Blogi

Mikko Niskanen New Yorkissa

 

Tarjosin Helsingin Sanomien nettiversion kommentteihin tarkennusta uutiseen Mikko Niskasesta New Yorkissa, mutta se ei mennyt läpi. Siksi vielä tällä palstalla tutkivaa blogausta uutisesta.

 

 

Monien suomalaisten korvaan kävi, kun Helsingin Sanomat (12.10) otsikoi Mikko Niskasen Kahdeksan surmanluodin vastaanoton New Yorkissa: ”NY Times: Kahdeksan surmanluotia oli nykyisten rikossarjojen esikuva” - ja itse uutinen jatkoi samalla linjalla. Sama teema meni sitten läpi suomalaisen median YLE:stä moniin muihin lehtiin, poikkeuksena oli Iltalehti.

 

 

Tunsin Mikko Niskasen ja olin hänen kanssaan myös yhteistyössä Surmanluotien aikoihin, muun muassa tuon elokuvan näyttelijöiden arjesta kertovan Pienviljelijöitä dokumenttisarjan tekemisessä. Myös siksi tuo uutinen New Yorkista tuntui heti oudolta. Harmi kyllä meni vähän aikaa, että tuli mieleen tutkia sen taustaa.

 

 

New Yorkin Museum of Modern Artsin esittely tosiaankin yhdistää Niskasen elokuvan TV-ohjelmiin kuten “The Wire,” “Breaking Bad” and “The Killing.” Sen tarkoituksena näyttää olevan kosketuksen saaminen paikkakunnan tämän päivän yleisöön tapahtuman markkinoimiseksi. Sitä seuraava suora sitaatti Peter von Baghilta tuntuu olevan kohdallaan, vaikka voi myös pohtia pontikankeiton ideologista tulkintaa.

 

 

Helsingin Sanomien ongelmat alkavat New York Timesin kriitikon Mike Halen pitkästä ja yksityiskohtaisesta suomalaisen elokuvan ja pienviljelijän elämän esittelystä. Jo lehden otsikon sana ”esikuva” menee metsään. Museum of Modern Artsin esittely ei käytä sitä ollenkaan. NY Timesin arvostelu taas käyttää toista "forerunner" sanaa nimenomaan kritisoidessaan koko ajatusta yhdistää Surmanluodit tämän päivän sarjoihin.

 

 

Helsingin Sanomat sivuuttaa Mike Halen tarkkanäköisen artikkelin ytimen, joka arvostelee vahvasti Museum of Modern Artsin esitettä ja on päinvastainen kuin Helsingin Sanomien uutinen. Tunnettu kriitikko päättää myötäelävän tekstinsä: “ ’Kahdeksan surmanluotia’  kaiken kattavassa humanismissaan ja syvässä hengen lämmössään, huolimatta kuvaamistaan lohduttomista olosuhteista, ei voisi olla erilaisempi kuin ne TV-ohjelmat, joihin MoMA haluaisi sen yhdistää. Erityisesti Surmanluodit voidaan nähdä niiden henkilöiden ja sen kulttuurin kritiikkinä, jotka ylistävät noita TV-ohjelmia.”

 

 

On uutinen ja ajankuva, että tämän päivän New York Timesin kriitikko ymmärtää paremmin Pihtiputaan syrjäkylän oloja 40 vuotta sitten ja Mikko Niskasta kuin Suomen merkittävimmän median uutisointi - nyt tai silloin kun Mikko Niskanen loi monet suurteoksensa.

 

 

Yksi uutinen ei tietenkään ole sinänsä suuri asia, mutta periaatteessa merkittävä. Antoihan se suunnan koko maan mediakentän harhaanjohtavalle korostukselle. Journalistisesti kyseessä on epätoden tiedon esittäminen New York Timesin Mike Halen elokuva-arvostelusta. Kulttuuripoliittisesti uutinen tukee lehden elokuva- ja tvkritiikin pitkää linjaa väkivaltatarjonnan myötäilijänä.

 

 

Mikko Niskanen sanoi usein, että hänen elokuvansa tuomitaan Helsingissä jo ennen kuin ne on tehtykään. Silloiselle Peter von Baghille Mikko Niskanen ei käynyt ja Helsingin Sanomien Paula Talaskiven tuomiota näin hänen odottavan hermostuneena. Olisi kohtuullista, että kuva jälkipolville lähenisi oikeaa eikä etääntyisi siitä.

 

 

(New Yorkin esittelyissä julkaistussa kuvassa poliisina on Mikko Niskasen veli Sakari Niskanen, jonka arjesta kertoo yksi Pienviljelijöitä dokumenttisarjan jakso Sakari ja Liisa.)