Blogi

Jean Clairin vastalause modernille ja sen taiteelle

 

 

Joulunaikaan luettua: Jean Clair, Les derniers jours (Viimeiset päivät). Editions Gallimard, 2013.

 

 

Loppuvuoden väkevin kulttuurikeskustelu Ranskassa käytiin Jean Clairin elämänkerrasta Viimeiset päivät. Se oli myös minulle mielenkiintoisin joulunajan kirja. Jostakin syystä olen jo pitkään seurannut häntä, Picasso –museon entistä johtajaa, Ranskan Akatemian jäsentä tämän päivän ehkä tunnetuinta taidenäyttelyiden kuraattoria.

 

 

Kun jäin eläkkeelle kesäkuussa 2010, ehdin juuri katsomaan Clairin näyttelyä Rikos ja rangaistus. Se kertoi ihmisen pysyvästä halusta tuomita ja siitä, miten tuomitut taas vaihtelevat syyttömistä syyllisiin. Hänen edellinen näyttelynsä oli ollut Kanadassa aiheenaan fasismin ja kommunismin taide otsikolla 1930 –luku: ”Uuden ihmisen” tekeminen.

 

 

Mutta tämän modernin taiteen suuren hahmon pääteemaksi on tullut modernin taiteen ja itse modernin kritiikki. Siinä hengessä ehkä tunnetuin näyttely oli vuoden 1995 Venetsian Biennalen kokoelma Identiteetti ja toiseus. Sitä ennen osoitteeltaan selvin oli vuotta aikaisempi Wienin näyttely Sielu ja ruumis, taiteet ja tieteet 1793-1993.

 

 

Clairin mukaan modernin taiteen kausi alkoi Paul Cézannen kuoleman ja suuren näyttely tienoilla noin vuonna 1906 ja päättyi vuoden 1968 tienoilla uuden polven suureen kapinan ja Marcel Duchampin kuoleman aikoihin. Sen jälkeen abstraktio ja rajojen ylittäminen on tyhjentänyt ja toistanut itseään. Niinpä modernin taiteen markkinat ovat menettäneet kosketuksen teokseen ja niistä on tullut joidenkin kiinteistömarkkinoiden tavoin "spekulatiiviset finanssimarkkinat kahden tai kolmen gallerian, myyjän ja pienen uusrikkaiden ryhmän kesken".

 

 

Lyhyesti sanoen mauttomuuden estetiikka on ottanut paikan maun estetiikalta…Clairia kuvottaa ”modernin suuri, pohjaltaan pessimistinen seksin, veren ja kuoleman kolmikko”, joka barbarisoi meitä kaikkia.

 

 

Modernin taiteen ja kulttuurin kriisin ilmentäjänä Clair pitää kasvojen häviämistä taiteesta. Muotokuva syntyi renessanssin myötä ja kasvot alkoivat kadota viime vuosisadan alussa kertoen modernin ihmisen psyyken hajoamisesta ja henkisestä tyhjenemisestä. Tämän ilmiön hän liittää suoraan luonnetieteellisen ihmiskuvan ylivaltaan esimerkkinä suuren positivistin Ernst Machin omakuva, jossa näkyy vain jalat ja keskivartalo.

 

 

Mutta tähän asti Clairin Omakuva ilman kasvoja, Kulttuurin syksy tai Museoiden pahoinvointi eivät ole kertoneet hänestä itsestään. Uusi omaelämänkerrallinen Viimeiset päivät, Les deniers jours, sen tekee. Isovanhemmat olivat pienviljelijöitä. Isä muutti ahdingossaan pikkukaupunkiin. Poika pääsi sen klassiseen lyseoon ja jatkoi taiteen tutkimista, lukemista ja kirjoittamista lopun ikänsä Harvardin ja Picasso –museon kautta Ranskan Akatemiaan.

 

 

Nyt Clairin teesi on, että maaseudun väki ja kulttuurimaisema olivat alkuperäisen eurooppalaisen kristillisen ja klassisen sivistyksen toteuttaja ja kannattelija. ”On aika käsittää, ettei kahdennenkymmenennen vuosisadan päätapahtuma ollut proletariaatin tulo vaan maaseudun väestön katoaminen.”

 

 

Kuin Jürgen Habermasille Clair sanoo, että moderni ei ole vain keskeneräinen vaan myös mahdoton projekti loppuun vietäväksi. Kaikkea ei voi repiä loppuun saakka hajalle. Hän sanoo modernin yhteiskunnan mallin olevan vankila, jossa kokee olevansa ulkopuolisena yhdessä viimeisten sivistyksen edustajien kanssa.

 

 

No en nyt kokonaan kulje Jean Clairn mukana, ja hän kyllä varmaan itsekin ajattelee kärjistävänsä. Mutta näin lähelle päästävä elämänkerta saa kyllä ymmärtämään, miksi etäämmältäkin on aavistanut tuttua. Alkaen siitä, että vanhemmat muuttivat kotimökeistään pikkukaupunkiin, jossa poika pääsi lyseoon. En kuitenkaan luovu modernista vaan osaltani kannatan edelleen modernin reformaatiota yhdistämällä kristillistä ja klassista humanismia sekä valistusta täydentämään toisiaan, kuten alkiolaisessa sivistysideassa tehdään. Kun se tänään on yhä selvemmin on myös modernin kriisin ratkaisu ja tie eteenpäin, en ole niin pessimisti kuin Jean Clair.