Blogi

Sote

 

 

 

 

Julkistettujen tietojen mukaan eilinen sopimus toistaa aikaisemman sopimuksen mukaisesti kuntien sosiaali- ja terveystoimen järjestämisvastuun eli vallan sekä samaan aikaan rahojen siirtämisen kunnilta viidelle sote –alueelle. Niissä päätösvalta painottuu kuntien suuruuden ja alueen poliittisen jakautuman pohjalta.

 

 

Edelliseen sopimukseen verraten merkittävää konkretisoivaa uutta ei tässä sopimuksessa voi suullisen tiedotustilaisuuden pohjalta havaita. Tarkemmin voi kommentoida vasta, kun tämän sopimuksen mukainen lakiteksti on käytettävissä. Nyt tiedossa olevan perusteella voi sanoa, että konkretisointi jää jatkovalmisteluun ja erityisesti tuleville sote –alueille, joiden STM- ohjausta vahvistettaisiin.

 

 

Kuntien 42 miljardin euron budjeteista sote- eli sosiaali- ja terveysalueiden päätettäväksi siirretään noin puolet eli 21 miljardia euroa. Kunnat siis keräävät rahat kuntalaisia painotetun asukasmäärän mukaisesti verottamalla, lähettävät rahat sote –alueelle ja tämä sote -alue päättää, missä, kuka ja miten rahat käytetään. On sinisilmäistä sanoa, ettei tällainen vallan ja rahan keskittäminen merkitsisi myös muuta keskittämistä. Päätösten mukaisesta palveluiden toteuttamisesta vastaavat kunnat, niiden yhtymät ja yksityiset ostopalveluiden tuottajat.

 

 

Kun sote -palvelut rahoitetaan väestömäärän pohjalta, nyt keskimääräistä halvemmalla tuottaneet kunnat maksavat nyt kalliimmin tuottaville, joilla on tulevassa sote –hallinnossa myös hallinnossa vahvempi asema. Esimerkiksi Järvenpäässä kehyskuntana kustannukset noussevat noin 7-8 miljoonaa euroa.

 

 

Vuonna 2012 kuntien terveyspalveluissa oli 136 900 henkilöä ja sosiaalipalveluissa 124 400 henkilöä, eli hallinnon kanssa yhteensä 265 500 henkilöä. Sote –alueilla on näin ohjattavana kokonaisuus, jonka muodostaa 40 000 - 100 000 kuntien, kuntayhtymien tai ostopalveluita tuottavien työntekijää.

 

 

Sote-alueiden budjetit ovat 3 – 8 miljardia euroa ja sillä rahoitetaan alueella varovaisesti laskien noin 250 erilaista tehtäväkokonaisuutta päihdekuntoutuksesta silmäkirurgiaan, alueittain vaihdellen 700 000 – 1 870 000 suomalaiselle.

 

 

Mittasuhteita kuvaa, että sote-alueilla on järjestämisvastuullaan yli kolme kertaa enemmän henkilöstöä kuin koko valtionhallinnossa. Pelkästään eteläisellä sote-alueella on vastuullaan enemmän henkilöstöä kuin valtiolla.

 

 

Liikkeenjohdollisesti katsoen nyt irtoavat toisistaan mekaanisen laskelman mukainen verorahoituksen kerääminen kunnissa, sen käytöstä päättäminen jollakin harkinnalla sote-alueella ja tämän päätöksen toteuttaminen sote-alueelta takaisin tulevalla rahalla kunnissa, kuntayhtymissä ja ostopalveluiden tuottajilla.

 

 

Myönnän nöyrästi, etten pysty kuvittelemaan, miten hallinto eli organisaatio voi toimia tällä periaatteella, esimerkiksi kun palveltavia asiakkaita on noin 2 miljoonaa Hangosta Helsinkiin ja itärajalle, automaattisesti tulevaa rahaa on 8 miljardia ja koko inhimillisen elämän kattavia, hyvin erilaisia tehtäväkokonaisuuksia palveltaville on noin 250. Myönnän senkin, että tällaisen organisaation ohjaaminen nelivuotissuunnitelmin tuo mieleen ajan ennen tätä aikaa.

 

 

Odotan siis mielenkiinnolla eilisen sopimuksen konkreettista sisältöä lakipykälinä, ja mitä esimerkiksi me järvenpääläiset siitä sitten sanomme.

 

 

Kokonaiskuvaa jatkosta voi kuitenkin jo hahmottaa, olettaen että paketti pysyy kasassa.

 

 

Koko julkisen sektorin rakenteellinen muutos on niin massiivinen, että se vaikuttaa laajasti ja syvästi maan yhteiskunnalliseen kehitykseen. Kuntien ja maakuntien aseman heikkenemisen lisäksi valtion suhteellinen asema heikkenee, ja se tuskin pystyy tulevaisuudessa ohjaamaan sote-alueiden ympärille ryhmittyviä taloudellisia ja poliittisia voimia, koska ne voivat muiden voimavarojensa lisäksi myös demokraattista tietä vaikuttaa valtioon. Kukin suuralue muodostaa jo nyt oman kulttuurin ja naapurimaasuhteidensa profiilia.

 

 

Poliittisten voimien kannalta kokoomus tullee dominoimaan Uudenmaan sotea ja yhdessä RKP:n kanssa tässä hengessä nyt muotoiltavaa läntisen Suomen sotea. Hämeen – Etelä-Pohjanmaan sotessa tultaneen käymään oma poliittis-maakunnallinen kilvoittelu. Pohjoinen Suomi ja Savo-Karjala omine piirteineen sopinee keskustalle.

 

 

Suhtautuminen yksityistämiseen eli ostopalveluihin eriytyy lopulta näiden sote-alueiden eriytyvien poliittisten kulttuureiden mukaisesti – luovia tulkinoja etsien. Toiveet 21 miljardin euron osien saamisesta yritysten liikevaihtoon kiinnostaa suurimpiakin yhtymiä – ja työllistää jatkossa Helsingissä niin sanottuja viestintätoimistoja.

 

 

Viiden suuralueen ratkaisu on niin voimakas, että kaikki muukin hallinto jäsentynee vähitellen sen mukaisesti, ennakkotietojen mukaan alkaen toisen asteen koulutuksesta. Tämä kehitys taas johtaa ennen pitkää paineisiin valita suuralueiden johto suoralla kansanvaalilla. Kokonaiskuva Suomesta on jatkossa liittovaltion tapainen järjestelmä, jossa valtiotakin koskevat ratkaisut kytkeytyvät Helsingin, Turun, Tampereen, Kuopion ja Oulun välisiin suhteisiin ohi perinteisen hallinnon valmistelun - painottuen tietenkin voimavaroiltaan ylivertaiseen Helsinkiin. Itse asiassa tämä sote -prosessi on jo ennakoinut sitä.