Blogi

Luokkasota ja keskikansa.

 

Tampereen itsenäisyyspäivä herätti huomiota, mutta niin myös keskustelu sen jälkeen.

 

 

Merkittäviltä paikoilta on sanottu, ettei Tampereen mellakalla ollut viestiä. Maan virallisten kriitikoiden huumori on käynyt kuivaksi.

 

 

Mellakassa oli tietenkin myös siipijoukkoa, mutta etujoukon viestintä oli hyvin selvää. Sen takana oli myös suomalaisittain uudella tavalla alaa osaavaa väkeä. Sillä on syynsä pysyä tuntemattomana, mutta Ylen A-studioon pääsi katkeran ja tomeran oloinen hyvin asiansa oppinut luokkasoturi.

 

 

Selkeä marxilainen sanoma luokkasodasta ja luokattomasta yhteiskunnasta oli varsin taidokkaasti räätälöity puhuttelemaan nuorta polvea väkivaltaiseksi muokatun nykyjääkiekon kielellä. Fyysinen konflikti vietiin niin pitkälle, että valtio joutui paljastamaan voimakoneistonsa – ja media kanavansa.

 

 

Mediavaikutusta täydensi Tampereen poliisi. Hevosilla, koirilla ja jalan mielenosoittajien sekaan meno on varomatonta ja kaikille vaarallista. Tämän rohkenen sanoa kohtuullisella tietämyksellä eri puolilta Eurooppaa.

 

 

Edellisen kerran Tampereen viestin tapaista kuultiin 40 vuotta sitten, paisi että silloin taistolaiset puhuivat luokkataistelusta eivätkä sodasta. He eivät myöskään tarttuneet mailoihin vaan Petroskoissa painettuihin oppikirjoihin. Sain kyllä lupauksen päästä penkalle, mutta vasta sitten kun vallankumouksen objektiiviset edellytykset ovat täyttyneet.

 

 

Siltä ajalta monet ovat leppyneet. Toiset ovat yrittäneet siirtää ja muuntaa perinnettä nykypäivään. Jotkut ovat jääneet turhautuneina oikeaoppisiksi, ja nyt sydän saattoi sykähtää.

 

 

Tampereen viestiin kuului myös, että sosialismin romahtaminen on tehnyt tilaa kovalle kapitalismille. Se on monissa maissa tämän päivän uus-marxilaisen keskustelun teema. Myös esimerkiksi ei-marxilainen Peter Sloterdijk on samaa mieltä, mutta jatkaa, että sosialismin romahtaminen paljasti myös marxismin vihaprojektin kovuuden.

 

 

Ei oikein voi liittyä siihenkään viime päivien keskusteluun, että maassa olisi ”pinnan alla” protestia. Sitä kyllä vielä riittää pinnankin alle, mutta suuri osa siitä tuli esiin viime vaalien jytkyssä. Myös tämä sopii eurooppalaiseen teemaan, että kapitalismin kovuus ja pettymys sosialismiin yhdessä tekevät tilaa suunnata yhteiskunnallista protestia, kaunaa tai vihaakin Euroopan Unioniin, maahanmuuttajiin, naapurimaihin ja amerikkalaisuuteen.

 

 

Suomessa on siis nyt jossakin joukossa päätelty katsoa, olisiko uusi polvi jo unohtanut stalinismin ja kyllästynyt ohjelmattomaan protestiliikkeeseen sekä neuvottomaan vanhaan vasemmistoon. Tulevaisuus näyttää, onko kyse uus-marxilaisuudesta vai vanhasta vai kummastakin.

 

 

Työmies Putkonen ystävineen miettii nyt, miten vastata uusvanhalle kilpailijalle. Vasemmistoliitto taas joutuu päättämään, pelaako se aidan sisäpuolella jalkapalloa vai ulkopuolella jääkiakkoa.

 

 

Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että Tampereen yksi mediamenestyjä oli itse itsenäisyyspäivä. Sen vastaanotto oli päässyt vuosien mittaan liukumaan omituiseksi missikilpailuksi ja sellaisena helpoksi kohteeksi. Kansakunnan sävyjä osaava presidentti Niinistö teki korjausliikkeen niin, että nyt suuren kansan mediakokemus oli sisäinen kohotus ja ulkopuolinen rähinä.

 

 

Globalisaation pohjavirta ei kuitenkaan muutu, ja on turha panna päätä pensaaseen. Hallituksen politiikka ja sen puute lupaavat lisää eriarvoisuutta monille. Maan poikia syrjivä koulu on työntänyt ja työntää yhä vuosittain syrjään hyvin monia. Samaan aikaan havaitsee nuoremman oikeiston kovenevan asenteen.

 

 

Kyseessä näyttää olevan oire mahdollisesta jatkosta. Mutta tässäkin historian vaiheessa on mahdollista edetä teesin, antiteesin ja synteesin tietä.

 

 

Kovenevien laitojen maassa alkiolaisella liikkeellä on taas paikka koota laaja työn ja tasavallan keskikansa, joka ymmärtää myös köyhän asian ja yrittämisen merkityksen.