Blogi

Kysymys presidentti Niinistölle

Tänään vahvistetun tiedon mukaan Suomeen on tulossa keväällä sotaharjoitukseen amerikkalaisia panssareita.

 

Viime viikolla tuli julkisuuteen, että amerikkalainen F-15C hävittäjäosasto harjoittelee  Karjalan lennoston yhteydessä ensi keväänä.

 

Viime vuosina Suomi on muutoinkin askel askeleelta yhdentynyt Yhdysvaltojen ja Naton sotilaallisiin järjestelmiin ja tullut näin osaksi Itämeren alueella tapahtuvaa eri tasojen sotilaallista eskalaatiota.

 

Yhdysvaltojen ilma- ja maavoimien tulo sotaharjoituksiin Suomen ilmatilaan ja maaperälle on kuitenkin aivan uusi askel pohjoisen Euroopan ja Suomen turvallisuuspolitiikassa.

 

Joissakin ennakkotiedoissa on tuotu esiin, että kyseessä voisi olla ylimmän valtionjohdon otteen lipsuminen harjoituksista päätettäessä. Seitsemän vuoden kokemuksen perusteella voin sanoa, että Tasavallan presidentti ja pääministeri ylimpinä vastaavat sotaharjoitusten pitämistä koskevista päätöksistä, jotka tehdään hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valokunnassa.

 

Kun presidentti, pääministeri tai muut UTVA:n jäsenet eivät puuttuneet näitä harjoituksia koskeviin puolustusministerin esityslistan kohtiin, syynä on ollut puuttuva tahto tai osaaminen. Jos päätös harjoituksista on tehty jollakin alemmalla tasolla, päättäjät ovat vastuussa ylimmälle valtionjohdolle ja heidät saatettava vastuuseen.

 

Presidentti Sauli Niinistö on ollut tehtävässään neljä vuotta. Ensimmäisinä vuosina hän puhui turvallisuuspolitiikasta varsin yleisellä tasolla, mutta hänen linjauksensa ovat ajan kanssa täsmentyneet yhä selkeämmin Suomen vakaalle peruslinjalle, jota hän on sattuvasti luonnehtinut aktiiviseksi vakauspolitiikaksi.

 

Osaltani olen kansalaisena kannattanut aktiivista vakauspolitiikkaa linjana, koska se on ollut vastaus Itämeren alueen lisääntyvään osapuolten sotilaalliseen eskalaation eli jännityksen vastavuoroiseen portaittaiseen lisääntymiseen. Tämänkin poliittisen linjauksen aikana Suomi on kuitenkin käytännössä yhä enemmän integroitunut eskalaatioon mukaan osana amerikkalaisia ja Naton sotilaallisia järjestelmiä.

 

Tähän asti on voinut toivoa, että presidentti Niinistö ja pääministeri Sipilän hallitus saisivat vähitellen otteen jo aikaisemmin alkaneeseen sotilasvetoiseen konfliktihakuiseen politiikkaan, jolle Kataisen ja Stubbin hallitukset antoivat tukensa.

 

Viimeisessä uudenvuoden puheessa presidentti Niinistö sanoi MM.: ”Vakauspolitiikan lähtökohdat ovat Itämeren alueella kohtuullisen hyvät. Valtioilla ei ole alueellisia vaatimuksia toisiltaan ja valtioiden sisäinen poliittinen tilanne on vakaa. Kuin itsestään leimahtavaa pesäkettä ei siis ole, vaikka laajemmat jännitteet tänne heijastuvat.”

 

Presidentti jatkoi: ”Olisikin loogista, että rakentaisimme myös ulko- ja turvallisuuspoliittista yhteistyötä pidemmälle. Molempien etu on pyrkiä edistämään yhteistyövaraista turvallisuutta, johon sisältyy myös pyrkimys luottamusta herättävien toimien kehittämiseen.”

 

Nyt kuullut päätökset ovat selvässä ristiriidassa presidentti Niinistön esittämän ulkopoliittisen linjan kanssa. Ne eivät lisää vakautta pohjoisessa Euroopassa tai ole luottamusta herättäviä toimia. Ne tuovat naapurimaamme ulkoisen kriisin ajan sotilaallisen vihollisen harjoittelemaan operointia Suomen alueelta käsin muutaman minuutin päähän sen toisesta pääkaupungista ja elintärkeistä liikenneyhteyksistä. Käytännössä ne horjuttavat pohjoisen Euroopan vakautta ja vaarantavat suomalaisten rauhaa ja hyvinvointia.

 

Mistä puheessa aktiivisesta vakauspolitiikasta on pohjimmiltaan ollut kysymys?

 

Kansalaisilla on oikeus pyytää presidentti Niinistöltä ja pääministeri Sipilältä totuudenmukainen selvitys Suomen ulkopoliittisesta linjasta ja siitä, miten nyt julkistuneet päätökset sitä palvelevat.