Blogi

 










Näiden ajankohtaisten sukupuolineutraalisuus yms. kultuuriteemojen taustalla on kyllä syvä kysymys. Kulttuurimme kantavana sisältönä on pitkään ollut klassisen ja kristillisen sivistyshumanismin edesauttama ihmisyyden kehitys kaikessa rikkaudessan viisaaksi, kohtuulliseksi, oikeamieliseksi ja hyväntahtoiseksi persoonaksi. Monista eri syistä kuten 1970 -luvun takaiskun vuoksi Suomessa on muita länsimaita nopeammin saanut hegemonian metodinen naturalismi eli fysiikan tulo metafysiikaksi, jossa hyväksytään vain luonnontieteellisen menetelmän käsitteitä.


Näin murenevat arjen kielestä ja käytännöistä nuo ihmisyyden eettiset ihanteet. Seurauksena on ensiksi ns. antropomorfismi eli kaiken näkeminen samanlaiseksi: fyysisen luonnon, biologisen luonnon, eläinten, koneiden ja ihmisten. Sukupuolineutraalisuus on tyypilliseti tämän kulttuurin monismin seuraus, jossa kaikki samanlaistuu. Samalla, kun kulttuurin eettiset käsitteet murenevat, tapahtuu ihmisyyden taantumista kohti aikaisempia viha-kosto kulttuureiden kehitysvaiheita, mikä ilmenee mm. vihapuheena ja -toimintana.

 



Lisää aiheesta tällä Academia.edu sivulla

 

 

 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Väinö Linnan "Täällä pohjantähden alla" johtaa jatkuvasti harhaan talven 1918 tapahtumien taustan tulkitsijana. Viimeksi niin kävi tänään presidenttiehdokkaiden tentissä. Alan tutkimus ei kuitenkaan ole vuosikymmeniin antanut tähän perusteita.
 
 
 
Parhaan käytettävissä olevan tiedon antaa professori Viljo Rasila. Hänen johtopäätöksensä on seuraava:
 
 
"Kaikki edellä esitetty torpparikysymyksen ja ja kansalaisodan keskinäistä suhdetta koskeva voidaankin tiivistää seuraavaan: torpparikysymyksellä ei ollut sodan syttymiseen eikä sen rintamajakoon käytännöllisesti katsoen mitään osuutta ja maanvuokraajaväestö itse pysytteli suureksi osaksi passiivisena tai asennoitui lähes yhtä runsaasti valkoiselle kuin punaiselle puolellekin" (Viljo Rasila, Torparikysymyksen ratkaisuvaihe. Historiallisia tutkimuksia 81, s. 338)
 
 
 
 

 

 

 

 

 

 

 

SUOMI EUROOPAN KUOHUNNOISSA
- juhlavuoden merkkiteos avaa ison kuvan

 

 

Matti Vanhasen hallitusten valtiosihteeri Valtioneuvostossa, eli maan ylin polittinen virkamies, valtiotieteen tohtori Risto Volanen julkaisi keväällä hyvän näkökulman Suomen historiaan teoksessaan ”Suomen synty ja kouhuva Eurooppa.”

 

 

Volanen kirjoittaa suuren itsenäisyystarinan taustaksi Euroopan suurpoliittisen valtapelin 128 vuoden aikana Ranskan vallankumouksesta aina Suomen itsenäisyyden alkuvuosien kansainväliseen itsenäisyyden tunnustukseen.

 

 

Kirja ei kerro mitään uutta - mutta kaiken uudesta näkökulmasta. 
Suomen tarinan osana Euroopan kohtalonhetkiä ja kehitystä, mikä avaa lukijalle paasikiviläisen mahdollisuuden ymmärtää asemamme ja kohtaloamme historian kulussa. Se taasen synnyttää mahdollisuuden ymmärtää nykyhetkeä ja suunnata tulevaisuuteen realistisesti, vailla tunnetilaa.

 

 

Kirjan pitäisi kulua kansan käsissä näissä kasvavan sotahulluuden ajoissa.

 

 

Ymmärtääksemme pieniä kehityksiä kohti suuria vaaroja meidän tulee tuntea hyvin suuri kuva, koska maailma muuttuu maantieteeltään kovin vähän.

 

 

Lue lisää:

 
 

Presidentti Sauli Niinistö kiinnitti huomiota puolustusministeriön yhteydessä toimivan turvallisuuskomitean muistioon Suomen vaaleihin vaikuttamisesta. Muistiolla on oma historiansa, mutta niin on myös sen syvimpänä taustana olevalla turvallisuuskomitealla sihteeristöineen. Demokraattiseksi maaksi Suomella on erikoista, käytännössä demokraattisen kontrollin ulottumattomissa toimivaa turvallisuushallinnon rakennetta.

 

 

Aikaisemmin Suomessa oli Tasavallan presidentin sekä pääministerin johtaman hallituksen apuna ja ohjauksessa mm. kokonaismaanpuolustusta varten puolustusneuvosto sihteeristöineen. Vuonna 2000 voimaan tulleen perustuslain uudistuksen yhteydessä se lakkautettiin ja sen tehtävät siirrettiin valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittiselle valiokunnalle, puolustusministeriölle sekä perustetulle uudelle turvallisuus- ja puolustusasioiden komitealle.

 

 

Kevään 2003 toimitusministeristön aikana kokonaismaanpuolustuksen käsite vielä muutettiin varsin kyseenalaisella tavalla esittelijän muistiolla kattamaan kaiken turvallisuuden. Sen perusteella uusi turvallisuus- ja puolustusasiain komitea sihteeristöineen ajoivat itselleen oikeutta kaikkien turvallisuusviranomaisten koordinointiin hallinnon sisällä. Siitä seurauksena oli monia käytännön ongelmia.

 

 

Havaittujen ongelmien yhdeksi mahdolliseksi ratkaisuksi nähtiin muodostaa aikaisempaa puolustusneuvostoa vastaava hallitustason turvallisuusneuvosto. Linjaus otettiinkin vuoden 2009 turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen selontekoon. Siinä linjattiin tarve tehdä turvallisuushallinnosta kokonaisvaltainen selvitys. ”Tässä yhteydessä tulee harkittavaksi kansallisen turvallisuusneuvoston perustaminen. Selvitystyön laatimisesta päätetään erikseen valtioneuvostossa.”

 

 

Valtioneuvoston kanslia pyysi eläkkeelle jäänyttä amiraali Juhani Kaskealaa johtamaan selvitystä, mutta puolustusministeriö oli koonnut komitean omavaltaisesti. Sen puheenjohtaja vakuutti kuitenkin ymmärtävänsä maan johdon kysymyksenasettelun sekä puolustusneuvoston lakkauttamisen aiheuttamat ongelmat. Ne kuitenkin sivuutettiin komitean työssä.

 

 

Tammikuussa 2013 annettiin turvallisuuskomiteasta asetus, joka käytännössä vahvisti aikaisemman turvallisuus- ja puolustusasiain komitean asemaa valtion johdosta varsin riippumattomana turvallisuushallinnon koordinaatioelimenä. Eikä siihen liittyvä tiedottaminen rajoitu vain hallinnon sisälle. Käytännössä itse ministeriöiden hyvistä virkamiesjohtajista muodostuva turvallisuuskomiteakin kokoontuu harvakseltaan, eikä sillä ole päätösvaltaa komitean sihteeristön virkamiehiin. Varmaan nämäkin ovat hyviä ihmisiä ja kunnon kansalaisia, mutta heidän osakseen tulleet asiat ylittävät runsaasti nykyiset rakenteelliset raamit.

 

 

Presidentti Niinistön muotoilusta näkee hänen tunnistavan ko. muistion tekstin tulleen julkisuuteen jonkun asiaan liittyvän osapuolen tarkoituksellisena toiminatana. Tämä tapaus on kuitenkin vain yksi pieni osa turvallisuuskomitean ja sen sihteeristön salaisesta toiminnasta. Epäilemättä vastaavaa toimintaa tarvitaan nykyaikaisessa valtiossa, mutta Suomen kaltaista järjestelyä ei ole muissa demokraattisissa maissa.

 

 

On mahdollista, että laajemminkin on nähty rajat tietää, mitä ylimmän johdon vastuulla olevan syvän valtion sisällä tapahtuu saatikka ohjata sitä. Tämäkin tapaus antaa perusteet avata asianmukaiseen tarkasteluun maamme turvallisuushallinnon rakenteet ja korjata puolustusneuvoston lakkauttamisen yhteydessä tehty virhe. Sen voi tehdä ajanmukaistamalla kokonaisturvallisuuden pohjalta puolustusneuvostoa vastaava rakenne esimerkiksi turvallisuusneuvoston nimellä. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

YK –puheensa alussa presidentti Donald Trump esitti linjauksia, jotka toistuivat eri muodoissa useaan kertaan koko puheessa. Ne olivat siis puheen keskeinen viesti.

 

 

”Meidän menestyksemme perustuu voimakkaiden ja riippumattomien valtioiden koalitioon, jotka omistavat suvereenisuutensa edistämään turvallisuutta, hyvinvointia ja rauhaa itselleen ja maailmalle…

 

 

Meitä ohjaavat tulokset eivätkä ideologia. Meidän politiikkamme on periaatteellinen realismi, jonka juuret ovat yhteiset tavoitteet, intressit ja arvot…

 

 

Me emme odota eri maiden jakavan samoja kulttuureita, perinteitä, traditioita tai edes poliittis-hallinnollista järjestelmää. Mutta me odotamme kaikkien kansakuntien pitävän kiinni näistä kahdesta suvereenin valtion velvollisuudesta: kunnioittavan oman kansan intressejä ja jokaisen muun suvereenin kansakunnan oikeuksia.”

 

 

Läpi puheen kulkeneen opillisen linjauksen seassa olivat myös ajankohtaiset haasteet rankkoine uhkauksineen: Pohjois-Korea, Iran, Syyria, terrorismi sekä ongelmat Ukraina ja Etelä-Kiinan meri. Myönteiset kommentit saivat Kiina, Venäjä, Englanti, Ranska ja Puola mutta ei Saksa.

 

 

Suomalaisessa keskustelussa on tunnistettu suvereenisuuden ja patrioottisuuden korostuksen poikkeavan Yhdysvaltojen viime vuosikymmenien puhetavasta. Tavallinen tulkinta on. että presidentti Trumpin ”America first” merkitsisi sitä, ettei Yhdysvallat olisi noudattanut samaa periaattetta jo aikaisemmin.

 

 

Presidentti Trumpin puheen rinnalle on nostettu mm. presidentti Niinistön lyhyt, ilmeisesti presidentti Trumpia taklaamaan tarkoitettu viesti: ”Itsenäisyytemme alusta lähtien Suomi on tukenut ja kunnioittanut sääntöihin perustuvaa kansainvälistä järjestystä… Verkottuneessa maailmassa kansallisten intressien edistäminen vaatii myös kansainvälistä tahtoa. Uskon vakaasti, että meidän on maailman yhteisönä puututtava globaaleihin haasteisiin ja uhkiin yhteisesti, eikä toimittava vain yksin. Rauha ja turvallisuus, ihmisoikeudet ja kehitys kuuluvat meille kaikille.”

 

 

”Itsenäisyytemme alusta” on sinänsä lapsus, kun heti alkuunsa Suomesta hyökättiin usein Venäjälle. Silti voi todeta, että ”sääntöihin perustuva kansainvälinen järjestys”, ”kansainvälinen tahto”, ”eikä vain yksin”, ”ihmisoikeudet… kuuluvat… kaikille” symbolisoivat ”me kuulumme länteen” liberaalia ajattelutapaa, jonka sävyt ovat vaihdelleet.

 

 

Alkuperäisen valistusajattelun mukaisesti presidentti Wilson ja presidentti Obama pitivät länsimaisia sääntöjä ja oikeuksia luonnon antamina ja itsestään toteutuvina, kun vain vanha yksinvaltias saadaan viralta. Presidentti Bushin ja nykyisten neomilitaristien mielestä taas amerikkalainen ja läntinen sotilasvoima riittää pakottamaan muun maailman seuramaan.

 

 

Presidentti Trumpin alhaalta ylös kulkeva valtioiden ”suvereenisuuden”, ”periaatteellisen realismin” ja muiden arvoihin puuttumattomuuden korostaminen poikkeaa siis presidentti mm. Niinistön ja ylhäältä luonnonlain omaisista säännöistä ja oikeuksista alaspäin lähtevästä ajattelusta, mihin kuuluu myös kansallisuuden merkityksen vähättely.

 

 

Venäjän presidentin lisäksi nyt myös Yhdysvaltojen presidentin yläpuolelle asettuvien suomalaisten kommentaattoreiden maailmankuvaan ei ole mahtunut, että Yhdysvalloissa on muunkinlaisia ulkopoliittisen ajattelun koulukuntia kuin heidän omansa. Presidentti Trumpin tapauksessa monet hänen YK –puheensa periaatteelliset linjaukset olivat Henry Kissingerin ”World Order” -teoksen kansanomainen painos.

 

 

Kissinger kantaa huolta, että länsimaat ovat levittäneet Westfalenin konferenssin 1648 päättämien suvereenien valtioiden järjestelmän maapallon laajuiseksi, mutta sen nyt ollessa haastettuna kukaan ei kanna huolta sen puolustamisesta. Ensimmäinen havainto presidentti Trumpin puheesta onkin, että Yhdysvallat kutsuu nyt suvereenit valtiot puolustamaan ja vahvistamaan suvereenien valtioiden järjestelmää. Se ensimmäisiä askelia on todeta, että kansainväliset säännöt YK:n peruskirjasta lähtien perustuvat suvereenien valtioiden sopimuksiin eikä päinvastoin.

 

 

Kissingerin toinen teesi on, että “Westfalenin järjetelmän käytännöllinen tulos oli, että eri maiden hyvinvointi olisi parempi, jos ne hyväksyvät toistensa olemassaolon ja erilaisuudet.” Tämä on ollut presidentti Trumpin puheissa jo vaalitaistelun alkuvaiheesta alkaen.

 

 

Presidentti Trumpin ilmeisen yhden oppi-isän mukaan toisin sanoen “Westfalenin rauha ilmensi todellisuuden tajuamista – erityisesti voimaa ja aluetta koskevien totuuksien – tärkempänä kuin ajan uskontojen vaatimusten. Toisin sanoen sen että hyväksyy toisten olemassaolon ja erilaisuuden”.

 

 

Kun seuraa Yhdysvaltojen monien muidenkin realististen koulukuntien keskustelua, nämä näkökulmat tekee niiden mielestään nyt välttämättömäksi se, että maapallon voimasuhteiden muuttuessa lännen on parasta kehittää siihen sopiva toimintamalli ennen kuin on pakko.

 

 

Tässä ei ole paikka argumentoida Donald Trumpin tai Henry Kissingerin puolesta tai vastaan, mutta pienen maan poliittisen johdon ja median silmien sulkeminen merkittävältä osalta 100 vuotta länsimaita ja maapalloakin johtaneen valtion poliittista ajattelua voi käydä kalliiksi.