Nykyhistoriaa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Entinen pääministeri Anneli Jäätteenmäki oli 12. marraskuuta ”itse asiassa kuultuna” ohjelman haastateltavana. Siinä sivuttiin myös talven 2002-2003 tapahtumia. 

 

 

23.4.2021 Helsingin Sanomat kirjoitti pääkirjoituksessaan: "Niukka tappio Irak-skandaalin leimaamissa vuoden 2003 eduskuntavaaleissa merkitsi sitä, että Lipposen työ jäi kesken."

 

 

Kun talven 2002-2003 tapahtumista on julkisuudessa ollut paljon puutteellisia ja vääriä tietoja, on paikallaan täydentää. Itse asiassa Paavo Lipposen hallitus meni tuolloin pahasti lankaan, ja Anneli Jäätteenmäki esti Suomen joutumisen Irakin sodan pitkäaikaiseen jälkihoitoon. Osmo Soininvaaran mukaan pääministeri Lipponen tiedusteli häneltä jo loppukesästä 2002 vihreiden asennetta Suomen ulkopolitiikan muuttumisesta Natoon.

 

 

Mitä siis tapahtui?

 

 

Joulukuun alussa 2002 yllätyin myönteisesti, kun ulkoministeriö kutsui Brysselin etujärjestötehtävästä kotimaahan Helsinki –prosessin konferenssiin. Siinä oli kyse Suomen panoksesta kehittyvien maiden kehitykseen.

 

 

Konferenssi alkoi vastaanotolla Kansallismuseossa. Juuri kotoa lähtiessäni kuulin uutisista, että pääministeri Paavo Lipponen oli saanut kutsun Washingtoniin. Vastaanotolla tapasin ensimmäisten joukossa vanhan tuttavani toimittaja Olli Kivisen. Kysyin häneltä, mistähän Lipposen kutsussa mahtaa olla kysymys. Jatkoin oppineeni Brysselissä, että siihen kammariin on arvokkaat tiketit. Kivinen vastasi, että hyviä suhteita kai tässä vaalitaan.

 

 

Illalla oli illallinen Finlandia talolla. Nuoruuden tutut olivat edenneet asemiin ulkoministeriössä, ja joitakin heistä tuli tervehtimään istuen samaan pöytään. Mutta sitten kansliapäällikkö Antti Satuli tuli hakemaan heidät omaansa. Eivät ainakaan lörpöttelisi. Jotakin oli siis tekeillä.

 

 

Perjantaina viimeisen konferenssipäivän aamuna ulkoministeri Tuomioja ilmoitti, että hän puhuu heti, koska UTVA on kutsuttu kiireellisesti koolle. Kun sen jälkeen tulin kotiin, uutisista kerrottiin, että UTVA on päättänyt Suomen selvittävän mahdollisuuksia osallistua mahdollisen Irakin sodan jälkeiseen jälkihoitoon. Soitin Kiviselle, että löytyihän se hintalappu.

 

 

Palasin Brysseliin COPA-COGECA:n työmaalle, ja kelasin uutisia verkosta. Perjantaina Valkoisen talon tiedottaja oli kertonut, että Suomi on ystävämaa ja sen pääministeri Paavo Lipponen saapuu vierailulle Washingtoniin. Kuvio oli ilmeinen, mutta ei vielä aivan selvä.

 

 

Jossakin Helsingissä käynnin vaiheessa soitin myös puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäelle tapaamista varten. Kiireissään hän pyysi soittamaan joululomalla, jotta voisimme silloin nähdä. Niin tapahtuikin ja tapasimme Lasipalatsin ravintolassa 3. tammikuuta 2003.

 

 

Heti alkuunsa Jäätteenmäki huokaisi. Tämä vaalitaistelu menee hankalaan suuntaan. Jos kannatat hyökkäystä Irakiin äänestät lipposlaisia demareita, jos vastustat äänestät tuomiojalaisia. Presidentti Halosella tuntuu kuitenkin olevan kestävä kanta nojaamisesta YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaan. Ratkaisevaa siis on, tuleeko vielä tosita päätöslauselmaa eli sellaista, joka oikeuttaisi Yhdysvaltojen hyökkäyksen.

 

 

Kerroin kuulumiset Brysselissä. Eri tavoin minulla oli monia yhteyksiä korkeissa asemissa oleviin ranskalaisiin, ja niistä merkittävin oli Brysselin johtavien enarkkien ”byroon” kuukausilounas. Sellainen oli taas ollut joulukuun puolivälissä. Olin kuunnellut korva tarkkana, mitä EU:n keskeisillä pääosastoilla, Natossa ja Ranskan lähetystöissä toimivat enarkit kertoivat toisilleen ja siinä samalla minulle.

 

 

Ensimmäinen selvä viesti oli se, ettei ole olemassa mitään todisteita Irakilla olevista joukkotuhoaseista. Toinen viesti oli, että koska todisteita ei ole, Ranska ei kannata hyökkäystä, jos Yhdysvallat tuo sen YK:n turvallisuusneuvostoon. Kolmas viesti oli, että jos ja kun todennäköisesti amerikkalaisten hyökkäys alkaa, se toteutuu lähellä Suomen vaalipäiviä.

 

 

Oma johtopäätökseni oli, että pääministeri Lipponen oli ottamassa Suomen historiassa vertaansa vailla olevan ulkopoliittisen riskin luottaessaan joukkotuhoaseiden olemassaoloon ja YK:n turvallisuusneuvoston toiseenkin päätöslauselmaan pelkästään amerikkalaisten antamien tietojen perusteella - kuten hän sitten vielä joitakin viikkoja ennen eduskuntavaaleja ja hyökkäystä Turun Sanomissa kirjoitti.

 

 

Sama Lipposen linja sitten vielä jatkui, kun hänen hallituksensa kommentoi tapahtunutta hyökkäystä käyttäen lievintä mahdollista eli ”lament” eli pahoittelu sanaa. Se taas jäi kaivamaan presidentti Halosta ja ulkoministeri Tuomiojaa niin, että he seuraavan vuoden syksynä Yhdysvaltojen herkimpänä hetkenä koko kansainvälisen yleisön edessä YK:n yleisistunnossa tuomitsivat Yhdysvallat – kaikkine vaikutuksineen koko vuosikymmeneksi. Merkittävin niistä oli presidentin tason poliittisen yhteyden keskeytyminen ja turvallisuuspoliittisen yhteyden siirtyminen sotilaille.

 

 

Kerroin kaiken tietämäni Anneli Jäätteenmäelle tammikuun 3. päivän keskustelussa Lasipalatsissa. Hän sanoi tietojeni puoltavan hänen muodostamaansa kantaa. Ja kun olet noin asiaan syventynyt, voitko kirjoittaa luonnoksen asiaa koskevaksi puheeksi puoluehallitukseen. Joululoma loppui pian ja lensin kevääksi takaisin työmaalle Brysseliin, missä kirjoitin puheluonnoksen. Jäätteenmäki muokkasi sitä puoluehallitukseen. Sitä seurasi kevään voitokas vaalitaistelu, joka käänsi Suomen Paavo Lipposen hallituksen valitsemilta raiteilta kohti Irakia ja siitä eteenpäin.

 

 

Kukaan muu kuin Anneli Jäätteenmäki ei tuolloin uskaltanut haastaa Paavo Lipposta. Jäätteenmäki onkin yksi Suomen lyhytaikaisimmista pääministereistä, mutta myös erityisen paljon vaikuttaneista.

 

 

Kaiken kaikkiaan oppositiojohtaja Jäätteenmäellä oli jo tammikuussa 2003 parempi arvostelukyky ja tilannekuva kuin Lipposen hallituksella. Viime vuosina on ilmestynyt useita tutkimuksia Irakin sotaan johtaneesta Yhdysvaltojen päätöksenteosta. Suomen kannalta oleellista on, että niiden mukaan vielä joulun alla 2002 presidentti Bush oli epävarma omasta kannastaan, ja hän oli tuskastunut omien tiedustelupalveluidensa olemattomaan faktatietoon Irakin joukkotuhoaseista. Samaan aikaan amerikkalainen ja englantilainen hallinnot jakoivat ulospäin varmana tietoa Irakin joukkotuhoaseista.

 

 

Nykytiedoin Irakin sotaa voimakkaasti ajaneen varapresidentti Dick Cheneyn kutsu Suomen pääministerille tuki Cheneyn tekemää voimakasta presidentti Bushin lobbausta hyökkäyksen kannalle.

 

 

Huhtikuussa 2003 Jäätteenmäki sitten soitti Brysseliin. Hän sanoi hallituksen syntyvän ja kysyi, pääsenkö heti pääministerin valtiosihteeriksi. Minulla oli vuoden irtisanomisaika, mutta onneksi seuraavana päivänä COPA-COGECAN johtokunta kokoontui, ja se ymmärsi asian.

 

 

J.K. Paasikiven juhlavuoden sivustolla on ”Kauko Rumpusen aineisto, J.K. Paasikiven talvisodan päiväkirja”. Se alkaa 30. Marraskuuta 1939 ja päättyy 5. maaliskuuta 1940 presidentti Kyösti Kallion, hallituksen ja ylipäällikkö Mannerheimin läheisen kenraali Waldenin kokoukseen, jossa päätettiin rauhanneuvottelusta Neuvostoliiton kanssa.

 

Sen jälkeen päivittäiset merkinnät jatkuvat vasta 18. maaliskuuta. Sen jälkeen Moskovan neuvotteluista ajalta 8. maaliskuuta – 13. maaliskuuta Kauko Rumpunen on koonnut Paasikiven ja neuvottelussa mukana olleen Johan Nykoppin aineistoista esityksen, joka seuraavassa on lyhentämättömänä ja toimitettuna helpommin luettavaan muotoon. (Merkinnät "...." viittaavat alkuperäisen tekstin merkintöihin "kyyrillisistä kirjaimista" tai vaikeasti luettavista kohdista.)

 

 

8/3 ’40 Kokous Kremlissä. Venäläisiä: Molotov, Zdanov, Vasiljevski. Meidän puolelta: Ryti, JKP, Walden, Voionmaa.

 

Molotov kysyi, hyväksymmekö ne ehdot, jotka Ruotsin lähetystön kautta on meille annettu.

 

Ryti: Sanoi meidän tuntevan ehdot. Sitten Ryti esitti lausunnon, jonka olimme valmistaneet.

 

Molotov: Neuvostoliitto ei halunnut alkaa sotaa ja neuvotteli viikkoja suomalaisien kanssa. Toivoo, että Suomi ymmärtää, että venäläisien ehdot ovat tarpeen Neuvostoliiton ja Leningradin puolustamiseksi. Olimme hyvin kärsivällisiä viime syksynä teidän kannsanne ja koetimme päästä sopimukseen, sanoi Molotov. Mutta ei tullut mitään tulosta neuvotteluista. Tämä… suurempi kuin oli luultu. Suomi ryhtyi sotilaallisiin valmistuksiin ja on aikonut antaa alueensa hyökkäykselle Neuvostoliittoa vastaa. Myös muiden maiden hallitukset ovat sekaantuneet tähän asiaan.

 

Nyt on Leningradin turvallisuuskysymys tullut vielä tärkeämmäksi. Nyt ei Karjalan kannaksella enää riitä entiset ehdotukset. Mutta myös Murmannin rautatie ja Murmanskin turvallisuus on kysymyksessä. Neuvostoliiton vaatimus on nyt, että Suomi joko kokonaan hyväksyy vaatimukset tai sota jatkuu. Molotov luetteli sitten ehdot ja antoi kartan…. Suomi on tahtonut antaa alueensa muiden valtojen> platsdarm’ksi… Suomessa on myös ollut suunnitelma… Leningrad. Neuvostoliiton asettamat ehdot ovat minimum. Taloudellisista kysymyksistä voidaan puhua erikseen.

 

 

10/3 ’40 Kokous Kremlissä kl. 2 i.p. Samat kuin edellä.

 

Ryti esitti ensin promemorian jonka minä luin venäjän kielellä.

 

Ryti jatkoi sitten: me tahdomme rauhaa ja me tahdomme pysyä ulko puolella eurooppalaista sotaa. Tahdomme sodan Suomen ja Neuvostoliiton välillä loppumaan, juuri jotta voisimme pysyä ulko puolella Euroopan sotaa. Sentähden me olemme vaikka tänään valmiit alle kirjoittamaan rauhan sopimuksen niillä perusteilla, jotka meille on ilmoitettu.

- Hanko: me emme ole saaneet tietoa siitä että neuvosto liitto vaatii sekä Hankoa että sen saaria. Olemme valmiit luovuttamaan Hangon siinä laajuudessa kuin neuvosto liitto syksyllä vaati.

- Kannas: olemme valmiit luovuttamaan kannaksen inklusive Wiipurin. Wiipuriin nähden on huomattava että itse kaupungilla ei ole sotilaallista merkitystä, mutta Suomelle viipurilla on suunnaton historiallinen, kulturellinen, ja taloudellinen merkitys. Saimaan kanava laskee Wiipurin luona. On sanottu että punaiselle armeijalle Wiipuri on ambitio asia. Mutta punainen armeija ei tarvitse tällaisia ambitio asioita, sillä koko Suomen sota on osottanut että punainen armeija on taistellut urhoollisemmin kuin mikään armeija. Sen varustukset ovat olleet suuremmat. Kun Wiipurilla ei ole Venäjälle mitään merkitystä mutta sillä on meille tavaton tavaton merkitys, niin me haluamme ja esitämme että Wiipuri jäisi meille.

- Laatokan pohjois puoli: olemme valmiit myös sen luovuttamaan mutta esitämme että raja kulkisi eräissä kohdissa toisin kuin meille annetussa kartassa. Siis: olemme valmiit hyväksymään kaikki vaatimukset jotka meille on ilmoitettu. Olemme toimittaneet hallituksemme tietoon uudet vaatimukset, mutta vielä emme ole saaneet vastausta.

 

Molotov: Meidän pro memoriamme, jonka minä luin venäjän kielellä, ei vastaa todellisuutta. 1) Hanko: Neuvosto liitto ei hyväksy enää 1939 syksyn ehdotusta, kuten on ilmoitettu jo eilisessä kokouksessa. Nyt vaatimukset ovat suuremmat. Assarsonille ja Kollontaille on ilmoitettu että nyt ei enää hyväksytä 1939 ehtoja. 2) Ei hyväksy myös 2 argumenttia meidän pro memoriassa. Pietari Suuren raja koskee rajan koko suuntaa eikä ainoastaan sen itäistä osaa. 3) meidän ehdottamamme raj Kuolajärvellä ei vastaa tarkoitusta. Ainoastaan Petsamon voi antaa takaisin. Muurmanin rautatien suojeleminen vaatii rajan siirtämistä Kuolajärvellä.

 

Molotov: Ellemme voi hyväksyä ehtoja niin neuvottelut ei voi jatkua. Ehdot on hyväksyttävä vdannom momentov…. Molotov sanoi myös että Neuvostoliitto ei pelkää sitä että Suomi liittyy mailman sotaan. Viittaus tähän ainoastaan vahvistaa aikaisemmat Neuvosto liiton puolelta esitetyt väitteet. Molotov viittasi myös sopimukseen minkä oli tehnyt ‘kansanhallituksen’ kanssa. Jos neuvottelut pitkittyy muutaman päivän, niin asia joutuu toiselle kannalle.

 

JKP…. Ryti valitti että neuvosto liiton ehtojen tiedottamisessa ollut niinpaljon välikäsiä. Vasta eilen Assarson antoi tiedon kirjallisista ehdoista, mutta siinä ei mainittu mitään Pietari Suuren rajasta.

 

Molotov piti kiinni ehdoista. Nämät ovat heidän kaikki vaatimuksensa. Puhui myös transito asiasta Neovosto liitosta Ruotsiin. Petsamon sotilaalliset rajoitukset jää voimaan. Sitten puhuttiin paljon uudesta rautatiestä Kemijärveltä Venäjän rajalle ja Molotov sanoi että Venäjä auttaa meitä miten tahansa jotta saamme rautatien ajoissa valmiiksi.

 

Molotov lisäsi että neuvosto liitolla ei ole mitään vaatimuksia poliittisessa suhteessa. Ainoastaan Leningradin ja Muurmannin rautatien ja Murmanskin puolustus on heille tärkeä. Ja siihen heillä on intressi. Me rakennamme rautatien Kemijärveltä Venäjän rajalle ja Neuvosto liitto rakentaa omalla alueellaan. Mitään kompensatiota ei Neuvostoliitto maksa yksityisille henkilöille, kuten syksyllä oli puhe. Se on Suomen valtion asia järjestää. Tämä koskee myös yksityisiä teollisuus laitoksia. Sillä, sanoi Molotov, nyt on ollut sota ja sodan laki on se mikä nyt määrää.

 

Minä huomautin että Pietari Suuri maksoi suuren raha summan ruotsille 1721 rauhan mukaan.

 

Molotov vastasi siihen ‘kirjoittakaa kirje Pietari Suurelle. Jos hän käskee, niin maksamme.’

 

 

11/3 40 Kokous Kremlissä kl. 18….

Ryti ilmoitti että olemme saaneet hallitukseltamme nyt vastauksen. Hanko: hyväksymme. Erityinen vuokrasopimus. Vuokran pitäisi vastata käypiä hintoja. 30 vuodeksi. Molotov sanoi että vuokra ehtojen tulee olla*priemlemy* …. Sitten Molotov tahtoi selittää että ei voinut olla mitään epäselvyyttä siitä että olisi kysymys sekä Hangosta että saarista, koska oli ilmoittanut siitä sekä Assarsonille että Kollontaille.

 

Ryti: Pietari Suuren raja. Olemme valmiit suurin piirtein hyväksymään ehdon. Toivomme että se ei tule kulkemaan niin että tarpeettomasti aiheutuisi meille taloudellisia vaikeuksia erottamalla alueita jotka elimellisesti kuuluvat yhteen. tämän johdosta haluamme esittää eräitä muutoksia. olemme ottaneet huomioon sotilaalliset näkökohdat. Teidän pitäisi ottaa huomioon meille tärkeät taloudelliset näkökohdat. Enson alue. Edelleen Jääski teollisuuksineen. Edelleen eräät Wuoksen laakson teollisuudelle tärkeät raaka‑aineet. Ryti esitti näissä suhteissa eräitä muutoksia.

 

Molotov: emme laajenna vaatimuksiamme mutta emme myös vähennä niitä. Zdanov: aivan mahdoton. Molotov: emme voi vetää rajaa lähemmäksi rautatietä ‘(Wiipuri‑ Elisenvaara)'.

 

Ryti: Eikö rajaa voi jollakin kohden muuttaa? Pietari Suuren raja ei kulkenut suorana viivana.

 

Molotov: Pietari Suuren linja poikkesi milloin sinne milloin tänne. Olemme suurin piirtein koettaneet seurata sitä niin paljonkuin mahdollista.

 

Ryti: suostuisimme antamaan teille jollain kohtaa enemmänkuin ehdotuksenne edellyttää, voisitteko silloin luopua tästä meille tärkeästä alueesta?

 

Molotov: mitä haluaisitte vaihtaa?

 

Ryti näyttää kartalta Enson ja Jääsken ja Värtsilän.

 

Molotov: Epäilen, ettemme voi siihen suostua, mutta harkitsemme asiaa. Minkä takia nämät alueet ovat teille tärkeitä?

 

Ryti: ne ovat tärkeitä teollisuus alueita. Jääski on myös tiheä asutus keskus. Walden ehdotus tulisi jakamaan Saimaan kanavan kahtia. Molotov: sille ei voi mitään. Walden: ainoastaan Jääski. Pelkäättekö että linnoitamme sen? Molotov: rakentakaa niinpaljon linnoituksia kuin haluatte. Siinä suhteessa emme pyydä mitään. Mutta 10‑12 kilometriä rautatieltä on liian lyhyt etäisyys. Mitä muuta haluatte?

 

Ryti: Haluaisimme Saimaan kanavan korridorina sekä lastaus‑ ja varasto paikkoja Uuraassa. Molotov: jotta saisitte riidan aiheita. Teillä on Kotkan satama. Ryti: Itä‑Suomen puutavara ym kuletukset tulee suureksi osaksi vesi teitse ja Saimaan kanava kuuluu tähän kuletus systeemiin.

 

Molotov: Ellei olisi ollut sotaa, ei meillä olisi ollut tällaisia ikäviä kysymyksiä. Koke mukset korridoreista ovat varsin huonot. Korridorit muodostuvat alituisiksi riita kysymyksiksi. Ryti: tahtoisimme kanavan lisäksi molemmille puolin kapean ranta‑alueen kanavan vartiointia varten. Olemme valmiit rakennuttamaan tarpeelliset sillat kanavan yli.

 

Moltov: Näiden pienten aludellisien kysymyksien täytyy alistua turvallisuus kysymyksien rinnalla, jotka ovat pää kysymykset.

 

Ryti: meile nämät kysymykset ei ole pieniä.

 

Molotov: suhteellisesti pieniä. jos haluatte  löydätte uusia teitä. Kuletukset voivat tapahtua Kotkan kautta.

 

Paasikivi: miten se käytännössä kävisi päinsä.

 

Molotov: en tunne tätä asiaa tarkemmin, mutta olen vakuuttunut siitä, että voitte löytää ratkaisun tähän kysymykseen.

 

Ryti: Woisimmeko vuokrata lastaus‑ ja varasto paikan Uuraassa?

 

Molotov: Mahdotonta. siitä syntyisi vain uusia riitoja. Harkitsemme muita ehdotuksianne. Tuntuu kuitenkin mahdottomalta suostua rajan vetämiseen ehdottamallanne tavalla. Enson ja Jääsken kohdalla. Jos hyväksyisimme ehdotuksenne se merkitsisi että raja kulkisi vain 8 km päässä rautatiestä. Sotilas viranomaiset pitävät 25 km minimietäi syytenä. Mutta olemme suostuneet siihen, että raja kulkisi ainoastaan 16 km päästä rajalta. Värtsilää koskevan ehdotuksenne otamme harkittavaksi. Onko teillä muita kysymyksiä.

 

Ryti näyttää kartalta uuden ehdotuksen Sallan kohdalla. Teidän ehdotustanne tällä kohdalla eiole meille ilmoitettu. Ette ole edes sitä miehittäneet.

 

Molotov: osittain Märkäjärvelle saakka se on miehitetty. Me vedämme sitä paitsi pois joukkomme Petsamosta. Pietari Suuren raja kulki muuten niin.

 

Voionmaa: se eiollut Pietari Suuren raja vaan Stolbovan raja.

 

Paasikivi: muutamia satoja vuosia sitten Suomi oli vielä pienempi. Eikä sillä voi perustella uusia alue luovutuksia. Myös Venäjä oli joitakin vuosi satoja sitten pienempi kuin nyt.

 

Molotov: nyt on vain kysymys Muurmanin rautatien turvallisuudesta. Olemme nähneet kuinka joukkonne ovat yrittäneet häiritä liikennettä sanotulla rautatiellä. Mikään suurvalta meidän asemassamme ei esittäisi niin kohtuullisia vaatimuksia kuin me. Ei Englanti, ei Ranska ei Saksa eivätkä Yhdysvallat suostuisi neuvottelemaan Suomen kokoisen maan kanssa.

 

Meitä kiinnostaa ainoastaan rautatien turvallisuus. Meillä on vain yksi jäätön satama, Muurmanni ja teillä on toinen Petsamo. Meidän täytyy huolehtia siitä että pääsy valta merelle ‘okeany’…. on turvattu. Mikään muu suur valta ei suostuisi vetämään pois joukkojaan miehittämästään jäävapaasta satamasta. On mahdoton suostua ehdotukseenne.

 

Ryti: panemme arvon sille että poistatte joukkonne Petsamosta. meidän alueemme on muutenkin pieni. Jos välttämättä tarvitsemme näyttämäni alueet, ettekö voisi luopua vaatimasta niitä, jos antaisimme korvausen muualla? (näyttää kartalta)…. Ryti esitti että jos Venäjä välttämättä tarvitsee tämän alueen niin eikö Venäjä antaisi korvausta alempana Itä‑Karjalassa.

 

Siihen Molotov vastasi, että korvaus olisi tullut kysymykseen ennen sotaa, mutta ei enää….

 

Ryti: nämät vaatimukset ei kuuluneet alunperäisiin vaatimuksiin.

 

Molotov: Emme erikseen maininneet tätä vaatimusta, mutta sanoimme, että voimme palauttaa Suomelle muutamia…. joukkojemme miehittämiä alueita. Emme tarkemmin määritelleet mitkä nuo alueet olisivat. Emme sanoneet kaikki miehitetyt alueet.

 

Ryti: käsitän, mutta nämähän alueet ovat meidän hallussamme.

 

Molotov: Haluatteko, että me ensiksi otamme k.o. alueet ja sitten vasta neuvotellaan asiasta.

 

Paasikivi: Vaaditte myös muita alueita, joita ette ole vallanneet, esimerkiksi Sortavalaa. Pyytämämme alueet ei merkitse teille mitään, mutta meille ne ovat tärkeitä ja suostumisenne vastaehdotukseemme tekisi Suomessa hyvän vaikutuksen. Ymmärrämme Muurmannin rautatien turvallisuus näkökohdat, mutta teidän pitäisi myös ymmärtää, että pietenkin maiden täytyy saada elää. Euroopan pienten maiden yhteen laskettu väki luku nousee 140 miljoonaan. Ymmärrämme suur vallan intressit, mutta täytyy pientenkin maiden saada elää. Me haluamme vain elää rauhassa ja ratkaista omat kysymyksemme.

 

Molotov: Eilen sanoitte että voisitte yhtyä suur sotaan.

 

Paasikivi: jokainen hakee apua sieltä, mistä sitä on saatavissa.

 

Molotov: Muurmannin rautatien turvallisuus tekee meille mahdottomaksi vähentää vaatimuksiamme.

 

Ryti: käsitämme turvallisuus näkökohdat, mutta 120 km etäisyys radalta, mikä vastaisi meidän ehdotustamme, olisi täysin riittävä. Meidän on vaikea palata täältä, ellette missään kohdassa anna perään.

 

Molotov: Mikä muu suurvalta tahansa vaatisi meidän asemassamme koko Suomea ja sitä paitsi pakkoveroa…. Jos jatkamme…. sotaa, ei ole epäilystä siitä, ettemme voittaisi.

 

Ryti: ymmärrämme, että neuvosto liiton tarpeet on otettava huomioon, mutta jos ne voidaan tyydyttää ilman vahinkoa Suomelle, voidaan myös odottaa sellaista myöntyväisyyttä Neuvosto liiton puolelta. Neuvosto liittohan on aina julistanut pitävänsä kansojen itsemääräys oikeutta pää periaatteenaan.

 

Molotov: olemme esittäneet minimivaatimuksemme. Pienemmät kysymykset tulemme käsittelemään suurten turvallisuus kysymyksien välissä.

 

Ryti: tahtoisimme mahdollisimman nopeasti päästä selvyyteen asiassa. jos sopimus syntyy, on vielä ratkaistava suuri määrä detaljikysymyksiä, jotka vaativat 1‑2 päivän ajan. Kun olemme nyt päässeet yhteis ymmärrykseen tärkeimmässä kysymyksessä, ei ole enää syytä jatkaa sotaa.

 

Molotov: Ensiksi sopimus on saatava valmiiksi ja vasta sitten voidaan vihollisuudet lopettaa. Muuten neuvottelut voivat helposti joutua umpi kujaan.

 

Paasikivi: luulen teknillisen työn vievän 2‑3 päivää. Sopimus on laadittava kolmella eri kielellä, suomeksi, ruotsiksi ja venäjäksi. Kaikki artiklat on edelleen tarkistettava, joten edessämme on epäilemättä suuri työ.

 

Molotov: On parempi ensin tehdä sopimus valmiiksi ja sitten lopettaa vihollisuudet.

 

Paasikivi: Vuonna 1920 rauhan neuvotteluissa teknillisten detaljien ratkaiseminen vei pitkän ajan. Voimmeko huomenna ennen puolta päivää saada ehdotuksenne?

 

Walden: ehdotan että sopimus tekstin laatimista varten asetetaan komitea, johon Suomen puolesta kuuluisi ministeri Paasikivi.

 

Ryti: komiteaan voisi kuulua 2 jäsentä yksi kummaltakin puolelta. Toivon että komitea nopeasti voisi suorittaa työnsä, sillä en voi kauaksi jäädä tänne ja haluaisin alle kirjoittaa sopimuksen.

 

Molotov: Suostume ehdottamanne komitean asettamiseen.

 

Paasikivi: minusta on käytännöllisempi että laatisitte ehdotuksenne, joka toimitetaan meille mahdollisimman pian jotta voisimme tutkia sitä ennen seuraavaa kokousta.

 

Molotov: Toimitamme teille ehdotuksemme mahdollisimman pian.

 

Ryti: toivon että jo tänään antaisitte vastauksen esittämiimme kolmeen vasta ehdotukseen (Enso, Wärtsilä, raja Sallassa).

 

Molotov: Kun nyt olemme päässeet yhteisymmärrykseen, haluan ilmoittaa Neuvosto hallituksen kiitollisuuden Ruotsin hallitukselle sen myötä vaikutuksesta rauhan palauttamiseen molempien maiden välille. Neuvosto hallitus panee hyvin suuren arvon ulkoministeri Güntherin, ministeri Assarsonin ja madame Kollontain toiminnalle tässä asiassa. Neuvosto hallituksen käsityksen mukaan rauha voidaan pian palauttaa.

 

Ryti: Ruotsin välitys toiminnan yhteydessä on tosin sattunut eräitä valitettavia väärin käsityksiä, joihin emme kuitenkaan halua kiinnittää liian suurta huomiota. Koska sopimus nyt on melkein valmis, olemme mekin valmiit lausumaan tunnustuksen Ruotsin hallitukselle sen välityksestä.

 

Kokous päättyi kl. 19.45.

 

 

12/3 40 Kremlissä kokous kl. 17….

Saimme venäläisten ehdotuksen sopimukseksi vasta tuntia aikaisemmin kokousta….

 

12/3 ’40 kl. 22 illalla. Loppukokous….

Molotov lausui m.m. että Antikainen ja hänen ystävänsä olisi vaihdettava ulkomaalaisiin sotavankeihin. Sitten Molotov lausui myös että rauhan sopimus ei ole huono. Jos Suomi ei mene kombinatioihin Venäjää vastaan, niin meidän suhteemme voi parantua. Neuvostoliitto ei pelkää Suomea, mutta suuret vallat käyttävät suomea *platsdarmna* Neuvostoliittoa vastaan.

 

Leningradin ja Muurmanin rautatien ja Muurmanskin turvallisuus on nyt kovin tärkeä kun on suuri eurooppalainen sota ja se tekee asian tärkeäksi. Ei voi tietää miten tämä suursota loppuu. Jos olisi viime syksynä tehty sopimus, niin olisi asia tullut hyvä, mutta nyt on ollut sota ja kaikki on muuttunut. Kemijärven rautatietä varten Molotov lupasi kaiken avun mitä tarvitsemme. Tämä rautatie on tarpeen kun Venäjä tahtoo vilkastuttaa kauppaa Skandinavian kanssa.

 

 

Rauhansopimus allekirjoitettiin samana yönä 13.3. Kremlissä n. 2.00

 

Tänään 14.3. 1940 Karjalan kannaksen Taipaleen lohkosta vastanneen 10. armeijakunnan esikunnassa lotta Helga ja alikersantti Erkki totesivat lähtevänsä eri teille, mutta antoivat toisilleen osoitteet ja sopivat kirjoittelevansa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vasta nyt kuulin, että J.K. Paasikiven juhlavuoden sivustolla on aikaisemmin minulle tuntematon ”Kauko Rumpusen aineisto, J.K. Paasikiven talvisodan päiväkirja”. Siitä kiitos päiväkirjan toimittajalle, Martti Häikiölle, Paasikivi-Seuralle ja Kansallisarkistolle.

 

 

Päiväkirja antaa pohjaa tämänkin päivän keskusteluun ”naiiviudesta” ja ”auttamisesta”. Samalla se nyt 80 vuotta myöhemmin kertoo, miten tarpeellista ja samalla mahdotonta on keskustella maan historiasta suurvaltojen ja oman maan päättäjien ja päätösten tosiasioiden pohjalta.

 

 

Heti alkuunsa katsoin talvisodan alkupäivät ja nämä vuoden alkupäivät 2. ja 4. tammikuuta 1940. Ne kertovat päättäjien keskinäisen tilanteenkin dramaattisuudesta ja kannustavat lukemaan koko teoksen.

 

 

Näin pohti J.K Paasikivi talvisodan alkaessa.

 

”30/11 ’39 Sota alkanut Suomen ja Wenäjän välillä….

 

Iltapäivällä 30/11 kävi Kallio luonani… Sanoin, että Erkko ei kykene selvittämään tätä vyyhteä. Hän on koko ajan väärin arvioinut ja arvostellut asemaa. Tehnyt toisen erehdyksen toisen jälkeen. Sanoin että hallituksessa on Tanner ainoa, joka voi tulla ulkoministeriksi ja esitin häntä….

 

(Kritiseerasin kovasti Erkkoa: Hän on kokematon, hänellä ei ole riittävästi tietoja eikä hänellä ole riittävästi intelligenssiä ja hän on kovin ”itteänsä täynnä”. Ei neuvottele muiden kanssa, vaan luulee itse ymmärtävänsä kaikki paraiten. Ei neuvottele paraimpien lähettiläiden kanssa (esim. Gripenbergin). Ja nyt on hän (Erkko) johtanut maan tähän haaksirikkoon. Hän on kevytmielisen optimistinen. Puhuu aina, että on pidettävä ”pää kylmänä”. Kyllä, mutta se kylmä pää ei saa olla tyhjä. Siinä pitää olla ajatuksia. Erkko [on] koko ajan arvostellut asemaa väärin.

 

a) kun venäläiset talvella pyysivät Suomenlahden saaria, niin Erkko ei silloin ottanut asiasta kiinni ja koettanut saada aikaan sopimusta.

 

b) Kun Maiski viime toukokuussa esitti Venäjän kannan Ahvenanmaahan nähden − puhuin silloin telefonissa Erkon kanssa ja kysyin, mitä hän nyt ajattelee asemasta − Erkko vastasi, että asema ei ole muuttunut, vaan nyt on ryhdyttävä noottien vaihtoon. Sokeankin piti nähdä, että asema oli kokonaan muuttunut, mutta sitä ei Erkko ymmärtänyt.

 

c) Nyt viimeaikoina Erkko on myös arvostellut asemaa aivan väärin. Hän on koko ajan hokenut, että venäläiset bluffaa. Luopuvat kyllä Hangosta yms. Eivät ryhdy sotaan. Nyt on nähty, että asia on mennyt aivan toisin….”

 

 

"1/12 39 Kokous ennen hallituksen nimittämistä….

 

Kesken kokouksen sanoi Tanner Pakaslahden ilmoittaneen venäläisien hääräävän Ahvenanmaan lähellä. Niukkanen ehdotti, että pyydetään Ruotsia miehittämään Ahvenanmaa siten, että me panemme sinne pienen joukon. Söderhjelm = Niukkanen. Tästä yhdyttiin."

 

"2/12 ’39. Ulkoasiain valiokunta Suomen Pankissa.

 

1. Tanner ilmoitti Ruotsin pääministerin Hanssonin ilmoittaneen hänelle, että Ruotsi ei tule mukaan miehittämään Ahvenanmaata. Näin ollen on kysymys kääntymisestä Ruotsin puoleen kysymyksellä onko se valmis meitä aseelltisesti auttamaan rauennut….

 

Niukkanen: Kun Ruotsin vastaus Ahvenamaahan nähden on kielteinen, eikö voisi keskustella Saksan kanssa Ahvenanmaasta.

 

Hannula: Niukkasen ehdotus on kovin fantastinen. Sotkisi meidän suhteemme Englantiin ja Ranskaan.

 

Ryti ilmoitti, että Saksassa on meille sympatioja. Olisi saatava Saksa meitä kannattamaan, kun teemme ehdotuksia Moskovalle, mutta myös ilmoitettava muille suurvalloille."

 

 

"5/12 39 kl. 11 kokous SuomenPankissa. Sain Rydiltä Wuolteen kertomuksen käynnistään Göhringin luona. Göhring oli katsonut, että venäläisien vaatimukset ei ole järin suuria. Oli kehottanut kaikin mokomin välttämään sotaa Venäjän kanssa. Se sota syntyy, jos emme saa aikaan sopimusta venäläisien kanssa. Ja sodan häviämme. Emme saa mistään apua. Sopimus ei ole kunniaton, kun saisimme korvausta. Göhring on aivan oikein kuvannut ja ennustanut aseman ja sen kehityksen. On käynyt juuri niin, kuin hän sanoi. mutta USA:n johtavat piirit ja Steinhardt ovat esittäneet aivan toista ja väärää. Erkko ja Cajander uskoivat USA:ta (ja Englantia ym) ja johtivat maan onnettomuuteen. On onnetonta, että ei saatu tietää Göhringin mielipiteestä paria viikkoa aikaisemmin. Se olisi luultavasti aiheuttanut, että olisin menetellyt jyrkemmin."

 

 

"6/12 ’39 Kallio on kyllä hyvän tahtoinen mies, mutta ulkopoliittisissa asioissa hän tekee aivan avuttoman vaikutuksen. Niitä hän ei ymmärrä, vaikka hänen H[allitus]M[uodon] mukaan pitäisi erityisesti niitä asioita hoitaa."

 

 

"6/12 39 Ulkomaan lehdet Pohjoismaissa, Englannissa, USA:ssa ja Italiassa myös Ranskassa ym. puhuvat kaikki meistä ja meidän taistelustamme sympatisesti ja osottavat kaikkea myötätuntoa, mutta se ei auta. Meidän pitäisi saada aseellista apua. Myös Chamberlain ja Halifax ovat puhuneet meistä kauniisti, mutta venäläiset eivät siitä välitä."

 

 

"2/1 ’40 Tänään kävi ilmi, että Holman sähkösanoma, jossa hän ilmoitti, että Ranska ja Englanti olisivat supreme conseil’n kokouksessa päätyneet auttamaan Suomeä myös miehillä, ehdolla että Ruotsi ja Norja myös yhtyvät auttamaan Suomea asevoimin, ei ollut oikea. Englanti ja Ranska ovat ainoastaan kyselleet Ruotsilta ja Norjalta sallivatko ne aseiden kauttakulun Suomeen>. (Holma aina lisää. Hänen ilmoituksensa ei ole tarkat.)"

 

 

"[PÄIVÄKIRJAN VÄLISSÄ ON ERKON KIRJE: Ministeri J.K. Paasikivi, Helsinki. Herra Ministeri, Olen vastaanottanut t.k. 25 p:nä päivätyn kirjeen, joka oli laadultaan sellainen, että en aikonut siihen ensiksi ollenkaan vastata….

 

Mitä tulee letkautuksiin poliittisesta arvostelu kyvyn puutteestani, riittämättömästä kokemuksesta, perusteellisempien tietojen puutteesta, ovat ne sen laatuisia etteivät ne ole kirjoittajalleen kunniaksi. Luulen ominaisuuksieni puolesta pystyväni kilpailemaan muiden maailman ulkoministerien ja hallituksen jäsenien kanssa. Tapanani ei ole ollut niillä pröystäillä….

Suurimmalla kunnioituksella. Eljas Erkko.]"

 

 

"4/1 ’40 Herra Ministeri E. Erkko. Luin tänään kirjeenne 29/12. Siihen ei kannata vastata, koska se osottaa poliittiseen arvostelukykyynne ym. nähden edellisen kirjeeni olevan täysin oikea. Alleviivaan ainoastaan lauseenne: “Luulen aminaisuuksieni puolesta pystyväni kilpailemaan muiden maailman ulkoministerien ‑ ‑ ‑ kanssa.” Tämä kuvaa erinomaisesti sitä, joskin huonoja ulkoministerejä on ollut muuallakin. Sotamarsalkan mielipiteeseen Teistä ja politiikastanne en halua nyt kajota. Suurimmalla kunnioituksella. J.K.P."

 

---------------------------

 

J.K. Paasikiven Talvisodan Päiväkirja, Kauko Rumpusen aineisto: TÄSSÄ



 

 

 

 

 

 

 

Itse asiassa Venäjän ja Englannin yhteistyö Pohjois-Euroopassa alkoi jo Stolbovan rauhasta 1617 ja Uudenkaupungin rauhasta 1721, mutta ensimmäistä kertaa sen argumentoi selvästi Aleksanteri I perustaessaan Suomen suuriruhtinaskunnan Napoleonin sotien aikana. Suomalaisillekin se varmistui lopullisesti heinäkuun 11. päivänä 1815, kun Åbo Allmänna Tidningissä oli uutinen runsaat kolme viikkoa aikaisemmin käydystä Waterloon taistelusta.

 

"Antwerpen 19. kesäkuuta 1815. (Virallisesti)

Wellingtonin herttua, urhoollisen Preussin armeijan tukemana, on ei ainoastaan torjunut häntä vastaan kohdistetun hyökkäyksen vaan myös ajanut Bonaparten aivan kokonaan pakoon.... Päätaistelu 18. päivänä tapahtui Waterloon ja Blancenoitin välillä, 4 mailia Brysselistä, suurimmalla kuumuudella. Iltaa kohti ratkesi voitto meidän eduksemme. Se oli täydellinen...."

 

 “(Virallisesti)" ja ”… voitto meidän eduksemme" kertovat tunnelmista Suomen suuriruhtinaskunnassa ainakin johtavissa piireissä.  Uuden autonomisen valtion rakentaminen oli saatu hyvin alulle, ja Napoleonin voitto Waterloossa olisi sotkenut kuvioita.

 

Wienin kongressi oli päättynyt sopimukseen viikkoa ennen Waterloon taistelua, ja sielläkin huokaistiin helpotuksesta. Suomen asiaa ei oltu käsitelty neuvottelupöydässä, mutta uusi pohjoinen järjestys oli sovittu Haminan ja Kielin rauhoissa, ja niitä ei enää avattu. Bernadotten epäsäätyinen kuninkuus oli vastoin kongressin laillisuusperiaatetta, mutta siihenkään ei koskettu.

 

Suomi oli kyllä noussut esiin Englannin ulkoministeri Robert Castlereaghin ja Aleksanteri I:n keskinäisessä noottien vaihdossa. Kongressin alussa Castlereagh protestoi Aleksanteri I:n suuria suunnitelmia erityisesti Puolan osalta ja huomautti, että Venäjä oli jo saamassa Suomen.

 

Aleksanteri vastasi Castlereaghille omalla nootillaan: ”Pyytäessäni Englantia ponnistelemaan Norjan takaamiseksi (Ruotsille) halusin järjestää liittolaisen, jolla oli sama tavoite. Saatoin vain menettää suuria merellisiä etuja, jotka Norja antoi Ruotsille minua vastaan. Sitä vastoin kun kaikki oli kompensoitu, minun pääkaupunkini tuli asemaan jossa sitä vastaan ei voi hyökätä, ja samalla paremmin alueelleen keskittyneellä Ruotsilla ei ollut enää mitään pelättävää. Tällä tavoin puolin ja toisin hankittiin turvallisuutta, kaikki syyt hälytyttäviin keskusteluihin oli poistettu. Jos tässä eivät toteudu tasapainon periaatteet, en tiedä missä ne toteutuvat.”

 

Aleksanterin nootti oli lähellä perinteistä brittien ajattelua eikä Castlereagh enää protestoinut. Itse asiassa Aleksanterin ja Castlereaghin noottien vaihdossa tuli sovituksi Venäjän ja silloisen Atlantin suurvallan välillä Pohjois-Euroopan tasapainojärjestyksen periaatteet, jotka ovat pitäneet näihin päiviin asti. Suurvaltojen keskinäisellä raja-alueella kumpikin oli suojattu ja kumpikaan ei voinut hankkia etuja kärsimättä itse toisen vastaliikkeen vuoksi. Itävallan ulkoministeri Metternich esitti kyllä kritiikkiä, mutta jatkossakin kuvioon kuului, että Manner-Euroopan johtovaltion tulo Pohjois-Euroopan alueelle estettiin yhdessä, jatkossa kahteen kertaan Saksan.

 

Ruotsissa tuleva kuningas Bernadotte ymmärsi kuvion kuten myös autonomisen Suomen johto eli ”Turun realistit” Carl Erik Mannerheim, Robert Henrik Rehbinder ja Jakob Tengström sekä Kustaa Mauri Armfelt. Wienin kongressin sopima Euroopan järjestelmä piti koko 1800 -luvun ajan, kuten myös Bernadotten politiikka Ruotsissa. Se ei kuitenkaan merkinnyt täyttä rauhaa Euroopassa tai Itämerellä. Krimin sodan taustalla oli Englannin ja Ranskan politiikka taklata voimistuvalta näyttänyttä Venäjää, mutta sen painopiste sovittiin tietoisesti Mustalle merelle. Itämeren sota oli sivustaoperaatio, ja siihen myös Bernadotten poika Oskar saatiin kiinnostumaan, mutta huijaustarkoituksessa.

 

Sitten Saksa yhdistyi sekä vahvistui ja kaikki muuttui. Sitä vastaan alkoivat liittoutua Ranska, Englanti ja Venäjä, jonka Suomenkin politiikka muuttui samalla hyväksynnän etsimisestä venäläistämiseksi. Tuloksena oli ensimmäinen maailmansota. Siinä Saksa hävisi Bismarckin pelkäämässä kahden rintaman sodassa. Venäjällä oli vallankumous, ja Suomi itsenäistyi.

 

Vanha Venäjä oli imperialistinen kuten kaikki aikakauden suurvallat. Uuden Neuvostoliiton ytimessä taas oli sen julistamisesta lähtien vaikea särö. Ideologiana oli maailmanvallankumous, mutta samaan aikaan piti hoitaa Venäjän oma perinteinen turvallisuus. Tätä ristiriitaa piti sovittaa myös Pohjois-Euroopassa Neuvostoliiton alusta sen loppuun. Suomessa pelättiin heti Neuvosto-Venäjän paluuta ja ratkaisuksi etsittiin Saksan suojaa.

 

Kuningashankkeensa epäonnistumisen jälkeen J.K. Paasikivi oli ilmeisesti ensimmäinen, joka sanoi, että Suomen osalta Neuvostoliitolle riitti sen oma perinteinen turvallisuus ja luoteisrajan rauhoittaminen – eli malli josta Aleksanteri ja Castlereagh olivat vaihtaneet noottinsa. Venäjällä oli kyllä runsaasti Suomesta paenneita paluuhaluisia. Heidät ohjattiin kuitenkin rakentamaan ihanneyhteiskuntaa Itä-Karjalaan, eivätkä he pahaksi onnekseen ymmärtäneet geopolitiikkaa. Lontoossa taas Pohjolan tasapainoa kannattanut ulkoministeriö voitti sotaministeriön. Suomessa ei 1920 ja 1930 -luvuilla oikein tunnistettu, että Suomen ympäristön rauhoittumiseen vaikutti kaksi perustekijää, Neuvostoliiton ja Englannin perinteinen tasapainopolitiikka sekä Neuvostoliiton ja Saksan välille sotilaiden vedossa syntynyt keskinäinen ymmärrys.

 

 

Maailmansodat ja kylmä sota

 

Adolf Hitler on helppo osoittaa syylliseksi toiseen maailmansotaan, mutta hänen nousunsa ja alkumenestyksensä takana oli perimmiltään epäonnistunut Wersailles’n rauha. Joka tapauksessa hän ajautui samaan Bismarckin pelkäämään kahden rintaman loukkuun kuin Wilhelm II ja samoin seurauksin. Presidentti Rooseveltin toisen maailmansodan ajan tavoite oli perusteiltaan sama kuin presidentti Wilsonilla ensimmäisen maailmansodan aikana, eli turvata rauha sodan jälkeen. Keskeisiä keinoja olivat suurvaltojen johtama YK sekä voimatasapaino, joka antoi itäisen Euroopan Neuvostoliiton etupiiriin.

 

Omituinen poikkeus oli kuitenkin Suomi. Presidentti Roosevelt oli varautunut joulukuussa 1943 Teheranissa antamaan Suomen Stalinille, mutta se ei hänelle kelvannut. Rooseveltin, Churchillin ja Stalinin sopimus Suomesta oli jälleen Aleksanterin ja Castlereaghin tasapainomallin mukainen, eli Suomelle Pietari Suuren raja, yhteistyösopimus sekä Neuvostoliitolle hegemonia Itämerellä. Ainoa selitys Stalinin pidättyvyydelle oli Pohjois-Euroopan tasapaino eli oma turvallisuus Suomen suunnalta, mihin kytkeytyi myös se, että olonsa Suomen selän takana turvallisemmaksi tunteva Ruotsi säilytti puolueettomuuden pidättymällä liittoutumisesta Neuvostoliiton vihollisten kanssa.

 

Tällä mallilla mentiin myös läpi kylmän sodan, mutta ei ilman ongelmia. Vaikka toisen maailmansodan loppuratkaisu Pohjois-Euroopassa osalta oli Aleksanterin-Castlereaghin tasapaino, Neuvostoliiton alkuperäinen ristiriitainen ulkopolitiikka jatkui. Toisaalta tavoitteena oli maailmanlaajuinen sosialismin voitto, ja toisaalta piti säilyttää oma turvallisuus ja rauha sekä omilla rajoilla että kapitalistisen ydinasesuurvallan eli Yhdysvaltojen kanssa. Lisäksi piti heikosta taloudesta jättää jotakin myös kansalaisten hyvinvointiin. Näiden painotusten välillä Neuvostoliiton sisällä käytiin vuoteen 1991 asti kamppailua. Kylmä sota oli globaalisti todellista kylmää sotaa ilman aseita, ja Neuvostoliiton edetessä sen sisäinen kiista ideologian ja turvallisuuden välillä tuli polttavaksi myös Suomen osalta.

 

 

Suomen tapaus

 

Kylmän sodan ajan Neuvostoliiton Suomen politiikassa kilpaili siis ideologinen sekä turvallisuuden linja, ja se kärjistyi Neuvostoliiton pyrkiessä ja onnistuessa etenemään globaalissa politiikassaan.

 

Esimerkiksi kesällä 1970 Aleksei Beljakov aloitti suurlähettiläänä Helsingissä. Hän puuttui monin tavoin Suomen sisäisiin asioihin ja erityisesti sisäisesti jaettuun kommunistiseen puolueeseen ajatuksena eteneminen koko maassa, mikä opiskelijoiden ja nuorison keskuudessa näyttikin lupaavalta. Samaan aikaan Moskovan turvallisuuslinjan edustajana ja Beljakovin kilpailijana Suomessa oli Viktor Vladimirov. Presidentti Kekkonen tunsi ja hallitsi pelin, ja sen tuloksena Beljakov kutsuttiin kotiin helmikuussa 1971.

 

Yksi kylmän sodan paradokseja oli, että vuoden 1975 Helsingin ETYK:n ajateltiin liennyttävän ja vakauttavan kansainvälistä politiikkaa, mutta neuvostojohto tulkitsi sen oman voimansa ja lännen heikkouden merkiksi. Se yritti uutta etenemistä joka suunnalla, osa siitä myös Suomessa. Vladimir Stepanov jatkoi Beljakovin hengessä ideoiden osaltaan mm. heinäkuussa 1978 marsalkka Dmitri Ustinovin vierailun ja ehdotuksen yhteisistä sotaharjoituksista. Jälleen presidentti Kekkonen osoittautui liian kovaksi vastustajaksi sekä Ustinoville että Stepanoville, jolle tuli lähtö heinäkuussa 1979.

 

Neuvostoliiton puolella nämä pelit voitti turvallisuuslinja sekä Vladimirov, jolla oli rooli linjan jatkumisessa Suomessa Mauno Koiviston johdolla. Sen aikana Neuvostoliiton voimat loppuivat, eikä Suomen politiikassa ole juuri kuultu niistä, jotka olivat yrittäneet Kekkosen ja Koiviston ohi vasemmalta.

 

Myös Atlantin valtojen eli Englannin ja Yhdysvaltojen puolelta Pohjois-Euroopassa seurattiin Aleksanterin-Castlereaghin mallia kylmän sodan loppuun asti. Vaikka jännite oli välillä korkealla kumpikaan osapuoli ei uhannut tai pyrkinyt uhkaamaan suoraan toisen osapuolen strategisia ydinalueita, mikä Pohjois-Euroopassa merkitsi etäisyyden pitämistä Pietarin-Murmanskin alueeseen. Myös jatkosta sovittiin Helsingissä 1997 perinteisellä yhteydellä presidentti Clintonin ja presidentti Jeltsinin kesken, kun Venäjä hyväksyi Baltian maiden jäsenyyden Natossa.

 

 

Entä nyt

 

Viimeisen 200 vuoden historian kannalta historiallinen mullistus alkoi 2010 -luvun alussa, kun Suomi ja Ruotsi alkoivat sotilaallisesti integroitua sekä toisiinsa että Yhdysvaltojen järjestelmiin. Nykyisen eskalaation jatkuessa sen kulminaatio tulee ennemmin tai myöhemmin tavalla tai toisella. Samaan aikaan myös Euroopassa on tapahtunut paljon. Henry Kissinger sanoi aikoinaan, että Saksa teki kahteen kertaan virheen yrittämällä sotilaallisesti Euroopan johtajuutta – se olisi voinut saavuttaa saman antamalla taloutensa kasvaa Eurooppaa dominoivaksi.

 

Nyt tuo Saksan virhe on korjattu taloudellisin keinoin, mutta historiallinen Bismarckin huoli realisoituu jälleen. Liittokansleri Angela Merkel katsoi aluksi Itä-Eurooppaan ja nojasi Yhdysvaltoihin, mutta pettyi ja nyt anglosaksit taklaavat Atlantilta päin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat jätti itäisen Euroopan Ranskan hoivaan kiistelemään keskenään. Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat antoi Itä-Euroopan Neuvostoliitolle. Nyt se rakentaa reunavaltioihin suoraa yhteyttä, joka auttaa pitämään Eurooppaa erossa Venäjästä.

 

Kiina näyttää olevan kiinnostunut yhteyden vahvistamisesta Manner-Eurooppaan, mutta Venäjä odottaa perinteiseen tapaan, mistä tulee mielenkiintoisin tarjous. Saksalle ei omalta kannaltaan jää oikein muuta vaihtoehtoa kuin koota ja keskittää omaan johtoonsa Euroopan voimia käytettävissä olevin keinoin, mutta se taas huolestuttaa monia ja etenkin pohjoisen pieniä maita sekä Itävaltaa, jotka eivät näytä innostuvan mukaan edes koronan varjolla.

 

Suomi on samassa paikassa kuin ennenkin ja ainakin perustuslain tekstin mukaan myös täysivaltainen eli suvereeni valtio.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

90 vuotta sitten 7. heinäkuuta 1930 Helsinkiin tuli “talonpoikaismarssi”, joka oli nousevan suomalaisen äärioikeiston ensimmäinen voimannäyttö.

 

Usein sanotaan, että Suomi on vakaa demokratia, mutta se johtuu siitä, että tasavallassa kumous- ja kaappausyritykset on torjuttu.

 

Ruotsalaisen monarkismin aikana onnistui kaksi sotilaskaappausta. Ensimmäinen oli suomalaisen Jakob Maunu Sprengtportenin tukema Kustaa III:n kaappaus vuonna 1772, jonka tuloksena syntyi Suomessa vuoteen 1919 voimassa ollut perustuslaki.  Porvoon poika, Siikajoen taistelun voittaja Carl Johan Adlercreutz puolestaan vangitsi omin käsin Kustaa IV:n talvella 1809, ja hän sai siitä palkkioksi sekä kunniaa että kartanon. Kun vuonna 2009 oli 1809 merkkivuosi, ruotsalaiset kollegani kaskuilivat, että Ruotsissa on ollut vain kaksi vallankaappausta ja nekin suomalaisten tekemiä.

 

Monarkismin ajan suomalais-kansalliset kumoukset ovat oma lukunsa. Ruotsin ja Venäjän ”Suomen sota” oli vielä kesken, mutta kun Aleksanteri I kutsui 30. marraskuuta 1808 luokseen suomalaisten lähetyskunnan, sen johtaja – marsalkka Mannerheimin isoisän isä – Carl Erik Mannerheim yksinkertaisesti ilmoitti edustavansa Suomen kansaa.  Marraskuun 14. päivänä 1917 taas oli vaikea tilanne, kun bolsevikit olivat ottaneet vallan Pietarissa ja Suomen sosialistit uhkasivat tehdä saman Helsingissä. Santeri Alkio ehdotti ratkaisuksi, että eduskunta ottaa ylimmän vallan itselleen. Niin tehtiin, Suomi oli itsenäinen, ja sosialistinen vallankumous heti perään peruttiin.

 

Tunnettujen mutkien jälkeen P.E. Svinhufvudin senaatti julkisti 4. joulukuuta itsenäisyyden ja antoi samalla eduskunnalle esityksen tasavaltaiseksi hallitusmuodoksi. Pari päivää myöhemmin eduskunta vahvisti julistuksen.

"Suomen synty" ja "Nuori Suomi" -teokset osoittavat todeksi John Locken ja K.J. Ståhlbergin valtio- ja oikeus-opin Suomen parlamentaarisen demokratian kehittymisestä käytännöllisen järjen kokemusten ja kansansivistyksen pohjalta. Ensin kansa ottaa hallintaansa parlamentin ja sitten parlamentti hallituksen. Valta kuuluu kansalle jota edustaa itseään hallitseva demokraattisesti valittu eduskunta. Näin syntynyt itsenäinen parlamentaarinen demokratia on ollut luja torjumaan kaappaukset ja kumoukset, vaikka yrityksistä ei ole ollut puutetta. Niitä ei myöskään tarvinnut odottaa.

 

Jo tammikuussa 1918 tasavallassa ajettiin kaksilla raiteilla. Eduskunnan perustuslakivaliokunta käsitteli Säätytalossa 4. joulukuuta annettua esitystä tasavaltaiseksi hallitusmuodoksi, ja sen sosialidemokraattiset jäsenet kuten O.W. Kuusinen pistäytyivät välillä SDP:n ryhmähuoneessa päättämässä 27. tammikuuta alkaneesta sosialistisesta vallankumouksesta. Sattui kuitenkin niin, että sinisilmäiset porvarit olivat lähettäneet jo yhden vallankumouksen kokeneen kenraali Mannerheimin Vaasaan, ja hän aloitti siellä omin päin kumouksen torjumisen eli käytännössä vapaussodan.

 

Yritykset eivät kuitenkaan loppuneet siihen. Vallankumouksen tultua torjutuksi oikeisto alkoi ajaa monarkiaa ja saksalaista kuningasta. Maalaisliitto ja jäljellä olleet nuorsuomalaiset eivät siihen taipuneet. Niinpä monarkistit valitsivat 9. lokakuuta saksalaisen kuninkaan vuoden 1772 hallitusmuodon perusteella sen kuninkaalle antamin lähes itsevaltiaan valtuuksin. Tasavaltalaisten viivytys ja Saksan tappio torjuivat sen yrityksen.

 

Kesällä 1919 valtionhoitaja Mannerheim suunnitteli oikeistoaktivistien – erityisesti Jörn Donnerin isän Kai Donnerin – ideoimaa vallankaappausta Pietariin suuntautuvan hyökkäyksen tueksi. Se taas tuli sisäisesti torjutuksi laidasta laitaan ja ulkoisesti Englannin ulkoministeriön tuella.

 

Tasavaltainen Suomi alkoi rauhoittua, mutta ei laidoilta. Vallankumouksen tappiosta ja sen jälkeisestä kohtelusta katkerat olivat valmiita yrittämään uudelleen, mutta se ei sopinut Leninin ja Stalinin Venäjän luoteisrajaa rauhoittavaan geopolitiikkaan. Lohdutukseksi paenneet laitettiin rakentamaan sosialismia Itä-Karjalaan ja kotimaahan jääneet haastamaan tannerilaisia sosialidemokraatteja ja provosoimaan porvareita. Vuosien 1918-1919 oikeiston vanha valta taas organisoitui puolustamaan omia asemiaan ja kokomaan riveihinsä kommunisteja ja koko vasemmistoa pelkääviä kansalaisia.

 

Tulostakin syntyi monine kansalaiskokouksineen 1920 -luvun loppuun mennessä.

 

Ensimmäisten äärioikeiston ja äärivasemmiston törmäysten joukossa oli marraskuussa 1929 Lapualle tulleiden nuorten punapaitojen ja paikallisten nuorten tappelu. Sitä seurasi Lapuan ensimmäinen kansalaiskokous ja lähetystö Helsinkiin kommunismin vastustamisen vielä tuolloin laillisen menon merkeissä. Mutta se tuli kuin tilauksesta valmiiksi organisoituneelle herrasväen äärioikeistolle, joka ryntäsi mukaan ja pääsi pian tosiasialliseen johtoon.

 

Sitä taas seurasi ensin Etelä-Pohjanmaalla maakunnan jako kahteen ja vuosien kamppailu Vihtori Kosolan johtamien lapuanliikeläisten ja Ilkan päätoimittajaksi tulleen Artturi Leinosen johtamien tasavaltalaisten maalaisliittolaisten välillä. Sama jako ja maalaisliittolaisten parlamentaarisen demokratian puolustaminen levisi koko maahan. Ensimmäinen väkivaltaisuus oli 27. maaliskuuta 1930 vaasalaisen ”Työn äänen” kirjapainon särkeminen. Sitä seurasi useita vuosia vasemmistolaisten kyydityksiä ja myös useita murhia, joiden selvittämisen tehottomuudessa tuli esiin myös silloisen poliisi- ja oikeushallinnon asenne.

 

Runsaan 12 000 miehen talonpoikasmarssi Helsinkiin 7. heinäkuuta oli osa tätä äärioikeiston projektia. Sen järjestelystä vastanneeseen 31 henkiseen valtuuskuntaan kuului 5 pankinjohtajaa, 4 pappia, 4 upseeria, 6 yritysjohtajaa, 4 yliopistomiestä ja 6 maanviljelijää. Eduskunnan painostamisen tiivisti Lapuan liikkeen johtoryhmään kuulunut rovasti Kaarlo Kares marssin jälkeen 22. heinäkuuta: ”On muistettava, että sittenkin on kysymyksessä eräänlainen vallankumous, samanlainen kuin suoritettiin vapaudenajan loppuhetkellä Ruotsissa (em. Kustaa III:n kaappaus 1772). Eduskuntapuolueiden itsevalta oli ja on kumottava. Ei mikään valta näy astuvan sijaltaan ilman jonkinlaista pakkoa ja väkivaltaa.”

 

Lapuan liike sai läpi monia kommunistien vastaisia vaatimuksia, mutta eduskunnan sisäiseen tai sen "puolueiden itsevaltaan” eduskunnassa se ei pystynyt.

 

Heinäkuun 1930 jälkeen kyyditysten vauhti kiihtyi ja ne huipentuivat 14. lokakuuta ensimmäisen presidentin K.J. Stålbergin kyyditykseen, jonka taustalta löytyi armeijan yleisesikunnan johtoa. Tämä oli jo liikaa monille myötämielisille, mutta se ei pysäyttänyt. Oikeistoradikalismin eli suomalaisen fasismin huipentuma oli 28.-29. helmikuuta 1932 Mäntsälän kapina, jonka taltuttivat presidentti P.E. Svinhufvud sekä suojeluskuntien tasavaltalaiset maalaisliittolaiset vastustamalla mukaan menoa.

 

Lopullisen iskun äärioikeistolle antoi kesän 1933 eduskuntavaalit, joissa Lapuan liikettä jatkaneen IKL:n ja Kokoomuksen vaaliliitossa Kokoomus menetti 24 paikkaa verrattuna edellisissä vaaleissa yksin saamiinsa paikkoihin. Pankinjohtaja J.K. Paasikivi palasi politiikkaan laittamaan vanhaa puoluettaan järjestykseen ja irrottamaan sitä äärioikeistosta.

 

Valtaa itselleen parlamentaariselta demokratialta ottava liike etenee aina ja kaikkialla siihen asti kuin se päättäväisesti torjutaan - oli Urho Kekkosenkin "Demokratian itsepuolutuksen" ajatus.

 

Omalla tavallaan kumousyrityksiin kuului myös O.W. Kuusisen Terijoen hallitus talvisodan alkaessa 1939. Parhaiten O.W. Kuusisen hankkeista kuitenkin onnistui – vaikka ei torjunnan vuoksi loppuun asti – hänen ja hänen seuraajiensa kolmas yritys 1960 ja 1970 -luvuilla. Silloin kylmän sodan ja läntisen opiskelijamaailman kuohunnan kärjistyneessä ilmapiirissä marxilaisuus sai Suomen opiskelijoiden keskuudessa uskomattoman nopean ja laajan kannatuksen. Sen merkitystä ovat jälkeenpäin vähätelleet lähinnä ne, jotka menivät mukaan ja ne, jotka eivät uskaltaneet vastustaa.

 

Kuten tunnettua opiskelijamarxilaiset eivät menestyneet demokraattisessa politiikassa, ja Neuvostoliiton romahtaminen viimeisteli siltä osin lopun koko hankkeelle. Monet tarkistivat kantansa, mutta monet jäivät ja menivät aatteineen yliopistojen tiedekuntiin, mediaan ja kulttuurin instituutioihin. On niitäkin, jotka ovat yhä avoimesti marxilaisia, mutta enemmän on niitä, jotka kehittivät taustaltaan marxilaisesta ajattelusta uusia post-marxilaisia universalistisia anti-demokraattisia versioita.

 

Läpi historian äärivasemmistolaisten ja äärioikeistolaisten perustelu vallan kumoamiselle tai kaappaamiselle on ollut, että heillä on joku koko ihmiskunnalle pätevä universaali tieto tai suurempi asia, joka oikeuttaa ottamaan vallan demokraattiselta parlamentilta tai ainakin alistamaan sen valvontaan. Keisarin ja kuninkaan vallan vuosisatainen perustelu oli se, että hän edustaa maan päällä universaalia oikeaa jumalallista järjestystä. Marxilaisten perustelu on ihmisen kommunismiin suuntautuva ”lajiolemus” (Gattungswesen), jonka parhaiten tuntee työväenluokan etujoukkoa edustava kommunistinen puolue. Natsien suuntauksista Martin Heideggerin perustelu Hitlerin vallalle oli pääsy hänen johdollaan ihmisen alkuperäiseen ”autenttiseen olemiseen”. Lapualaisten perustelu ”eduskuntapuolueiden itsevallan kumoamiselle” oli isänmaan pelastaminen kommunismilta.

 

Marxilaisuuden ajauduttua kriisiin vasemmistolaisessa poliittisessa ja oikeusteoriassa tuli keskeiseksi Frankfurtin ”kriittinen koulu”, jonka keskeiset ajattelijat ammensivat yhä Marxista mutta myös Immanuel Kantin kaikille yhteisestä rationalismista ja erilaisista positivistis-empiristisistä tutkimuksen teorioista. Yksi esimerkki oli - nyt uusimmassa kirjassaan jälleen itseään revisioivan - Jürgen Habermasin ajattelu, jonka mukaan tieteellisiesti todennettavissa olevien perustelujen ”diskurssi” vie politiikassa yleiseen rationaalin konsensukseen – ja jatkossa Euroopan täyteen yhdentymiseen. Immanuel Kantin mukaan sama tie löytyy kaikille ihmisille yhteisestä ja perusteiltaan samanlaisesta järjestä.

 

Näin Marxin universaalista lajiolemuksesta oli lyhyt matka uusiin kansallista parlamentaarista demokratiaa ylempänä oleviin universalistisiin käsityksiin esimerkiksi kansainvälisessä oikeudessa, ihmisoikeuksissa ja EU -oikeudessa – ajattelutapa johon monet 1970 -luvulla aloittaneet professorit ovat kouluttaneet uutta sukupolvea. Oma lukunsa suomalaistenkin yliopistojen todellisuutta ovat myös sekaan mahtuneet "post-modernit" kaikki kelpaa vastareaktiot marxilaisuudelle ja yhden ainoan metodin positivismille.

 

Suomalaisen parlamentaarisen demokratian mukaan perustuslain pohjalta toimiva eduskunta määrittää lakeina suvereenin valtion käsityksen oikeasta ja kansainvälinen tai EU -oikeus syntyy tällaisten valtioiden sopimuksilla – joihin sitoudutaan ja joiden suhde ongelmatilanteessa valtion omaan perustuslakiin jää valtion itsensä tutkittavaksi ja ratkaistavaksi. Mikä juuri nyt sattuu olemaan ajankohtainen kysymys pohdittaessa Suomen kantaa Saksan ja komission koronapakettiin.

 

Post-marxilaisen universalismin erilaiset muodot taas lähtevät itse kehittämistään ja tulkitsemistaan demokraattisen valtion eduskuntaa ylemmistä perusteista. Esimerkiksi siihen koulutettu ja samaistuva Valtiosyyttäjä haluaa nyt puolestaan kumota "eduskuntapuolueiden itsevallan" eli tavoittelee itselleen oikeutta valvoa eduskunnan sisäistä toimintaa - kuten myös demokraattisten kansalaisten identiteettiä muodostavaa mutta omiin käsitteisiinsä sopimatonta kulttuuria.

 

Näin on paradoksaalisesti tultu nyt etenevään uustotalitääriseen ajatteluun, joka pyrkii ottamaan demokraattista valtiota haltuunsa sisältä päin tarvitsematta marssia Senaatin torille.