Blogi

Dag Hammarskjöldin syntymäpäivä

Tänään keskiviikkona 29. heinäkuuta tulee kuluneeksi 115 vuotta Dag Hammarskjöldin syntymästä. Sattui niin, että alkukesästä 2005 pohdimme ruotsalaisen valtiosihteeri kollegani Lars Danielssonin kanssa kokemuksiamme edellisen Tapaninpäivän tsunamista, ja kerroin saaneeni voimia lukemalla Hammarskjöldin mietelmäkirjaa "Vägmärken".

 

Seurauksena oli kutsu Hammaskjöldin syntymän 100 -vuotisjuhlaan. Tapasin siellä Mats Svegforsin, jonka silloin uudesta kirjasta "Hammarskjöld, ensimmäinen moderni ruotsalainen" kirjoitin sitten arvion Helsingin Sanomiin. Se tulee nyt taas mieleen Hammarskjöldin syntymäpäivänä, tässä päivitettynä.

 

-----------------------

 

Dag Hammarskjöldin syntymästä tuli heinäkuussa 2005 kuluneeksi sata vuotta, ja ruotsalaiset juhlivat sitä niin kuin pitääkin.

 

 

Kymmenet tapahtumat huipentuivat pääjuhlaan, joka pidettiin Hammarskjöldin kesäpaikassa Backåkran niityllä Skånessa. Paikalla oli Ruotsin ja YK:n johtoa sekä runsaasti yhteistä kansaa.

 

 

Nuori Hammarskjöld eteni virkauralla nopeasti ensin valtiovarainministeriön ja sitten ulkoministeriön valtiosihteeriksi. Lopulta hän nousi Tage Erlanderin hallitukseen sitoutumattomana ministerinä.

 

 

YK:n pääsihteeriksi hän tuli vuonna 1953. Muun ohessa hän kehitti YK:n ensimmäiset rauhanturvajoukot Suezille vuonna 1956. Kun turvallisuusneuvosto lähetti rauhanturvaajat Kongoon, ne olivat paikalla päätöstä seuranneena päivänä.

 

 

Hammarskjöld kuoli Kongon kriisiä sovitellessaan lentoturmassa nykyisen Zambian Ndolassa syyskuussa 1961. Taskusta ja matkatavaroista löytyivät Uusi testamentti, Tuomas Kempiläisen Kristuksen seuraamisesta sekä juutalaisen mystikon Martin Buberin keskeneräinen käännöstyö.

 

 

Yllätykset jatkuivat, kun New Yorkin asunnosta löytyi myös Vägmärken (suom. Kiinnekohtia, Otava 1964), päiväkirjan tapaan kirjoitettu uskonnollinen miete- ja runoteos. Se ilmestyi syksyllä 1963. Tilasin sen Jyväskylässä kirjakaupasta ja otin mukaani Savon prikaatiin.

 

 

Tehokkuudestaan tunnettu virkamies olikin ollut uskovainen kristitty. Kuusikymmentäluvun alun Ruotsissa se oli monille skandaali.

 

 

Dagens Nyheterissä Vägmärkenin arvostelija piti onnellisena, että Hammarskjöld "sai kuolla" ennen kuin etääntyi vieläkin kauemmaksi todellisuudesta.

 

 

Syntymän juhlavuosi tarjosi mahdollisuuden pohtia uudelleen, mistä oli kysymys. Svenska Dagbladetin entinen päätoimittaja, maaherra Mats Svegfors haastoi 1960-luvun kriitikot. Hänen Hammarskjöld-tutkielmansa alaotsikko on Ensimmäinen moderni ruotsalainen.

 

 

Svegfors seuraa kirjassaan Hammarskjöldiä isä Hjalmarin ja äiti Agneksen suvuista ja kodista alkaen.

 

 

Dagin syntymän aikoihin isä Hjalmar oli juuri tulossa Ruotsin opetusministeriksi. Ensimmäisen maailmansodan alkaessa hänestä tuli pääministeri. Hän sai pidettyä Ruotsin puolueettomana, mutta Englanti ei ollut tyytyväinen joustamisesta Saksan suuntaan, ja Englannin pääministeri Lloyd Georgen asettamaa saartoa seurasi elintarvikepula jopa paikoin nälänhätää. Hallitus vaihtui, ja "Hungerskjöld" sai lähteä maaherraksi Uppsalaan.

 

 

Vägmärkenissä Dag muistelee nuoruuttaan: "Korvapuusteista poika oppi / että hänen isänsä nimi / oli heille vihattava." Juhlavuoden 2005 helmiin kuului myös Kaj Falkmanin tutkielma näistä Vägmärkenin runoista. Se kertoo, että Hammarskjöldin mitta oli japanilainen haiku.

 

 

Svegfors kuvaa 1920-luvun Uppsalaa, josta kasvoivat esiin uuden vuosisadan Ruotsin kirkko, sosiaalidemokraattinen puolue ja - Dag Hammarskjöld.

 

 

Dagin filosofian professori Axel Hägerström ajoi vaihtelevin nimikkein tieteellistä maailmankuvaa ja modernia Ruotsiin: vain luonnontieteellinen tieto on pätevää, ihminen on luonnostaan eettinen, humanistiset tieteet ovat "ainoastaan älyllistä leikkiä tunneilmaisuilla". Hän vaikutti erityisesti oikeustieteisiin.

 

 

Teologien taholta Hägerströmin ja modernin haasteeseen vastasi tuleva Ruotsin arkkipiispa Nathan Söderblom, joka oli Hammarskjöldien perhetuttu. Hänen vastauksensa vaikutti vahvasti pohjoismaisiin kirkkoihin, Suomeen tosin laajemmin vasta sotien jälkeen silloisissa kotimaan positivismin ja marxismin paineissa.

 

 

Söderblom loi perusteet "pohjoismaiselle sosiaaliopille", joka mukaan kirkon missiona on toteuttaa yhteiskunnassa ihmisluontoon luontaisesti kuuluvaa oikeudenmukaisuutta. Toisaalta tiede ei voi tavoittaa ihmisen hengellistä kokemusta, joka kuuluu uskonnon piiriin. Kun ihminen on myös Immanuel Kantin mukaan luonnostaan eettinen, mihin enää tarvitaan "vanhurskauttamista" yksin armosta. Kristillisen kirkon tehtäväksi jää hengellinen kokemus ja yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus.

 

 

Nuori Dag Hammarskjöld otti kyllä omakseen modernin uskomisen käytännöllisen puolen. Virkamiehenä ja pääsihteerinä hänen kutsumuksensa oli edistää totta ja oikeaa Ruotsissa ja maailmassa.

 

 

Mutta kun monet muut virkamiehet tekevät illalla muistiinpanoihinsa merkintöjä päivän tapahtumista työtehtävissä, Hammarskjöld tiivisti niihin päivän henkisen tai hengellisen annin. Svegforsin kirjan ansio on seurata Hammarskjöldiä askel askeleelta, sisäistä kokemista ja ulkoista toimintaa vertaillen ja yhdistäen. YK:n pääsihteerinä hän sanoi pyrkivänsä päivittäin varaamaan pari tuntia aikaa myös "vakavammille asioille", vaikka kukaan kuulijoista tuskin silloin aavisti, mitä hän tarkoitti.

 

 

Albert Schweitzer, Tuomas Kempiläinen ja Mestari Eckhart olivat Hammarskjöldille läheisiä, kun hän tavoitteli ymmärrystä sielunliikkeistään ja niiden perustasta: "Matkoista pisin on sisään päin." Mitä sieltä siis löytyi? Tähän teemaan toi juhlavuoden kunniaksi oman lisänsä myös Ruotsin arkkipiispa K. G. Hammar omassa tutkielmassaan.

 

 

Svegforsin tapa kertoa rinnan Hammarskjöldin työstä ja teksteistä lisää ymmärrystä hänen ja yleisemminkin käytännöllisen toimijan henkisestä puolesta.

 

 

Kiinnekohtien mietelmät alkavat nuoren miehen etsimisellä ja epäilyllä. Itse asiassa vasta elämänsä loppuvaiheessa hän kirjoittaa selkeästi ja varmasti vastanneensa "jollekin tai johonkin - Kyllä".

 

 

Karttuvien kokemusten pohjalta uhriksi joutumisen ajatus alkoi vähitellen tuntua läheiseltä: "Pyysit taakkoja kantaaksesi, ja valitit, kun niitä laskettiin harteillesi... Uhritoimituksen uhri on juuri siinä, että tulee tuomituksi vastakohtanaan... Hyväksyä, että tuomituksi tuleminen on toimintaan ryhtymisen seuraus ja edellytys, hyväksyä se jo kun alkaa suunnitella ja päättää siitä." Inhimillisen elämän peruspiirre on, että kun alkaa toimia oikean puolesta, on jo ennalta tiedostettava vastaiskut, joihin se väistämättä johtaa.

 

 

Hammarskjöld näyttää vähitellen - ehkä liiankin väkevästi - kokeneen, että kutsumustaan toteuttavan ihmisen tilanne muistuttaa "evankeliumien sankarin" kertomusta. Oikea toiminta väärämielisessä maailmassa voi johtaa vain tuomituksi tulemiseen.

 

 

Vähitellen hänellä vahvistui myös kokemus, että oman itsekritiikin edessä ja toisten ihmisten tuomitessa Jumala armo auttaa jaksamaan oikeaan suuntaan.

 

 

Svegforsin kuva työn ja mielen yhteiselosta auttaa myös ymmärtämään Vägmärkenin muotoiluja, jotka tuntuvat välillä menevän liiankin lähelle seurattavaa mestaria. Kyseessä voi olla viesti parhaansa tekevän päättäjän yksinäisyydestä ja kivusta paineiden keskellä.

 

 

Urho Kekkosenkin tiedetään pahimmissa paikoissaan lukeneen Tuomas Kempiläisen Kristuksen seuraamisesta -tutkielmia, De imitatione Christi: "Tee mitä voit, kyllä hyvä Jumala hyvän tarkoituksesi täyttää."

 

 

Toisaalta Hammarskjöldille läheisen Kristuksen seuraamisen idean rinnalla on toinenkin. Martti Luther tiivistää sen eräässä saarnassaan niin, että katsoessaan ristille ensimmäiset kristityt mullistivat historian käsittäessään itse olleensa tuomitsemassa syyttömän. Siis olevansa vastuussa siitä ja muistakin teoistaan - ja aloittaneen näin kehityksen vastuullisesti vapaiden ihmisten kulttuurin, yhteiskuntaan ja talouteen. Kuten mm. Réne Girard sanoo antropologiassaan siihen asti kaikkien vanhojen sivilisaatioiden peruspiirre oli ollut ratkaista yhteisöissään ristiriidat ja niistä seuraava vihan eskalaatio etsimällä syntipukki ja uhraamalla hänet - kehityksen alkukantaisimmassa vaiheessa joku ihminen ja sitten eläimiä.

 

 

Seurattuaan rinnakkain Hammarskjöldin ulkoista toimintaa ja sisäistä etsimistä Svegfors olisi voinut palata kirjansa alun mallia noudattaen Ruotsin tai maailman laajempaan tarkasteluun. Hän kuitenkin tyytyy melko pieniin päivänkohtaisiin poliittisiin kritiikkeihin.

 

 

Millainen tuo peilaus tähän päivään olisi?

 

 

Kuten sanottu, valistuksen jälkeisessä pohjoismaisessa kirkossa on vuosikymmeniä vahvistunut Nathan Söderblomin perintö, sosiaalieettinen saarna ja sen rinnalla elävä hengellistä kokemusta ravitseva hartaus.

 

 

Mutta Hammarskjöldin erikoisuus oli siinä, että hän otti tosissaan myös ihmisen sielua tai psyykettä kokoavan ja rohkaisevan armon ja uskon vaikutuksen itse ihmisessä yhteiskunnallisenkin oikean perustana - ja kestikin sen varassa varsin paljon. Lopuksi liiankin paljon.

 

 

Jo Platon sanoi Valtio -teoksessaan, että väärässä maailmassa oikein toimiva sidotaan paaluun - ja vetosi järkeen asiantilan korjaamiseksi. Lutherin mukaan parannuksen lopulta toi ja tuo vasta se, että ihminen ristissä oleville paaluille katsoessa käsittää, että minä itsehän se olen syyttömän naulaaja - ja se vanhurskauttaa armosta eli muuttaa ihmisen psyyken oikealla tavalla viisaaksi, hyveelliseksi, hyväntahtoiseksi ja vastuullisesti vapaaksi.

 

 

Paavalin, Augustinuksen ja Lutherin perilliset puhuivat pitkään tästä "Iustitia Deistä" Mikael Agricolan kääntämänä vanhurskautena, mutta ajan mittaan se on hiipunut modernin kirkon tarjouksista. Hiljakkoin oli uutinen, että uusimmasta raamatun "nuorisolle tarkoitetusta" käännöksestä sana on kokonaan poistettu. Unohdetaan koko juttu. Meidän sieluparkamme ovat jääneet tieteellisen diskurssin ja viihdekapitalismin varaan tai väliin.

 

 

Max Weber, Jürgen Habermas tai John Rawls kyllä myöntävät, että tie moderniin vastuullisesti vapaaseen, demokraattiseen ihmiseen kulki kristinuskon ja reformaation kautta. Ennakkotietojen mukaan Jürgen Habermasin uusin teos kuvaa juuri tätä sivistyshistoriaa. Mutta hänkin olisi jatkuvasti yhtymässä Immanuel Kantin valistuksen ja David Humen jälkeisen valistusliberalismin perusajatukseen, että ihminen on luonnostaan hyväntahtoinen ja modernin ihmisen psyyken tai sielun rakennelma kyllä kestää sellaisena, vaikka sen kristillinen rakennus puretaan.

 

 

Hammarskjöldin matka sisään päin kertoo vain, että modernin ihmisen usko on sen löytämistä, mihin tiedostamattaan peremmiltään kristillisen vaikutuksesta uskoo eli olevansa psyykeltään Kolmiyhteisen kuvan kaltainen. Valistusliberalismin ja sivistysliberalismin ero on siinä, että jälkimmäinen tunnistaa terveen psyyken vastuullisen, eettisen vapauden kristillisen sivistyshistorian tuloksena eikä luonnon lahjana.

 

 

Hammarskjöldin dokumentoima modernin ihmisen sisäinen omakuva sanoo, että kristillisessä perinteessä kysymys on paremminkin kulttuurin synnyttäneestä ja jatkuvasti kantavasta syvärakenteesta kuin muinaismuistosta. Kantin ja Humen löytämä järkevä ja hyväntahtoinen valistusihminen on loppujen lopuksi runsaan tuhannen vuoden kristillisen sivistyksen tulos. Siksi hän myös katoaa postmoderniin maailmaan, jos menettää usein tiedostamattoman uskonsa itsessään olevaan mahdollisuuteen koota sielunsa vastuulliseen vapauteen sitä revittävässä maailmassa.

 

 

Wittgensteinin hengessä sanotaan, että maailma on meille, mitä käsitteemme siitä ovat. Mutta myös me itse olemme itsellemme mitä käsitteemme itsestämme ovat. Jos kulttuuristamme ja meistä itsestämme hävitetään kolmiyhteistä psyykettä ylläpitävä kieli ja kielioppi, seurauksena on eron häviäminen ihmisyyden ja luonnon väliltä. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää taantuminen kohti vihakulttuurien aikaa - mikä nyt näyttää olevan tapahtumassa ja nähtävissä.

 

 

Kun nyt pohditaan demokratian ongelmia ja mahdollisuuksia, ongelman ydin ei ole uusissa viestinnän välineissä. Ratkaisun avain on ymmärtää demokratia kansalaistensa pitkän sivistyshistorian tuloksena, joka säilyy elinvoimaisena vain jos tuo sivistyshistoria elää elävänä ja siis myös vastaa haastajilleen ja menestyy siinä. 

 

 



-------------------------------------

 

 

Svegfors Mats,

Dag Hammarskjöld. Den förste moderne svensken.

Norstedts, 2005