Ukrainan kriisiä, ja erityisesti vuoden 2011 vaalien jälkeen myös Suomesta on mennyt siihen mukaan jos jonkinlaisilla perusteilla. Nyt ollaan niin pitkällä, että jos nykyinen sotilaallinen eskalaatio Itämerellä saa vapaasti jatkua, Ukrainan ja Syyrian jälkeen seuraava kriisi on tavalla tai toisella Itämerellä.

 

 

Aktiivinen vakauspolitiikka on hyvä termi kuvaamaan Suomen pitkän linja ulkopolitiikkaa vain siinä tapauksessa, että se on aktiivista.

 

 

Kansalaisena voi täysin tukea maamme ulkopolitiikkaa sekä Venäjän että Ruotsin suuntaan sellaisena kuin presidentti Niinistö sen eilenkin esitti.

 

 

Kansalaiskannatusta voi ilmaista myös itse Suomea koskevalle linjaukselle: ”Missään oloissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei voi olla kulloinenkin yhden asian liike vaan se on kokonaisuus, jonka osien täytyy olla ajan haasteisiin nähden oikeassa tasapainossa. Vakauspolitiikkamme pilarit, kansallinen puolustus ja turvallisuus, läntinen integraatio, Venäjä-suhteet ja kansainvälinen oikeus ovat kaikki tärkeitä. Ennen kaikkea näistä pilareista meidän on luotava mahdollisuuksia, toimintaa, paikoin aloitteitakin. Ne ovat aktiivista puolustusta.”

 

 

Tämän päivän Suomen ulkopolitiikan ongelman ydin kuitenkin on siinä, mitä nyt tarkoittaa luoda ”mahdollisuuksia, toimintaa, paikoin aloitteitakin”.

 

 

Presidentti Niinistö vastasi osaltaan hieman itsekin jo periksi antaen: ”Pohjois-Euroopan vakauden turvaksi ei löydy pikalääkkeitä. Me tarvitsemme vuoropuhelua. Tarvitsemme läpinäkyvyyden lisäämistä. Tarvitsemme myös mekanismeja yhteentörmäysten välttämiseksi. Juuri Suomella ja Ruotsilla on tässä yhdessä painoarvoa, sillä niillä on toimivat yhteydet niin länteen kuin itään. Näitä Suomi on pyrkinyt saattamaan myös yhteen.”

 

 

Kuitenkin jos kummallakin puolella jo edetään suunnitelmissa ja reaalimaailmassa seuraaviin toista puolta haastaviin keskityksiin ja asejärjestelmiin tai tehdään skenaarioita ydinaseilla uhkaamiseen asti, ovat vuoropuhelu, läpinäkyvyys, mekanismit hyviä mutta riittämättömiä.

 

 

Presidentti Niinistö on kunnioitettavalla tavalla pitänyt yhteyden presidentti Putiniin. Samaan aikaan pohjoisen Euroopan asiat ovat kuitenkin lännessä ja erityisesti Washingtonissa ja Brysselissä monin osin valuneet monien muiden asioiden kanssa työllistettyjen ylimpien valtionjohtajien tasolta moni tavoin lobatuille alemmille tasoille.

 

 

Kun pohjoismaiden päämiehet ja presidentti Obama nyt valmistelevat keskinäistä tapaamistaan ja pian myös tapaavat, on presidentti Niinistöllä ja Ruotsin pääministeri Löfvenillä ainutkertainen mahdollisuus tarttua pohjoisen Euroopan historiaan.

 

 

Se merkitsee suoraan presidentti Obaman kanssa keskustelun avaamista siitä, että Itämeren alueen etu sekä presidentti Obaman omien linjausten mukainen Yhdysvaltojen etu on kääntää Itämeren alueen sotilaallinen eskalaatio liennytykseksi.

 

 

Suomen kannalta on yksi ulkopoliittinen realiteetti, että Washingtonissa monien vaikuttajien mielestä Venäjä voi Baltiassa uhata koko läntisen turvallisuusjärjestelmän uskottavuutta. Ja toinen realiteetti on, että Venäjän maantieteen ja historian kannalta mahdollisen vihollisen sotilaalliset keskitykset Pietarin portille eivät ole Moskovasta katsoen hyväksyttäviä. Periaatteessa saman kysymyksen Ruotsi ja Suomi ovat kohdanneet vuosisatojen mittaan usein eri muodoissa. Nyt rauhoittava vastaus ja ratkaisu on se, että Itämeren alueella on nyt sellainen maantieteellis-sotilaallinen tasapaino, jonka horjuttaminen on jokaiselle vaarallista sekä idässä että lännessä – ja erityisesti alueen 90 miljoonalle asukkaalle.

 

 

Siksi eskalaation lopettaminen, liennytys ja rauha ovat kaikkien etu.

 

 

 

Lisää TÄSSÄ