Blogi

Kansalaispohdintaa ennen Kultarantaa

 

 

 

 - ja Kultarannan jälkeen (lisäys otsikkoon, 16.6.).

 

 

 

 

 

Kylmän sodan jälkeen pohjoisessa Euroopassa saavutettiin uusi vakaa järjestys, mutta etäämmällä etelässä lännen ja Venäjän suhde jäi monin osin auki. Siitä taas on seurannut epäjärjestystä, joka kärjistyi Ukrainassa ja Lähi-Idässä.

 

 

 Meidän suomalaisten ongelma on, miten epäjärjestys muualla vaikuttaa tänne. 

 

 

Yksi mahdollisuus on se, että Ukrainan konflikti jatkuu pitkään ja sen rinnalle tulee aika ajoin muita pienempiä ns. jäädytettyjä konflikteja, jotka sitten yhdessä voivat heijastua myös tänne pohjoiseen. Näin itä ja länsi puskisivat Euroopassa pitkään vastakkain sekalaisin eli ideologisin, taloudellisin ja sotilaallisin keinoin - ilman laajempaa sotaa. 

 

 

Toinen vaihtoehto on se, että sekalaiset konfliktit ja sotilaalliset voimannäytöt eskaloituvat tarkoituksella tai vahingossa sodan partaalle ja suurvallat sopivat etunsa perinteiseen tapaan - pienten kustannuksella.

 

  

Kolmas vaihtoehto on se, että eskaloituvat voimannäytöt johtavat vahingonlaukauksina oikeaan sotimiseen.

 

 

Suomen lähialueeseen heijastuessaan pitkä eurooppalainen konflikti merkitsisi jännitteiden ja pakotteiden vuoksi lähialueen vientitulojen vähenemistä ja, sotilasmenojen lisääntymistä sekä arvaamatonta yhteiskunnallista kehitystä. 

 

 

Kärjistyvien konfliktien ratkaisu suurvaltojen kesken sisältää myös riskin joutua perinteiseen tapaan kaupankäynnin kohteeksi - sitä todennäköisemmin mitä enemmän olisimme siinä vaiheessa oman alueen jännitteen vuoksi näkyvissä eli pelilaudalla.

 

 

Suomen ja Itämeren alueen tilanteen osalta voi siis sanoa, että täällä kylmän sodan jälkeiset poliittiset ongelmat on jo ratkaistu, mutta nyt meitä uhkaavat muiden alueiden ratkaisemattomat ongelmat. Se tarkoittaa etäisten ongelmien heijastumista myös pohjoiseen Eurooppaan. Sen torjuminen taas on periaatteessa mahdollista, koska se ei ole reaalisesti kenenkään etu. 

 

 

Suomella kuten muillakin länsimailla on käytettävissä kaksi turvallisuuspoliittista strategiaa.

 

 

Ensiksi, Suomi voi osaltaan toteuttaa universalismia eli ajatusta, että meidän tehtävämme on levittää omaa länsimaista malliamme yhä laajemmalle ja lopulta koko maapallolle. Se merkitsisi näillä nurkilla pitkäaikaista konfliktihakuisuutta Venäjän kanssa. 

 

 

Toiseksi, Suomi voi toteuttaa geopolitiikkaa tavoitteena oman alueemme vakaa voimatasapaino ja sen hyväksyntää. Suomen osalta se tarkoittaa pohjoisessa Euroopassa saavutetun vakauden suojaamista ja vahvistamista.

 

 

Kannatan osaltani sivistynyttä geopolitiikkaa eli historiallista realismia, joka siis lähiympäristössämme merkitsee saavutetun voimatasapainoon ja sen hyväksyntään perustuvan vakauden vahvistamista.

 

 

Siksi Suomen turvallisuuspolitiikan tärkein tehtävä on nyt Itämeren alueen aktiivinen vakauspolitiikka. Sen tavoitteena on ensiksi pohjoisen Euroopan nykyisen voimatasapainon ja sen hyväksynnän vahvistaminen. Toiseksi, alueen nykyisen voimannäytön eskalaation hillitseminen ja kääntäminen de-eskalaatioksi eli liennytykseksi. Kolmantena ja kiireellisimpänä tavoitteena on kaikkien tahojen puolustusvoimien ammattilaisten sellaisen yhteydenpidon varmistaminen, ettei sekavasta puskemisesta ja voimannäytön eskalaatiosta seuraa vaarallisia vahinkoja.

 

 

Vaikka maailmassa muuten on epäjärjestystä, aktiivinen vakauspolitiikka turvaa parhaiten meidän suomalaisten ja Itämeren vaikutuspiirissä elävien lähes 100 miljoonan ihmisen rauhaa ja hyvinvointia myös tulevaisuudessa.