Blogi

Uusi pohjoisen Euroopan kylmä sota?

 

Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu sanoi keskiviikkona Suomessa: ”Nato laajentuminen loisi tietysti tarpeen toteuttaa vastatoimenpiteitä.  Meidän täytyy tietysti jatkaa niitä uudistustoimia, jotka ovat meneillään puolustusvoimissamme, ja toteuttaa uusia järjestelyjä mukaan lukien ydinaseet. En tiedä tarvitsevatko Ruotsi ja Suomi tällaista, ehkä kollegani osaa vastata siihen.”

 

Näin sanoessaan ministeri Shoigu esitti sinänsä yleisen sotilaallisen tosiasian.  Liikkeisiin vastataan vastaliikkeillä.

 

Suomessa Nato-jäsenyyden tueksi on kehitetty mielikuva Suomen ja Venäjän ikiomasta, muusta maailmasta irrallisesta sodasta, johon liittokunta rientäisi apuun. Reaalimaailmassa Venäjä ei tarvitse Suomea tai keskellä rauhanaikaa kriisiä uskottavan puolustuksen Suomen kanssa.

 

Venäjän intressi on, ettei maa-aluettamme käytetä sitä vastaan muista syistä aiheutuvissa sodissa. Ne taas ovat hyvin epätodennäköisiä, mutta sotilaalliset laskelmat tehdäänkin pahimman varalle.

 

Jo se, että Suomen eduskunnan ulkoasiainvaliokunta sanoo, ettei sotilaallinen liittoutumattomuus ole enää täysin mahdollista, suunnitelmiin Venäjän ja Naton sinänsä mahdottomalta näyttävän konfliktin varalle. Jäsenyys vakiinnuttaisi ohjelmoinnin, että Venäjä konfliktin ensi minuuttien aikana eliminoi sopivin ja oman harkintansa mukaan tarvittaessa ydinasein Naton mahdollisuudet vaikuttaa itseensä näin läheltä Pietaria tai Murmanskia.

 

Baltian hyvin epätodennäköisessä sotilaallisessa kriisissä Venäjä taas varautuisi siihen, että Suomen eteläosa ja ilmavoimat toimisivat Naton tukena. Sama koskee tilannetta Jäämeren ja pohjoisen Suomen osalta. Venäjän kannalta tämä merkitsisi nopeaa toimintaa sitoa Suomi puolustamaan itseään ja eliminoida mahdollisuudet Naton auttamiseen.

 

Kuitenkin Suomeen ja Ruotsiin mahdollisesti kohdistuvan ydinaseuhkan juuri julkinen korostaminen juuri nyt liittyy pohjoisessa Euroopassa kehittyvään eräänlaiseen uuteen kylmän sodan kaltaiseen alueelliseen ketjureaktioon.

 

Vuonna 2007 tulivat samoihin aikoihin poliittiselle kartalle Yhdysvaltojen ohjuspuolustusjärjestelmä ja Münchenissä presidentti Putinin puhe. Seuranneet Viron ja Georgian konfliktit sekä presidentti Obaman ”reset”-politiikka hermostuttivat Baltian maat, Puolan ja Norjan vaatimaan Yhdysvalloilta vahvempaa lipunnäyttöä. Sitä onkin seurannut "reassurance" -politiikka, jonka mukaisissa harjoituksissa Suomi ja Ruotsi ovat olleet varsin paljon mukana.

 

Sen jälkeen pohjoisessa Euroopassa on kuin varkain päässyt etenemään liikkeiden ja vastaliikkeiden ketjureaktio tai tykkivenediplomatia, joka ei ole yhdenkään alueen valtion etu. Sitä ovat vauhdittaneet useat tekijät.

 

Venäjälle Nato edustaa vielä pitkään historian haamuja ja se kantaa siitä yhtä suurta ja yhtä pitkään huolta kuin entiset Varsovan liiton maat, Neuvostoliiton osat ja Suomen venäjäpelkoiset Venäjästä. Puolan ja Ruotsin osalta on palattu historiallisiin Itämeren tunnelmiin alueen johtajuudesta. Suomessa perinteinen poliittinen oikeisto ja sotilashallinto ovat viime vuosikymmenellä muodostuneet Nato -ryhmäksi ja integroineet reaalisesti Suomen puolustusvoimia Naton järjestelmiin visionaan yhteinen puolustus.

 

Yhdysvaltojen suunnitelmat vetäytyä Euroopasta pelottavat entistäkin enemmän Naton uusia jäseniä ja monet toimijat yrittävät rakentaa pohjoiseen, Pohjoismaiden-Baltian Eurooppaan hybridistä eli sekavaa sotilaallista verkostoa, jonka toivotaan vähitellen korvaavan Yhdysvaltojen läsnäoloa ja sulautuvan Natoon. On itsepetosta väittää, etteikö Islannin ilmavalvontahanke ole osa tätä kokonaisuutta. Kun samantapainen ilmiö sekä Yhdysvaltojen-Naton ohjuskilpi etenevät myös Keski-Euroopassa, kokonaisuus Venäjältä katsoen näyttää uudelta Natojohtoiselta toiminnalta sitä vastaan, missä Suomi ja Ruotsikin ovat yhä enemmän mukana.

 

Puolustusministeri Shoigun lausunto on yksi vastaliike aikaisempiin liikkeisiin tässä kehittyvässä prosessissa, joka ei ole kenenkään etu – pohjoinen Eurooppa on kaikille paremminkin suuri hyvinvointia lisäävä yhteistyön mahdollisuus.

 

Kukaan ei tiedä, mihin nyt kehittyvän sotilaallisen ketjureaktion tiellä tullaan, mutta on varmaa, että seuraavia askelia kannattaa tarkoin miettiä joka suunnalla.