Nykyhistoriaa

Kun Jäätteenmäki torjui menon Irakiin

 

 

 

 

 

 

 

 

Entinen pääministeri Anneli Jäätteenmäki oli 12. marraskuuta ”itse asiassa kuultuna” ohjelman haastateltavana. Siinä sivuttiin myös talven 2002-2003 tapahtumia. Kun niistä on julkisuudessa ollut paljon puutteellisia ja vääriäkin tietoja, voi olla paikallaan täydentää.

 

 

Joulukuun alussa 2002 yllätyin myönteisesti, kun ulkoministeriö kutsui Brysselin etujärjestötehtävästä kotimaahan Helsinki –prosessin konferenssiin. Siinä oli kyse Suomen panoksesta kehittyvien maiden kehitykseen.

 

 

Konferenssi alkoi vastaanotolla Kansallismuseossa. Juuri kotoa lähtiessäni kuulin uutisista, että pääministeri Paavo Lipponen oli saanut kutsun Washingtoniin. Vastaanotolla tapasin ensimmäisten joukossa vanhan tuttavani toimittaja Olli Kivisen. Kysyin häneltä, mistähän Lipposen kutsussa mahtaa olla kysymys. Jatkoin oppineeni Brysselissä, että siihen kammariin on arvokkaat tiketit. Kivinen vastasi, että hyviä suhteita kai tässä vaalitaan.

 

 

Illalla oli illallinen Finlandia talolla. Nuoruuden tutut olivat edenneet asemiin ulkoministeriössä, ja joitakin heistä tuli tervehtimään istuen samaan pöytään. Mutta sitten kansliapäällikkö Antti Satuli tuli hakemaan heidät omaansa. Eivät ainakaan lörpöttelisi. Jotakin oli siis tekeillä.

 

 

Perjantaina viimeisen konferenssipäivän aamuna ulkoministeri Tuomioja ilmoitti, että hän puhuu heti, koska UTVA on kutsuttu kiireellisesti koolle. Kun sen jälkeen tulin kotiin, uutisista kerrottiin, että UTVA on päättänyt Suomen selvittävän mahdollisuuksia osallistua mahdollisen Irakin sodan jälkeiseen jälkihoitoon. Soitin Kiviselle, että löytyihän se hintalappu.

 

 

Palasin Brysseliin COPA-COGECA:n työmaalle, ja kelasin uutisia verkosta. Perjantaina Valkoisen talon tiedottaja oli kertonut, että Suomi on ystävämaa ja sen pääministeri Paavo Lipponen saapuu vierailulle Washingtoniin. Kuvio oli ilmeinen, mutta ei aivan selvä.

 

 

Jossakin Helsingissä käynnin vaiheessa soitin myös puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäelle tapaamista varten. Kiireissään hän pyysi soittamaan joululomalla, jotta voisimme silloin nähdä. Niin tapahtuikin ja tapasimme Lasipalatsin ravintolassa 3. tammikuuta 2003.

 

 

Heti alkuunsa Jäätteenmäki huokaisi. Tämä vaalitaistelu menee hankalaan suuntaan. Jos kannatat hyökkäystä Irakiin äänestät lipposlaisia demareita, jos vastustat äänestät tuomiojalaisia. Presidentti Halosella tuntuu kuitenkin olevan kestävä kanta nojaamisesta YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaan. Ratkaisevaa siis on, tuleeko vielä tosita päätöslauselmaa eli sellaista, joka oikeuttaisi Yhdysvaltojen hyökkäyksen.

 

 

Kerroin kuulumiset Brysselissä. Eri tavoin minulla oli monia yhteyksiä korkeissa asemissa oleviin ranskalaisiin, ja niistä merkittävin oli Brysselin johtavien enarkkien ”byroon” kuukausilounas. Sellainen oli taas ollut joulukuun puolivälissä. Olin kuunnellut korva tarkkana, mitä EU:n keskeisillä pääosastoilla, Natossa ja Ranskan lähetystöissä toimivat enarkit kertoivat toisilleen ja siinä samalla minulle.

 

 

Ensimmäinen selvä viesti oli se, ettei ole olemassa mitään todisteita Irakilla olevista joukkotuhoaseista. Toinen viesti oli, että koska todisteita ei ole, Ranska ei kannata hyökkäystä, jos Yhdysvallat tuo sen YK:n turvallisuusneuvostoon. Kolmas viesti oli, että jos ja kun todennäköisesti amerikkalaisten hyökkäys alkaa, se toteutuu lähellä Suomen vaalipäiviä.

 

 

Oma johtopäätökseni oli, että pääministeri Lipponen oli ottamassa Suomen historiassa vertaansa vailla olevan ulkopoliittisen riskin luottaessaan joukkotuhoaseiden olemassaoloon ja YK:n turvallisuusneuvoston toiseenkin päätöslauselmaan pelkästään amerikkalaisten antamien tietojen perusteella - kuten hän sitten vielä joitakin viikkoja ennen eduskuntavaaleja ja hyökkäystä Turun Sanomissa kirjoitti.

 

 

Sama Lipposen linja sitten vielä jatkui, kun hänen hallituksensa kommentoi tapahtunutta hyökkäystä käyttäen lievintä mahdollista eli ”lament” eli pahoittelu sanaa. Se taas jäi kaivamaan presidentti Halosta ja ulkoministeri Tuomiojaa niin, että he seuraavan vuoden syksynä Yhdysvaltojen herkimpänä hetkenä koko kansainvälisen yleisön edessä YK:n yleisistunnossa tuomitsivat Yhdysvallat – kaikkine vaikutuksineen koko vuosikymmeneksi.

 

 

Kerroin kaiken tietämäni Anneli Jäätteenmäelle tammikuun 3. päivän keskustelussa Lasipalatsissa. Hän sanoi tietojeni puoltavan hänen muodostamaansa kantaa. Ja kun olet noin asiaan syventynyt, voitko kirjoittaa luonnoksen asiaa koskevaksi puheeksi puoluehallitukseen. Joululoma loppui pian ja lensin kevääksi takaisin työmaalle Brysseliin, missä kirjoitin puheluonnoksen. Jäätteenmäki muokkasi sitä puoluehallitukseen. Sitä seurasi kevään voitokas vaalitaistelu, joka käänsi Suomen Paavo Lipposen hallituksen valitsemilta raiteilta kohti Irakia ja siitä eteenpäin.

 

 

Tuskin kukaan muu kuin Anneli Jäätteenmäki olisi tuolloin uskaltanut haastaa Paavo Lipposen. Jäätteenmäki onkin yksi Suomen lyhytaikaisimmista pääministereistä, mutta myös erityisen paljon vaikuttaneista.

 

 

Kaiken kaikkiaan oppositiojohtaja Jäätteenmäellä oli jo tammikuussa 2003 parempi arvostelukyky ja tilannekuva kuin Lipposen hallituksella. Viime vuosina on ilmestynyt useita tutkimuksia Irakin sotaan johtaneesta Yhdysvaltojen päätöksenteosta. Suomen kannalta oleellista on, että vielä joulun alla 2002 presidentti Bush oli epävarma omasta kannastaan, ja hän oli tuskastunut omien tiedustelupalveluidensa olemattomaan faktatietoon Irakin joukkotuhoaseista. Nykytiedoin sotaa kannattaneen varapresidentti Dick Cheneyn kutsu Suomen pääministerille toteutti muun ohessa Cheneyn tekemää presidentti Bushin lobbausta hyökkäyksen kannalle.

 

 

Huhtikuussa 2003 Jäätteenmäki sitten soitti Brysseliin. Hän sanoi hallituksen syntyvän ja kysyi, pääsenkö heti pääministerin valtiosihteeriksi. Minulla oli vuoden irtisanomisaika, mutta onneksi seuraavana päivänä COPA-COGECAN johtokunta kokoontui, ja se ymmärsi asian.