Blogi

Ukraina, ”Putosi kuin Yle veneestä”

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Monet muistavat vielä, kun kansainvälisten kriisien aikaan Suomi halusi pysyä suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella. Ajat ovat muuttuneet. Vielä eilen maan ulkoministeri ja merkittävät mediat hersyttivät kuin etulinjassa, vaikka suurvaltojen reaalinen prosessi oli liikkeellä tilanteen rauhoittamiseksi ja neuvottelujen aloittamiseksi. Vielä maanantaina Yle seurasi koko päivän ”nimeltä mainitsemattoman” ukrainalaisen lähteen uutisankkaa.


Pitkään muhinut Saksan astuminen Euroopan ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtoon tapahtui sunnuntai-iltana liittokansleri Merkelin soittaessa presidentti Putinille ja tämän hyväksyessä ”kanslerin ehdotuksen perustaa välittömästi tutkimuskomissio sekä kontaktiryhmä, mahdollisesti Etyjn johdossa poliittisen dialogin avaamiseksi.”


Uuden vaiheen dramatiikkaa eurooppalaisessa ja atlanttisessa politiikassa heijastelee se, että kansleri Merkelin ja presidentti Obaman puhelinkeskustelun jälkeen siitä vuodettiin väärässä sävyssä New York Timesiin. Samaa kuvastaa myös se, että maanatain EU:n ulkoministereiden neuvostossa Saksan sekä Ranskan linja vietiin läpi.


Sunnuntai-illan puhelujen jatkotoimet olivat eilen presidentti Putinin ilmoitus sotaharjoituksen loppumisesta, ulkoministeri Steinmeierin ja Etyjin puheenjohtajamaa Sveitsin keskustelu kontaktiryhmästä ja tutkimuskomissiosta sekä Naton neuvoston kokous sekä taitavan että huolestuneen Puolan pyynnöstä kuuluisan 4. avunantoartiklan perusteella.


Naton neuvoston arvio Venäjän toimien laillisuudesta on selvä, mutta lausunnossaan se ei tuominnut eikä ilmaissut syvää huoltaa, vaan totesi jäsenten pysyvän yhdessä, kantoi huolta kriisin vaikutuksesta liittokunnan turvallisuuteen, halun jatkaa tuen antamista rakentavalle toiminnalle rauhanomaisen ratkaisun aikaansaamiseksi. Samoin Nato lupasi konsultoida Nato-Ukraina komissiota ja asettua toimimaan Nato-Venäjä neuvoston kanssa ja pitää sen kanssa kokous tänään.


Nato kantaa kahdesta syystä huolta paitsi Ukrainasta myös itsestään. Ensiksi kriisin ratkaisuksi on hahmottumassa jälleen malli, jossa suuren melun keskellä Saksan ja Ranskan vedossa neuvotellaan kyllä lujalla otteella mutta ei törmätä Venäjän kanssa - eivätkä monet jäsenmaat tiedä mitä se niille merkitsee. Toiseksi Saksa ottaa Ranskan tukemana ja työnjaolla keskeisen vetovastuun Euroopan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta - eikä ole varmaa, miten Yhdysvallat siihen lopulta suhtautuu.


Kansalaisena rohkenee ehdottaa huomion kiinnittämistä sunnuntaina alkaneeseen neuvotteluprosessiin sekä sen konkreettisiin ja laajempiin seurauksiin – myös pohjoisessa Euroopassa ja Suomen kannalta.


Saksa ei ole hyvällä katsonut laajemman lännen ja idän puskemisen heijastumista pohjoiseen Eurooppaan vielä lievänä mutta hiljalleen kasvavana jännityksenä - jossa Washingtoniin asti vaikuttaneena pontimena ovat olleet myös paikalliset historialliset muistot. Yhdysvaltojen sitoutuminen Naton kautta Baltian maiden turvallisuuteen on koko alueelle ja myös Suomelle jatkuvasti tärkeätä. Mutta tämän alleviivaten Saksassa on jo pitkään lähdetty siitä, että pitäen lujasti kiinni perusasioista myös tällä kulmalla Eurooppaa kaikille kauppa on hyödyllisempää kuin jännitys.


Pääministeri Reinfeldtin yllättävää, Venäjää ymmärtävää lausuntoa on vaikea uskoa sattumaksi ja sitä voi tulkita viime vuosien linjan tarkistuksena. Pohjoisen Euroopankin edessä on lisääntyvässä Saksan ja Puolan vaikutuksessa monimutkainen prosessi, mutta sen peruspiirteeksi on mahdollista saada ja on myös tulossa liennytys eikä jännitys – ja Suomen on syytä mennä siihen aloitteellisesti mukaan ennen kuin suuntaviivat on sovittu muiden toimesta.