Blogi

Vuosi blogeja Ukrainasta

 

 

 

 

 

 

 

 

Vuosi sitten näihin aikoihin aloin kirjoittaa ensimmäistä blogia Ukrainan kriisistä. Julkaisin sen kotisivulla 26.1. Toivoin kansallisen yhtenäisyyden hallituksen syntyvän ja ennakoin mitä tapahtuisi, jos niin ei kävisi.

 

 

Nyt voi kysyä, miten oli mahdollista ennakoida kohtuullisesti tapahtumien kulkua. Lähtökohtana oli geopoliittinen ajattelu, että suurvallat toimisivat Ukrainassa kuten aina ennenkin. Yhdysvallat ja EU innostivat vanhaan valtaan kyllästyneitä nuoria ukrainalaisia tekemään vallankumouksen ja kaatamaan laillisilla vaaleilla valitun hallituksen, mutta sitten heidät ja uusi hallitus jätettiin sotilaallisesti yksin Venäjän kanssa.

 

 

Varsin pian suurvallat myös näyttävät sopineen jakolinjat, joiden puitteissa ukrainalaiset ovat saaneet sotia ja kärsiä keskenään. Presidentti Niinistön kunniaksi on sanottava, että hän on tunnistanut ja rohjennut sanoa julkisestikin, että tuon jakolinjan puitteissa taustalla olevat itä ja länsi ovat tukeneet oaspuolia niin, ettei sotilaallinen kriisi ole maantieteellisesti laajentunut - eli ovat pitäneet huolta etteivät joutuisi itse sotilaallisesti vastakkain. Sama aaltoliike näyttää taas olevan alkamassa.

 

 

Tämä historiasta tutun rajamaan "usuttamisen ja unohtamisen" eli "kiss and run" -politiikan suomalaiset tunnistivat jo Kustaan sodan ja Anjalan liiton sekä Snellmanin aikoina. Sen antaman viisauden mukaisen perusrealismin pohjalta kansakunta on voinut kasvaa ja selvitä tällaisessa paikassa. Nyt se sama kaava on taas menossa myös Itämeren alueella. Kun kyseessä on pitkältä ajalta tuttu juttu, olen koko ajan luottanut, ettei välillä valloilleen päässyt median sotainto johtaisi meillä lopulta vahinkoihin. Seuraava vakauspolitiikan koe on, kun päätetään osallistumisesta Ämarin ilmasotaharjoitukseen.

 

TÄSTÄ blogi 26.1.2014: Ukraina ja Suomi