Blogi

Helmikuussa ilmestyvässä kirjassa seuraan rinnakkain Euroopan ja Suomen historiaa tehneitä päättäjiä ja päätöksiä vuoden 1789 Ranskan vallankumouksesta Suomen itsenäistymiseen joulukuussa 1917 ja hallitusmuotoon heinäkuussa 1919.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tarkemmin katsoen ulkopoliittinen keskustelu eduskunnassa kertoi, että Suomen ulkopoliittisessa johdossa istutaan kahdella tuolilla jakautuneena tai tarkoituksella.

 

 

Hallituksen antama ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko seurasi Suomelle ratkaisevien lähialueiden osalta ulkoministeri Soinilta usein kuultua ”Me kuulumme länteen ja Venäjä tietää sen” tilannekuvaa, joka viime kuukausina tilanteen konkretisoiduttua on julkisuuteen jonkin verran vaimentunut: ”Viime vuosikymmenet lähialueidemme turvallisuusjärjestelmän perustana on ollut osapuolten yhteistyö, joka perustui yhteisiin turvallisuuden periaatteisiin sekä aseriisuntasopimuksiin ja luottamusta lisääviin toimiin. Venäjä on toimillaan ja tulkinnoillaan osin kyseenalaistanut turvallisuusjärjestyksen sisällön ja horjuttanut sitä viimeksi kuluneen vajaan kymmenen vuoden aikana.”

 

 

Yhdysvaltojen presidentinvaalien ja asiantuntijalausuntojen jälkeen ulkoasiainvaliokunnan mietintö seurasi yksimielisesti puheenjohtajansa pitkään argumentoimaa linjaa. Se tunnistaa pohjoisen Euroopan lähialueen kokonaisuuden ja sekä Venäjän että Naton aktiivisuudesta sillä. Eduskunta näyttää hyväksyvän sen yksimielisesti: ”Ulkoasiainvaliokunnan arvion mukaan kansainvälisen tilanteen kiristymisestä huolimatta Suomen asema on vakaa. Vaikka Itämeren alueella on esiintynyt Venäjän ja Naton kasvavaa voimannäyttöä, ei alueella ole sellaisia vain täällä esiintyviä ristiriitoja, jotka voisivat johtaa voimankäyttöön. Yksinomaan Suomeen kohdistuvan erillisen hyökkäyksellisen toiminnan todennäköisyys on edelleen hyvin pieni.”

 

 

Ymmärrettävästi ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen tiivisti eilen valiokuntamietinnön ytimen: ”Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan selkeänä päämääränä on ehkäistä Suomen joutuminen sotilaallisen konfliktin osapuoleksi.” Ja tietysti varapuheenjohtaja Pertti Salolainen lipesi linjasta sen verran kuin oman kulissien takana rakoilevan puolueen äärilinja vaatii.

 

 

Keskellä eduskunnan varsin yksimielistä ymmärrystä ulkoasiainvaliokunnan mietinnöstä ulkoministeri Soini palasi kuitenkin omaan alkuperäiseen oppiinsa, eli kaikki maailman ongelmat yhdessä ja Naton puolesta Venäjää vastaan myös Itämerellä: ”Venäjän toiminta on jännittyneen turvallisuusilmaston aiheuttaja. Kyse ei ole kierteestä, jossa esimerkiksi Naton toimet jäsentensä tekemisen lisäisivät jännitettä ja rinnastuisivat Venäjän toimintaan. Emme ole tilanteessa, jossa syytä olisi vähän molemmissa osapuolissa Ratkaisun avaimet jännitteen purkamiseksi ovat Moskovassa.”

 

 

On mahdotonta sanoa, oliko Soinin lausunto osa ulkopoliittisen johdon sopimaa kahdella tuolilla istumista vai ulkoministerin oma soolo. Siihen sisältyy kuitenkin se riski, että Moskovassa todella tehdään Soinin nyt vielä kertaalleen Suomen omaksi korostaman tilannekuvan ja toiveen mukaisesti ”ratkaisu” - ja vielä yhdessä Yhdysvaltojen presidentti Trumpin kanssa. Siinä tapauksessa ulkoministeri Soinin lausunto oli Suomen sodanjälkeisen historian kalleimpia.

 

 

 

 

Helmikuun alussa ilmestyy Otavan kustantamana teos Suomen synty ja kuohuva Eurooppa. Se kertoo Suomen ja Euroopan yhteisistä teistä Ranskan vallankumouksesta 14.7.1789 Suomen demokraattisen hallitusmuodon vahvistamiseen 17.7.1919. Suomalaisille kohokohta oli Itsenäisyysjulistus joulukuun alussa 1917.

Mutta mitä todella tapahtui 4. ja 6. päivä joulukuuta 99 vuotta sitten?

 

 

 

 

 

 

Itsenäisyysjulistus

 

 

Hallitusohjelmansa mukaisesti Svinhufvud keskusteli 29. päivänä marraskuuta takanaan olevien eduskuntaryhmien edustajien kanssa itsenäisyysjulistuksesta. Mielipiteet jakaantuivat. Lauri Ingman (suom.) piti parhaana vedota ensin Brest-Litovskin rauhankonferenssiin. Ernst Nevanlinnan (suom.) mielestä venäläinen sotaväki tulisi ensin saada pois maasta. Santeri Alkio, Juho Kokko (ml.) ja Gustav Arokallio (nuors.) halusivat itsenäisyysjulistuksen heti. Alkio jopa enteellisesti sanoi, että viivyttely voi johtaa saksalaisen prinssin tuloon Suomeen.

 

 

Svinhufvudin senaatin johtopäätös oli välttää äänestyksiä eduskunnassa, tehdä itse itsenäisyysjulistus ja antaa se ilmoituksena eduskunnalle sekä samaan aikaan tarvittavat lakiesitykset. Suomen kielen professori, senaattori Eemil Nestor Setälä sai Carl Enckellin neuvotteluista tekemät muistiinpanot. Setälä kirjoitti Suomen itsenäisyysjulistuksen yön aikana marraskuun 30. päivän aamuksi. Tarkoituksena oli tehdä siitä ilmoitus eduskunnalle samana päivänä, mutta tekstin viimeistely vei aikaa, eikä puhemies Lundson pitänyt asiaa riittävän tärkeänä istunnon pitkittämiseen.

 

 

Joulukuun 4. päivä 1917 eduskunnassa oli koruton tapahtuma. Eduskunta oli käsittelemässä lyhytaikaista lainaa, kun puhemies Lundson totesi: ”Keskeytetään asian käsittely vähäksi aikaa. Senaatin puheenjohtaja on tahtonut esittää erään asian.” Senaattorit astuivat sisään Svinhufvudin johdolla, ja hän esitteli senaatin lakiesitykset, ensimmäisenä tasavaltaisen hallitusmuodon. Sen jälkeen hän jatkoi: ”Kun näiden esitysten joukossa on erinomaisen tärkeitä ehdotuksia perustuslakien muutoksiksi, muun muassa ehdotus uudeksi hallitusmuodoksi Suomelle, pyydän tässä yhteydessä Suomen senaatin puolesta lausua seuraavaa” – ja luki itsenäisyysjulistuksen. Eduskunta kuunteli seisaalleen nousten. Puhemies Lundson vastasi muutamalla juhlallisella lauseella, ja senaatti poistui. Sen jälkeen käytettiin vasemmalta joitakin vastustavia puheenvuoroja senaatin oikeudesta esitysten valmisteluun, mitä Väinö Tanner muistelmissaan pahoitteli.

 

 

Samana päivänä senaatti osoitti saman julistuksen myös Suomen kansalle, ja se tuli näin laajempaan julkisuuteen. Helsingissä olleet ulkovaltojen konsulit huomauttivat, että maan itsenäistyminen sentään tarvitsee eduskunnankin kannanoton. Myös eduskuntaryhmissä oli samaa henkeä. Joulukuun 6. päivänä senaattori Kyösti Kallio esitti ryhmien väliselle toimikunnalle, että eduskunta hyväksyisi hallituksen toimenpiteet Suomen itsenäisyyden toteuttamiseksi.

 

 

Toimikunta puolestaan laati sitä kannattaneiden ryhmien puheenjohtajien allekirjoittaman kirjelmän eduskunnalle: ”Pyydämme tilaisuuden saada tämänpäiväisessä täysi-istunnossa esittää Eduskunnan päätettäväksi: Sen johdosta, että hallitus on tehnyt Eduskunnalle esityksen uudeksi hallitusmuodoksi, joka on rakennettu sille pohjalle, että Suomi on riippumaton tasavalta, Eduskunta korkeimman valtiovallan haltijana päättää puolestaan hyväksyä tämän periaatteen ja hyväksyä myös, että hallitus, saattaakseen Suomen valtiollisen itsenäisyyden tunnustetuksi ryhtyy niihin toimenpiteisiin, jotka hallitus on sitä varten tarpeelliseksi ilmoittanut.

Helsingissä, 6 päivänä joulukuuta 1917. Santeri Alkio, Pekka Ahmavaara, Ernst Estlander, Kyösti Haataja, Erkki Pullinen.”

 

 

Kullervo Manner teki vastaehdotuksen: ”Suomen korkeimman valiovallan haltijana lausuu Suomen eduskunta periaatteen, että Suomi on oleva riippumaton tasavalta. Tämä riippumattomuus on koettava toteuttaa sovinnollista tietä Venäjän kanssa aikaansaa tavalla sopimuksella. Siitä ehdotusta tekemään olisi asetettava yhteinen neuvottelukunta, jossa olisi yhtä monta Suomen ja Venäjän edustajaa.”

 

 

Itsenäisyysjulistuksen hyväksynyt ehdotus voitti äänestyksessä 100--88 Kullervo Mannerin vastaehdotuksen. Ei ole syytä epäillä samaa tarkoitusta, mutta valituksi tuli pienemmän riskin tie. Kaksi vuotta myöhemmin valtioneuvosto määräsi 6. joulukuuta itsenäisyyspäivänä vapaapäiväksi valtion virastoissa, kouluissa ja tuomioistuimissa. Laki annettiin 8. päivänä marraskuuta 1929. Tarkkaan ottaen ratkaisu oli perusteltu, koska eduskunta oli 15. joulukuuta ottanut vuoden 1772 hallitusmuodon 38§:n perusteella korkeimman vallan itselleen. Se oli ensimmäinen askel, ja sen perusteella juuri eduskunnalla oli valta myös hyväksyä seuraava lopullinen askel eli sitä vastaava itsenäisyysjulistus.

 

 

Turun realistien syksyllä 1808 aloittama ja J.V. Snellmanin kehittämä sivistysvaltio-hanke oli toteutunut itsenäisyyteen asti. Monista muista maista poiketen Suomen itsenäisyysjulistuksen teksti ei ole ollut kovinkaan paljon jälkipolvien inspiraation ja tarkemman tutkimisen aiheena. Kun siitä tulee kuluneeksi pian 100 vuotta, tiivis analyysi pääkohdista voi olla paikallaan.

 

 

Suomen synty ja kuohuva Eurooppa jatkaa itsenäisyysjulistuksen analyysillä.

 

 

 

 

 

Olen sijoittanut artikkeleita ja kaksi kirjaa sivistyshumanismista ja historiallisesta realismista Academia edu tiedostoon. Mukana on myös tapaustutkimuksia hallinnosta ja historiasta. Nyt joulukuun alussa niihin tulee pian 10 000 avausta 102 maasta. Kokosin ko. tekstit yhteen tälle sivulle, jotta ne olisivat helposti saatavilla. 

TÄSTÄ