Blogi

Brzezinski, Ukraina, Suomi

 

 

 

  

 

 

 

 

 

Vierailin syksyllä 2004 ensimmäistä kertaa valtiosihteerinä Washingtonissa. Viralliset tapaamiset olivat ulkoministeriössä ja puolustusministeriössä, joissa selostin uutta turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa. Vierailuun kuului myös epävirallinen osa, ja yksi niistä oli CSIS –ajatuspajan Zbigniew Brzezinski. En ollut juurikaan ehtinyt istua, kun hän sanoi, että teidän suomalaisten turvallisuuden määrittelee, miten Venäjän uusi johtajasukupolvi ymmärtää oman roolinsa: palauttaako Neuvostoliiton asema vai kehittääkkö rooli Euroopan ja Yhdysvaltojen kanssa.

 

 

Selostin Bzezinskille Suomen ideaa. Olemme turvallisuuspoliittisesti kiinni Venäjän yhdessä ydinalueessa. Pärjäämme kyllä naapurin kanssa, kun emme päästä tänne ketään näin läheltä uhkaamaan sitä, kun pidämme itsellämme uskottavan puolustuksen, ja kun NATO eli Yhdysvallat pitävät huolen Baltian maista. Halosen-Vanhasen kauden mukaisesti sanoin tavoitteemme olevan vakauttaa nykyistä pohjoista Eurooppaa, sillä se on nyt historiansa kaikkein parhaassa asemassa. Tunnistin kyllä, ettei Brzezinskille kysymys ollut uudesta asiasta. Paremminkin hän tuntui olevan kiinnostunut siitä, ymmärsinkö minä, mistä Suomessa on kysymys.

 

 

Zbigniew Brzezinski on tunnettu reaalipolitiikan suurena hahmona, Henry Kissingerin tapaan. Kissingerin vieraillessa pääministeri Vanhasen luona, sain kunnian esitellä hänelle keskustelun jälkeen valtioneuvoston historiallisia tiloja ja niiden kautta myös maan historiaa. Ensimmäiseksi hän kysyi, missä on Kekkosen muotokuva. Hän viipyi taulun edessä ja totesi, että suuri mies.

 

 

Brzezinskin käytetyin teos 2000 –luvun alussa oli ”Suuri shakkilauta”, joka muiden reaalipolitiikan klassikkojen tavoin tunnistaa Ukrainan merkityksen. Sitten vuonna 2012 monille yllätyksenä ilmestyi ”Strateginen visio: Yhdysvallat ja globaalin vallan kriisi”. Sen sanoma on, että globaalilta kannalta Yhdysvaltojen voimavarat ovat sellaiset, ettei maa pysty pitkän päälle yksin johtamaan maailmaa, mikä koskee tietysti myös Eurooppaa. Siksi hänen mukaansa tulisi rakentaa uudenlaista yhteistyötä Yhdysvaltojen, Euroopan ja Venäjän välille - Brzezinskin termein ”laajempaa länttä”, mutta voisi sanoa ”luoteista maapalloa”.

 

 

Kun Ukrainan kriisi alkoi vuoden lopulla kärjistyä, Brzezinski oli Yhdysvalloissa ensimmäinen merkittävä asiantuntija, joka alkoi huolestua. Tammikuun puolessa välissä hän julkaisi ajatuspajansa CSIS:n sivulla haastattelun, joka neuvoi ottamaan kestävällä tavalla huomioon Ukrainan ja Venäjän geopoliittisen aseman. Hänen mukaansa Ukrainassa tarvittiin kompromissia ja kansallisen yhtenäisyyden hallitusta. Sen hän toisti kuukausi sitten Münchenin turvallisuuskonferenssissa.

 

 

Brzezinski kyllä näki, miten Yhdysvallat ja EU puskivat Maidanin ja kyllästyneiden kansalaisten tukena nurin Janukovitshin heikkoa ja korruptoitunutta hallintoa. Hän ilmeisesti pyrki ja pyrkii saamaan prosessin ja kestävän lopputuloksen, jonka turvallisuuspoliittiset riskit sekä inhimilliset ja taloudelliset kustannukset jäisivät mahdollisimman pieniksi. Se myös estäisi kolmen osapuolen ajautumisen vuosikymmeneksi yhteistyön estäviin huonoihin väleihin.

 

 

Nyt vanhan hallinnon kaatumisen jälkeen Brzezinski näyttää Financial Timesissä soveltavan aikaisempaa ajatusta Ukrainan uuteen tilanteeseen ja rinnastaa sitä Suomeen: ”Länsi voi toimia rakentavasti patoamalla väkivallan räjähtämistä. Se vaatii koordinoitua Yhdysvaltojen ja EU:n toimintaa. Yhdysvallat voisivat ja sen pitäisi viestiä selkeästi presidentti Putinille, että se on valmis käyttämään vaikutusvaltaansa varmistaakseen, että aidosti itsenäinen ja alueellisesti jakamaton Ukraina toteuttaa Venäjään samaa politiikkaa kuin Suomi tekee niin tehokkaasti: keskinäisesti toisiaan kunnioittavat naapurit, laaja-alaiset taloudelliset suhteet sekä Venäjään että EU:iin, mutta ei osallistumista sotilasliittoon, jonka Moskova näkee suunnatuksi itseään vastaan – samalla kun se laajentaa eurooppalaista yhteyttään. Lyhyesti sanoen Suomen malli on ideaalinen esimerkki Ukrainalle, EU:lle ja Venäjälle.”

 

 

Tunnistan hyvin, että Suomessa ”Suomen malli” tuo mieleen epämukavia muistoja kylmän sodan ”suomettumisesta”. Me emme myöskään ymmärrä omaa politiikkaamme muiden suunnittelemana vaan omana tahtonamme. Ja kun emme liity Natoon, se on meidän harkintamme mukainen johtopäätös omista eduistamme, joihin liittyy myös Nato-optio. Luontevalta ei myöskään tunnu liian suoraviivainen rinnastaminen Suomen ja jonkun muun maan välillä.

 

 

Mutta samalla on nähtävä, että nyt ei ole kylmä sota vaan kylmän sodan jälkeinen aika.

 

 

Se aika etsii nyt kaikille uudenlaisia keskinäisiä suhteita ja uudenlaista toimintatapaa. Brzezinski itse asiassa sanoo, että tässäkin ajassa Suomi ei ole vain EU:n syrjäkylä vaan snellmanilaisessa ulkopoliittisessa perinteessämme on jotakin erityistä. Tämän tunnistaminen avaa roolin kylmän sodan mallin toistumisen estämisessä sekä uuden Eurooppa-Venäjä –suhteen sekä luoteisen maapallon rakentamisessa.