Blogi

Ukraina ja Suomi

 

 

 (Maidan alkoi 21.11.2013, tämä blogi julkaistu 26.1.2014)

 

  

 

 

Ukrainasta tuli lauantai-iltana viimein myönteinen uutinen. ”Presidentti Viktor Janukovitš on tarjonnut oppositiolle pääministerin ja varapääministerin tehtäviä. Pääministerin tehtävää on presidentin internetsivujen mukaan tarjottu Arseni Jatsenjukille ja varapääministerin tehtävää Vitali Klitškolle.” Sunnuntaiaamun uutisten mukaan oppositio harkitsee asiaa.

 

 

Kansallisen yhtenäisyyden hallitusta puolustavat sekä maan sisäiset sekä ulkoiset syyt, ja Suomen on syytä tukea sekä erityisesti rohkaista kaikkia niitä osapuolia, jotka voivat asiaa edistää.

 

 

Kriisi alkaa näin kulminoitua tilanteeseen, josta mennään joko parempaan tai hyvin vaaralliseen suuntaan. Parempi suunta on muodostaa kansallisen yhtenäisyyden hallitus, joka saa hallintaan tilannetta sekä kotimaassa että ulospäin. Sitä perustelee erityisesti se, mitä väkivallan kierteen jatkumisesta seuraisi.

 

 

Ukrainalaiset ovat jo nyt kärsineet paljon, ja pohjimmiltaan sen syynä on tämänkertainen lännen ja idän törmäys. Sama perusasetelma on pitkään toteutunut Ukrainassa kerran tai kaksi vuosisadassa, ja senkin historiassa tilanne on aina ollut sitä vaikeampi mitä hajanaisempi maa on ollut.

 

 

Vaikka hajanainen oppositio saisi nykyisen hallinnon pois ja pääsisi itse valtaan, se ei pystyisi hallitsemaan ja lopettamaan levottomuutta, jonka aiheuttaisi vuorostaan oppositioon syrjäytetty puoli kansaa. Sisäisen konfliktin kehittyminen sisällissodan kaltaiseksi verenvuodatukseksi merkitsisi suuria kärsimyksiä, jakaisi maan ja heijastuisi myös ulos laajalle kansainväliseen ympäristöön.

 

 

Nyt menossa oleva törmäys Ukrainassa on osa kylmän sodan päättymisen jälkeisen ajan sen vaiheen kulminoitumista, missä läntinen maailma ja sen EU sekä Nato etenivät pitkään itään ilman ongelmia ja idän Venäjä alkoi noin vuodesta 2007 puskea takaisin.

 

 

Ensimmäiset tilanteet tulivat Viron pronssisoturikiistassa ja Georgiassa. Sama kehitys on heijastunut myös jatkuvasti lisääntyneenä molemminpuolisena sapelinkalisteluna Itämeren alueella. Viime vuonna oli tultu siihen, ettei Iranin ydinaseongelmaa tai Syyrian kriisiä voitu ratkaista ilman Venäjää – ja nyt Ukraina antoi Venäjän vaikutuksesta rukkaset Euroopan Unionille.

 

 

Ukrainan kriisin kärjistyminen sisällissodaksi ja maan sisäiseksi jakautumiseksi olisi paikallisten kärsimysten lisäksi vaarallinen myös siksi, että se vaarantaisi koko kylmän sodan jälkeistä turvallisuusjärjestelmää.

 

 

Yhdysvallat, Saksa, EU tai Nato eivät menisi sotilaallisesti sekaan 45 miljoonan ihmisen keskinäiseen taisteluun, eivät myöskään siitä syystä että rajan ylittäminen lännestä johtaisi samaan myös itärajalla. Jos taas Venäjä sekaantuisi ensin, länsi ei ottaisi sen kanssa sotaa Ukrainan vuoksi. Kumpikin vaihtoehto tai ukrainalaisten tragedian sivusta katsominen nostaisivat kysymyksen sotilaallisesti itseään heikentäneen lännen muodollisista sitoumuksista, myös Itämeren alueella missä maantiedekin on lännestä katsoen erityisen vaikea.

 

 

Ratkaisun löytyminen ja sotilaallisen kriisiin mukaan kietoutumisen välttäminen on myös monien ongelmiensa kanssa kamppailevan Venäjän etu. Siellä myös muistetaan, miten vuoden 1980 alussa Afganistanin sisäiseen kriisiin mukaan meneminen merkitsi Neuvostoliiton lopun alkua.

 

 

Näistä syistä on ilmeistä, että presidentti Janukovitšin oppositiolle tekemän tarjouksen takana on jo nyt Yhdysvaltojen, Saksan ja Venäjän vaikutusta. EU:n ulkohallinnon johdon ja komission osalta taas voi vain yhtyä entisen ulkoministeri Joshka Fischerin arvioon arvostelukyvyn puutteesta, kuten ensi viikon presidentti Putinin tapaamisen omituinen valmistelukin osoittaa.

 

 

On yleinen historian kulku, että tällaisten vaiheiden jälkeen asenteet ovat vahvoja barrikadien kumminkin puolin. Siksi on tärkeätä, että Venäjä, Yhdysvallat, Saksa ja EU vaikuttavat yhteistyössä kumpaankin osapuoleen yhteisen hallituksen aikaansaamiseksi.

 

 

Ukrainan kriisi on kylmän sodan jälkeisen kauden huipennus ja sen yhteydessä tullaan ratkaisemaan tavalla tai toisella laajemminkin turvallisuuskysymyksiä.

 

 

Siksi ehdotan kansalaisena Suomen ulkopolitiikalle kolmen kohdan ohjelmaa.

 

 

1. Suomi rohkaisee osaltaan suoraan ja EU:ssa kaikkien osapuolten - sisäisten ja ulkoisten eli EU:n, Saksan, Yhdysvaltojen ja Venäjän - pyrkimyksiä kansallisen yhtenäisyyden hallituksen muodostamiseksi Ukrainassa, mitä sitten myös sen toteuduttua kaikkien osapuolten tulee tukea.

 

 

2. Suomi toimii aktiivisesti kylmän sodan jälkeen saavutetun pohjoisen Euroopan vakauden hyväksi, mikä tarkoittaa myös toimintaa Keski-Euroopan epävakauden vaikutusten vähentämiseksi.

 

 

3. Suomi aktivoi jälleen pitkän perinteensä liennytyksen edistäjänä ja toimii aloitteellisesti Euroopan, Venäjän ja Yhdysvaltojen suhteiden liennytyksen puolesta kaikille edullisen yhteistyön edistämiseksi.