Blogi

Miten tehdään pitkä rauha tai sota?

Tänään 200 vuotta sitten Åbo Allmänna Tidningissä oli uutinen:

"Antwerpen 19. kesäkuuta 1915.

Wellingtonin herttua, urhoollisen Preussin armeijan tukemana, on ei ainoastaan torjunut häntä vastaan kohdistetun hyökkäyksen vaan myös ajanut Bonaparten aivan kokonaan pakoon.... Päätaistelu 18. päivänä tapahtui Waterloon ja Blancenoitin välillä, 4 mailia Brysselistä, suurimmalla kuumuudella. Iltaa kohti ratkesi voitto meidän eduksemme. Se oli täydellinen...."



"Voitto meidän eduksemme" kertoo ajan suomalaisen johdon tilannearviosta. Alulle saatu pienen autonomisen valtion kehitys saattoi jatkua.

 

 

Tuona Suomen ainoan lehden ilmestysmispäivänä, kolme viikkoa Waterloon jälkeen Napoleon oli ehtinyt paeta Pariisin kautta rannikolle Rochfortiin. Hän pelkäsi tulevansa teloitetuksi, jos oman maan Bourbonin tai Preussin joukot saisivat hänet kiinni. Siksi hän oli edellisenä päivänä lähettänyt kenraali Savaryn neuvottelemaan lähelle ankkuroituneelle englantilaiselle Bellerophonille antautumisen ehdoista. Se tapahtuikin 15. heinäkuuta. Matka Plymouthin kautta St. Helenalle alkoi.

 

 

Heinäkuun 7. päivänä Wellingtonin ja Blücherin joukot olivat saapuneet Pariisiin ja eilen 200 vuotta sitten 10. heinäkuuta sinne saapui myös Aleksanteri I Wienistä. Vuotta aikaisemmin oli tehty rauha ja Napoleon oli passitettu Elballe. Sieltä hän oli palannut, yrittänyt taas ja hävinnyt Waterloossa. Nyt liittolaiset jälleen kiistelivät, mitä tehdään Ranskalle.

 


Vuotta aikaisemmin Pariisin ensimmäinen rauha oli ollut Ranskalle varsin antelias ja jopa laajentanut sen aluetta. Nyt etenkin Preussin ja Englannin hallituksen mitta oli täynnä ja Ranskalle vaadittiin rangaistusta niin, ettei se heti nousisi.

 

 

Tässä vaiheessa Englannin ulkoministeri Castlereagh laittoi itsensä likoon ja Aleksanteri I:n tukemana vaati Ranskalle rauhaa, joka ei nöyryyttäisi ja johtaisi sitä uuteen militarismiin ja revanssiin: "Meidän tehtävämme ei ole kerätä pokaaleja vaan yrittää tuoda maailmaan takaisin rauhanomaiset tavat." Näin Ranskan rajoiksi määrättiin sen rajat vallankumouksen alkaessa 1789.

 

 

Wienin sopimus oli solmittu 9. kesäkuuta ja Pariisissa tehtiin toinen rauha Ranskan kanssa. Eurooppa oli 100 vuotta ilman suursotia. Henry Kissinger teki väitöskirjansa Euroopan vuosista 1812-1822 ja hänen johtopäätöksensä pitkän rauhan syistä oli: "Castlereaghin valtiomiestaito oli ymmärtää, että yhdistäminen on tärkeämpää kuin kosto.... ja Metternich ymmärsi ettei suurvalta voi elää voitoillaan vaan sopimisillaan".

 

 

"Sodan logiikka on voima, ja voimalla ei ole rajoja. Rauhan logiikka on suhteellisuuden taju ja siihen sisältyy rajojen asettaminen. Sodan menestys on voitto, rauhan menestys on vakaus. Voiton edellytys on sitoutuminen, rauhan edellytys on itselleen rajan asettaminen. Sodan motiivi on ulkoinen. Rauhan motiivi on sisäinen: voimatasapaino ja sen hyväksyntä. Sodan houkutus on rangaista; politiikan tehtävä on rakentaa."

 

 

"Kansojen kasainvälinen kokemus on haaste niiden omalle yleispätevyyttä vaativalle käsitykselle oikeasta sillä kansainvälisen järjestelmän vakaus perustuu itsensä rajoittamiseen, erilaisten hyväksyttävyyskäsitysten sovitteluun. Kansakunta arvioi ulkopolitiikkaa sen perusteella mitä kotimaassa hyväksytään, koska sillä ei ole mitään muuta mittapuuta käsityksensä perustaksi."

 

 

"Jos yhteiskunta oikeuttaa itsensä periaatteella, joka vaatii sekä yleispätevyyttä että yksinoikeutta, jos sen käsitykseen oikeasta ei kuulu toisenlaisten käsitysten olemassaolo, suhteet sen ja muiden välillä tulevat perustumaan voimaan."