Blogi

Sittenkin askel huonompaan

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viime sunnuntai toi uuden vaiheen jatkuvasti vaikeutuneeseen Ukrainan kriisiin. Liittokansleri Merkelin tiedottaja kertoi, että ”presidentti Putin hyväksyi kanslerin ehdotuksen perustaa välittömästi tutkimuskomissio sekä kontaktiryhmä, mahdollisesti Etyjn johdossa poliittisen dialogin avaamiseksi.”

 

 

Viikon alussa myönteisestä kehityksestä kertoivat mm. presidentti Putinin ilmoitus sotaharjoituksen loppumisesta, ulkoministeri Steinmeierin ja Etyjin puheenjohtajamaa Sveitsin neuvottelu sekä Naton neuvoston varsin maltillinen linjaus. Samaan aikaan kaikki osapuolet pitivät vilkkaasti yhteyttä. Saksan ja Yhdysvaltojen sävyero oli kyllä ilmeinen.  EU:n päämiesten kokoukseen valmistauduttaessa näytti olevan perusteita Suomenkin taholta esitettyyn lievään toiveikkuuteen vaikuttavan neuvotteluprosessin käynnistymisestä.

 

 

Sunnuntaina tehty hyvä yritys ei kuitenkaan ainakaan vielä johtanut tuloksiin, ja eilen illalla oli toteutunut uusia askeleita huonompaan suuntaan. Historioitsijat tutkivat, mitkä olivat eri osapuolten ennakoinnit toisten liikkeistä sekä syy-seuraus suhteet.

 

 

Eilen näkyivät ensin ulospäin venäläiset tapahtumat Krimillä, Yhdysvaltojen vahvat äänenpainot sekä kummankin puolen mitaltaan pienet mutta periaatteessa merkittävät sotilaalliset viestit ja toimet.

 

 

Venäjän ja Krimin osalta ensimmäinen merkki alkaneesta seuraavasta vaiheesta oli puolenpäivän aikaan ilmoitus kansanäänestyksestä 16.3. ja Venäjän sitä vastaavista toimista. Kenellekään ei voinut jäädä epäselväksi, että Venäjällä ja Krimin venäläisillä oli aikomuksia ottaa Krimi pysyvästi hallintaan.

 

 

Tässä ympäristössä syntyi myös EU:n päämiesten linjaus. Sen merkittävin ero Yhdysvaltoihin on Venäjää pakotteilla uhkaaminen, kun Yhdysvallat jo asetti sinänsä pieniä mutta periaatteessa merkittäviä pakotteita. EU:n päättämää toimintamallia ei myöskään ole kovin helppo toteuttaa.

 

 

EU toteaa olevansa mukana monenkeskisessä toiminnassa ja kontaktiryhmässä, millä viitataan Merkelin-Putinin puhelun jälkeen alkaneeseen hankkeeseen Etyjin kautta.

 

 

EU:n toimintatavan ydinajatus sisältyy linjaukseen: “Kriisin ratkaisu pitäisi löytää Ukrainan hallituksen ja Venäjän neuvotteluilla mukaan lukien mahdolliset monenkeskiset mekanismit. Sellaisten neuvotteluiden tulee alkaa lähipäivinä ja tuoda tuloksia rajallisessa ajassa. Jos sellaisia tuloksia ei tule, EU päättää lisää toimia kuten matkustuskiellot, varojen jäädytykset  ja EU-Venäjä huippukokouksen peruminen. Mikä tahansa uusi Ukrainan tilanteen epävakautta lisäävä askel johtaisi vakaviin ja kauaskantoisiin seurauksiin Euroopan Unioniin ja sen jäsenmaiden sekä Venäjän suhteissa ja tulee käsittämään laajan joukon talouden alueita.”

 

 

Tämä aikataulu tähtää selkeästi varsin nopeaan Krimin kansanäänestykseen ja sen seurauksiin vaikuttamiseen. Kirjaimellisesti ottaen EU yrittää saada Venäjän uhkauksin neuvotteluun Ukrainan nykyhallituksen kanssa, jota se ei tunnusta, ja josta EU:n tulevat toimet jäisivät riippumaan. On tietysti mahdotonta sanoa, millaisia taustakeskusteluja Ukrainan hallituksen kanssa on käyty ja tullaan käymään.

 

 

Toinen haastava aikataulu liittyy EU:n lupaukseen allekirjoittaa hyvin nopeasti (”very shortly”) kriisiin johtaneen assosiaatiosopimuksen poliittinen osa ja runsaasti tukeen liittyviä hankkeita. Päämiesten neuvoston kirjallinen teksti ei täsmennä aikataulua, mutta kokousta seuranneessa tiedotustilaisuudessa puheenjohtajat Rompuy ja Barroso kertoivat neuvottelujen Ukrainan hallituksen kanssa etenevän niin, allekirjoitus tapahtuu toukokuun aikana. Presidentinvaalit taas pidetään 25. toukokuuta, mikä mahdollistaa kiistatta legitiimin hallituksen nimittämisen. Merkittävää kyllä oli, ettei enää viitata jäsenyysperspektiiviin, mutta tällä liikesuunnalla kaikki voivat pitää sitäkin mielessä.

 

 

Kolmas Venäjää haastava julkilausuman osa on ilmoitus allekirjoittaa assosiaatiosopimukset Georgian ja Moldovan kanssa elokuuhun mennessä.

 

 

Eilisen jälkeen neuvotteluratkaisu keskeisistä kiistoista on siis vielä mahdollinen, eivätkä esimerkiksi Saksan tai Suomen tässä samansuuntaiset edut ole mihinkään kadonneet. Itse Euroopan rauhan ja vakauden lisäksi, kummallakin on myös välittömiä konkreettisia riskejä jos asiat menevät huonompaan suuntaan. Kummankin osalta välittömiä niistä ovat taloudelliset. Myös Suomelle Venäjä on jälleen keskeinen vientimaa, eikä siihen liittyvää vaikeutumista tarvittaisi muiden taloushuolien lisäksi. Kummankin etu on myös paitsi turvata Euroopan rauhaa ja valtioiden itsemääräämisoikeutta pyrkiä myös estämään jännityksen leviäminen Itämerelle haittaamaan täällä saavutettua vakautta. Siinä määrin kuin Suomi osaltaan voi jotakin tehdä tai olla tekemättä, tämä näkökohta on keskeinen. Alue on tietenkin joka suhteessa tärkeä meille EU:n jäsenille, ja myös Venäjälle siinä missä eteläkin.

 

 

Samalla on koko taustaksi syytä muistaa, että nyt eletään huippukohdassa kylmän sodan jälkeistä aikaa, jossa perinteinen läntinen järjestelmä ja länsi ovat edenneet ja jossa vahvistunut Venäjä viimeistään vuodesta 2007 alkoi puskea omalta puoleltaan. Vaikka asia on haluttu usein kieltää, lievempi tai vahvempi geopoliittinen asetelma on osana kokonaisuutta erilaisin muodoin elänyt kautta linjan koko kylmän sodan jälkeisen ajan. Nyt kun suuren ja korruptoituneen maan vallankumous ja Venäjän tähän asti suurimpia turvallisuusintressejä koskeva jännite kietoutuvat toisiinsa, on tilanne käynyt yhä vaikeammaksi hallita. Eilisen jälkeen uutta on se, että kummankin osapuolen esikuntien pöydillä läpi näiden vuosien pohditut geopolitiikan ja voimapolitiikan näkökohdat Venäjä on nyt ottamassa Krimillä myös käytännössä käyttöön.

 

 

Edelleen pitää paikkansa, että kaikki kriisit päättyvät osapuolten sopimukseen ja mitä myöhemmin se tapahtuu, sitä kalliimpi on hinta. Pienen maan kansalainen voi vain toivoa, että seuraava askel on vuorostaan kohti kansainvälistä oikeutta kunnioittavaa neuvotteluratkaisua.