Blogi

Suomi ja Ruotsi Naton maalilaueena.

 

 

Sotaharjoituksissa joudutaan ja päästään aina konkretisoimaan tilannekuvaa. Samalla joudutaan myös pohtimaan sen julkista muotoa.Seuraavan blogin pääosa julkaistiin runsas viikko sitten komentaja Puheloisen haastattelun kommentointina. Sitä on päivitetty lähinnä siltä kannalta, että Naton Steadfast Jazz harjoituksen tilannekuva vahvistaa arviota siitä mitä Suomen - ja Ruotsin - ympäristössä tapahtuu. Tietenkin vastaavat kartat löytyvät myös Zapad -harjoituksen pöydiltä ja päätteiltä.

 

 

Harjoittelu sinänsä on normaali osa kaikkien puolustusvoimien ja -liittojen toimintaa. Nyt on kuitenkin paikka havahtua tunnistamaan se kuin varkain alkanut ja jatkuvasti lisääntyvä sapelinkalistelun kierre Itämeren alueella, joka jatkessaan heikentää eikä lisää pohjoisen Euroopan turvallisuutta, vakautta ja hyvinvointia. Tulevaisuuden vaihtoehtoihin olen lisännyt kolme vaihtoehtoa lisää.

 

 

”Jopa on sotaisa syksy!” johdatteli viikko sitten lauantain Helsingin Sanomat puolustusvoimien komentaja Ari Puheloisen haastatteluun.

 

 

 

Lehti kertasi Venäjän ja Valko-Venäjän suuren Zapad –harjoituksen, kaksi läntistä harjoitusta joihin Suomikin on ilmoittanut osallistuvansa sekä Naton suuren Steadffast Jazz –harjoituksen, johon Nato kertoo myös Suomen osallistuvan. Nyt voi kysyä, miksi Suomi ja Ruotsi osallistuvat Naton harjoitukseen, jossa Suomi ja Ruotsi ovat maalialueena.

 

 

Komentaja Puheloinen tietenkin kantaa huolta budjetistaan, mutta haastattelu on laajemminkin merkittävä. Maan korkea sotilasjohto tunnistaa nyt julkisesti viime vuosikymmenien monien virhearvion Euroopan kehityksestä sekä tähän asti sivuutetut Suomen nykyisen reaalisen turvallisuusympäristön riskit.

 

 

”Euroopassa vallitsee edelleen Nato-Venäjä- ja Venäjä-Nato-asetelma, vaikka 1990-luvulla toisin luultiin,” sanoo Puheloinen. Monet luulivat, mutta monet myös luulottelivat. Sattumoisin Janne Virkkunen antaa siitä uudessa kirjassaan esimerkin. ”Liittoutumattomuudella ei ole sisältöä, joten käsite on aika hylätä…. hakemus Naton jäseneksi olisi luonnollinen ja lyhyt askel vailla dramatiikkaa”, sanoi Helsingin Sanomien pääkirjoitus syyskuussa 2004.

 

 

Koko viime vuosikymmenen puolustushallinto muokkasi puolustusvoimia ja Helsingin Sanomat kansalaisia Nato-yhteistoimiviksi. Mutta vain puolustushallinto onnistui, ennakoidessaan omin päin virheellisesti Nato-jäsenyyttä. Se kävi kalliiksi maavoimille ja vei varsin sekaviin ”hiljaisiin sopimuksiin” eli odotuksiin ilman juridista sitovuutta, joista myös eduskunnan puhemies Sauli Niinistö varoitti kesällä 2009.

 

 

Suomessa ei olisi pitänyt olla epäselvyyttä Euroopan realiteeteista. Maan johto oli täysin mukana talven 1997 presidentti Clintonin ja presidentti Jeltsinin Helsingin tapaamisen valmistelussa, jota seurasivat vuonna 2004 Baltian maiden Nato-jäsenyys sekä Suomen linjaus uskottavasta puolustuksesta, liittoutumattomuudesta ja Nato-optiosta.

 

 

Pienten maiden kannalta pohjoisen Euroopan turvallisuustilanne olikin viime vuosikymmenen alussa satoihin vuosiin paras. Siksi Suomi otti tavoitteeksi sen vakauttamisen, joka merkitsi mm. ettei sen enempää Venäjä kuin Yhdysvallat/Nato etenisi tai perääntyisi alueella.

 

 

Tämä ei kuitenkaan tyynnyttänyt alueen pienissä maissa russofobiaa sen enempää kuin Venäjällä Nato-fobiaa – eikä myöskään Yhdysvalloissa Naton jatkuvaan laajenemiseen vihkiytyneitä.

 

 

Venäjän johdossa elettiin myös raskaasti kylmän sodan jälkeinen kehitys. Yhdysvaltojen ohjuskilpihankkeen nähtiin sitten vielä vaarantavan sen ydinasepelotetta. Öljyn hinnan ja maan sisäisen nousun saattelemana presidentti Putin piti talvella 2007 ”Jo riittää” –puheensa Münchenissä.

 

 

Uusi Venäjän ja lännen vääntö konkretisoitui ensin pronssisoturikiistana Virossa ja seuraavana vuonna 2008 Georgiassa. Olipa niiden tapahtumien kulku mikä tahansa, tulos ja johtopäätökset olivat merkittäviä.

 

 

Yhdysvallat pysyi passiivisena ja Saksa sekä Ranska neuvottelivat Venäjälle etua antaneet ratkaisut. Perinteinen Baltian-Puolan lobby Washingtonissa mobilisoitui uudelleen edistämää etujaan sellaisina kuin itse ne ymmärsivät.

 

 

Seuraavina vuosina toteutuivat presidentti Obaman Venäjän ”reset” -politiikka, ohjuskilpisuunnitelmiin tehdyt yllättävät muutokset ja tulivat julkisuuteen Yhdysvaltojen budjetti- ja vetäytymissuunnitelmat. Entiset Venäjään ja Varsovan liittoon kuuluneet maat hermostuivat lisää ja se vaikutti Yhdysvaltojen ”uudelleenvakuutus” –politiikkaan, mikä taas vaikutti uusiin Naton alueellisiin puolustussuunnitelmiin sekä Venäjän kanssa ketjureaktiona lisääntyviin sotaharjoituksiin.

 

 

Vuodesta 2007 Suomi teki asteittain päätöksiä nostaa puolustusbudjettia neljänneksellä, mutta Ruotsi jatkoi omaa aseriisuntaansa. Maiden politiikka toimi kuitenkin hallitusti ja koordinoidusti aina Matti Vanhasen pääministerikauden loppuun eli kesään 2010 asti, mutta sen jälkeen myös ne ovat kietoutuneet lisääntyvästi samaan alueen eskaloituvaan vyyhteen. Joka tapauksessa jatkossakin on tärkeätä, että Suomi ja Ruotsi ovat lähellä toisiaan myös kehityksen kääntämiseksi parempaan.

 

 

Tänä syksynä ollaan sitten komentaja Puheloisen haastattelun tilanteessa eli niin pitkällä, että Venäjä on jo pitänyt entistäkin suuremman Zapad -harjoituksen ja Nato pitää pian yhden suurimmistaan eli Steadfast Jazz harjoituksen liitännäisineen.

 

 

Sotilastasolla retoriikka on ollut varsin maltillista, mutta kumpikin puoli tietää, että kumpikin harjoittelee samalla alueella operaatiota vastauksena toisen operaatioon. Tämän vaiheen päätelmä on ollut jo pitkään näkyvissä. Kummankin puolen esikuntien kartoissa mielenkiinto suuntautuu nyt myös Ruotsin aluevesille Gotlantiin mutta myös Suomen etelärannikolle – kuten Viron palvelukseen siirtynyt entinen suurlähettiläs Pauli Järvenpää asian julkisti. Naton julkistama Stedfast Jazz harjoituksen tilannekuva vahvistaa tätä yleiskuvaa.

 

 

Arvostellessaan vahvasti presidentti Niinistön elokuun puhetta suurlähettiläspäivillä Järvenpää perinteiseen tapaan myös esittää, että Suomen ja Ruotsin Nato –jäsenyys vakauttaisi pohjoisen Euroopan turvallisuuspoliittista tilannetta. Asia on kuitenkin päin vastoin. Jos Suomi, Ruotsi ja Nato/Yhdysvallat nyt motittaisivat sotilaallisesti Pietarin, Murmanskin, Kaliningradin sekä Venäjän kaksi ja ainoat läntiset meriyhteydet, Venäjä käyttäisi seuraavat 10 vuotta murtautuakseen motista – ja paine suuntautuisi erityisesti Baltian maihin.

 

 

Nykyiseen kehityskuvaan liittyy myös komentaja Puheloisen arvio, että edelleen "Pohjois-Euroopan ja Itämeren piirissä harjoitukset lisääntyvät. Tai ainakaan en olisi hämmästynyt, jos näin kävisi." Venäjällä on omat tunnetut puolustuksen panostussuunnitelmansa. Afganistanin jälkeen Nato taas tarvitsee jälleen töitä myös kotikentällä. Yhdysvallat kyllä vähentää pysyvien Euroopan prikaatien määrän neljästä kahteen, mutta korvaa aukkoa kierrättämällä joukkojaan harjoittelemaan Eurooppaan.

 

 

Jos nykyinen ketjureaktio Itämerellä jatkuu, lisääntyvät myös riskit. Niitä ei hallita lisäämällä kumminkin puolin panoksia, eikä myöskään sillä että poliittinen johto pitää päätään pensassa. Ratkaisun yksi osa on nähdä, että jatkuvasti lisääntyvä sapelinkalistelu näillä nurkilla on tosiasiallisesti huolestuttavaa sekä Yhdysvalloille että Venäjälle, kuten myös Saksalle joka toistaiseksi on pysynyt melko sivussa. Harvardin yliopiston professori Mark Kramerin tuoreen tutkimuksen mukaan kehityksen perimmäinen ”riski olisi ydinsota ja parhaimmillaankin se vaatisi Nato -maat taistelemaan alueella, joka niille on maantieteellisesti epäedullinen.” Mutta kun tähän asti ei kuitenkaan asioita lopulta päästetä, edessä on seitsemän vaihtoehtoa.

 

 

Ensimmäinen vaihtoehto on kääntää poliittisen tason toimin sapelinkalistelu vakaaseen tasapainoon perustuvaksi Itämeren liennytykseksi luottamusta lisäävin toimin.

 

 

Toinen vaihtoehto on se, että joka tapauksessa jossakin vaiheessa eteen tulevassa Yhdysvaltojen ja Venäjän laajemmassa sopimuspaketissa sovitaan myös alueellisista kysymyksistä.

 

 

Kolmas vaihtoehto on, että alueella syntyy tai synnytetään paikallinen ongelma, joka johtaa suurten osapuolten sopimukseen.

 

 

Neljäs vaihtoehto on jatkaa ajelehtimista kohti lisääntyvää alueellista jännitystä, mikä myös lopulta johtaa suurten osapuolten sopimukseen.

 

 

Viides vaihtoehto on, että yhtenä aamuna Suomessa herätään kuulemaan Ruotsin lähteneen omille teilleen.

 

 

Kuudes vaihtoehto on, että Suomi ja Ruotsi tekevät valtiosopimuksen, jonka mukaan hyökkäys toista vastaan on hyökkäys myös toista vastaan. Sotilaallinen voima ei ole kansainvälisesti kovinkaan massiivinen, mutta sekä idälle että lännelle suupala olisi niin suuri, ettei kannattaisi yrittää. Joka tapauksessa turvallisuussuhteet Suomen ja Ruotsin välillä eivät voi perustua vain sotilaiden arvioihin materiaalisista "kyvyistä" ja maiden on pidettävä tosistaan kiinni kaksin käsin.

 

 

Seitsemäs vaihtoehto on, että pohjoisessa Euroopassa ajelehditaan edelleen epämääräisten "hiljaisten sopimusten" pohjalta, Ruotsi korostaa solidaarisuutta mutta samalla pitää huolta omasta alueellisesta sotilaallisesta kyvyttömyydestään, Yhdysvallat vetäytyy reaalisesti etäämmälle ja Suomi kohtuullisesti varustettuna huomaa olevansa ainakin kaikkien muiden mielestä vastuussa paitsi omasta myös Baltian maiden puolustuksesta.

 

 

Suomen ja presidentti Niinistön osalta on merkittävää, että alueen maista Suomen johdolla on alueen pienten ja keskisuurten maiden valtiosuhteiden lisäksi sekä kohtuulliset puolustusvoimat että jatkuvat ja ilmeisen hyvin toimivat suhteet Venäjän johtoon - sekä toivottavasti kehittymässä Yhdysvaltojen johtoon. Monista eri syistä Suomen turvallisuussuhteiden hoito Yhdysvaltoihin on jäänyt vuosikymmeneksi sotilaiden ja puolustusministeriön ohjaamien puolustusministeriden vastuulle, ja viime päivien tietojen mukaan tämä asiantila tuntuu jatkuvan.



Kansalaisena odottaa presidentti Niinistön voivan mahdollisimman pian pääsevän normalisoimaan turvallisuuspoliittiset suhteet Atlantin taakse. Se auttaisi osaltaan ottamaan Suomesta aloitetta käsiin - ja kääntämään kumpujen yöstä nouseva sapelinkalistelu alueen kaikkien maiden hyvinvointia ja tulevaisuutta edistäväksi luottamusta lisäävien toimien kierteeksi, Itämeren liennytykseksi.

 

 

Kommentit ovat tervetulleita: http://www.ristovolanen.fi/118302934