Blogi

Demokratia vai teokratia?

 

Myös facebook -sivuilla on pohdittu maallisen lain ja uskonnon suhdetta. On ilmeistä, että Päivi Räsänen, Kristillisdemokraatit ja Kansanlähetys ovat teologisesti aivan omilla erikoisilla teillään.


Lähtökohta on ollut sisäministeri Päivi Räsäsen puhe, josta hän on myös pitänyt kiinni: ”Kaikilla meillä on tullut eteen tilanteita, joissa joudumme miettimään, rohkenemmeko toimia vastoin yleistä mielipidettä tai normia, porukan painetta tai jopa lakia, jos nämä ovat Jumalan sanan vastaisia. Raamatussa kuitenkin sanotaan, että ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä”.


Siis voimmeko toimia vastoin lakia, mitä seuraa kehotus tehdä niin (Ap.teot 5.29): ”Raamatussa kuitenkin sanotaan, että ’Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmistä’” – sitaatti joka kuitenkin täysin erotettu alkuperäisestä yhteydestään. Mikä tuon lauseen alkuperä on? Apostolit olivat temppelin neuvoston eli uskonnollisen elimen edessä puhuttelussa, eivätkä siis maallisen keisarivallan edessä ja kysymys oli oikeudesta opettaa eikä siis mistään keisarin maallisesta hallinnosta.



Kun etsitään kristillistä lähtökohtaa uskon ja valtion suhteeseen, se löytyy Matteuksen evankeliumista, mistä alkoi luterilainen, maailmanhistoriallinen Jeesuksen, Paavalin, Augustinuksen, Lutherin kahden regimentin oppi. Sen Päivi Räsänen, Kansanlähetys ja Kristillisdemokraatit nyt ovat selvästikin hylänneet.


Matteuksen mukaan (Matt. 22.17-22.) : ”Silloin fariseukset menivät neuvottelemaan keskenään, miten saisivat Jeesuksen sanoistaan ansaan. He lähettivät hänen luokseen opetuslapsiaan yhdessä Herodeksen kannattajien kanssa. Nämä sanoivat: "Opettaja, me tiedämme, että sinä puhut totta ja opetat Jumalan tietä totuuden mukaisesti. Sinä olet ihmisistä riippumaton etkä tee eroa heidän välillään. Sano siis meille, mitä mieltä olet: onko oikein maksaa keisarille veroa vai ei?”

 

Mutta Jeesus huomasi heidän kieroutensa ja sanoi: "Te teeskentelijät! Miksi te yritätte saada minut ansaan? Näyttäkää sitä rahaa, jolla maksatte veronne." He ottivat esiin denaarin. Jeesus kysyi heiltä: "Kenen kuva ja nimi siinä on?" "Keisarin", he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: "Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu." Kuullessaan tämän he hämmästyivät. He jättivät Jeesuksen rauhaan ja lähtivät pois.”


Tilanne oli siis se, että puhdasoppisten ja roomalaisvaltaan kielteisesti suhtautuvien hengellisten fariseusten oppilaiden sekä Rooman valtaa edustavien Herodeksen kannattajien kysymys yritti saada Jeesuksen ansaan eli vastauksen, joka olisi loukannut joko juutalaista uskonnollisuutta tai roomalaista hallintoa. Silloin Jeesus antoi tuossa ajassa mullistavan ja lopulta maailmanhistorialliseksi osoittautuneen vastauksen: kummallekin omansa.


Sama kysymys on tullut kristikuntaa vastaa koko sen kaksi vuosituhatta. Varsin radikaalin muotoilun esitti apostoli Paavali (Room. 13: 1-7): ”Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. Joka vastustaa esivaltaa, nousee siis Jumalan säädöstä vastaan, ja ne, jotka näin tekevät, saavat rangaistuksensa. Ei sen, joka tekee oikein, tarvitse pelätä viranomaisia, vaan sen, joka tekee väärin. Jos siis tahdot elää pelkäämättä esivaltaa, tee oikein! Silloin saat siltä kiitosta. Se on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi. Mutta jos teet väärin, pelkää!

 

Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen. Siksi on suostuttava esivallan alaisuuteen, ei vain rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta. Sen vuoksi te verojakin maksatte, sillä viranomaiset ovat Jumalan palveluksessa, kun he hoitavat tehtäviään. Antakaa jokaiselle se, mikä hänelle kuuluu: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia.”


Ajatus että Jumalan sanan perusteella voi asettaa itsensä tai yhteisönsä maallisissa asioissa valtion säätämän lain yläpuolelle on kristikunnan historiassa tuttu mutta sen nykypäivässä hyvin poikkeuksellinen. Yksi paavin ja keisarin valtataistelun kohokohta oli, kun Paavi Bonifacius VIII yritti ottaa myös maallisen vallan vuoden 1302 Unam Sanctum bullallaan. Kuten tunnettua, Ranskan kuningas Filip IV hermostui heti sen verran että siirsi paavit 70 vuodeksi kotiarestiin Avignoniin (kuva). Paitsi platonistis-teologiseen perusteluun paavi nojasi tuolloin myös asiakirjaväärennökseen, jonka mukaan keisari Konstantinus olisi antanut maallisen vallan Rooman piipalle.



Paavi Pius IX luopui koko Unam Sanctum bullasta 1871 saatuaan vuotta aikaisemmin omilta kardinaaleiltaan oikeuden erehtymättömyyteen uskon asioissa. Todellinen ratkaisu kuitenkin tapahtui jo vuodesta 1517 alkaen, kun Martti Luther ilmoitti sekä paaville että keisarille, että keisari pitäköön mallisen valtansa kuten Jeesus ja Paavali olivat opettaneet - mutta älkööt puuttuko ihmisen omantuntoon, joka selviää yksin uskosta, yksin armosta ja yksin sanasta. Keskeisesti sen pohjalta taas kehittyi lopulta vastuullisesti vapaa ihminen ja hänen demokratiansa.


Päivi Räsäsen muotoilut tässä kohdassa ovatkin valtio-opillisesti ja teologisesti joistakin muista uskonnoista muistuttavia teokraattisia, eivät demokraattisia tai luterilaisia. Teokraattisuudessaan ne menevät ohi nykyisestä katolisesta varsin epädemokraattisesta ja paavi –keskeisestä teologiasta.