Blogi

.
Kuva, Otto Olavinen. Teksti, blogi alapuolella.


Viime lauantaina Kulttuurikeskus Sofia järjesti yhteistyössä Filosofiklubin ja Kriittisen korkeakoulun kanssa seminaarin. aiheena ”Miksi olla eurooppalainen?” Kiitos järjestäjille. Lopuksi alustajilla oli paneeli puheenjohtajana metropoliitta Ambrosius. Myös Tapani Ruokanen oli seminaarissa paikalla.

 

 

Osaltani alustin otsikolla "Mitä on olla eurooppalainen, entä suomalainen?" ”Suomen synty ja kuohuva Eurooppa” pohjalta, tosin ottaen vauhtia sivistysaatteiden kehityksessä 2500 vuotta aikaisemmalta ajalta. (TÄSSÄ): https://www.academia.edu/…/Eurooppa_ennen_Suomen_synty%C3%A…

 

 

Nykyään teologeilla on hyvät valmiudet analysoida aikamme aatehistoriallista tilannetta. Osaltani kyllä murehdin seminaarissa, että nyt 500 -vuotisjuhlavuotena oman kirkkomme johto aktiivisesti unohtaa itse uskonpuhdistuksen – samaan tapaan kuin itsenäisyyden virallinen juhlavuosi itse Suomen synnyn.

 

 

Mielenkiintoista oli havaita, miten hyvin nuoren polven kokoomuslainen Wille Rydman on tehnyt historiallisen kotiläksynsä – päinvastoin kuin Kataisen ja Stubbin ikäluokka. Siinä on haastetta uuden polven keskustalaisille. Pitkäaikainen tuttavani Erkki Tuomioja alusti tutulla, vahvalla tavalla päivän teemasta. Hän taas edustaa yhtä - minulle rajoittunutta - valistuksen tulkintaa, joka sulkee Euroopan sivistysperinteistä pois erityisesti kristillisyyden ja on nyt johtamassa siirtymään sosialidemokraateista vihreisiin eli ideologiseen antropomorfismiin, joka ei tee eroa luonnon, eläinten, koneiden ja ihmisen välillä.

 

 

Palaan asiaan vielä lähiaikoina.

 

 

(Kuva Otto Olavinen)

Alustin osaltani eilen Paasikivi-Seurassa vuosista 1917-1918 Suomen, Venäjän ja Saksan suhteiden kannalta Suomen synty ja kuohuva Eurooppa kirjan pohjalta. Muita alustajia olivat professori Martti Häikiö Svinhufvud -kirjan ja professori Seppo Hentilä Saksalainen Suomi -kirjan pohjalta. Sen jälkeen oli puheenjohtaja Matti Vanhasen johdolla paneeli, johon runsas yleisö osallistui aktiivisesti. Omassa ensimmäisessä kommentissani osasin vain kiittää kahden muun erinomaisia alustuksia ja teoksia. Keskustelussa sitten nousi esiin myös painotuksia. Oma kokonaiskuvani noista vuosista oli lähempänä Hentilää kuin Häikiötä, joka Svinhufvudin suuressa ja kiitettävässä elämäntyössä ei tunnistanut hänen hyväuskoisuuttaan vallankumouksellisten suuntaan tammikuun lopulla ja keisarillisen Saksan suuntaan kesällä ja syksyllä 1918. (Kuva, Marko Miinin)